La 9.10.2010 HIFK-JYP

  • 26 991
  • 117
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Huomenna olisi sitten kärkitaistelu kirjaimellisesti. JYP on aloittanut kauden todella vahvasti ja jatkaa edelleenkin samanlaista pelaamista, kuin Dufvan aikana on totuttu näkemään. Puolustuspelaaminen on tarkkaa ja omiin ei mene maaleja. Tällä kaudella Tuokkolan pariksi on tullut Joni Myllykoski, joka onkin pelannut suurimman osan matseista. Itse veikkaan, että Tuokkola on maalissa HIFK:ta vastaan.

HIFK aloitti kauden hyvin, mutta toissa viikolla tuli notkahdus Tampereella, tämä herätti joukkueen ja siitä eteenpäin otteet kentällä ovat muuttuneet radikaalisti. Joukkue taistelee, taklaa ja tekee maaleja (varsinkin kotimatseissa), tämä on se HIFK, mitä on fanien toimesta kaivattu jo useampi vuosi nähtäväksi. Tällä hetkellä viimeistelyyn pystyy kolme ketjua, eli onnistumisia tullut leveällä rintamalla. Kotimatseissa on myös nähty se, että silmille ei hypitä. Tätä nyt tuskin tulee tapahtumaan JYPin toimesta, koska siellä muniin puhaltelu kuuluu pelitapaan. HIFK on ottanut liigassa kolmanneksi eniten jäähyjä ja JYP toiseksi vähiten. Vastakkain ovat liigan tehokkaimmat ylivoima joukkueet, HIFK tehnyt 16 ja JYP 9 maalia.

Joukkueiden top-3 parhaat pistemiehet:

HIFK

Ville Peltonen 6+6=12
Teemu Ramstedt 2+10=12
Mikael Granlund 3+8=11

JYP

Jani Tuppurainen 4+7=11
Antti Pihlström 2+6=8
Sami Vatanen 3+4=7

Tervetuloa traktorit kylään Nordikselle!

ps. milloinkohan viimeksi HIFK on ollut top-2 joukkue tässä vaiheessa kautta?

pps. halli voi olla aika lähelle loppuunmyyty, tällä hetkellä ei yläkatsomoissakaan ole suurta vajausta. Hienoa homma, vaikka tv-ottelu onkin kyseessä. N. 7500 katsojaa voi olla aika lähellä totuutta...
 
Viimeksi muokattu:

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Kauden ensimmäinen hegemoniaottelu, kahden kuuman joukkueen kohtaaminen, on huomenna sitten tosiasia. Hifki on ollut viime aikoina kotonaan liekeissä, ja Jypiltä on onnistunut niistämän kolme pistettä vain Jokerit.

Jyp pelaa ehkäpä liigan nhl-tyylisintä kiekkoa. Hyökkäykset suuntautuvat järjestään maalia kohti, ja jos kulmiin ajaudutaan, kiekko toimitetaan nopeasti maalille. Myös ripareille ajetaan voimakkaasti.

Hifkin pelityylistä en tiedä juurikaan kun en ole sen pelejä nähnyt, mutta ihan huonoa ei senkään hyökkäyspeli mahda olla.

Puolustuksessa ehkä jyp vie niukasti pitemmän korren.

Voittajaa tästä pelistä on todella vaikea ennustaa.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omiin ei todellaakaan mene sitten millään :) Kahdessa viime ottelussa vastustaja ei ole saanut kuin yhden maalin ja ne molemmat on tehty kahden miehen ylivoimalla. IFK:n ylivoima on ollut hyvää mutta sen pitää olla huomenna loistavaa jos meinaa JYPiä vastaan onnistua. Sillä JYPiä vastaan on on tehty vain 3! ylivoimamaalia koko kaudella. Eli Liigan tilastojen mukaan se on vaatinut 34 min 39 sek ylivoimaa yhtä maalia kohden. JYP on voittanut näitä pelejä uskomattoman hyvällä puolustuksella. Kun taas hyökkäyksen puolella vaaka kallistuu IFK:n suuntaan selkeästi toistaiseksi...
Mutta kuten eilinen Lukko peli osoitti jotain heräämistä on tapahtumassa JYPin osalta hyökkäyspuolellakin. Toistaiseksi kun on menty materiaaliin nähden puolivaloilla hyökkäyksen osalta.
Kovasti tässä jo odotellaan huomista pelireissua. IFK-pelit ovat aina vetäneet hyvin väkeä fanireissulle hallin tunnelman takia (ja koska JYP voittaa ne aina ;) Sillä että kysessä on Urpon päämatsi + viikon päässä olevalla faniristeilyllä oli kuitenkin jonkun verran vaikutusta ihmisten lähtöhaluihin tälle fanimatkalle mutta bussilastillinen saatiin kuitenkin.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
No niin, odotettu kärkimatsi kahden kovassa vireessä olevan joukkueen kesken. Nyt jos koskaan pitää hallissa olla vähintään se 7,5k yleisöä paikalla, vaikka töllöstä tuleekin.

Itse ottelusta odotan IFK:n hallintaa, joskaan kunnon mestoille ei turhan useasti varmaan päästä jypin ärsyttävän hyvän puolustuksen takia, paikoista on tehtävä. Riksmanilta vaaditaan huippupeli, ja Järventien voi tunkea poppariosastolle, sillä huomenna ei ole varaa näihin maran bravuureihin... Eli ensiksi Mara juoksee vastustajan perässä puoli minuuttia kulmassa, ottaen joko jäähyn tai päästäen kaverin joka tapauksessa yksin maalin eteen. Viime vuonna vastaavassa johdettiin 3-1 avauserän jälkeen ja silti tuli takkiin.

Varmasti hyvä meno hallissa jos punaiset yhtään antaa siihen aihetta. JYP -faneille terveisiä, jättäkää se rumpu himaan, kiitos.
 

janbo

Jäsen
Vesi kielellä odotan matsia. Onneksi jopa URPO-TV tajuaa näyttää tämän ottelun.

Ainut murheenkryyni tässä vaiheessa JYP:n osalta on joukkueessa vellova flunssa-aalto. Vaikuttaisi kuitenkin olevan ihan hyvän laatuista lenssua, sillä Tuppurainen mäiski Lukkoa vastaan kuumeisena 3+1.

Nyt on kyllä mukavaa kun J. Virtanen on pelaavassa kokoonpanossa. Viime matseissa on aika paljon Helsinkiläisiä lentänyt pihalle tappeluista ja on siellä joku selkäänajokin ollut. Toivottavasti ei mitään sikailuja kuitenkaan nähdä.
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmasti hyvä meno hallissa jos punaiset yhtään antaa siihen aihetta.

Tätä matsia on tässä muutama päivä jo odotettu. Toivottavasti tosiaan halli on täynnä ja tunnelma hyvä. Kotijoukkue on pelottavan kovassa iskussa varsinkin kotonaan, joten voitto ei kyllä helpolla irtoa. Myllykoski luultavasti jatkaa maalillaan ainakin Dufvan eilisistä kommenteista päätellen (eli että Peki on vielä kesäharjoitteluvaiheessa) ja Jonin onkin onnistuttava.

Odotan tasaista ja hyvätasoista vääntöä. Jyväskylästäkin bussi tulossa, niin ei tarvitse yksin huutaa meidän etäfanienkaan.

Mukava nähdä Peltonen taas livenä 7 vuoden tauon jälkeen.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Good Game!

Hyvä matsi tulossa!

HIFK on nykyvalmentajansa myötä alkanut pikkuhiljaa unohtamaan brändinsä, taklataan kaikkea mikä liikkuu- mutta hävitään itse peli. Ja nyt K. Jalosen joukkue on avannut kautensa hyvin, pelaajilla on korkea itseluottamus ja maalinteossa on havaittavissa jopa niin suuri rentous että on varaa hieman huvitellakkin vastustajan kustannuksella.

Nyky JYP taasen on yllättävänkin luisteluvoimainen siihen nähden että joukkue on oikeasti kookas ja fyysinen. Negationa se, että mikäli hiemankaan alkaa reisissä tuntumaan, ei tämänkokoinen kolossilauma liiku enää mihinkään.

Kulminaatiopisteet ottelussa: Molemmat joukkueet pelaavat fyysisesti, yksi-yksi tilanteet nousee isoon rooliin, sillä HIFKin on voitettava kaksinkamppailuja hyökkäyspäässä, muuten ei maalintekosektorille ole tämänhetken kunnossa olevaa JYPiä vastaan asiaa.

JYPin taasen pitää jatkaa robottikiekkoa, kolmella hyökkäävälläketjulla myllyttää tasaisesti kohti HIFK maalia. Vieraspeleistäkin tutulla aktiivisella ja agressiivisella karvauspelillä painetta HIFK pakkeihin, kiekonriistoja ja vastahyökkäyksiä.

Arvio: HIFKin hyvän hyökkäysmateriaalin ansiosta, sekä kotiedun voimin, HIFK on ottelussa hallitsevampi osapuoli. JYP taasen ottaa jo tilastollisestikkin pakkotappionsa. HIFK 3 JYP 2. (vaikka toivon toki toisinpän)
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kahdessa edellisessä pelissä HIFK on tyrmännyt vastustajan jo heti ekassa erässä. Mielenkiintoista nähdä miten JYP kestää tuon ekan erän rynnistyksen. Ainakaan eilen Hippoksella ei kestänyt kovin hyvin, vaan Lukko jyräsi ja vain kohtuullisella onnella numerot saatiin pidettyä tasan.

Myllykoski ehdottomasti maalille tähän matsiin, sillä Tuokkolan tuntuma ei ole paras mahdollinen.

Tämä peli on testi HIFK:n puolustukselle ja maalivahdille. Edellisissä matseissa on vastustajakin kuitenkin tehnyt useita maaleja. Jos JYPin puolustajat ovat hereillä, on JYPin maaliin limppua vaikea saada. Jokereita vastaan ainakin pari maalia tuli puolustajien karkeista virheistä, jotka sitten seuraavissa peleissä olivat poistuneet ohjelmistosta.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti flunssa-aalto ei ole ainakaan pahemmaksi levinnyt JYP-leirissä, jotta saadaan huomenna kunnon kokoonpano peliin mukaan. Kaikki edellytykset on hienolle lauantai-illalle: liigan tämän hetken kaksi kuuminta joukkuetta ja vierasjoukkueen fanejakin tulossa Jyväskylästä ja pk-seudun porukkaa myös samaan läjään.

Lopputulosta on kyllä mahdotonta lähteä ennustamaan. Tokkopa ainakaan HIFK tulee tässä pelissä samanlaisia maalimääriä pommittamaan kuin aiemmissa kotimatseissaan. Toivottavasti nähdään viihdyttävä matsi, ja tottakai vähintään pari pistettä mielellään lopulta vieraiden matkaan. ;) Täytynee painua pehkuihin että jaksaa huomenna kavuta bussiin kohti "Snadia".
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottelun kulminaatiopiste on hermokontrolli ja rangaistukset. JYP on ottanut rangaistuksia vieraissa liigan vähiten, alle 10 min/ottelu. Kotiotteluissaan HIFK on ollut liigan eniten boxia kuluttava joukkue, 30 min/ottelu. Ei niitä pelejä rangaistusaitiosta voiteta, ja se nähdään huomenna (tai siis tänään).
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Ottelun kulminaatiopiste on hermokontrolli ja rangaistukset. JYP on ottanut rangaistuksia vieraissa liigan vähiten, alle 10 min/ottelu. Kotiotteluissaan HIFK on ollut liigan eniten boxia kuluttava joukkue, 30 min/ottelu. Ei niitä pelejä rangaistusaitiosta voiteta, ja se nähdään huomenna (tai siis tänään).

Tähän täytyy kommentoida sen verran että tuota tilastoa vääristää Ässät-pelin 80 rangaistusminuuttia.

Mutta totta se on silti, tässä pelissä ei turhiin jäähyihin ole varaa. Uskoisin, että huomenna Jypin puolustus ei kestä enään niin hyvin, kuin aikaisemmissa peleissä, ja se johtuu siitä että IFK:lla ratkaisut tulee vaan niin leveältä rintamalta, tosin JYP tekee myös paljon maaleja IFK:N päätyyn. Veikkaan että JYP:n leiristä ratkaisuihin nousee kolmos- ja neloskentän kaverit, ja IFK:lta Wirtasen johtama ketju.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No nyt! Ehdoton alkukauden kliimaksi. Paskakiekkoa pelaava JYP kohtaa liigan viihdyttävimmän jengin Helsingin IFK:n.

Ainoa kerta tällä kaudella kun olen tyytyväinen ottelun alkamisajankohtaan 18:30. Niin koti-, kuin vierasfanitkin ovat niin brenoissaan, että katsomossa on aivan huikea meininki. Lisäksi ottelusta tulee huima hyökkäyksen taisto, JYP tulee antamaan IFK pakeille sellaista painetta jota HIFK ei ole tällä kaudella nähnytkään. Ja HIFK hyökkäyksen jokainen jo tietääkin, nimet Peltonen (95) Granlund (92) ym. ketä näitä nyt on tulee tekemään vähintään sen 2-3 byyriä.

Ottelunhan näkee urpotv:n stratosfääreistä ja oletan, että kaikki puusilmäiset ässäfanit sun muut näkevät, että JYP ei pelaa mitään "vitunkilpikonnaa" vaan peli on suhteellisen viihdyttävää (hyökkäys suuntaan). Toki puolustus on sitä normaalia timattisen varmaa kakkaa mikä tekee JYPistä "vitun tylsän" jengin.

Jos IFK:n puolustus eli toisinsanoen Riksman onnistuu täydellisesti, JYP poistuu nordikselta 0 pistettä rikkaampana. Muutoin ottelussa mennään jatkoajalle/rl-kilpailuun numeroissa 3-3/4-4. Sitten onkin aivan yksi hailee kumpi sen lisäpinnan raapii plakkariin.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Todellinen koetinkivi IFK:lle ja varsinkin Riksmanille. Pelistä tulee varmasti tasainen ja jatkoille mennään numeroissa 2-2. Liivik ottanee valssi askelia Malmivaaran/Viitasen kanssa tai mikä herkullisintä Pillun kanssa, toivottavasti Dufva antaa tunteiden kuohahtaa ihan impulsiivisesti, eikä mitään nyhjäyskieltoja ole asetettu. + Mikään ei olisi maukkaampaa kun Lennu vetäisi "Tiedätsäkukamäoon" Ollin totaalisesti pystyyn. Yhteenvetona: Paras hyökkäys vastaan paras puolustus ja kyllähän se tiedetään miten niissä tuppaa käymään, joten Jyp vie 2 pistettä Nykäskylään Vatasen JA-maalilla.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelottavan jännää tulossa

Yhdyn edellisiin: kauden toistaiseksi jännin peli tulossa.

Odotan peliä ensimmäistä kertaa kauhunsekaisin tuntein. Jos Hifk nimittäin saa JYPin löysän alun (vrt Jokerit, olin katsomossa) takia oman hallin taakseen ja pari maalia, sen kääntäminen ei olekaan yhtä helppoa kuin Jaffalan "kotikatsomossa", jossa vierasjoukkueen faneja on enemmän kuin Jokeri-fanittajia.

Tämän kauden Hifk on muutenkin ylivoimaisesti paras ja ehkä ainoa vastustaja, joka ennakkoon herättää jännitystä. Tämä lause ei perustu ylimielisyyteen, vaan yksinkertaisesti siihen, että juuri nyt kukaan ei pysty murtamaan JYPin pakettia muuten kuin silloin, kun joukkueen keskittyminen on alle sata. Uskoakseni Hifk siis pystyy ja se tässä jännittää...

JYP on voittanut vastustajansa Jokereita lukuunottamatta ja kauden avausmatsia lukuunottamatta ilman tarvetta tehdä enempää kuin 3 maalia. Tänään tämä ei välttämättä riitä, joten hyökkäyspään terävyydelläkin on merkitystä.

Jännityksen toinen puoli on tietenkin se, että tällaista jännitystä ei olekaan sitten muut joukkueet ole pystyneet tuottamaan ja siitä pisteet kestovärikkäälle Hifkille, joka tällä kaudella näyttäisi olevan värikäs muutenkin kuin negatiivisessa mielessä.

Soturit ja fanit katsomoissa: soditaan reilusti, annetaan kaikki parastamme ja julistetaan syksyn paras joukkue illan perusteella - en nimittäin usko, että näiden kahden joukkueen eteen tulee muita todellisia esteitä kuin toisensa. Siis vielä syksyllä. Kevät onkin sitten eri juttu.

Jupa
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vedenjakaja

Tänään on todella jännittävä peli tiedossa Nordiksella ja HIFK:lle tämä on mielestäni kauden ensimmäinen paikka todistaa, että asiat ovat parista edellisestä kaudesta muuttuneet parempaan suuntaan. Nyt olisi HIFK:nkin aika alkaa voittamaan näitä kärkikamppailuja, joten minulle ei kelpaa illan ottelusta mikään muu kuin voitto, tuli se sitten jatkoajalla tai pilkuista, mutta tämä matsi pitää voittaa! Enää ei minulle kelpaa selitykseksi, että ''sarjakärki vain oli niin vahva, että ei meillä ollut hirveästi jakoa...'' Mikäli meinataan tänä vuonna voittaa mitään niin silloin on myös pakko voittaa kärkijoukkueita ja mikäs sen parempaa kuin peitota JYP saman tien kauden alussa!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mikäli meinataan tänä vuonna voittaa mitään niin silloin on myös pakko voittaa kärkijoukkueita ja mikäs sen parempaa kuin peitota JYP saman tien kauden alussa!

Ässät ja Lukko on klaarattu jo kärkijoukkueista, siis runkosarjan mukaan ja sehän mielestäni kertoo parhaiten tämän hetken kunnon joukkueilla, ennakkosepustukset ovat täyttä puppua. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa TPS, Blues, Kärpät ja Jokerit. Nämä joukkueet ovat olleet ennakko-odotusten vastaisesti surkeita tai heikkoja tällä kaudella. Nyt on sitten sarjakärki vastassa ja ihmetellä täytyy, jos ei joka jamppa pistä kaikkea likoon. Ihan sama, vaikka kyseessä runkosarja matsi, silti tässä on näytön paikka niin pelaajille itselleeen kuin faneillekin. Olen kuitenkin aika levollisin mielin, koska parin viime viikon aikana joukkue on näyttänyt erilaiselta, jätkät eivät tule vain töihin. Siellä on ihan oikeasti hei tekemisen meininki.

Tänään peli tullaan ratkaisemaan maalivahti ja puolustus pelaamisesssa, kummalla nämä ovat kuosissa, se tulee viemään pisteet. Tämän takia, JYP on vahvoilla, vaikka HIFK onkin hyökkäyksensä puolesta ollut viiltävä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK i dag:

Peltonen-Granlund-Petrell
Järventie-Kankaanperä

Kuhta-Wirtanen-Wärn
Vallin Kousa

Ahtola-Ramstedt-Haataja
Söderholm-Kurvinen

Nyholm-Liivik-Tallberg

Riksman
(Lundell)

Toivoa sopii, että Järventiellä ja Vallinilla on tänään hyvä päivä. Muuten voi kolista omissa pahemman kerran, kun karvaus tulee olemaan todella kovaa vastustajan toimesta.

edit. lipunmyynti näyttää olevan hyvällä mallilla, F- ja C-katsomoissa ei ole kuin muutama paikka enää jäljellä, toisella puolella E-katsomossa löytyy ihan piippuhyllypaikkoja. D-katsomosta löytyy eniten paikkoja (yllättäen). Kyllä se 7500-katsojaa taitaa tulla täyteen?

edit 2. Tallberg saa tämän kauden tulikasteensa tänä iltana ja mikäs sen parempi kuin itse sarjakärkeä vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huippupeli luvassa, joten täytyy varmaankin ensi kerran tälle kaudelle sijoittaa roposia Urho-TV:n nettipalveluun. Sen voi jo etukäteen arvata, miten lähetys toimii...

Itse pelistä odotan jännittävää, mutta silti pieni pelko on mielessä. JYP on ollut paha vastus jo monena vuonna, enkä lainkaan ihmettelisi jos pinnat matkaisivat Jyväskylään. Mielenkiintoista nähdä vastakkain liigan tehokkain hyökkäys ja pitävin puolustus. Rikkomminen on rakentamista helpompaa, joten veikkaan vähämaalista ottelua. Riksman seisonee maalissa ja tänään on pakko tulla nappipeli Juusolle ja puolustukselle. Niukkaa kotivoittoa ennustan kaikesta huolimatta. Toivottavasti illan tuomaristo antaa pelata, eikä lähetä hippakiekkolinjalle.

Kahvaamisen voi toki viheltää pois=)
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Förmodligen, HIFK i dag:

Peltonen-Granlund-Petrell
Järventie-Kankaanperä

Kuhta-Wirtanen-Wärn
Vallin Kousa

Ahtola-Ramstedt-Haataja
Söderholm-Kurvinen

Nyholm-Liivik-Pöysti

Riksman
(Lundell)

Ei pysty ymmärtämään miksei Melart mahdu kokoonpanoon, pelannut Kousan kanssa hyvin kun Vallin on taas ollut pihalla kun lintulauta, ei taida isopoika kuulua Nokan suosikkeihin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei pysty ymmärtämään miksei Melart mahdu kokoonpanoon, pelannut Kousan kanssa hyvin kun Vallin on taas ollut pihalla kun lintulauta, ei taida isopoika kuulua Nokan suosikkeihin.

Eiköhän kyse ole kuitenkin siitä, että meidän puolustuksen heikoin lenkki Vallin kuuluu Jalosen suosikeihin.

Riksmanilta vaaditaan tänään samanlainen peli mitä Raumalla. Siinä kaveri muistutti jo sitä 05-08 vuosien veskaria. Puolustuksen täytyy tietenkin myös antaa apua ja toivon sydämeni pohjasta, että Vallin & Järventie onnistuisi pelaamaan hyvän pelin. Pelottaa kyllä helvetisti miten nämä kaksi seppää vetävät, kun JYP karvaa kahdella miehellä.

Luottavaisin fiiliksin illan otteluun lähdetään. HIFK:lla on tällä hetkellä helvetin leveä materiaali ja viime peleissä verkkoa ovat heiluttaneet jokainen ketju. Etenkin Wirtasen ketju on ollut aivan ilmiliekeissä. Ramu ja kumppanit myös kuumia ja Peltonen ja Mikkehän nyt rakentee joka pelissä sen yhden maalin.
 

JmJ

Jäsen
Kyllähän tuo HIFK:n rosteri pelottavan kovalta ja ennen kaikkea kovavireiseltä vaikuttaa. Toki JYPistä voi lausua aivan samat sanat, mutta luulen kuitenkin, että tänä iltana kotikenttäedulla on melkoisen suuri merkitys ottelun lopputuloksen kannalta. JYPin kentälliset pysyvät luultavasti lähes samoina kuin torstainakin ja ainakin henkilökohtaisesti toivon Myllykosken seisovan edelleen maalilla.

Tässä vaiheessa tuntuu, että vain yhdenkin pisteen varastaminen Jyväskylään olisi kelpo tulos, mutta niin tai näin, ottelusta tulee erittäin tiukka.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei pysty ymmärtämään miksei Melart mahdu kokoonpanoon, pelannut Kousan kanssa hyvin kun Vallin on taas ollut pihalla kun lintulauta, ei taida isopoika kuulua Nokan suosikkeihin.

Melart on kuumeessa/kuntoutumassa siitä, ollut koko viikon. Joten, siinä hyvä syy, miksi ei ole pelannut tai pelaa tänään. Sama tauti kuin Vallinilla, Riksmanilla ja monella muullakin SM-liiga pelaajalla ollut tällä kaudella. Nostaa korkean kuumeen ja ei millään meinaa lähteä pois. Tätä samaa on liikkeellä ihan muutenkin, allekirjoittanut sairastanut myös tuon syksyn aikana.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Eiköhän kyse ole kuitenkin siitä, että meidän puolustuksen heikoin lenkki Vallin kuuluu Jalosen suosikeihin.

Noinhan se taitaa olla, Melart olisi vaan juuri tälläisten pelien mies. Saa nähdä miten Vallin pärjää kun Virtaset puskee iholle. Enkä muuten muista yhtään Jyp-peliä etteikö Malmivaara olisi vähän turhan innokkaasti patsastellut, olisi ollut mukava nähdä pienimuotoinen kurinpalautus kukonpojalle.

edit. ok on kuumeessa, kiitos tiedosta
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä vaiheessa tuntuu, että vain yhdenkin pisteen varastaminen Jyväskylään olisi kelpo tulos, mutta niin tai näin, ottelusta tulee erittäin tiukka.

Juuh, vierasvoittoa en kyllä mitenkään odota ja pistekkin olisi ihan kiva. En pety tappiosta vaikka sellainen tulisikin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melart on kuumeessa/kuntoutumassa siitä, ollut koko viikon. Joten, siinä hyvä syy, miksi ei ole pelannut tai pelaa tänään. Sama tauti kuin Vallinilla, Riksmanilla ja monella muullakin SM-liiga pelaajalla ollut tällä kaudella. Nostaa korkean kuumeen ja ei millään meinaa lähteä pois. Tätä samaa on liikkeellä ihan muutenkin, allekirjoittanut sairastanut myös tuon syksyn aikana.

Tuskinpa Ilari muutenkaan mahtuisi kokoonpanoon. Jalosen aikana se on kuitenkin nähty, että vaikka nämä nuoret pelaisi kuinka hyvin, niin ei sieltä sitä 200 000€ nimimiestä heitetä katsomoon.

Nyt kun täällä on JYP kannattajille paljastettu, että Järventie ja Vallin ovat meidän ns. heikkoja lenkkejä, niin löytyykö teidän päästä ketään alisuorittajia? Ei ole tullut paljoa seurattua JYP:n otteita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös