La 24.1.2009 SaiPa-Blues

  • 13 954
  • 92
Fiilis on korkealla täällä fanibussissa. 3 pistettä on tärkeintä. Pieni pettymys tosin että oletusarvoltaan 6-0 voitto vaihtui todella nihkeään 4-3 voittoon. paikat oli siihen kuuteen nollaankin. Ekan erän jälkeen olisi pitänyt olla jo isot lukemat taululla.

Kisapuistossa on aina yhtä mukavaa vierailla. Ennen peliä kahden miehen aivan loistava bändi viihdyttää yleisöä ikivihreillä biiseillä ja kalja maistui. Myös järkkäreille iso käsi reilusta meiningistä.

En ymmärrä joitakin täällä lauottuja mielipiteitä siitä että dumarit olisivat jotenkin suosineet Bluesia. "Tasoitusmaalia" lukuunottamatta voisin väittää jopa päinvastaista.

Pisteet maistuu hyvältä. Varsinkin kun kilpakumppanit sarjataulukon yläpäässä onnistuivat koomailemaan. Myös IFK:n tappio lämmittää mieltä.
 

Ropelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli varsin viihdyttävää hokia kummaltakin joukkueelta.
Loppuhärdellistä sen verran, että se on vaan yritettävä ymmärtää, että tuomaritkin ovat vain ihmisiä ja virheitä sattuu. Jos tuomari oli puhaltanut pelin poikki (en ainakaan kuullut), ei hänellä ole muita mahdollisuuksia kuin hylätä maali.
Pietu Ahokkaan kysymys lehdistötilaisuudessa on myös herättänyt ihmetystä... Pietu yritti ilmeisesti kertoa, että tuomareiden pitäisi lukea enenmmän pelinhenkeä. Jos viimeisellä minuutilla haetaan tasoitusta, niin ei pitäisi viheltää peliä yhtä hätäisesti poikki kuin esim. pelin ekassa vaihdossa vastaavassa tilanteessa.

Katsomosta poimittua:
-SaiPa on taas perseraiskattu
-Ei kenenkään nimi voi olla Camilo, ellei äiti ole tuonut Kreikan lomalta tuliaisia

PS. Matikainen osaa muuten olla sympaattinen koutsi kaikkine sotaretki ja soturi puheineen
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan puolustuspään ohuus sai aikaan sen, että kaikki pisteen matkasivat Espooseen. Toisessa erässä SaiPan tehtyä ensimmäisen maalin seuraavaan vaihtoon heitettiin pakkipari Koponen-Pulkki ja läpihän sieltä tultiin maalia tekemään.

Alivoimalla ensimmäisen erän jälkeen SaiPan puolustus ei pystynyt pelaamaan niin hyvin, että Bluesin kaltaiselle euroopan huippujoukkueen yv:lle olisi mahtanut mitään. Paljon hyvää oli SaiPan tämän iltaisessa pelissä, mutta paremalleen se ei yksinkertaisesti voinut mitään. Eikä SaiPalta tänään vapaamatkustajia löytynyt. Kaikki varmasti yrittivät parhaansa.

Bluesin tekeminen oli poissaolot huomioonottaen sen näköistä, että keväällä mennään taas pitkälle. Jos tuomarit myönsivät virheensä pelin jälkeen niin sekin on hyvä asia. Täytyy vain toivoa, että ensi torstaina sama tuomaripari on Lpr:ssa kun SaiPa kohtaa Jokerit. Nimittäin Ässien Suhosen haukuttua julkisesti taannoin tuomarit Porissa, samat tuomarit (Favorin + ?) oli tuomaroimassa seuraavassa Ässien pelissä Lpr:ssä. Ässien ensimmäinen jäähy tuli muistaakseni vasta kolmannessa erässä.
 

Kapo

Jäsen
Camihan on pikkuskidinä adoptoitu Kolumbiasta. En käsitä miten monet ovat potkimassa Miettistä pois jengistä vaikka nytkin (peliä näkemättä) tulosten perusteella selkeästi Ryhästä parempi suoritus kolmosen sentterinä.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Camihan on pikkuskidinä adoptoitu Kolumbiasta. En käsitä miten monet ovat potkimassa Miettistä pois jengistä vaikka nytkin (peliä näkemättä) tulosten perusteella selkeästi Ryhästä parempi suoritus kolmosen sentterinä.

Itseäni taas vituttaa se, että täällä jatkoajassa aina valitaan joku pelaaja ilman mitään syytä joksikin vitun silmätikuksi. Ensin se oli Cami ja nyt Ryhis. Juttu alkaa aina sillä lailla joku kakara sanoo, että "Camilla on huono asenne". Sitä viestiä seuraa neljä-viisi muuta pikkuoravaa toistamassa, että "Cami on löysä paska". "Cami mestikseen kun sitä ei kiinnosta" jne...

Nyt on "onneksi" tullut uusi vaihde keskusteluun. Ryhänen on "flegmaattinen paska". "Ryhäsellä ei tee mitään". "Ryhänen mestikseen". "Myydään Ryhänen". "Ryhäsellä on huono asenne". Itseäni vituttaa aina nämä arviot pelaajien asenteista. Ihme paskaa. Peliotteita saa kritisoida kentällä, mutta asenteita arvioidessa kerran/kaksi viikossa nähtyjen pelien perusteella ollaan mielestäni aika heikolla jäällä.

Pelistä sen verran, että tottakai on harmillista jos tuli tuomarivirhe noin tärkeään paikkaan. Kerrankin näin päin. Blues saattoi menettää aika paljon tuossa kotipelissä Zürichiä vastaan erilaisten maalineduspelaamisen ja estämistulkintojen takia. Toisaalta selkeästi parempi joukkue vei potin silloin ja uskon että se vei sen myös tänään.

Tuomaritkin ovat toki vain ihmisiä ja mielestäni yksittäinen tilanne, jonka jälkeen on tultu vielä sanomaan rehellisesti, että näin nyt kävi on parempi kuin normaali vihelletään mitä sattuu ja sitten kun sattuu ei vihelletä linjattomuus ja tasoitusjäähyjen muodossa sattuva housuunpaskomislinja.

Blues tarvitsi näitä pisteitä enemmän, kun se taistelee runkkarin voitosta. SaiPalle tuskin on kauheasti merkitystä lähteekö se sijalta 12 vai 14 play-outteihin.

Tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin. Bluesin välissä jo pahasti miinuksella ollut vierastilasto on kääntynyt muotoon 9 voittoa, 8 tappiota ja 4 ja/r tappiota. Pistekeskiarvokin on jo siis 1.48 vieraissa. Kyllä se runkkarin voitto alkaa jo häämöttää siellä rästipelien takana. Ennen taukoa on jäljellä vielä vaikeat Lukko ja Kärpät veraissa ja 2*Ipa kotona. Näistä sellaiset 10 pistettä ja ollaan todella hyvissä kyttäysasemissa tauolla.
 

stones

Jäsen
Camihan on pikkuskidinä adoptoitu Kolumbiasta. En käsitä miten monet ovat potkimassa Miettistä pois jengistä vaikka nytkin (peliä näkemättä) tulosten perusteella selkeästi Ryhästä parempi suoritus kolmosen sentterinä.

Niinpä kahdessa viime matsissa 1+2, kun pääsi pelaamaan. Kun Cami saa itseluottamuksen samalle tasolle kuin viime keväänä niin se on sellaisessa iskussa, ettei sitä pidättättele mikään! Kuten olen jo monesti sanonut niin Camissa on ainesta uudeksi juha ikoseksi. Camilla on hyvä pelisilmä ja pystyy pelaamaan tekopaikkoja ketjukavereille ja ennenkaikkea yksi harvoista, joka yrittää aina pelata maalille eikä jää pyörimään kulmiin. Suojaa kiekkoa todella hyvin ja hankkii jäähyjä vastustajalle enemmän kuin muut yhteensä. Katsokaapa joskus miten lähellä omia jalkoja Cami pelaa kiekkoa, tällaisella tavalla esim. P.Forsberg pelasi aikoinaan ja kun jalat liikkuu samalla niin kiekkoa on vaikea saada pois ilman, että siitä vihelletään jäähyä.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Olipahan peli. Ensinnäkin täysin sama näkemys Murmelin sekä ELBimbon kanssa ottelusta ja lopun vaiheista. Itsekin tarkkailin peliä seisomakatsomosta eli tuon hylätyn maalin näin hyvin läheltä, eikä kiekko ollut missään vaiheessa Koskisen hallussa, vaan tipahti maaliviivan tuntumaan ja siitä Kossu istahtaessaan tökkäsi kiekon omaan maaliin. Vihellystä en kuullut missään vaiheessa. Näitä kuitenkin sattuu silloin tällöin ja pitkässä juoksussa niiden pitäisi mennä kaiketi tasan, joten se siitä.

Mielestäni Blues kuitenkin ansaitsi voittonsa tänään ja loi enemmän maalipaikkoja. Koskiselle meni hiukan helposti etenkin tuo SaiPan kolmas maali ja tämän sekä HIFK ottelun perusteella en kyllä mistään hinnasta rakentaisi pelkästään Koskisen varaan Bluesin kevättä. Ehkäpä olisi kannattanut peluuttaa Brückleria tänään ja uskonkin Berndtin pelaavan jo heti maanantaina Ilvestä vastaan kotona.

Jostain syystä Blues tuntuu pelaavan huomattavasti paremmin vierasotteluissa kuin kotona tällä hetkellä. SaiPalle tsemppiä loppukauteen. Pitkään kuuntelin Nöyräsen live-haastattelua radion välityksellä ottelun jälkeen ja jos muiltakin löytyy samanlaista ennakkoluulotonta asennetta, niin mitä vaan voi vielä tapahtua.

Edit. Tuosta Camista vielä, että esiintyi todellakin edukseen tänään kentällä. Uskomattoman taitava kaveri.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Osuit naulan kantaan... Ja onneksi olkoon hopeasta!

Näytti näin jälkikäteen aika karulta vittuilulta tuo lainaamasi pätkä omiinkin silmiin. Itse sympatiseeraan SaiPa:a ainoana liigajoukkueena ja toivon sille mahdollisimman hyvää menestystä, kunhan sitä ei tule millään muotoa Bluesin kustannuksella.

Harmillisesti näyttää SaiPa vaan taas hyytyvän tässä samassa vaiheessa sarjaa kun aina ennenkin. Nyt kun jollain ilveellä pitäisi pystyä kääntämään pelejä 3 pisteen voitoiksi niin mitään ei jää hanskaan.

Aina tulee uusi kausi, uudet kujeet ja uudet junnut Espoosta koittamaan.
 
Olipahan peli. Ensinnäkin täysin sama näkemys Murmelin sekä ELBimbon kanssa ottelusta ja lopun vaiheista. Itsekin tarkkailin peliä seisomakatsomosta eli tuon hylätyn maalin näin hyvin läheltä, eikä kiekko ollut missään vaiheessa Koskisen hallussa, vaan tipahti maaliviivan tuntumaan ja siitä Kossu istahtaessaan tökkäsi kiekon omaan maaliin. Vihellystä en kuullut missään vaiheessa. Näitä kuitenkin sattuu silloin tällöin ja pitkässä juoksussa niiden pitäisi mennä kaiketi tasan, joten se siitä.

Samaa mieltä lainauksen kanssa. Itse näin samalla tavalla tilanteen. Topo poltti päreensä siitä, kun tuomarit eivät katsoneet tilannetta videolta. Tiedän, että videolta ei voi tarkistaa onko kiekko maalissa ennen vihellystä. Tässä tilanteessa... (oma näkemykseni, läheltä päätyä)

a) kiekko mielestäni oli mahdollisesti ollut jo pitkään maalissa "pudottuaan maaliviivan tuntumaan"

b) kiekko meni varmasti maaliviivan yli maalivahdin pudotessa kiekon päälle

c) lopuksi kiekko vielä "lipui" maalivahdin suojuksista syvemmälle maaliin

Tuomari väitti heti vihellyksen jälkeen nähneensä, että kiekko lipuu maaliin. Itse en vihellystä edes kuullut, mutta tuomarin ns. reagointi tapahtui vasta kohdan c) jälkeen. Haiskahtaa siltä, että tuomarilla ei ollut mitään hajua tilanteesta vaan paniikinomaisesti puhalsi pilliinsä. Sitten arpoi käsittämättömän ratkaisunsa levittäen katensä vaikka kiekko oli maalissa.

Niin vielä tuosta videotarkistuksesta. Tuomari ei siis suostunut tarkistamaan videolta tilannetta koska väitti nähneensä kiekon menevän vasta vihellyksen jälkeen maaliin. Näissä maalinedustilanteissa kiekko voi kuitenkin käydä maalissa vaikka kahteen kertaan parin sekunnin sisään. Eikö videolta olisi voitu mitenkään todeta oliko kiekko jo ns. ensimmäisellä kerralla yli maaliviivan. Tämä nimenomaan sai Toponkin oletettavasti raivostumaan...

Joka tapauksessa tänään oli kisapuistossa hieno kiekkoilta. Nähtiin upeita maaleja ja muutama kunnon taklaus. Lisäksi useampi maalinedustanahina ja kaiken huipuksi peli oli jännittävä viimesille sekunneille asti. Draama olisi voinut saada kunnon loppuhuipennuksen, jos SaiPan maali olisi hyväksytty.

Viimeksi oli näin viihdyttävä tappio-ottelu SaiPan ja Jokereiden kohdatessa tiukassa Kisapuiston lauantai-illassa, kun Jonne, Helge, Pasi ja Simo toivat lisämausteensa otteluun...
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Itse olen joskus maininnut Camin huonosta asenteesta, mutta en mitenkään ole potkimassa häntä pois joukkueesta. Mutta Camin asenne on mielestäni parantunut. Itse olen aina verrannut Camia Salliseen ym. Ja muihin junnuihin verrattuna asenne ei ollut samaa tasoa. Mutta nyt kuitenkin pelaaminen on hyvällä tasolla ja tulostakin on alkanut syntyä, joten nuo puheet voidaan lopettaa (toivottavasti) tähän viestiin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itseäni taas vituttaa se, että täällä jatkoajassa aina valitaan joku pelaaja ilman mitään syytä joksikin vitun silmätikuksi. Ensin se oli Cami ja nyt Ryhis.

Täsmälleen samaa mieltä. Siksipä tässä onkin viime päivinä vain täytynyt puhallella rauhallisesti höyryjä ulos kun on lukenut kuinka Ryhänen pilaa kakkosketjun pelin. Kyseessä on/oli kuitenkin ainoa peliä rakentava sälli ko. ketjussa ja jokainen silmät päässään pitävä näkee Uhlbäckin olevan ketjun heikoin linkki - se sälli, jolle mm. Ryhänen niitä mestoja tarjoilee ja se sama sälli, joka ne mestat kerta toisensa jälkeen tuhlailee. Rypsi nyt on edelleen jengin parhaita pistemiehiä ja viime aikojen vaisuudestaan huolimatta joukkueen tasaisin hyökkääjä.

Camin dissaamisesta sen verran, että sällihän oli oikeasti luokaton alkukaudesta - ihan omaa syytään, ehkä ensi kesänä Camilokin jaksaa vetää asenteella - ja varmaan teki hyvää huomata, ettei peliaikaa/-paikkaa tipu, ellei sen eteen todella tee töitä. Hienoa, että Miettinen pelasi nyt hyvin, toivottavasti jatkaa samaan malliin. Itse en epäile hetkeäkään, etteivätkö molemmat näistä sankareista nosta pelinsä keväällä jälleen sille tasolle missä se parhaimmillaan on ollut.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Camin dissaamisesta sen verran, että sällihän oli oikeasti luokaton alkukaudesta - ihan omaa syytään, ehkä ensi kesänä Camilokin jaksaa vetää asenteella - ja varmaan teki hyvää huomata, ettei peliaikaa/-paikkaa tipu, ellei sen eteen todella tee töitä. Hienoa, että Miettinen pelasi nyt hyvin, toivottavasti jatkaa samaan malliin. Itse en epäile hetkeäkään, etteivätkö molemmat näistä sankareista nosta pelinsä keväällä jälleen sille tasolle missä se parhaimmillaan on ollut.

Camista muuten sen verran vielä vaikkei välttämättä tähän ketjuun kuulukaan niin mielestäni mies on kärsinyt tuosta peluutuksestaan aika paljon. Koko kauden Cami on pelannut tyyliin joko ykkösen keskellä tai ei ollenkaan. Sitten kun sitä tulosta ei tullut kun vieressä surffasi ja puhalteli alkukaudesta esim täysin luokattomasti pelannut Keller niin Camin syyhän se oli ja seuraavat kolme matsia kuluikin taas filassa.

Siinä on aika hankala nuoren jannun saada peliä raiteilleen kun kuulemma parhaimmillaan on pelipäivän aamuna kerrottu, että pelaat ykkösen keskellä tai et pelaa lainkaan. Mielestäni alkukaudesta sitä vastuuta olisi pitänyt saada tasaisemmin ja mieluummin laitahyökkääjänä kuin keskellä. Viime vuoden pleijareissahan Cami pelasi aivan järkyttävän hyvin nimenomaan laiturina. Esim se matsi IFK:ta vastaan Osalan ja VV:n laidassa, 2+1 ja olkapää paskaksi mihin kausi sitten päättyikin.

Ainoa asia mikä itseäni on vaivannut tuossa Camissa on se, kun meni jossain haastattelussa päästämään sammakon suustaan kun toimittaja kyseli jotain selityksiä vaisummalle kaudella ja Miettinen meni sanomaan että kesällä tuli otettua liian löysästi tms. Olisiko ollut sen HV pelin voittomaalin jälkeinen kommentti ja ilmeisesti tämän jälkeen joutui monien hampaisiin.

Vaikka näitä asioita pitäisikin pyöritellä tuolla peluutusketjussa enemmän Bluesilla on nyt onneksi yksi loistava ketju: Kähkönen-Häppölä-Puustinen, joka teki taas tuhojaan Lappeenrannan illassa. Sen sijaan ykköskenttä on ollut odotuksiin nähden ihan paska viime aikoina ja kakkosen peli on tökkinyt. Kyllä noista ukoista (Lamppu, Keller, Rajamäki, Öhman, Ryhänen) pitäisi saada enemmän irti. Sehän olisi kertakaikkiaan loistavaa jos Cami löytäisi yhteisen sävelen orvoksi jääneen Lammassaaren kanssa niin Uhlbäckin paikka silloin on ehdottomasti nimenomaan nelosen laidassa ja alivoimalla raatamassa eikä tuhlaamassa Ryhäsen huippupasseja.
 

Aksu

Jäsen
Kaikki hässäkästä on sanottu eikä minulla ole siihen juuri lisättävää. Se kiinnostava asia koskee Pöyhösen vihellystä, jota minä tai juuri kukaan muukaan tänne kirjoittanut ei kuullut. Vihelsikö mies lopulta ollenkaan vai oliko vain ajatuksissaan päättänyt viheltäneensä?
 

Action man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Matinkylän Mahti
Kaikki hässäkästä on sanottu eikä minulla ole siihen juuri lisättävää. Se kiinnostava asia koskee Pöyhösen vihellystä, jota minä tai juuri kukaan muukaan tänne kirjoittanut ei kuullut. Vihelsikö mies lopulta ollenkaan vai oliko vain ajatuksissaan päättänyt viheltäneensä?

Hallissa saattoi olla jo aika mekkala päällä kun kiekko tippui maaliviivan tuntumaan ? Siksi vihellystä ei monikaan kuullut ?
 

Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Olipahan matsi ja reissu. Muistaakseni Blues painosti ja sitä kautta ansaitsi voittonsa.

Ihan vitun paha sanoa, että mitä tuossa viime sekuntien hässäkässä tapahtui kun en toiseen päähän edes nähnyt, mutta ilmeisesti MEIDÄN LIIGA on taas ollut vauhdissa. Hyvä, että myönsivät edes.

Favorin on aika ihmeellinen mies. Ekille napsui kaksi käytöskymppiä syksyllä KalPa -matsissa ja nyt Toporowski selvisi ilman mitään rangaistuksia tempauksestaan!! Ihan uskomaton, tätä ihmettelin kyllä vitusti.

Pelottaa kyllä suhteellisen paljon, että mitä kaikkea kivaa liiga keksi Bluesille eilisten tapahtumien takia. Veikkaan, että kaikissa kauden lopuissa matseissa Bluesille annetaan 3x enemmän jäähyjä ja hylätään joka matsissa parit maalit. Kiitos liigalle jo valmiiksi.

No, joka tapauksessa, hieno ilta oli ja päälimmäisenä matsista jäi mieleen siellä brenkuttelupaikassa ollut orkesteri. Loistavaa erätaukoviihdettä!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Sen verran kommentoin että ainakin NHL:ssä itse vihellystä ei tarvitse kuulua, riittää kun tuomarilla oli aikomus puhaltaa peli poikki mutta jostain syystä ei kerkeä sitä tehdä (pilli huonosti tjms). En jaksa selata IIHF:n sääntöjä läpi miten täällä mennään.

Mikä on tuomarivirhe? Se että menettää kiekon näkökentästään? Vai pelkästään se että oli väärässä paikassa tehdäkseen tarpeelliset huomiot?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikä on tuomarivirhe? Se että menettää kiekon näkökentästään? Vai pelkästään se että oli väärässä paikassa tehdäkseen tarpeelliset huomiot?

No luulisi sen jo näitä ketjuja lukiessa tajuavan: kaikki vihellykset/viheltämättä jättämiset, jotka ovat epäsuosiollisia omalle jengille tietysti! Meidän liiga jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös