Minskin tapahtumat olivat kyllä valitettavia. Selvästi paikattiin sitä että Sotshissa parempi Joukkue voitti puolivälierän ja meni täysin oikeutetusti siitä jatkoon. Miksi tuomarisuhmurointia ei tapahtunut Olympialaisissa? Ehkä oletettiin että muutenkin Suomi kaatuu, ei tarvita lisäapuja. Hienoa että näin ajateltiin ja urheilu voitti tuossa ottelussa.
Vaikka tänäkin vuonna "tähtiä" joukkueesta löytyy, alkaa "tähtisikermä" aika olla ohi kun joka vuosi Kovaltshuk ja kumppanit ovat kisoihin osallistumassa. Kyllä, edelleen kaikki tulevat edustamaan mikäli vammoja ei ole tai kelpaavat, mutta pikkuhiljaa aletaan saamaan tuoretta miestä tilalle. Se näkyy myös jäällä tekemisenä ja työntekona ilman kiekkoa. Kuvaavaa, että Kuznetsov oli Saksan maalin jälkeen valanut joukkuekavereihin uskoa toteamalla että samanlaista työntekoa on jatkettava. Juu, vain Saksa ja niin edelleen. Mutta asennemuutos toivottavasti on tapahtumassa. Hitaasti, erittäin hitaasti ja valmennuksesta paljolti riippuvaisena mutta kuitenkin.
Minskin finaali oli surkeanäytelmä. Se oli kuitenkin yksi ottelu ja katsotaan miten tämä tuleva menee. Ihan hauskojakin hassutteluja on muutamia nähty tulevan välierän tuomarisuhmuroinnin suhteen on nähty, mutta pientä rajaa toivoisin. Toki perusteet peloille tuomaroinnista on, itsekin oletan että kotietua korostuneemmin tilanteista joissa tuomarilla on mahdollisuus viheltää hän normaalia herkemmin käden nostaa. Mielestäni ei kansallista poikkeustilaa kannata vielä tästä nostaa mutta jos Malkinin poikittainen Haulaa kohtaan tapaisia temppuja menee läpi niin harmittaa itseänikin vaikka Venäjän puolella olenkin. Mainittakoon vielä että heidän mentaliteettinsa pelata "kaunista peliä" on ollut sytykkeenä tähän aikanaan, tämän maintisen siksi kun foorumilla on pohdittu miksi ihmeessä kukaan tällaiseen valintaan on päätynyt