En löytänyt tälle jutulla parempaakaan otsikkoa, joten menköön tänne. Tässä viimeiset päivät olen seurannut kiehtovaa salapoliisityötä kun on selvitetty syyllistä viime viikolla havaittuun yritykseen saada asennettua kaikkiin tuleviin Linux-versioihin takaovi. Tuon yrityksen paljasti saksalainen Microsoftin työntekijä, joka ihmetteli hitautta kirjautumisessa ja jos hän ei olisi lähtenyt tutkimaan sitä tarkemmin niin kyseessä olisi voinut olla kaikkien aikojen suurin tietomurto.
Syyllinen toimi nimella "Jia Tan" ja hän (tai tuon nimen takana oleva tiimi) on viimeiset kolme vuotta hankkinut mainetta ja luottamusta erilaisissa open source -projekteissa kunnes hän pääsi ylläpitäjäksi tiettyyn kirjastoon, joka ilmeisesti oli koko operaation kohde. Jälkikäteen seurattuna päivityksiä eri softiin oli niin paljon, että kyseessä ei voi olla yksi henkilö ja kaikesta päätellen kyseessä on ollut jokin valtiollinen toimija. Nimi viittaa Kiinaan, se käytti Singaporelaista VPN-yhteyttä ja päivityksissä oli käytetty kiinan aikavyöhykettä mutta kaikki tämä on ilmeisesti vaan hämäystä. Päivityksissä ei ollut taukoja Kiinalaisen uuden vuoden aikaan mutta joulun ja uuden vuoden aikaan kyllä. Lisäksi aktiivisinta toiminta oli Itä-Euroopan toimistoaikoina joten suurimmat epäillyt ovat Venäjän ja Israelin tiedustelupalvelut. Varmuutta tähän ei luultavasti koskaan saada. Itse veikkaisin Israelia, se on tällä alalla maailman kärkimaa enkä usko, että venäläiset pystyisivät näin huolellisesti rakennettuun pitkäjänteiseen operaatioon.