Hieno, jännä ilta jälleen kerran näiden joukkueiden ottaessa mittaa toisistaan. Tuntuu vaan tuo paremmuuden selvittäminen olevan vaikeaa. Onneksi tällä kertaa ei mennyt ihan niin pitkäksi kuin tossa keväällä..
Erikoistilanteiden värittämä peli ja jälleen jatkoilla 3v3-havaijilätkää. Ilves hävisi ihan itse, ei noin huonolla yv-pelillä kuulukaan oikeastaan voittaa. Järjetöntä antaa pelkästään kahden ketjun yrittää, vaikka siitä ei tule mitään. Sitten penkillä istuu kaksi nuorta miestä (Suomi & Meskanen), jotka tekivät viime kaudella A-nuorissa puolet pisteistään ylivoimalla. Toinen teki kuulemma jonkun sortin piste-ennätyksenkin.. Ilveksen nelosketjulle myös lampaanperseitä, kaksi päästettyä maalia joista toki toinen alivoimalla. Siinäkin oli Välimaalla hyvä paikka purkaa, mutta sai sudittua rystyllä kiekkoa ehkä noin metrin eteenpäin. Toivonen oli.. no, Toivonen. Parasta torjuntatyöskentelyä Ilveksen maalilla sitten Anders Lindbäckin.
Hienoja ja puhtaita taklauksia molemmilta joukkueilta, tarkkaa puolustamista IFK:lta eikä Ilves saanut rakennettua oikein kunnollisia maalipaikkoja ensimmäisen erän jälkeen. Partanen tuntui olevan pelipäällä.
Case 2+5+20:
Ensin Luttinen tulee kolmantena miehenä tilanteeseen ja ajaa Rautiaista päähän, kaupan päälle vielä poikkarilla Niemeä naamaan. Aplodien arvoinen suoritus. Siis jos laji olisi joku muu kuin jääkiekko.