Joo, makea voitto sputnikeille tauon alle. Asetelmat ovat kutkuttavat liigan loppusuoralle olympialaisten jälkeen, kuutisen jengiä, ja ehkä Kärpätkin, kisaa vielä sääleistä. Illan kingi oli keltaisten CG, joka vei punaisten MG:tä 3-0. Capolla on kyllä nopea ja kova laukaus, kun osumapäälle sattuu. Kaikki kanukit pisteille, samoin Pohl ja Tuominen. Toka erän nukahdus ei onneksi koitunut nyt kohtaloksi, kuten monesti aiemmin. Saipalaisittain ainutlaatuista, että kaikki maalit tulivat erikoistilanteista, hyvällä prosentilla. Viimeksi Stadissa oli ihan eri meininki.
Yllätys ei ollut, että Hifkin kuumakallet olivat Kanki ja Melart. Ovat turhautuneet ennenkin syystä jos toisesta, aika usein tuomareista, kuten ilmeisesti tänäänkin. Melart on harrastanut 10:jä myös Mestiksessä, eikä ole montaa viikkoa, kun viimeksi niin kävi Vantaalla. Näin silloin läheltä tilanteen ja olisin varmaan itsekin polttanut päreet samassa tilanteessa. Jotta asioilla on aina puolensa, ja tilannetta näkemättä on turha spekuloida. Hifki on tukevasti kotiedussa kiinni, joten ei kaada maailmaa tappio, sputnikeille sen sijaan elintärkeät pisteet. Ja Ilves karsii.