Mainos

La 20.2.2010 Saipa-HIFK

  • 18 568
  • 89

Greffin

Jäsen
Ihan itkettää niinkin hienon pelaajan kuin Granlundin puolesta, että joutuu olemaan tuollaisessa mielialajoukkueessa.

Täältä saat nessuja.

Kannattaakohan joukkuehengestä vetää yhden matsin perusteella hirveitä johtopäätöksiä. IFK:lla oli huono jakso, mutta se saatiin ohitettua. Olikohan viimeiset viisi peliä voittoja, joten silloin tällöin tällainen paska pelikin tulee joukkoon. IFK ei pysty pelaamaan joka peliään hyvällä tasollaan ainakaan vielä ja pakkaa sekoitti varmasti tuo veskaritilanne.

Saipalle onnittelut voitosta ja koittakaahan kairata itsenne kymmenen joukkoon.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan oikeinhan nuo HIFK-pelaajat koittivat hiillostaa...noista lentopallomailakisat ja momentum olisi voinut kääntyä vastustajalle. No big deal. Koittivat herättää joukkuetta jota joukkue ilmeisesti kaipasi. Ei siinä mitään säälittävää ole. Ei ole kerta eikä kaksi, kun ottelu on tappelun jälkeen kääntynyt. Onneksi kanukit pitivät hermonsa.

Edit. Ja mikäli Tauru yhtään kartalla, koittivat rehellisesti haastaa, eivätkä "noutaneet" kimppuun karkaamalla. Siitä pointsit.

Juuri näin. Koetettiin, ei onnistunut ja turpiin tuli. So what, tätähän se peli on. Mielummin mä katon epäonnistuneita hiillostusyrityksiä kuin selkäsuorana otetaan kaikki vastaan- mentaliteettia. Btw, yrittikö Liivik mitään?

Ja mitä tulee jonkun katkeran pelsufanin huuteluihin helgestä ja viime to matsista...käännä tilanne toistepäin. HIFK vie ja johtaa peliä miten haluaa. Helge yrittää juuri tota mitä yllä kuvailtiin. Kukaan ei lähtenyt ja yyveellä iskettiin lisää maaleja. Mikä tässä on niin vaikeaa?

Lopuksi tosta brändistä. Se mitä Penan aikana pidettiin 'the brändinä' on jo mennyt. Mutta tsiigatkaa Tuukkaa. Melart epäonnistui hakusessaan mutta niin se tuukkaboy vaan on ollut kiltisti sen jälkeen. Siinä sitä brändiä nykytyyliin, heh. Tosissaan...ihan turha laittaa esim. Kankea pelikieltoon jos vastustajalta joutuu Helge vilttiin. Typeryyttä.

Kyllä oli jotenkin arvattavissa päivän tulos eikä oikeastaan harmita yhtään. Saipa sai ansaitut pisteet ja edelleen toivon niiden pääsevän sääläreihin. HIFK pelaa kotiedulla ja meidän pitää tsiigata jo isompaa kuvaa. Siinä mielessä tän iltanen on ihan se ja sama.

Mutta. Hyvä että pojat kuumenivat. Juokaa koffia niin jäähdytte.
 

vallu#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä maistuu hyvältä kolme pistettä! Tästä on hyvä lähteä tauolla, vaikkakaan ei vielä kympin sakissa olla huonomman maalieron vuoksi. Kuitenkin pelaamalla loput runkosarjapelit hyvin ollaan aika lailla varmasti säälipleijareissa ja siinä vaiheessa sitten kaikki on taas mahdollista.

Hienoa, että Capo onnistui oikein kunnolla tänään ja yv-tehot lämmittää kummasti. Toivottavasti jätkät saisivat kasattua oikein kunnon apinanraivon tauon aikana ja hilaisivat itsensä sääleihin.

Mitä tulee noihin HIFK pelaajien noutoyrityksiin, niin nuohan kuuluvat peliin. Samanlaista toimintaa toivoisin SaiPan pelaajiltakin jos parin kolmen maalin tappioasemassa ollaan. Tuollahan vain yritetään herättää omaa joukkuetta. SaiPan kannalta kuitenkin onni tällä kertaa, että jätkät pitivät päänsä kylmänä eivätkä lähteneet leikkiin mukaan. Kiitos SaiPa!:)
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Ihan itkettää niinkin hienon pelaajan kuin Granlundin puolesta, että joutuu olemaan tuollaisessa mielialajoukkueessa.

Tirauta vaan jos siltä tuntuu. Sitten voitkin miettiä missä muussa seurassa tai valmennuksessa Granlund olisi saavuttanut yhtä kovan pelillisen tason ja medianäkyvyyden, ja kuinka hyvin Granlundin joukkuevalinta lopulta onnistui. Ja kuinka suuri paha muutaman pelaajan turhautuminen siihen verrattuna on.
 
Suosikkijoukkue
Pelikaanit ja Nastolan Kiekko
Kerrohan, miksi jonkun Heleniuksen tasoisen jätesäkin kanssa pitäisi lähteä vääntämään? Eihän siitä ole kuin omalle joukkueelle haittaa. Samalla tavalla tänään SaiPan pelaajat jättivät hanskaamisen pois, koska ovat tärkeitä pelaajia joukkueelleen.

Äh, kysymys on lähinnä periaatteista ja koodistoista, mitkä sinänsä minua vituttavat, mutta minkä nimeen täällä Jatkoajassakin vannotaan.

Otetaan nyt esimerkkinä Kanki Kankaanperä. Erittäin usein mies päivystää jäällä jälkipelien kuninkaana sellaisena Äijä-Äijänä, jolla on Tysonin vasuri ja Holmesin heijari. Sitten täällä naureskellaan jollekin "savolaisille" tai Kahva-Jypille, jotka jänistävät Kangen tanssiin kutsun.

No sitten kun Kangella olisi paikka, mahdollisuus ja syykin - Helenius mätkii Luttista maalin edessä minkä ehtii - näyttää sitä äijyyttään, niin mies huutaa Partaselle, että "Kato nyt vähän, jumalauta mitä se tekee" ja luistelee vaihtoaitioon imemään Dexalia.

Voihan se toki olla niinkin, että Kanki ja Ilari oli ohjeistettu pelaamaan johtoasemassa kurinalaisesti - ja varomaan kouluttamasta Sihvosta, Tyrväistä ja Heleniusta - mutta minusta se haiskahti kyllä pelolta.

No joo...teidän tappionne vituttaa myös minua tänään, joten tästä tämä avautuminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt on hauskuudet otettu pois ja teksti korjattu sana sanalta, joten vain nopeat saivat nauraa tänä iltana.. :)

Ei siellä IS:n toimituksessa silti laskea osata. Väittävät, että JYP olisi pelannut ottelun enemmän kuin IFK, vaikka tilanne on juuri päinvastoin.

Itse ottelusta ei paljon jäänyt kerrottavaa näin helsinkiläisnäkökulmasta. Nelosveskalla lähdettiin liikkeelle ja se näkyi valitettavalla tavalla tulostaululla. Tuomaritoiminta on ilmeisesti ollut sitä itseään, jos SaiPan valmentajakin on antanut raitapaitojen kuulla kunniansa. Ei yllätä.

IFK:lle tappio ei ole mikään maailmanloppu, koska joukkue on kotiedussa kiinni. SaiPalle voiton suo senkin takia, että Narrit saavat lisää haastajia ja vielä voi elätellä toivoa, että Ilmalassa ei pelattaisi lätkää 20.3. jälkeen. Melko epätodennäköinen visio se on, mutta niin kauan, kuin on aikaa, on myös toivoa. Hymiö.

Onnea voitosta kotijoukkueelle. Olitte parempia tänään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ensinnäkään torstaisessa pelissä ei ollut yhtään sellaista tilannetta, mistä olisi pitänyt/voinut tappelun aloittaa. Jos Helenius vähän hanskalla hierasee Luttista naamasta, niin onko sellainen kutsu tappeluun? Sieltä loppuisi kuule kentältä pelaajat, jos jokaisesta tuollaisesta tilanteesta pitäisi alkaa tappelemaan. En sitten tiedä, jos se siellä Lahden suunnalla on selvä tanssiin kutsu. Muualla Suomessa sitä pidetään ihan normaalina jälkipelinä katkon jälkeen. Ja edelleenkin, Heleniuksen tasoisen pelaajan kanssa tappelemisesta ei ole kuin haittaa omalle joukkueelle. Jos meillä olisi ollut joku Brennanin tyylinen pelaaja, niin tappelu olisi varmaankin nähty?

Täällä ei ole kukaan naureskellut SaiPan pelaajille siitä miksi eivät lähteneet tappelemaan. Kankaanperän tilanteessa kymppi tuli jälkipelistä ja ulosajo suunsoitosta, tappelu ei ollut lähellekään. Melart jäi harrastamaan paritanssia linjurin kanssa, kun Barney poistui tilanteesta, tässäkään tilanteessa tappelu ei ollut edes lähellä. SaiPan pelaajat pelasivat erittäin järkevästi, kun eivät lähteneet mukaan provoihin.

Fiksut pelaajat eivät lähde vastustajan provoihin, kun pelataan tärkeistä pisteistä ja ollaan johtoasemassa. Sehän olisi helvetin tyhmää. Syyttömiä te Pelsu-fanit olette sille, että Toivolan taktiikka nyt on vain sen verran Keskiaikainen, että tappelemalla pyritään sekoittamaan vastustajan peliä.
 
Viimeksi muokattu:

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Syyttömiä te Pelsu-fanit olette sille, että Toivolan taktiikka nyt on vain sen verran keskiaikainen, että tappelemalla pyritään sekoittamaan vastustajan peliä.

Varsinkin 3 maalin johdossa ei mitään järkeä lähteä provoon. Sopii koittaa esim Topo 2 maalin tappioasemassa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Theofilus kirjoitti:
Ihan itkettää niinkin hienon pelaajan kuin Granlundin puolesta, että joutuu olemaan tuollaisessa mielialajoukkueessa.

Lappeenrantalaiset kuuluvat näköjään samaan kastiin porilaisten kanssa. Oma joukkue ottaa voiton, mutta silti vastustajan tekemiset kiinnostaa enemmän.

Itse pelistä en voi sanoa muuta kuin että oli ilmeisesti meidän äijät jo lomilla, kun ei pisteet enempää kiinnostaneet. Ja niin, Norttikin vatsataudissa. Mutta kaikki kunnia toki SaiPalle, pelasivat kuuleman mukaan pirun hyvää lätkää tänään, ja eivät provosoituneet meidän provoilusta huolimatta.

Mukava olisi ollut lähteä tauolle kuuden ottelun voittoputkessa, mutta nyt kävi näin. Kyllähän se yksi kiintiötappio tulee per kausi Lappeessa, sehän on selvä.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Lappeenrantalaiset kuuluvat näköjään samaan kastiin porilaisten kanssa. Oma joukkue ottaa voiton, mutta silti vastustajan tekemiset kiinnostaa enemmän.

Älä prkl yleistä yhden kirjoittajan mukaan:) Itse ainakin tunnen myötähäpeää ko kirjoittajan tekstistä...hoki on hokia.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Battle Ankka kirjoitti:
Älä prkl yleistä yhden kirjoittajan mukaan:) Itse ainakin tunnen myötähäpeää ko kirjoittajan tekstistä...hoki on hokia.

Juu, no sori. Sinulta nyt ainakin tulee ihan asiallista tekstiä, kunhan nyt heitin tuohon. Toki sieltä suunnalta löytyy fiksujakin faneja :)
 
Suosikkijoukkue
Pelikaanit ja Nastolan Kiekko
HIFK1993

Ymmärrän sen hakemis-hämmennys-voittaminen -taktiikan. En ole sen suurin fani, mikä on huono homma, koska meidän pelikirjan kirjoittaja on.

HIFK-Pelicans -pelissä Hifkillä oli monta syytä aloittaa tappelu, koska Helenius hakkasi vihellysten jälkeen säännöllisesti ensimmäistä vastaantulijaa.

Sain sen käsityksen, että sinun mielestäsi IFK:n rouhijaosasto ei tapellut, koska se ei ollut pelin flow'n tai mahdollisten jälkiseuraamusten kannalta järkevää.

Olen eri mieltä.

Mielestäni kyse oli kuitenkin jonkinlaisesta vitutuksen nielemisestä ja oman turvan suojaamisesta....johon mainitsemasi Brennan ei olisi ikinä alentunut. Eikä siihen, että hänen joukkuetoveriaan (Lupa) hakataan keskialueella 15 sekuntia vihellyksen jälkeen - ja vain linjatuomari tekee jotain.

Kuten ekassa viestissä sanoin, minua vituttaa sellainen strateginen kovuus, joka valitsee - huolella - paikkansa ja aikansa.

Yhtä paljon vituttaa sellainen Helenius/Toivola-meininki, jossa täysin haluttomia osapuolia (cases Pentikäinen&Korpikari) haetaan puoliväkisin tappeluun ja sitten puhutaan "pelissä sattuvista tilanteista".

Jatkoajan-raportin perusteella Saipa on tehnyt Grunnissa kevätkauden kaappauksen. Olisi kelvannut tännekin.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Minun mielestäni Ahlqistia on turha syyllistää takaiskumaaleista, kyllä ne meni täydellisesti puolustajien piikkiin.
Grünnin kaikki kolme maalia tuli aivan maalin kulmalta, missä oli pakit? Pohlin maali ylämummoon läheltä ja Tuomisen maali kun oma pakki vei SaiPan pelaajan osittain maalivahdin päälle ja puoli maalia jäi tyhjäksi.
Grünnin toinen maali oli hieno näyte Redenbachin syöttötaidosta, millintarkka syöttö takatolpan viereen ja Carlon mailasta maaliin, harvoin nähtyä herkkua Kisapuistossa.

Kun Hifk pelasi ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen viidellä pakilla,Lupaschukin siirryttyä koppiin kai paskalle, niin tuo Kankaanperän pelirangaistus käytöksestä oli todella tyhmä teko, kun se tuli vielä puhumalla. Tulihan niitä jäähyjä hiukan helposti, mutta vajaamiehityksellä ne olisi vain kestettävä, oli vaikka kuinka tunteet pinnassa.
Barney provosoi hienosti Melartin, ravisteli käsiään kuin pudottaisi hanskat, ei pudottanut, mutta Melart pudotti, Barney vaihtoon ja Ilari kymppiä kärsimään, taas oli Hifk.llä yksi pakki vähemmän.

Vaikka SaiPa ei minun mielestäni ollut aivan vireimmillään, niin ei kyllä ollut Hifkikään, näkyi että pelejä on alla ja tauko on tarpeen molemmille joukkueille.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Maalikoosteen nähtyäni, empä juuri veskaa syyttäisi noista SaiPan maaleista.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Maalikoosteen nähtyäni, empä juuri veskaa syyttäisi noista SaiPan maaleista.

Eipä meilläkään syytetä :) Pahaan paikkaan AA joutui maaliin ja apuja ei kauheasti herunut pelaajilta. Oli varmaan kiva pelata kauden ainoassa ottelussaan... Oli muuten hienoja maaleja ne poikittaissyötöistä tehdyt.

Siinä maalissa missä AA:n päälle kaatui pelaajia, HIFKin radioselostaja mankui jäähyä SaiPan pelaajalle. Vaikka oma pakki kaatoi pelaajan veskarin päälle.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Barney provosoi hienosti Melartin, ravisteli käsiään kuin pudottaisi hanskat, ei pudottanut, mutta Melart pudotti, Barney vaihtoon ja Ilari kymppiä kärsimään.

Vaikka nyt oma joukkue tuosta hyötyikin, en silti hyväksy tuollaisia averymäisiä temppuja, mitä Barney ilmeisesti oli tehnyt. Jos annetaan signaali myllylle, niin siihen omaan huutoon pitää myös uskaltaa vastata.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Vaikka nyt oma joukkue tuosta hyötyikin, en silti hyväksy tuollaisia averymäisiä temppuja, mitä Barney ilmeisesti oli tehnyt. Jos annetaan signaali myllylle, niin siihen omaan huutoon pitää myös uskaltaa vastata.

SM-liigassahan tuollaisesta kyllä hyötyy kohtuuttoman paljon, kun kymppi helähtää vastustajalle samantien, jos heität rukkaset jäähän. Sen puolesta olisi kyllä ihan järkevää rukata sääntöjä.
 

PoNppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
The boys of Bergamo
Vaikka nyt oma joukkue tuosta hyötyikin, en silti hyväksy tuollaisia averymäisiä temppuja, mitä Barney ilmeisesti oli tehnyt. Jos annetaan signaali myllylle, niin siihen omaan huutoon pitää myös uskaltaa vastata.

Tässä nyt pitää muistaa myös se, että Barneytä käytiin jo aikaisemmin koputtelemassa, eikä intoa ollut. Sitten tuli Melart kokeilemaan, ja Barney oli lähdössä jo vaihtoon kun Melart alkoi vielä halailemaan uudestaan. Tämän jälkeen Barney on tuon tempun tehnyt, ja Melart meni lankaan. Olisi pitänyt jo ensimmäisestä merkistä ymmärtää, että ei ole tappeluhaluja, joten junnua vietiin ihan syystä.
 

Penski

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Hifk, NP#21, Boston Bruins
Tässä nyt pitää muistaa myös se, että Barneytä käytiin jo aikaisemmin koputtelemassa, eikä intoa ollut. Sitten tuli Melart kokeilemaan, ja Barney oli lähdössä jo vaihtoon kun Melart alkoi vielä halailemaan uudestaan. Tämän jälkeen Barney on tuon tempun tehnyt, ja Melart meni lankaan. Olisi pitänyt jo ensimmäisestä merkistä ymmärtää, että ei ole tappeluhaluja, joten junnua vietiin ihan syystä.

Tappeluhaluja löytyi kuitenkin siinä vaiheessa samalla pelikatkolla kun Melart istui jo jäähyaitiossa. Siinä piteli saipalaiset Barneytä aisoissa kun oli jo tulossa IFK:n aitioon. Mikähän mahtoi olla ajatuksena siinä, ehkä olis halunnu pienemmän tanssipartnerin.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
SM-liigassahan tuollaisesta kyllä hyötyy kohtuuttoman paljon, kun kymppi helähtää vastustajalle samantien, jos heität rukkaset jäähän. Sen puolesta olisi kyllä ihan järkevää rukata sääntöjä.

No juu. NHL:n tapaan kakkonen epäurheilijamaisesta käytöksestä tai vaikkapa väärästä varusteesta, turha siitä kymppiä on lyödä.

SaiPa on nyt vähän harrastanut noita, enkä arvosta kyllä yhtään. Toporowskikin nyökytteli Miliisi Honkaselle ja sanoi "let's go", ei lähtenyt ja Honkanen kympille.

Eräs Honkasen joukkuekaveri ei kuulemma paljoa arvostanut tuota toimintaa ja oli kyllä ihan sinänsä oikeassa, vaikka Honkanen vähän hölmösti tekikin kun tiputti ensin.

Mutta eipä siinä. Hieno voitto SaiPalta ja ilmeisen hyvä matsikin vielä. Sääli, ettei päässyt paikalle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saamarin upea voitto! Myöntää täytyy, etten ihan uskonut tähän etukäteen, mutta SaiPa näytti närhenmunat epäilijälle. Hyvä niin.

Tärkeät, tärkeät pisteet aivan varmasti, vielä kun taukoa tässä tulee niin mikäs sen hienompaa kuin lähteä voitto taskussa ja HIFK, se on aina ollut paha peikko. Hieno joukkue, joka on ehkä siksi juuri erityisen maukasta voittaa, koska se tuntuu vaativan aina tietyn ylimääräisen ponnistuksen ja pikkuisen sitä tuurintynkääkin, kenties.

SaiPassa tuntuisi äkkiseltään ajateltuna palaset napsahdelleen paikoilleen kun Grünn ja Sondell tuli joukkueeseen. Voittoja on otettu ja leveyttä ja variaatioita syntyy. Vielä kun Pohl kuntoutui ja on tuntunut joka ottelussa saaneen tehoja itsestään irti.

Tässä on hitusen jotain samaa fiilistä kuin silloin 2005-2006 kun saatiin mm. Vihko joukkueeseen ja ketjut hitsautui kohdalleen ja kausi oli loppujen lopuksi aika unelmien täyttymystä monen laihan vuoden jälkeen. No, aika näyttää ylletäänkö yhtä pitkälle, mutta saumat on ja täysin.

Edit. Minun mielestä hienoa, että SaiPan pelaama peli herättää näinkin paljon tunnemyrskyä ihmisissä, kaukana hmv:sta jos minulta kysytään. =)
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Niin, eihän tuo Barneyn toiminta tietenkin joidenkin "koodien" mukaan mennyt ja taisi Hifkin aitiosta siitä kommentteja tulla ja sen jälkeenhän Barneykin näytti hermostuvan.

Mutta yllättävin reaktio tuli minun mielestäni täydellisenä pumpulipoikana pitämäni Redenbachin taholta, kun Barneyn oli toiset SaiPalaiset ohjanneet vaihtoaitioon, niin Tylerpoika se vielä kävi jotain sinne ifkn aitioon huutelemassa, kävikö lie rauhansanomaa julistamassa, tuskin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka nyt oma joukkue tuosta hyötyikin, en silti hyväksy tuollaisia averymäisiä temppuja, mitä Barney ilmeisesti oli tehnyt. Jos annetaan signaali myllylle, niin siihen omaan huutoon pitää myös uskaltaa vastata.

Singnaali oli kyllä erittäin selvä. Eikö sitten irronnut hanskat käsistä vai veikö vanhempi peluri sitten nuorempaa 6-0 mitä haastamiseen ja provoiluun tulee? Kovasti oli Melartilla asiaa Barneylle vielä palkintojenjakoseremoonioiden jälkeenkin.

Toporowskin kuumentuminen Kankaanperän kanssa johtui vain ja ainoastaa siitä että Kankaanperä tuli aika rumasti kyynerpää ylhäällä taklaamaan ja osuikin mutta ei kai tarpeeksi kun tuomarit eivät reagoineet.

Pelin viimeinen tanssiinhaku oli näköjään tapahtunut parkkipaikalla ja siitäkin suuremmat sanktiot todennäköisesti Helsingin suuntaa. Ainakin poliisit kuvailivat paikalla ja IFK-paitainen oli poliisien kuultavana. Nimeä ei ollut selässä mutta tyttöystävä? oli Luttinen.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Jees, hieno voitto.

Tilastoknoppina sellainen pala, että edellinen SaiPan pelaajan hat trick löytyy niinkin kaukaa kuin 28.2.2006, jolloin Joonas Vihko iski kolme limppua Pelicansin verkkoon.

Noista kolmannen erän kärhämistä pitää sanoa, että vaikka Swiftin kanssa samoilla linjoilla olenkin noin periaatteelisella tasolla, niin on sarjataulukon tilanteen kannalta kyllä nämä koijaamiset fiksuja temppuja. Barney selkeästi järjesti innokkaan Melartin hanskat jäähän, kun omat oli sopivasti neulottu hihoihin kiinni.

Tarkoitus pyhittää tällä hetkellä keinot. Me tarvitaan joka helvetin ukko laatikossa ja miksi annettaisiin aivan eri sijoista taistelevan jengin sekoittaa oma peli heittämällä kohtuu tärkeästä kärppäpelistä yksi ukko pihalle vain koodiston vuoksi.

Mikäli sarjataulukon tilanne olisi vähänkään eri, eli ratkaisut ei olisi ns. omissa käsissä, ottaisin jyrkemmän kannan. Tässä pitää myös muistaa se, että Melart on HIFK:lle ynnä muut -osastoa, toisin kuin Barney SaiPalle.

Kaikenkaikkiaan ristiriitaiset tuntemukset tuollaisista tilanteista. Järki ja sydän sanoo päinvastaisia asioita.

Ahlqvistilla oli todellakin epäkiitollinen osa HIFK:n puolustuksen takana. Ei noista nyt maalivahtia syytä yhdestäkään osumasta, vaikka Grünnin toinen olisi pitänytkin ehkä pystyä ottamaan. Siinäkin puolustus kuitenkin katseli vierestä, kun Grünn survoo kiekkoa ja Ahlqvistia verkkoon.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Pelihän oli enemmän tai vähemmän ratkennut siinä vaiheessa, joten Melartin kymppi oli kyllä ihan se ja sama. Luulen, että loppujen lopuksi tämä Saipan pelaajien haluttomuus tappeluihin juontaa juurensa penkin päähän. Mälkiän aikana olisi hanskat voineet tippuakin, jos ei tänään, niin ainakin jossain muussa ottelussa. Hauskaa sinänsä, että yleisö pitää jotenkin hienona sitä, että oman joukkueen pelaajista ei ole vastaamaan haasteeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös