Karvinen sen siirsi, vaikka Kangasniemi vaikutti myös. Eteenpäin kuitenkin."SÄÄNTÖ 98 –MAALIN HYLKÄÄMINEN / MAALI POIS PAIKALTAAN
i. Jos puolustavan joukkueen pelaajasiirtää maalinsa pois paikaltaan, maali hyväksytään edellyttäen, että:
1. Vastustaja oli laukaisemassa kiekon ennen kuin maalia siirretään.
2. Päätuomarin mielestä kiekko olisi mennyt maaliin, jos maali olisi ollut normaalissa paikassaan"
Mielestäni meni täysin oikein.
Tämän ajan muistan itsekin, muistan kun joskus MM-kisoissa tuli sellainen maali missä pelaaja nakuttaa takatolpalta kiekon käytännössä tyhjiin mutta maali siirtyy juuri hetkeä ennen maalin syntymistä pois paikoiltaan. Tuo sitten hylättiin kun maali oli pois paikoiltaan.Eli ennen on hylätty aina, kun maali on ollut pois paikalta.
Juuri näin. Itkun määrä ei yllätä."SÄÄNTÖ 98 –MAALIN HYLKÄÄMINEN / MAALI POIS PAIKALTAAN
i. Jos puolustavan joukkueen pelaajasiirtää maalinsa pois paikaltaan, maali hyväksytään edellyttäen, että:
1. Vastustaja oli laukaisemassa kiekon ennen kuin maalia siirretään.
2. Päätuomarin mielestä kiekko olisi mennyt maaliin, jos maali olisi ollut normaalissa paikassaan"
Mielestäni meni täysin oikein.
Olin. Enks oo söpö?@Sämppäri olitko sinä tuo narripaitainen spede Oulussa :-)
Periaatteessa puolustavan joukkueen pelaaja ei siirtänyt maalia, vaan Karvista joka siirsi maalia (jos siis työnsi Karvista). Mikäli tulkittiin, että Karvinen työnnettiin päin maalia, oli tuo mielestäni oikea tuomio, muuten ei."SÄÄNTÖ 98 –MAALIN HYLKÄÄMINEN / MAALI POIS PAIKALTAAN
i. Jos puolustavan joukkueen pelaajasiirtää maalinsa pois paikaltaan, maali hyväksytään edellyttäen, että:
1. Vastustaja oli laukaisemassa kiekon ennen kuin maalia siirretään.
2. Päätuomarin mielestä kiekko olisi mennyt maaliin, jos maali olisi ollut normaalissa paikassaan"
Mielestäni meni täysin oikein.
Olin. Enks oo söpö?
Hatarat ovat muistikuvat ja voivat olla mielikuvituksen tuotettakin, mutta ei siitä viittä vuotta ole.Onko tuosta pelistä miten kauan aikaa? Tämä nykyinen tulkinta ei käsittääkseni ole ollut kovin kauaa voimassa. Eli ennen on hylätty aina, kun maali on ollut pois paikalta.
Tätä maalia en ole nähnyt, mutta kommenttien perusteella maalin siirto johtui puolustavasta pelaajasta.
Joo, yleensä jäähyt jakautuu juuri noin. Unohdin että Ilves on ollut niin ylivoimainen, hirveää rummutusta läpi illan. Se 10-0 alivoimat on ihan mahdollinen, ihan perussettiä Liigassa.Mikä hiton kotituomarointi? Ainoa oletettu virhe oli se liikaa miehiä jäällä ja siitä myös huutelivat. Muuten ollut perässä olleen joukkueen perus rikkomista.
Ilves on ollut nopeampi, se yleensä riittääJoo, yleensä jäähyt jakautuu juuri noin. Unohdin että Ilves on ollut niin ylivoimainen, hirveää rummutusta läpi illan. Se 10-0 alivoimat on ihan mahdollinen, ihan perussettiä Liigassa.
Mutta ei tuo ykkösehtokaan täyttynyt tuossa. Mä ainakin ymmärrän, että kohdat 1 ja 2 täytyttävä, ei tai.Periaatteessa puolustavan joukkueen pelaaja ei siirtänyt maalia, vaan Karvista joka siirsi maalia (jos siis työnsi Karvista). Mikäli tulkittiin, että Karvinen työnnettiin päin maalia, oli tuo mielestäni oikea tuomio, muuten ei.
Saa olla aika pihalla jos tuota väittää muuksi kun maaliksi. Maalin siirtymisellä ei ollut mitään vaikutusta mihinkään. Maali saa siirtyä jos katsotaan että kiekko menis sinne joka tapauksessa
Tuossahan tuo on edellä mainittu jo sataan kertaanNäytä se sääntöpykälä missä näin todetaan. Yritin sääntökirjasta löytää, mutta en löytänyt mitään mainintaa tästä. Jos sääntö on tuo, niin maalihan se, jos sääntö on että maali ei saa siirtyä ennen kuin kiekko on maalissa, niin nyt meni vihkoon kyllä.
Se vain kun Kangasniemi ei siirrä maalia pois paikoiltaan. Hän ei edes tee sitä Karvista käyttäen, vaan Karvinen tekee sen aivan itse kiekkoa kurottaessaan.Tuossahan tuo on edellä mainittu jo sataan kertaan
Näithän äsken että voi. Opit uutta.Maalia ei minusta voi hyväksyä, jos maali siirtynyt.
Ilman Kangasniemen kontaktia maali ei olisi siirtynyt. De facto. Finito.Se vain kun Kangasniemi ei siirrä maalia pois paikoiltaan. Hän ei edes tee sitä Karvista käyttäen, vaan Karvinen tekee sen aivan itse kiekkoa kurottaessaan.