Hulkkonen veti kiekon noin viisi metriä ennen laitaa ränniin ja oli sen jälkeen rintamasuunta kentälle päin. Ei ehkä kaikkein järkevin tapa pelata tilanteessa, mutta oli silti Komarovilta täysin tarpeetonta ajaa päin ja tuupata käsillä vielä vauhtia niin, että Hulkkonen lentää selkä/pää edellä laitaan. OR oli ehkä liioittelua, mutta nähtävästi Hulkkonen kuitenkin loukkaantui tilanteessa jollain tavalla. Ylös noustuaan näytti siltä, ettei pysy edes pystyssä. Luistelusta/liukumisesta näki, ettei ihan ollut täysin tajuissaan tilanteessa. Ihmettelen, jos ei aivotärähdystä tai vastaavaa tullut. Tuskin mitään vakavampaa kuitenkaan.
Jokereille olisi voinut antaa jäähyn tilanteen jälkeen, sillä Kalteva, Louhi (?) ja Hallikainen vähän Komaroville keppiä/hanskaa antoivat. Ei olisi ollut kuitenkaan pahitteeksi antaa vähän enemmänkin. Hulkkonen haki tilanteen jälkeen vielä kontaktia, mutta tuomarit estivät kaiken muun, paitsi suun soiton. Hulkkonen oli tosin sen verran sekaisin, ettei olisi mitään kuittia pystynyt antamaan.
Muuten ottelu olikin hyvin tiivistetty Puukallolta. Jokerit oli kyllä käsittämättömän huono, eikä peli kulkenut ensimmäisen erän loppua lukuun ottamatta ollenkaan. Jos eilinen painoi noin kovasti, niin ei kyllä lupaa hyvää playoffeja ajatellen. Onneksi JYP hävisi myös. Runkosarjan voitto taitaa tosin olla utopiaa muutenkin, kunhan muut pysyisivät vaan takana. Saluzci voisi vaikka kertoa, mitä se vaatii pistekeskiarvona Jokereilta, JYP:iltä, Kalpalta, Bluesilta ja Kärpiltä.
Ihmeellistä toimintaa muuten tuomareilta Sindelin hattutempun jälkeen. Kukaan ei viitsinyt kerätä hattuja pois, ja kun Jantunen meni keräämään, niin päätuomari vielä taisi estää menemästä. Lopulta sentään Komarov ja joku muu kävi hakemassa hatut ja peli pääsi tauon jälkeen jatkumaan.