La 13.5.2017 Otteluseuranta (9. kisapäivä)

Tila
Viestiketju on suljettu.

Breathe

Jäsen
Kanada jyrää 1-0 johtoon.
 

Breathe

Jäsen
2-0 Marner.

edit: Hiller pois maalilta. Ei kyllä mennyt yksikään maaleista Hillerin piikkiin.
 

DR_J

Jäsen
Sveitsin pelejä turnauksessa enemmän katsoneet voisivat hieman valaista onko joukkue todella noin huono vai onko vain Kanadan hyvyyttä?
 

Breathe

Jäsen
Schenn voisi jo joutaa istumaan katsomoon, jatkuvasti kiekonmenetyksiä.
 

Valapatto

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että käynnissä on pitkään aikaan viihdyttävimmät MM-kisat. Tai sitten oon sattunut vaan katsomaan sopivia pelejä. Tää Saksa-Italiakin on ollut viihdyttävää lätkää.
 

Laitela

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että käynnissä on pitkään aikaan viihdyttävimmät MM-kisat. Tai sitten oon sattunut vaan katsomaan sopivia pelejä. Tää Saksa-Italiakin on ollut viihdyttävää lätkää.
Toki näiden ns. pienempien maiden osalta hyvinkin viihdyttävää. Ainoo vaan, että Ruotsi alkaa olemaan niin jättimäisen suuri ennakkosuosikki yhdessä Kanadan kanssa voittamaan kaikki seuraavat pelit, että heikompia hirvittää.
 

DR_J

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että käynnissä on pitkään aikaan viihdyttävimmät MM-kisat. Tai sitten oon sattunut vaan katsomaan sopivia pelejä. Tää Saksa-Italiakin on ollut viihdyttävää lätkää.
Sama. Lähes kaikilla huippumailla on erittäin tasokkaat joukkueet ja pienemmätkin maat ovat pysyneet kyydissä hyvin. Harmi vain, että Suomi on tänä vuonna huumorijoukkueella liikkeellä.
 

Valapatto

Jäsen
Toki näiden ns. pienempien maiden osalta hyvinkin viihdyttävää. Ainoo vaan, että Ruotsi alkaa olemaan niin jättimäisen suuri ennakkosuosikki yhdessä Kanadan kanssa voittamaan kaikki seuraavat pelit, että heikompia hirvittää.

Niin se varmaan on. Tarkoituksella itse yrittänytkin etsiä mahdollisimman tasaisia pelejä.
 

DR_J

Jäsen
Ainoo vaan, että Ruotsi alkaa olemaan niin jättimäisen suuri ennakkosuosikki yhdessä Kanadan kanssa voittamaan kaikki seuraavat pelit, että heikompia hirvittää.
En nyt näkisi ihan noinkaan. Kyllä Venäjä on lähes yhtä suuri suosikki ja USA pystyy haastamaan edellä mainitut hyvänä päivänä. Tulee mielenkiintoiset loppupelit.
 

oiler99

Jäsen
Sveitsin puolustus esti varman maalin.
 

Breathe

Jäsen
Nyt kun Saksa vie, niin alkulohkojen tunnelmaltaan ja panoksiltaan hurjin matsi tulee olemaan tiistain myöhäisillan päätöskierroksen Saksa vs Latvia. Molemmilla 9p, joten voittaja puolivälieriin ja hävinneellä kisat loppuu. Latvia pelannut hyvin, mutta riittääkö isäntämaata vastaan.
 

oiler99

Jäsen
Matheson siirtää maalin tahallaan ja Sveitsi ylivoimalle.
 

oiler99

Jäsen
Sveitsi kaventaa ylivoimalla.
 

oiler99

Jäsen
Olipa kova niitti Kanadan pakilta.

E: olikin MacKinnon. Upea pommi kertakaikkiaan.
 
Sveitsi intoutui. Useamman kerran nähty juttu näissä kisoissa. Kivahan se on. Intoutua. Nyt vois joku MacKinnon käydä tekemässä maalin.
 

oiler99

Jäsen
Sveitsi tulee tasoihin! Vähän vaikuttikin että Kanada on lopettanut täysin pelaamisen.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös