Mainos

Lahden jäähallista Isku Areena

  • 386 786
  • 1 298

BaronFIN

Jäsen
Päiväunelmia: Paavolassa on kohta isoa tonttia tarjolla kun Citymarket muuttaa Luhdan rakenteilla olevaan tornitaloon ja alueelle nousee samaan aikaan Iskun kerrostaloja.

Jotenkin väsynyttä, että aina vedetään jotkut Launeen pellot tai vaihtoehtoisesti kulahtanut UIrheilukeskus missä futishalleista on jo budjettiratkaisuilla tehty koris- ja sählykenttiä. Varmaan Suurhalliin ja Messukeskukseen voidaan tehdä siirtokatsomot ja rakentaa tekojäärata sinne? Ei maksaisi varmaan kymmentä miljoonaa enempää Lahden Tilakeskuksen budjetoinnin tuntien.

Mutta realistisesti; pitäisi olla joku visio 6000 ihmisen areenasta ja sen liiketoimintamallista seuraavalle 30 vuodelle ja kilpailuttaa elinkaarimallilla hintaan 30-50 miljoonan hankintahinnalla. Kaupunki voisi antaa tonttimaan omakustannushintaan eikä tilakeskuksen markkinahinnoitetulla tasehinnalla.
 
surfa

Jäsen
Päiväunelmia: Paavolassa on kohta isoa tonttia tarjolla kun Citymarket muuttaa Luhdan rakenteilla olevaan tornitaloon ja alueelle nousee samaan aikaan Iskun kerrostaloja.

Samat ehdotukset pyörii kerrasta toiseen, mutta sanotaan nyt vielä tälläkin kertaa. Paavola paikkana olisi sen luokan logistinen katastrofi, että toivottavasti tuosta ei ikinä tule mitään muuta kuin unelmia.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Samat ehdotukset pyörii kerrasta toiseen, mutta sanotaan nyt vielä tälläkin kertaa. Paavola paikkana olisi sen luokan logistinen katastrofi, että toivottavasti tuosta ei ikinä tule mitään muuta kuin unelmia.
Joo ei tulis onnistumaan, Lahen keskusta on semi perseestä muutenkin ajaa, että tuo autojen kaaos pistäis pelipäivinä koko keskustan aivan tukkoon ja sekaisin.
 
Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Ei se halli vaan mahdu tohon jos kapasiteettia halutaan nostaa kuuteen tuhanteen. Tietysti vaihtoehto olis että kaupunki pakkolunastaisi sen hallia vastapäätä olevan mökin, ja laittaisi sen kummun maantasalle, jotta Svinhufvudinkatua voisi siirtää itään päin.

Joka tapauksessa tämä tarkoittaisi sitä, että Lahessa ei jääkiekkoliigaa pelata sinä vuonna kun tämä "remontti" toteutetaan.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Vaasassahan projekti saatiin hyvinkin sujuvasti hoidettua ja isoimmat työt tehtyä puolessa vuodessa, eikä Sport joutunut evakkoon.
Tuolloinhan tosin Sportin taisi pelastaa se liigakauden alun siirtyminen lokakuulle koronan takia. Eikös tuolloin Sport olisi joutunut olemaan evakossa sen reilun yhden kuudesosan kaudesta, kun ensimmäiset kymmenen peliä olisi mennyt vieraskaukalossa kunnes halli olisi ollut käyttövalmis? Noin muutenkin tuollaisen rakennustyömaa onnistumisen toteutuminen vaatisi Lahdessa sen, että Pelicansin kausi päättyisi maaliskuussa runkosarjaan, ja remontti alkaisi heti tuon jälkeen. Parin viime kevään otteilla taas remontti pääsisi alkamaan vasta joskus toukokuussa, jolloin puoli vuotta tarkoittaisi karkeasti marraskuuta. Eli siinä oltaisiin silloin kyllä evakossa ne liigakauden pari-kolme ensimmäistä kuukautta.

Ei se halli vaan mahdu tohon jos kapasiteettia halutaan nostaa kuuteen tuhanteen.
Olisihan tuolla nytkin mahdollisuus jo sille 5 371 katsojalle jos ne jälkikäteen lisätyt muovikupit revittäisiin irti ja avattaisiin seisomakatsomo vanhaan loistoonsa. Ei tuota siis nyt niin hirveästi tarvitsisi laajentaa että sinne se reipas 700 paikkaa tulisi lisää ja päästäisiin siihen 6000 kapasiteettiin.

Isku Areenan remontointi uuden monitoimihallin sijaan olisi kyllä Pelicansin sunnitelmille iso isku, kun ideanahan Pelicansilla on ollut tuoda tuohon monitoimiareenalle muitakin käyttäjiä lohkomaan ja pienentämään sen käytöstä syntyviä kustannuksia. Nyt kun tosin Lahdessa ei pelata koristakaan enää pääsarjatasolla, niin eipä Lahdessa tuollaisen hallin käyttäjiä oikeastaan olisi enää kuin Pelicans.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Paavolan Cittarin omistussuhteiden takia sillä tontilla tuskin tullaan näkemään uutta monitoimiareenaa.

Muuten Cittarin tontti sopisi erittäin hyvin uudelle areenalla. Lahden keskustassa ei ole mitään ongelmaa logistisesti, kun asiat hoidetaan kunnolla. Liinua ei ole kuopattu ja voi hyvinkin olla ajankohtainen hallin rakentamisen kanssa. Lainaus suunnitelmasta:"Sujuvamman liikenteen kehäkatu muodostuu Mannerheiminkadusta, Saimaankadusta ja Lahdenkadusta."
 
jth1976

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hyri,Peliitat
Heitetään yksi vaihtoehto hallille. Osittain rakenteita ja mitoitusta tutkittu, että onnistuisi, koska rakenteet sen verran järeitä, että voi purkaa ja avata kerroksia. Katto uusiksi vähän korkeamalle.
Katsomomitoitus (tehokas brm2/istumapaikka) täältä noin 6000 katsojalle.
Eli tehdään konversiorakennus, jossa jäisi tiloja myös muille kaupallisille tiloille. Näin olisi arkisin lounasravintolan lisäksi muutakin aktiviteettia kiinteistössä. Mahdollisesti sen 50 metrisen altaan saisi mahtumaan kanssa samaan, jolloin Pelsut voisi ylläpitää sitä kaupungille ja saada yhden tukijalan tuottojen muodossa lisää. Vierestä menee muutama bussien runkoreitti, pihalle saa rakennettua pysäköintiä laitokseen. Tieliittymille on risteyksessää tilaa. Matkakeskukseen kävelymatka, ja keskustasta päin valmiina näyttävä sisäänkäynnin fasaadi. Rakennus on muutenkin kaunis. Jääurheilu olisi siten keskittynyt muutaman korttelin alueelle ja Iskulle voisi sit tehdä mitä haluaa ja joskus sit vaikka rakentaa sen tilalle uusi halli tms. Tämä konversio tukisi vähähiilistä rakentamista ja ympäristökaupunpunki-strategiaa, koska korjausrakentamisen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi, kuin uudisrakentamisen. Kustannuksissa 50 metrisen altaan kanssa löytyisi arviolta noin 10-13 miljoonaa synergiaetuja olemassa olevasta rakennuksesta. Vantaalle juuri aloitettiin 50 metrin altaan hallin rakentaminen ja sen tavoitehinta kokonaisuudessaan on noin 45 miljoonaa. Käyttökustannusten synergia olisi uimahallin kanssa myös merkittävä, kuten yhteiskäyttötilojen käyttöasteenkin kautta saatu parempi tuotto investoinnille.

Ja jos joku ei tuosta jo tätä olemassa olevaa rakennusta keksinyt, niin se on nykyinen kauppakeskus Valo.
 
Cibushan voisi toimia investorina hankkeelle, kun jo omistaa tontin. Siinä olisi ne parhaat mahdollisuudet osoittaa vääräksi puheet, että yksikään halli ei ole kannattava ilman tukia. Oma tontti, jonka voisi optimoida kaavoituksella juuri sopivaksi ja siitä samalla monitoimihallin tapaan merkittävä konserttipaikka maailman tähdille.

No ilman sarkasmia, kaupungin kehityksen kannalta Paavolaan tuohon tarvii sellaista toimintaa, jossa liikkuu ihmisiä tasaisesti ympärivuoden.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Heitetään yksi vaihtoehto hallille. Osittain rakenteita ja mitoitusta tutkittu, että onnistuisi, koska rakenteet sen verran järeitä, että voi purkaa ja avata kerroksia. Katto uusiksi vähän korkeamalle.
Katsomomitoitus (tehokas brm2/istumapaikka) täältä noin 6000 katsojalle.
Eli tehdään konversiorakennus, jossa jäisi tiloja myös muille kaupallisille tiloille. Näin olisi arkisin lounasravintolan lisäksi muutakin aktiviteettia kiinteistössä. Mahdollisesti sen 50 metrisen altaan saisi mahtumaan kanssa samaan, jolloin Pelsut voisi ylläpitää sitä kaupungille ja saada yhden tukijalan tuottojen muodossa lisää. Vierestä menee muutama bussien runkoreitti, pihalle saa rakennettua pysäköintiä laitokseen. Tieliittymille on risteyksessää tilaa. Matkakeskukseen kävelymatka, ja keskustasta päin valmiina näyttävä sisäänkäynnin fasaadi. Rakennus on muutenkin kaunis. Jääurheilu olisi siten keskittynyt muutaman korttelin alueelle ja Iskulle voisi sit tehdä mitä haluaa ja joskus sit vaikka rakentaa sen tilalle uusi halli tms. Tämä konversio tukisi vähähiilistä rakentamista ja ympäristökaupunpunki-strategiaa, koska korjausrakentamisen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi, kuin uudisrakentamisen. Kustannuksissa 50 metrisen altaan kanssa löytyisi arviolta noin 10-13 miljoonaa synergiaetuja olemassa olevasta rakennuksesta. Vantaalle juuri aloitettiin 50 metrin altaan hallin rakentaminen ja sen tavoitehinta kokonaisuudessaan on noin 45 miljoonaa. Käyttökustannusten synergia olisi uimahallin kanssa myös merkittävä, kuten yhteiskäyttötilojen käyttöasteenkin kautta saatu parempi tuotto investoinnille.

Ja jos joku ei tuosta jo tätä olemassa olevaa rakennusta keksinyt, niin se on nykyinen kauppakeskus Valo.

Isku Areena on omalla erikoisella tavallaan tosi uniikki. Missään muualla en muista nähneeni hallia, joka tukeutuu toisella puolella suoraan luonnonmuodostelmaan. Tässä tapauksessa se on Salpausselkä.

Toisaalta nykyisen hallin suurin puute on juurikin tuo ns. yksipuolisuus. Pääkatsomon puolella on vain yksi kapeahko käytävä, johon palvelut ovat keskittyneet. Samoin yritysasiakkaille tärkeät aitiot loistaa poissaolollaan. Toisella pitkällä sivulla on kyllä palveluita, mutta siellä taas katsomoa on vain muutama hassu rivi. Hallissa on myös liikaa ns. huonon katselukulman paikkoja.

Jotta näkisin mitään järkeä, niin toista pitkää päätyä pitäisi luultavasti nostaa huomattavasti ylemmäs tai sitten kaivetaan joko Salpausselän suuntaan ja alaspäin. Joka tapauksessa pitäisi välttää yksipuolisuutta ja saada molemmat katsomon puolet samalle tasolle toisen kanssa.

Tästä kuulisi mielellään lisää miten se tapahtuu.

On myös hyvä huomioida, että uudisstadioneille on tullut kaiken maailman säädöksiä, joka pakottaa katsomoista hyvinkin loivia. Muun muassa Nokia Areena oli saanut poikkeusluvalla olla niin jyrkkä. Seuraavat kuulemma eivät saisi samoja lupia.

Joka tapauksessa mielellään kuulisi lisää miten homma aiotaan toteuttaa mikäli vanha päädyttäisiin uusimaan.
 
surfa

Jäsen
Paavolan Cittarin omistussuhteiden takia sillä tontilla tuskin tullaan näkemään uutta monitoimiareenaa.

Muuten Cittarin tontti sopisi erittäin hyvin uudelle areenalla. Lahden keskustassa ei ole mitään ongelmaa logistisesti, kun asiat hoidetaan kunnolla. Liinua ei ole kuopattu ja voi hyvinkin olla ajankohtainen hallin rakentamisen kanssa. Lainaus suunnitelmasta:"Sujuvamman liikenteen kehäkatu muodostuu Mannerheiminkadusta, Saimaankadusta ja Lahdenkadusta."
Noiden liikennejärjestelyjen parantaminen olisikin aikalailla absoluuttinen minimi, mutta autojen kulkeminen on kuitenkin vain osa ongelmaa. Eikä tuonkaan himmelin parantaminen ihan ilmaista ole.

Logistisesti tuo paikka on joka tapauksessa aivan älytön verrattuna joihinkin muihin esillä olleisiin paikkoihin. Muutosten jälkeenkin se olisi edelleen ihan yhtä kaukana pääliikenneväylistä ja rautatie/bussiasemista jotka ovat kuitenkin moisen monikäyttöisen areenan kannalta oleellisia jääkiekon ulkopuolisissa tapahtumissakin. Etenkin muualta tuleville vieraille.

Enkä kyllä oikeastaan edes usko, että noiden mainittujen teiden välityskykyä saadaan muutenkaan riittävästi nostettua. Sen verran tiheästi jo rakennetusta ympäristöstä on kuitenkin kysymys.
 
Kumi_Pallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alempien sarjojen armottomat puurtajat
Heitetään yksi vaihtoehto hallille. Osittain rakenteita ja mitoitusta tutkittu, että onnistuisi, koska rakenteet sen verran järeitä, että voi purkaa ja avata kerroksia. Katto uusiksi vähän korkeamalle.
Katsomomitoitus (tehokas brm2/istumapaikka) täältä noin 6000 katsojalle.
Eli tehdään konversiorakennus, jossa jäisi tiloja myös muille kaupallisille tiloille. Näin olisi arkisin lounasravintolan lisäksi muutakin aktiviteettia kiinteistössä. Mahdollisesti sen 50 metrisen altaan saisi mahtumaan kanssa samaan, jolloin Pelsut voisi ylläpitää sitä kaupungille ja saada yhden tukijalan tuottojen muodossa lisää. Vierestä menee muutama bussien runkoreitti, pihalle saa rakennettua pysäköintiä laitokseen. Tieliittymille on risteyksessää tilaa. Matkakeskukseen kävelymatka, ja keskustasta päin valmiina näyttävä sisäänkäynnin fasaadi. Rakennus on muutenkin kaunis. Jääurheilu olisi siten keskittynyt muutaman korttelin alueelle ja Iskulle voisi sit tehdä mitä haluaa ja joskus sit vaikka rakentaa sen tilalle uusi halli tms. Tämä konversio tukisi vähähiilistä rakentamista ja ympäristökaupunpunki-strategiaa, koska korjausrakentamisen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi, kuin uudisrakentamisen. Kustannuksissa 50 metrisen altaan kanssa löytyisi arviolta noin 10-13 miljoonaa synergiaetuja olemassa olevasta rakennuksesta. Vantaalle juuri aloitettiin 50 metrin altaan hallin rakentaminen ja sen tavoitehinta kokonaisuudessaan on noin 45 miljoonaa. Käyttökustannusten synergia olisi uimahallin kanssa myös merkittävä, kuten yhteiskäyttötilojen käyttöasteenkin kautta saatu parempi tuotto investoinnille.

Ja jos joku ei tuosta jo tätä olemassa olevaa rakennusta keksinyt, niin se on nykyinen kauppakeskus Valo.
No johan pomppasi. Paikka olisi kyllä ihan ok, mutta omistajataho tuskin on samaa mieltä jth1976:n kanssa
 
Mettis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & Pelicans
Toisaalta nykyisen hallin suurin puute on juurikin tuo ns. yksipuolisuus. Pääkatsomon puolella on vain yksi kapeahko käytävä, johon palvelut ovat keskittyneet. Samoin yritysasiakkaille tärkeät aitiot loistaa poissaolollaan. Toisella pitkällä sivulla on kyllä palveluita, mutta siellä taas katsomoa on vain muutama hassu rivi. Hallissa on myös liikaa ns. huonon katselukulman paikkoja..

On myös hyvä huomioida, että uudisstadioneille on tullut kaiken maailman säädöksiä, joka pakottaa katsomoista hyvinkin loivia. Muun muassa Nokia Areena oli saanut poikkeusluvalla olla niin jyrkkä. Seuraavat kuulemma eivät saisi samoja lupia.
Tähän on kyllä pakko vastata. Nyt parina edellisenä keväänä Nokialla olleena niin tuo katsomoiden loivuus on aivan älytön ratkaisu. Sieltä ei näe alakatsomossa siniviivan tasolta pääkatsomosta toiseen kulmaan n. riviltä 10, tai yläkatsomossa ekoilla riveillä ei näe lähimmän sivun laitaan ilman että liikkuu penkissä etureunaan/nojaa eteenpäin.

Jos tuollainen on nykyään ainut vaihtoehto areenan suunnittelulle niin kaukalon ja katsomoiden väliin voi rakentaa kohta juoksuratoja, että sivujen istumapaikoilta näkee esteettömästi ja hyvin peliä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Isku Areena on omalla erikoisella tavallaan tosi uniikki. Missään muualla en muista nähneeni hallia, joka tukeutuu toisella puolella suoraan luonnonmuodostelmaan. Tässä tapauksessa se on Salpausselkä.
Eikös näitä rinteeseen rakennettuja halleja ole vaikka kuinka. Liigassa tulee mieleen nyt Rauma, Kuopio, Lappeenranta, Hämeenlinna. Kaikissa toisen sivun katsomo on rinnettä vasten aivan kuten Lahdessakin.

Mites se muuten meni kun Lahden jäähallia 90-luvulla remontoitiin isosti niin siirtyikö kaukalo lähemmäs pääkatsomoa vai katsomo lähemmäs kaukaloa? Muistan hyvin ajan kun alimmalta riviltä oli lähemmäs 10 metriä laitaan ja siinä välissä oli myyntipisteitä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles

Joo kaukaloa vaihtopenkkien puolella oli melko leveä käytävä jään tasolla. Äkkiä sanoisin että kaukaloa siirretty katsomoon päin
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Eikös näitä rinteeseen rakennettuja halleja ole vaikka kuinka. Liigassa tulee mieleen nyt Rauma, Kuopio, Lappeenranta, Hämeenlinna. Kaikissa toisen sivun katsomo on rinnettä vasten aivan kuten Lahdessakin.

Vähän oikoen taisin kirjoittaa. Voi hyvinkin olla niin kuin sanoit ja Raumaa lukuunottamatta kaikissa on tullut käytyä.

Kyllä noissa jokaisessa on ns. pitkä katsomo kuitenkin samassa suhteessa molemmin puolin.

Toisin on Lahdessa. Ehkä Kiekko-Espoon vanha Matinkylän halli tai Laaksolahden halli on lähempiä malleja. Siellähän katsojat olivat käytännössä vain yhdellä puolella.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vähän oikoen taisin kirjoittaa. Voi hyvinkin olla niin kuin sanoit ja Raumaa lukuunottamatta kaikissa on tullut käytyä.

Kyllä noissa jokaisessa on ns. pitkä katsomo kuitenkin samassa suhteessa molemmin puolin.

Toisin on Lahdessa. Ehkä Kiekko-Espoon vanha Matinkylän halli tai Laaksolahden halli on lähempiä malleja. Siellähän katsojat olivat käytännössä vain yhdellä puolella.
Ainakin Raumalla on aika iso ero katsomoiden koolla eri puolilla hallia. Rinteen puolella on pääkatsomo ja vastapäätä melko vaatimaton katsomo. Hyvinkin verrannollinen Lahteen. Raumalla on muutama rivi enemmän, mutta Lahdessa on aitiot katsomon takana. Myös Lappeenrannassa on rinteen puolella isompi katsomo kuin vastapuolella.

Noissa Espoon esimerkeissähän toisella puolella ei ollut katsomoa lainkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Noissa Espoon esimerkeissähän toisella puolella ei ollut katsomoa lainkaan.

Ennen remonttia Lahdessa oli hädin tuskin edes kolmea riviä palkkien välissä ja jäähyaitioiden kohdalla sai ylemmällä rivillä istua vain harvoja ja valittuja toimihenkilöitä tilastointitehtävissä.

Remontin jälkeen sinne saatiin kenttää siirtämällä puserrettua se 4 riviä. Mitään hirveän hyvää katselukulmaa niissä ei saa kun jäähyboksit vievät näkyvyyttä.

Kiva, että aitiot saatiin rakennettua. Ne ovat käytännön pakosta siinä kohtaa missä ovat, sillä palkit tulevat vastaan. Siltä osin vertaan edelleen noihin kahteen mainitsemaani halliin.

Tuo Äijänsuo vaikuttaa kyllä lähin vastaavanlaiselta kuin Isku Areena, mutta sielläkin katselukulmaa on noilta paikoilta hieman enemmän. Onko siellä päädytty remontissa siirtämään kenttää vai se on ollut alusta saakka noin?

Tarkoitus ei ole osoittaa sinua vääräksi. Kyllä vaan edelleen pidän hyvin remontoitua Isku Areenaa melko uniikkina luomuksena erityisesti liigaan.
 
Mulla lähinnä pisti silmään tuo että Isku Areena olisi ainoa halli jossa pääkatsomo on rakennettu rinteeseen. Se oli aikoinaan hyvinkin yleistä kun tehtiin ulkojäitä. Siinä tuli katsomo vähänkuin itsekseen. Sittemmin niitä ulkojäitä on sitten katettu jäähalleiksi. Espoossa tällaisia on Espoonlahti ja Laaksolahden vanha halli. Molemmat katettuja tekojäitä. Se on sitten eri asia minkä kokoisia halleja niiden rinteiden viereen on rakennettu. Toisissa on tehty katsomo toisellekin puolelle ja toisissa ei. En minä tota Lahden ratkaisua niin kovin uniikkina pitäisi.
 
FastEnd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minua jotenkin kiehtoo monitoimi-halli sinne Mytäjäisten tienooseen, jossa olikin joku visio radanvartijan mökin kohdalle. Siihen pääsisi sitten matkakeskuksen kautta julkisilla ja helppo olisi myös pysäköinti järjestää. Ei muuta kuin Lahdelta nyt rohkeutta toteuttaa tämä hanke, jolla olisi paikallisesti elinehtoa ja elinvoimaa sekä myös valtakunnallisestikin merkitystä.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Minua jotenkin kiehtoo monitoimi-halli sinne Mytäjäisten tienooseen, jossa olikin joku visio radanvartijan mökin kohdalle. Siihen pääsisi sitten matkakeskuksen kautta julkisilla ja helppo olisi myös pysäköinti järjestää. Ei muuta kuin Lahdelta nyt rohkeutta toteuttaa tämä hanke, jolla olisi paikallisesti elinehtoa alueelle elinvoimaa sekä myös valtakunnallisestikin merkitystä.
Tämä!

Myös liikenteellisesti (4-kaistaiset ajoväylät joka suunnasta Mytäjäisissä) tälle rautatien varteen toteutettavalle Areenahankkeelle olisi parhaimmat olosuhteet.

Urheilukeskuksen alue alkaa olla hankala paikka isommalle Areenalle, kun siellä on parkkipaikoistakin pulaa yhtäaikaisten messuhallihallitapahtumien vuoksi. (Carvanaamarimessut, Salppurin suksimakisat, yms. onhan näitä).
 
Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Urheilulehti sijoittaa Pelicansin rankingissaan sijalle 4, ja antaa mahdollisuuden sijoihin 3-4.

Seuralegenda-osiossa Piri Eloranta vastaa kysymykseen "Mitä muuttaisit Pelicansissa?":

Lahteen tarvittaisiin uusi 7 000–8 000 katsojan monitoimiareena. Paras sijoituspaikka sille olisi Kisapuiston vieressä oleva tontti.
Piri ehdottaa UL:ssä että halli tulisi Kisapuiston vieressä olevalle tontille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös