La 21.04.2012 JYP - Pelicans, 4.finaali

  • 59 677
  • 233

Jarzki

Jäsen
Onhan tämä nyt ihan vitun läppää, että otteluketjussa keskustellaan filmaamisista ja jostain Riskan sikailusta, jotka ovat lähinnä hävinneen joukkueen mielestä törkeitä temppuja. Lahti tönäistään maalivahdin päälle ja Riska törmää Hodgmaniin ottaessaan syöttöä vastaan. Todella törkeää toimintaa. Värilasit ovat hienoja kapistuksia.

Mutta jos tälle linjalle lähdetään, niin eihän tuota Pelicansin tasoitusmaalia edes olisi pitänyt hyväskyä. Maalikoosteesta näkee selvästi, kuinka kiekko heitetään roikkuna päätyyn n. metri ennen punaviivaa. Tämän nähnyt Pelicansin vaihtoaition edessä seisonut linjatuomari pitää kätensä pystyssä koko ajan, mutta tuo toinen tunari JYPin päädyssä levittää kätensä. Eli tuota maalia ei todellakaan olisi pitänyt syntyä, vaan aloituksen olisi pitänyt mennä Pelicansin päätyyn.

Todellisuudessa oli kyllä helvetin jännittävä matsi. Jatkoajalla syke oli varmasti lähellä 150. Pelicans oli ehkä aavistuksen hallitsevampi osapuoli, mutta suurta eroa joukkueiden välille on mahdotonta tehdä. Kuusela/Juvonen olisi hyvinkin voinut pari maalia ottaa kiinni.

JYPiltä Louhivaara kunnostautui tuhlaajapoikana. Ensimmäisessä erässä pääsee ensin laukomaan b-pisteiden välistä puoliksi tyhjään maaliin, ohi. Sitten tuo tilanne heti kavennusmaalin jälkeisessä vaihdossa, ohi ja yli. Ei mitään kovin kliinisiä viimeistelyjä.

Hodgman oli ensimmäisessä erässä huikeassa vireessä. Sinänsä harmi, että jos SM-liigalla olisi joku linja, mies ei olisi tässä pelissä edes pelannut. Mutta joka tapauksessa, nyt nähtiin sitä Hodaria, jota olen mielessäni pelännyt. Sen sijaan Koskirannan kenttä oli tänään vaisumpi. Lasch ei saanut sen suurempia aikaan. Jos Koskirannan ja Hodgmanin kentälliset pelaisivat parhaalla tasollaan pelistä toiseen, olisi JYPillä huomattavasti vaikeampi tehtävä voittaa otteluita. Tosin tässä ei auta unohtaa myöskään JYPin pelaamista, hyvin pystytään ainakin toinen kentällisistä pelaamaan pois pahimmilta paikoilta.

Toivottavasti Hytönen ei loukkaantunut pahemmin, on tällä hetkellä niin tärkeä pelaaja JYPille. On nostanut tasoaan huomattavasti. Mutta ei lupaa hyvää, että oli myös jatkoerästä poissa(vai oliko?). Suuria epäonnistujia ei tänään JYPin leiristä löytynyt.

Maanantain lyödään sarja poikki ja haetaan historian toinen mestaruus! Lahtelaiset voivat minun puolestani jäädä vielä odottelemaan sitä ensimmäistään.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Legendaarista napinaa ;) Ihanko Silverstein löysi muutaman symppaajan otteluketjusta? Lue ne kaikki ja itke.

Hyvä peli, oikea JOUKKUE voitti. On sitä paskempiakin pelejä nähty. No, ei ihan edellisen sarjan jännitystä vielä, mutta ehtiihän tässä :)
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Niin. Tänään pyrittiin selvämään vähillä jäähyillä. Ja selvittiinkin.
EDELLISISSÄ peleissä oli isoja jäähyongelmia.

Ike

P.S. Missä näitä palikoita sorvataan?

Hyvä Ike, herra presidentti. Jos et ole niin tyhmä kuin mitä olet antanut tänään ymmärtää, voinemme puhua yhtenevään sävyyn. Tuomarilinja oli tänään hyvin erikoinen, mutta yksi asia on ainakin varmaa: JYP ei siitä ainakaan hyötynyt.

Tämä on jännä juttu, että käytännössä kaikki muut paitsi JYP-kannattajat tuomitsevat tilanteen. Otteluvalvoja puolestaan on lehdistötilaisuuksissa usein hyvin poliittinen ja tuomarien puolella, joten kyseessä ei mikään totuuden torvi ole.

Käytännössä en ole nähnyt missään, että kukaan muu kuin sinä olisi tuominnut tilanteen. Ampparit.comista kävin aika hyvin läpi kaikki median tuotokset, ja kaikissa puhuttiin siitä - jos nimenomaiseen tilanteeseen viitattiin - että kyse oli vahingosta. Olkapää osuu päähän, mutta jos Hodgman ennemmin itse lyö päänsä Riskan olkapäähän, kenen on vastuu?

Iso käsi lahtelaisille, lukuunottamatta kahta suurinta trollia: Eisenhower & Silverstein.

Menin. Mutta mikäs on mennessä, kun ottelusarja on katkolla maanantaina. Aijai.
 
Viimeksi muokattu:

Handyy

Jäsen
Huh huh. Verrattuna taannoiseen Kärppäfinaalisarjaan, tässä JYP joutuu oikeasti tekemään töitäkin.

En tiedä, hävettäisi tällä hetkellä kyllä olla Pelicans-fani ja katsoa omia pelaajia, jotka jäävät jäähän makaamaan, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. No, jokainen tavallaan ja omaksi onneksi JYPin pelaajat eivät ole harrastaneet tätä loukkaantumisten filmaamista. Ja suureksi kiitokseksi myöskään tuomarit eivät menneet tuohon päädyssä filmaavan Pelicans-pelurin teatteriin.

Hattua pitää kyllä nostaa, että JYP kampeaa tällaiset 37-6 matsitkin itselleen. Puhtaista taklauksista jäähyjä, vastustajan estämisestä omalle pelaajalle ulosajo jne... Kyllä oli vaikeaa, mutta niin vain vastustajan ja tuomarien yhdistelmästä siltikin jää voitto kotiin.

Stepanek nyt sai tehtyä tasoittavan pienellä munkilla, mutta Pesonen kuittasi aika tyylikkäästi jatkoerässä!
 
Viimeksi muokattu:

Paaze

Jäsen
Lahden tilanteesta vielä. Kohtuuttoman kova vauhti.

Mahtavaa. Ensin hallilla kunnon draamaa ja sitten täällä vielä komediaa päälle. Ihan ääneen nauratti. Aiai, että luisteleekin kohtuuttoman kovasti. Kyllä siitä sitten jäähy pitikin tulla.

Mistähän sille teidän lääkärille muuten voisi varailla aikoja? Ihan vaan niinkun vastaisuuden varalta, jos joskus sattuisi itteään telomaan. Vaikuttaa pätevältä kaverilta.

Rinkinen oksettava tyyppi. Toivottavasti ei nähdä JYP paidassa. Koskaan.

Juvoselle hatun nosto. Järkyttävän kovaan paikkaan joutui. Hieno suoritus.
 

Menace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Heki, sympatiat Tapparalle
....
Tuomareita vastaan? Luultavasti huomisaamun Keskisyöpäläinen kirjoittaa jotenkin tuohon suuntaan.
Siksi sitä luetaankin vain Jyväskylässä.

Oikeusmurhakaan ei hurrikaania hyydyttänyt - Kiekko - Keskisuomalainen

...Läpi ottelun näytti siltä, että aina kun Pelicans-pelaaja mätkähtää rähmälleen, lähtee JYPin pelaaja istumaan kaksiminuuttista...

...lahtelaisnippua että vieraskoreita pillimiehiä vastaan...

...suorananainen oikeusmurha...

...Kun JYPille oli puhalleltu ties mitä jäähyjä...

...JYP tappoi kuitenkin pilipalivitosen kliinisen päättäväisesti...

...Seppäsellä ei ole niin paljon rahaa, että saisi sakot maksettua, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho tuhahti...

Pirisen kommentti: Tuomarisekoilu auttaa JYPin mestariksi - Ilta-Sanomat

Jyväskyläläinen toimittaja on päässyt oksentamaan myös valtakunnan mediaan.

...Etenkin Justin Hodgman, tuo huhujen mukaan reilut 2000 vuotta sitten Beetlehemin suunnalla liikuskelleen vapahtajan reinkarnaatio, saa niin omat kuin vieraat voimaan pahoin. Pelicansin numero 16 tosin on ollut tämän kevään ylösnousemuksissaan tuota muinaista pitkätukkaakin nopeampi...
 

CtrlAltDel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olipa hienoa kiekkoviihdettä. Ihan koko rahalla.
Todellakin kaksi parasta jengiä vastakkain.

Miika Lahti on sika. Ja ihan turha selitellä mitään.
Jostain syystä kaikki tällaiset asiat sattuvat aina Lahden kohdalle.
Riska yrittää olla kuin Lahti, muttei kykene. Huvittava.
Varmaan ylpeä siitä, että sai verta iholle tänään.

Millä tavoin Lahti sikaili? Ja millä tavoin on sikaillut aiemmalla urallaan?

Eilisessä episodissa asian osumista Lahden kohdalle edesauttoi Pelicans-pelaaja. Kiistätkö tämän? Lahti otti itse osumaa tilanteessa, mutta ei jäänyt sitä jäähän potemaan. Kuinka olisi tilanteessa toiminut Hodgman?
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tämän pelin ensimmäinen siemen kylvettiin jo vuorokautta ennen matsin alkua, kun JYP teki tutkintapyynnön Hodarin rajusta taklauksesta Hytöseen. Sinänsä ihan perusteltu pyyntö, koska se taklaus oli törkeä, vaikka loukkaantumiselta vältyttiin. Mielestäni Hodgmanin ei olisi kuulunut tässä ottelussa pelata, mutta Liusjärvi oli toista mieltä.

Ja kun tämä peli alkoi oli JYPillä muistissa Hodarin temppu. Se näkyi sitten läpi kamppailun.

Se että pelin tuomarityöskentely oli alta arvostelun, vaikutti sitten entistä enemmän siihen, mitä kentällä lopulta nähtiin.

- Laatikaisen jäähy Laschin taklauksesta oli heti paha virhe.

- Riskan taklaus Hodaria päähän jäi viheltämättä.

- Lahdelle todellinen oikeusmurha, kun syyllinen oli Koskiranta.

Siinä vain kolme mokaa, jotka olivat omiaan sekoittamaan pelaajien ajatuksia.

Kuitenkin iso määrä suuria virheitä joista JYP selvitti itsensä paremmin, vaikka päästikin aika helpon maalin varsinaisen peliajan loppuhetkillä.

Pelicans sai 49 torjuntaa Heleniukselle aikaiseksi ja sitä on pidettävä suurena määränä. Siihen nähden voitto olisi voinut mennä vieraillekin, mutta kun oma maalivahtipeli ei vaan ole kunnossa, niin JYP varasti itselleen kolme ottelupalloa Pesosen huippuratkaisun kautta.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Tosiaan ikävä homma, että tapahtumarikkaan pelin jälkipuinti menee media-analyyseihin ja tuomarisekoilujen ruotimiseen. NHL:n puolella playoffs-ottelusarjaa vislasi ainakin aiemmin tietty tuomaripari alusta loppuun. Nyt kun kyse on vielä finaaleista, niin tuskin Helsingissäkään on nyt niin tärkeitä otteluita, että liigan tuomarikerma pitää viedä sinne vislailemaan?

Pelikaanien junnuveskalle vielä kerran iso hatunnosto. Ja suurelle osalle lahtelaiskirjoittajista.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Millä tavoin Lahti sikaili? Ja millä tavoin on sikaillut aiemmalla urallaan?

Eilisessä episodissa asian osumista Lahden kohdalle edesauttoi Pelicans-pelaaja. Kiistätkö tämän? Lahti otti itse osumaa tilanteessa, mutta ei jäänyt sitä jäähän potemaan. Kuinka olisi tilanteessa toiminut Hodgman?

Hodgman ei ajele puun takaa ketään, eikä myöskään aja sen enempää maalivahdin päälle tarkoituksella. Ihan turha verrata teidän puukäsikoohottajia meidän supertähtiin. Jokseenkin noloa.

Noloa on myös tämä JYPiläisten ainainen itku tuomareista. Pelicans oli eilen vauhdikkaampi ja pelissä kuskin paikalla. Ei siis ihme, että JYP joutui syyllistymään sikailuun. Nyt on nähty kyllä Ahon työkalupakista sellaisia asioita, että hieman olen jopa yllättynyt, kuinka likaisesta valmentajasta on kyse.

Kyllä tässä ihan liikuttuu kun muistelee Ahon itkemisiä siinä Tynin viekussa sohvalla, että kuinka "meidän Vatasta" aina saa niin rikkoa.

Oli kyllä viihdyttävä peli. Jyväskyläläisetkin alkoivat jossain vaiheessa hieman lämmetä katsomonkin puolella. Varmasti ikimuistettava ottelu.

Mikä parasta sarja jatkuu maanantaina ja on todella vahva tunne, että palataan vielä kerran Jyväskyläänkin ottamaan re-match.
 

Mace1970

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiekko-Vantaa (Sympatiat Pelsuille)
On se hienoa lukea näitä ottelufoorumeita, kun jokaisessa niistä haistatetaan tuomareille paskat. Kuinka moni on itse ollut/on tehnyt jääkiekkotuomarin hommia ?? Se on ihan sama vaikka otettaisiin tuomarit NHL:stä niin pelin jälkeen SUOMALAISET valittavat, että olipas paskat tuomarit, just wondering....

Mutta itse peliin mennäkseni niin mielestäni ehdottomasti paras finaalipeli tähän mennessä. Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, maaleja ja hienoja torjuntoja, mii laik.

Näyttäisi menevän keskisuomeen tänävuonna tuo mestaruus, mutta pelit ovat ohi vasta kun on neljä voittoa kasassa.

UGH, olen puhunut.

P.S. Tämä tuomarikeskustelu ei koske pelkästään tätä finaalisarjaa vaan yleisesti kaikkia ottelufoorumeita.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo joo. JYP vie 3-1 ja valtakunnassa kaikki hyvin.

Pari viivaa;

- Hodgman sysipaska, kaverilla ei kasetti kestä vaan millään. JYPin etu ennemmin jos tuo sankari pelaa vielä näissä finaaleissa.

Hahah. Taitaa puntti hieman tutista siellä päässä. Ymmärsin tämäntyylisen kommentit ehkä vielä edellisten matsien jälkeen. Eilen kyllä Hodgmanin kasetti kesti loistavasti eikä lähtenyt ollenkaan mukaan ryyniläisten juttuihin. Kerran kävi vähän avautumassa ryynikylän penkille aiheesta.

Kyllähän Hodgman oli kentän paras pelaaja eilen. Miinuksena tietenkin se Jypin 1-2-kavennusmaalin edeltänyt virhe.

Jos ja kun Hodgman pysyy samalla huikealla tasolla jatkossa, eikä keskity epäolennaisuuksiin, niin tästä tulee pitkä sarja.

Vaikuttaakohan tähän muiden joukkueiden fanien järisyttävään Hodgman-sympatiaan se fakta, että mies on vienyt eniten karvaajia ja puolustajia kahville koko SM-liigan historiassa yhden kauden aikana?
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tiedä, hävettäisi tällä hetkellä kyllä olla Pelicans-fani ja katsoa omia pelaajia, jotka jäävät jäähän makaamaan, vaikka siihen ei olisi mitään syytä.

Ei kyllä hävetä tippaakaan. Hodgmanin ja Kuuselan tapaukset on täällä jo käsitelty ja makaamiset yleisesti hyväksytty. Kuka muu makoili? Niin joo, Rinkinen. Taisi vähän sattua, mutta ehkä makoili liikaa. En näe syytä hävetä näin fanina kuitenkaan.

Entäs JYP-fanina: ensin julistetetaan, ettei pelaajat koskaan filmaa. Eilisessä pelissä ainakin Jääskeläinen ja Tuppurainen hyppivät. Hävettääkö? Tuskin. Eikä sinänsä tarvitsekaan fanina hävetä.

Toki jääskeläisen filmi keskialueella oli aika hieno joutsen, onneksi siitä ei jäähyä vihelletty Pelicansille.

Jäähy Pelicansille olisi ollut oikeusmurha. Jäähy JYPille olisi ollut sääntöjen mukainen. Pelicans pelasi tuolloin ylivoimalla, joten teoriassa jäähyllä olisi voinut olla isokin merkitys. Tosin Pelicansin 5-3yv on ollut todella heikkoa...

Pienten marginaalien pelejä. Pelicansin peli kulminoituu nyt liikaa maalivahtipeliin. Kuuselalle meni torstaina kaksi helppoa, eilenkin liian helposti. Ei auta, vaikka tervettä Hovista on kova ikävä.
 

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
Vaikuttaakohan tähän muiden joukkueiden fanien järisyttävään Hodgman-sympatiaan se fakta, että mies on vienyt eniten karvaajia ja puolustajia kahville koko SM-liigan historiassa yhden kauden aikana?

Ai on? Hyvä tietää tämäkin yksityiskohta kanadalaisen sankarin pelistä, en ole tätä aiemmin edes huomannut. Kyllä "mies" tekee sympatioiden keräämisen ihan itse. Jatkuva mussuttaminen, jäähyjen kalastelu ja viimeisenä niittinä arkkuun Lahdessa nähty tahallinen vahingoittamisyritys.

Kaikki oleellinen taitaa olla pelistä jo puitu. Tästä on hyvä jatkaa: Sarja 3-1 ja kannu voiton päässä.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valtavirrasta poiketen olen sitä mieltä että veskarin ajelussa hyökkäävä pelaaja ei tee elettäkään väistääkseen torjuntaa tekevää veskaria. Toisen hyökkäävän pelaajan syöttö jää vajaaksi ja veskari lähtee tavoittelemaan kiekkoa jolloin täydellä vauhdilla tuleva Lahti yrittää vielä tavoitella kiekkoa ja silloin veskari jää alle. Olisiko pakki voinut pelata tilanteen jotenkin toisin? Antaa kaverin mennä täysin vapaasti ilman mitään kontaktia tai sitten estää Lahden meno maalille aivan totaalisesti. Vaikea tilanne pakille. Valmennukselta on tietysti tullut ohjeet että kiekkoa ja äijää maalille ja näin siinä vaan voi joskus käydä.

Mä oon vanhan liiton äijiä ja kaikki veskareiden yliajelut tulisi kuitata. Tavalla tai toisella.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kolme asiaa eiliseltä:

1.) Siellä oli jumaliste Kiikari-Kaukokari ja Tom "tom" Laaksonen viheltämässä => ketä ihan oikeasti ihmetyttää ettei mennyt ihan putkeen??

2.) Juvonen => siinä seuraava Nupen tuotos. Aivan shaatanan jäätävä suoritus klopilta tuollaiseen paikkaan, respect !!

3.) Mikko Viitaselle tapahtui virhe omassa päässä [toim.huom. tämän halusin mainita lähinnä siksi, että on tälle keväälle lähes yhtä harvinainen tapahtuma kuin turkulaiset pleijaripelit = toistaiseksi nähty yksi...]
 
Käytännössä en ole nähnyt missään, että kukaan muu kuin sinä olisi tuominnut tilanteen. Ampparit.comista kävin aika hyvin läpi kaikki median tuotokset, ja kaikissa puhuttiin siitä - jos nimenomaiseen tilanteeseen viitattiin - että kyse oli vahingosta. Olkapää osuu päähän, mutta jos Hodgman ennemmin itse lyö päänsä Riskan olkapäähän, kenen on vastuu?

Lueppas se toinen postaukseni aiheesta, niin ymmärrät mitä tarkoitan, eli viesti #172.
 

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
Uskomaton ottelu! Ikävästi on jäänyt tässäkin ketjussa sivuaiheeksi luokattoman tuomarityöskentelyn johdosta se, että eilen nähtiin ehkä hienoin ja dramaattisin ottelu SM-liigassa vuosiin! Vieläkin aivan täpinöissä. Kaksi loistavaa joukkuetta vastakkain ja otteluissa sattuu ja tapahtuu. Huikeutta...
Riska-Hodgman: Ei mielestäni jäähyn paikka. Riska ei tee elettäkään taklatakseen Hodgmania vaan on ohjaamassa kiekkoa päätyyn, jonka johdosta tulee ikään kuin etukenossa tilanteeseen. Mutta olkapää osuu päähän, siitä ei pääse mihinkään.
Lahti-Kuusela: Tästä on jo kaikki sanottu, uskomatonta...
Tuppurainen-Rinkinen: Rinkiselle hamekangasta. Nolosti vilkaisee tuomaria kun on kaatumassa ja jää KÄDEN takia jäähän kuin olisi kuoleman rajamailla.
Jääskeläinen: Voi surkeus, oliko edes kontaktia? Todella nolo...

Se hetki taitaa jäädä ikuisesti verkkokalvoilleni, kun Perrin antaa maagisen lätyn suoraan Olli Malmivaaralle, siis Malmivaaran Ollille joka on yksinläpi! Ja voimalla maaliin. Pesonen on isojen pelien ja maalien mies. Loistava laukaus ratkaisi.
-JYP on joukkue! Sanattomaksi vetää kun tuota taistelua katsoo.
-Pelicans oli todella hyvä ja olivat todella tulossa tasoittamaan sarjaa.
-Justin Hodgman. Mahtava pelaaja. Kaikesta huolimatta, tai juuri niiden puutteiden takia pidän miehestä paljon. Värikäs persoona. Koko sydämmellään mukana ja sitä on hieno katsoa. Eväitä on vaikka ja minne. Henkistä kasvua ja tämä kaveri on supertähti NHL:ssä.
-Viitasella ja Näkyvällä hapuilua paikoittain.
-Perrin on uskomaton. Katsokaa se syöttö Malmivaaralle. Suoraan lapaan ja millä tavalla. Huikea ukko!

Kiitos JYP! Olemme jo pelottavan lähellä, mutta ei tämä ole vielä ohi.
 

Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viihdettä

Näätien ollessa kesälomilla on mukavaa että tulee töllöstä sentään hyvää hokia toisinaan. Luulin alkuun olevani Pelsun puolella, mutta ei voi mitään, pakko kääntää takkia.

Kävikö Hodgman tällä kertaa sairaalan letkuissa makaamassa ennen paluuta kolmanteen erään? Sikäli tuomarit olivat viisastuneet Salomäen tapauksesta etteivät menneet antamaan OR:a vastaavasta vahinko törmäyksestä. Tällä kertaa ei tarvinnut tulla kavereiden kentälle sanomaan "stay down man", kun lienee ollut tuoreessa muistissa.

Toisekseen tuo Lahden työntäminen oman veskan päälle tuossa vauhdissa oli Koskirannalta aivan älyvapaa veto. Älyvapaudessa lähelle pääsee ainoastaan tuomarikaksikko joka näki tilanteessa ulosajon.

Vielä yksi hyvä vitsi oli Laatikaisen pommi Laschiin. Tai siis se seurannut jäähy oli se vitsi. Pommihan oli mitä hienoin, vauhtia ei juuri nimeksikään.

Pesoselta jäätävä veto jatkoajalla. Tuppurainen ilmiliekeissä ja sivussa vetää pikku rottaa. Hieno peli kaiken kaikkiaan ja melkein toivoisi, että pelicans veisi seuraavan ettei loppuisi pelit "kesken". Pelicansin paras näin näätälasit päässä Paakkis, joka on kyllä edelleen samanlainen saippua kulmapeleissä kuin kärppien paidassa aikoinaan ja muutenkin tuntuu tekevän ainoastaan oikeita ratkaisuja. Lisää vastuuta kehiin edelleen vaan, nythän mies pyöritti YV:täkin välillä.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sillä tavalla!
Peli oli juuri sellainen minkä takia olen yhdelle akallekin antanut kenkää: "Valitse joko JYP tai MINÄ!"
(tosin etsin jo tekosyytä erota siitä jo ennen sitä :)
Siis tunnelmaa oli ja JYP voitti. Nyt ei siis pysty pistämään muuta kuin muutaman ranskalaisen.

- JYPin alivoima on jäätävää! Onko koskaan tehty alivoimalla enemmän kuin päästetty?
- 3 parasta pakkia poissa eikä tunnu missään.
- Pelicans:lla on maalivahti ongelma.
- Lahti 55 min. jäähyjä tässä sarjassa eli haistakaa tuomarit Vittu!
 

Krutov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hodgman ei ajele puun takaa ketään, eikä myöskään aja sen enempää maalivahdin päälle tarkoituksella. Ihan turha verrata teidän puukäsikoohottajia meidän supertähtiin. Jokseenkin noloa.

Entäs tämä http://www.youtube.com/watch?v=q9px7Cx_Yf4
ajassa 2:47

Supertähti näyttää olevan lujaa tekoa, tuo Oulun pätkässä oleva ajelu tapahtui niskavammaa seuraavan päivänä mahdollisen aivotärähdyksen vallitessa


Hyvä hyvä
 

Perushoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Jokerit, Spurs
Lahden tilanteeseen liittyen lienee lähes kaikki mahdollinen jo sanottu mutta kaikkien, jotka ovat itse kiekkoa vähänkään pelanneet, pitäisi tiedostaa ko. tilanteen realiteetit. Kun tavoittelet kiekkoa tuollaisella vauhdilla, niin pystyt kyllä väistämään törmäyksen ilman kontaktia, mutta kun kaveri työntää noin selvästi käsillä selästä onnistuen sinut menettämään tasapainosi, niin ei tuota Lahden syyksi saa millään leivottua. Olkoonkin, että muuten pidän häntä rottamaisena. 2 min. estämisestä Pelicans-pelaajalle olisi ollut oikea tuomio.

Riskan tapaus näytti myös useamman kerran hidastuksista katsottuna siltä, että kurkotti vain kiekkoon ja epäonnekseen Hodgman osui tielle. Minkäänlaista kontaktia Riska ei näyttänyt kohdistaneen nimenomaan Hodgmaniin. Sen sijaan Tuppuraisen tilanteesta olisi voinut sen jäähyn puhaltaa, jos jostain. Oikea tuomio jossain 2 ja 2+10 minuutin välillä.

Kaikki tämä jokerifanin suusta, joka ei millään tavalla symppaa Valtraa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jotenkin koko Pelicansista on mennyt maku näissä pudotuspeleissä. Ei näemmä väliä mikä joukkue on vastassa, samaa oksettavaa filmaamista pelistä toiseen.

Onneksi ovat tappiolla sarjassa.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Ei vittu mitä itkua pelsufaneilta vaikka JYP oli selvästi kärsinyt joukkue luokattomasta tuomarityöskentelystä. Molemmat kansaa kuohuttaneet tilanteet toki olivat tulkinnanvaraisia, mutta hohheijaa, nyt pelataan finaaleja eikä mitään "muntuomarionsuntuomari" karsintoja, saatana!

Heleniukselta sattui vähän kehnompi peli tähän saumaan, joka tarkoittaa luonnollisesti sitä, että maanantaina Kanada-malja nousee kohti Hodgmanfilmiareenan kattoa. Kiitos JYP!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös