Lätkämanageri: Jatkoaika 2-liigan keskustelu

  • 579 270
  • 9 761

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Waiver draft

No tänään sitten otettiin ekan kerran waiverista porukkaa.
Ite en yrittäny edes T.Ruutua, koska tiesin että sitä en saa.
Stefan joutu lähtemään joukkueesta Miettisen tulon takia.
Stefan vietti liikaa aikaa kahviossa ja unohti tulla joukkueen harjoituksiin.
Miettisen kerrotaan olevan vihainen jouduttuaan pitkäpäätyyn joukkueeseen, koska joutuu ostamaan itse oman pelipaitansa fanikaupasta. pitkäpäätyyn joukkueen talous on huonojen katsojakeskiarvojen takia mennyt miinuksen puolelle.
Joukkueen muuttaminen toiselle paikkakunnalla on siis enemmän kuin todennäköistä.

Millonkahan muuten tulee loput rookiet tuonne? Loppujen lopuksi kaikki mielenkiintoisimmat on vielä tulematta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tyylikäs voitto avauskierroksella

Pitkäpäätyyn jäi siis loppujen lopuksi jalkoihin numeroin 9-3, aloitusympyrässä pitkäpäätyyn oli täysin suvereeni mutta muuten nuo luvut oli suhteellisen tasaisia, tosin maalivahtirintamalla Nurminen ja Brodeur oli täysin omassa kastissaan verrattuna pitkäpäätyyn joukkueen räpistelijöihin. No joka tapauksessa kausi on siis avattu selvin voittoluvuin ja ekan kierroksen jälkeen HC Flintstones löytyy sarjataulukon 6.sijalta.

Nyt vastaan asettuu siis liigajumbo Sega mahlajook. Omalta kantilta katsoen odotettavissa pitäisi siis olla voitto mutta tuota otteluohjelmaa katsoessa näyttää siltä että monet mun joukkueen pelaajat eivät kovinkaan monia pelejä pelaa niin vaikea viikko näyttäisi olevan edessä.

Ja pitää ihmetellä milloin nuo loput tulokkaat sinne waiveriin tulee, ja josko sieltä saisi napattu jotain hyviä lisäyksiä omaan joukkueeseen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ei naurata ei. Rotat saavat kokea vihani. Jos ei pisteitä, niin edes ylilyöntejä jäähyjen muodossa. Harmi, että viime kauden sikailijani Darcy Tucker ei ole mukana... Saisi hyökätä Rottien vaihtopenkille.
 

Fallossymboli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi Tiki minkä teit... Nyt on sitten kausi virallisesti pilalla. Turpaan tuli avausottelussa bluesmaisesti yhdellä maalilla. Olisi kyllä tullut rumemmin jos Tikin äijät olisivat olleet vähänkin kovemmassa vedossa, sen verran heikot kokonaispisteet joukkueeni keräsi. Tyydyttävällä tasolla olivat vain Czerkawski, Kvasha, Nagy ja Khabibulin, muilla on peiliinkatsomisen paikka.

Kontulaa vastaan joukkue saa luvan näyttää aivan erilaisia otteita tai giljotiini alkaa jorata pomppuheviä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tulokkaiden tuloa waiveriin odotellessa

Yksi kauppa.

HC Flintstonesille
C Matt Cooke (C-Van)

ja TeamKoivulle
C Sergei Zholtok (C-Min)

Eli pitkäaikainen (jo viime kaudella mukana) joukkueeni runkomies Sergei Zholtok sai lähteä nuorta voimaa edustavan Matt Cooken edestä. Melkoisen tasaiselta vaikuttava kauppa jossa voittajaa on vaikea arvata, todennäköisesti molemmat saivat mitä hakivatkin.
 
Viimeksi muokattu:

vieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Inter, Gli Azzurri, Avs, Bears, Jokerit
Erittäin vakuuttava esitys joukkueeltani. Jääkone jäi jalkoihin kuten odottaa saattoi. Itse luottamukseni nousi ja luulen että Unipoppoota ei voita kukaan tällä kaudella. Voitan kaikki viikottaiset otteluparit tällä kaudella, se on saletti! Vapiskaa kanssa managerit! :)

Itsekin tein hieman hienosäätöä joukkueessani. Bostonin Ivan Humlin jouduttua vilttiin hankin Anaheimin Andy McDonaldin joukkueeseeni jossa hänet siirrettiin heti IR-listalle. Mies on tosin valmiina kauteen jo muutaman päivän kuluttua Ottawaa vastaan. Näin ollen hankin alkuviiikoksi joukkuettani vahvistamaan Tampa Bayn Afanasenkovin joka pelaa kakkoskentässä Lecavalierin kanssa.

Tällä viikolla mittaan Troopersin nykykunnon ja ensi viikolla murskaan Mirasanen Räpeltäjät. Onneksi kohtaamme vielä toistamiseen runkosarjan viimeisellä kierroksella, niin saat yrittää revanssia...tosin turhaan. :)

Ennen kauden alkua uho oli kaikilla kova, mutta nyt täällä on erittäin hiljaista muutamaa manageria lukuunottamatta. Missä managerit?
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti vieri
Ennen kauden alkua uho oli kaikilla kova, mutta nyt täällä on erittäin hiljaista muutamaa manageria lukuunottamatta. Missä managerit?

Minut nuijittiin jäänrakoon, joten odotan siellä vielä pelastumista. Toivottavasti se ei vie koko kautta.
Nyt harmittaa, että käytin waiver numeroni Miettiseen, mutta toivottavasti mies menestyy niin hyvin, että sitä ei tarvitse harmitella koko kautta.
Siellä on kuitenkin nämä "kuumimmat" nimet vielä tulematta koko peliin. Jospa sieltä vielä jonkun sais itelleen.
PS. Ei joku viittis vipata mulle maalivahtia? Palautan kauden loputtua.
 

beerhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Montreal,San Jose
quote:
--------------------------------------------------------------------------------
Viestin lähetti vieri
Ennen kauden alkua uho oli kaikilla kova, mutta nyt täällä on erittäin hiljaista muutamaa manageria lukuunottamatta. Missä managerit?
--------------------------------------------------------------------------------


TeamKoivu on ainakin nöyristellen ollut sängyn alla häntä koipien välissä todella munattoman esityksen jälkeen...erittäin ylpeä olen Calgaryn tehokolmikon McAmond-Conroy-Iginla esityksestä:pojilla 2 pelin jälkeen mukavasti 10 laukausta yhteensä ja ei muuta!!!!!!
Toivottavasti Mariota nappaa......
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
NMT aloitti uuden kauden kuuntelemalla managerin ripityksen siitä, kuinka tärkeä on oikea asenne. Avausvastustajalta, Grindersiltä, otettiin nimittäin viime kaudella nokkaan, vaikka peli piti olla selvä silloinkin. Nyt ei herpaantumista tapahtunut, ja Turcon johdolla pöytään iskettiin pesäpallolukemat.

Loukkaantumistilanne on onneksi pysynyt hallinnassa, ja pelivirekin tästä vain nousee. Tulokkaita ei hirveästi joukkueeseen kelpuuteta, vaikka tunkua olisi. Yhdelle lupaavalle pakille voisi riittää peliaikaa, jos sellainen haaviin sattuisi.

Justin Williamsille vielä joukkueenjohdon erityistunnustus: mies on aloittanut juuri niin vahvasti kuin odotettiinkin; ihan vieläkin naurattaa muitten managereitten lukuisat alehintaiset ostoyritykset..
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Viestin lähetti vieri
Ennen kauden alkua uho oli kaikilla kova, mutta nyt täällä on erittäin hiljaista muutamaa manageria lukuunottamatta. Missä managerit?

Tämä manageri ravaa scouttaamassa muiden joukkueiden pelaajia, kun ei tiimillä ole varaa palkata erityistä scoutteria..;) Sijoitus kohtalainen aika nimettömällä miehistöllä (muutama tähti on, mutta he eivät ole vielä syttyneet taistoon tuimaan).

Kyllä täällä vielä saa uhota (ja uhotaankin), kunhan siihen on aihetta..

GM M@rko77
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Viestin lähetti vieri
Ennen kauden alkua uho oli kaikilla kova, mutta nyt täällä on erittäin hiljaista muutamaa manageria lukuunottamatta. Missä managerit?

Täällä olisi yksi. Kausi alkoi 8-5 voitolla TeamKoivusta. Voiton avainpelaajat loistavasti pelannut Rick DiPietro, 3 maalia tehnyt Keith Tkachuk ja 3 maalia syöttänyt sekä aloituksissa kunnostautunut Josef Stümpel.

Seuraavaksi vastaan asettuu HC Kiisa. Nopean scouttaamisen perusteella joukkueen johto on erityisesti kiinnittänyt huomiota vastustajan timantinkovaan puolustukseen. Hyökkääjieni pitää pistää uusi vaihde silmään, jotta onnistuisimme tekemään maaleja Lidströmin johtaman puolustuslinjan taakse. Erityinen mielenkiinto kohdistuu Martin Havlatiin, jolle sorvattiin äskettäin uusi sopimus. Onnistuuko mies peleissä heti vaiko onko Euroopassa pelaamisesta huolimatta otteissa havaittavissa ruostetta?
 

nro.44

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, VG-62
Kyllä se niin vaan on että heti ensimmäinen kierros näytti kaapin paikan, Felocity on kärjessä ylivoimaisella erolla muihin, tästä ei ole tie kuin alaspäin!!!

Tasoitusta tässä vielä annan sen verran että Leclair ei ole jostain syystä IR listalla, joten mies seisoo kakkosen laidalla, ja nilkuttaa kentällä keppejen avulla.

Seuraavaksi vastaani tuleva HC Tiki jäänee näillänäkymin ilman pisteitä seuraavassa kohtaamisessa!!

Tärkeintä ei ole murskavoitto, vaan niukka nöyryytys!!!
 

SammyD

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eka peli takana

Animaaliset loivat voittoputkelle pohjan aloittamalla kauden 7-3 voitolla HC Kortepohjasta. Vastustajan energia kului kiekon takaisin riistämiseen, sillä joukkueeni voitti suurin piirtein neljä aloitusta viidestä.

Ensimmäisestä viikosta selvittiin siis kunnialla, vaikka vajaalla miehistöllä pelattiin. Leetch siirtyi sairaslistalle ja korvaajaksi hankittu Salei liittyi vasta tänään joukkueeseen. Deadmarsh on kadonnut Worrellin kanssa jonnekin teille tietämättömille. Johnsoniin iski kiekkokammo, joten yhdellä molarilla piti selvitä. Pelaajien tulevaisuus Animaalisissa on harkinnan alla. Lisäksi manageri piti vielä Andreychukin ja Modinin vaihtopenkin lämmittäjinä. Eli tahti tulee vielä kovenemaan!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
No ei hyvin alkanut

Eli liigajumbo Sega mahlajook otti sitten heti komennon tässä parissa ja johtaa siis numeroin 7-3, tosin HC Flintstonesin puolustukseksi on sanottava että vain kourallinen pelaajia vaivautui liigajumboa vastaan kentälle ja maalivahdeista kumpikaan ei vielä edes viitsinyt pukea. Joka tapauksessa viime öinen kierros jätti jatkoa ajatellen melkoisesti kirittävää.

Ja huonoja uutisia kantautui myöskin hallilta, eli tunnollisena joukkuepelaajana tunnettu Jere Lehtinen ei sittenkään pystynyt pelaamaan vaan joutui jättämään tämän pelin väliin olkavamman takia - Jere kuitenkin puki otteluun toisin kuin kaksi kolmasosaa muka jonkinlaista vapaailtaa viettäneistä lusmuista. Pieni kurinpalautus siis lienee paikallaan ja pojilla on luvassa parituntinen luistelutreeni ja siellä tullaan menemään todella kovaa kun kerran "pelatessa" ei tullut hiki niin nyt kyllä tulee.
 

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Heittopussiksi arvioitu Team RAIMO otti näytöstyyliin voiton Troopersista.
Näin killumme komeasti sijalla 3!

Seauraavaksi vastaan asettuu Warkaus Patriots, tosin epäilemme että tulevan löylytyksen aikana WP joutuu muuttamaan nimensä Arka Partioksi.

Kausi on lähtenyt odotetun hyvin käyntiin.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Viestin lähetti sopuli
Ihan paska peli.

Eijei, hyvältähän tämä näyttää. Ekan yön jälkeen olen niukassa 11-0 -johdossa ja kaikki on vielä auki. :)
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti Kopteri

Seauraavaksi vastaan asettuu Warkaus Patriots, tosin epäilemme että tulevan löylytyksen aikana WP joutuu muuttamaan nimensä Arka Partioksi.

Kausi on lähtenyt odotetun hyvin käyntiin.

Juu pitkäpäätyyn joukkue joutui odotetusti muuttamaan toiseen kaupunkiin.
Tämä ei kuitenkaan meinaa sitä, että kaupungin nimiä ruvetaan vaihtamaan lätkäjoukkueen menestyksen mukaan.
Nimi on ja pysyy vaikka mitä kävis.
Minunkin joukkue potee pientä rintama karkuruutta. Viime yönä oli vain muutama äijä mukana pelissä ja tulevana yönä ei parannusta ole luvassa.
Komisarek on suurin karkuri, jota ei ole harjotuskauden jälkeen paljon näkynyt. Jos miestä näkyy jossain päin norkoilemassa, niin pistäkää pakettiin ja lähettäkää mies takaisin kotia.
 

Fallossymboli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuluva viikko alkoi Nizoralsin kannalta huomattavasti aurinkoisemmin kuin edellinen. Kontula jäi ensimmäisen päivän jälkeen jalkoihin tylyin numeroin vaikka maalivahteja ei kentällä nähty. Eli Grinders ei osunut edes tyhjiin ;)

Morrison otti Nizoralsin aloitusennätyksen yhdessä pelissä nimiinsä 17 voitetulla aloituksella. Öhlund tehoili tappio-ottelussa 1+1 ja jäi kaksi pykälää plussalle. Tallimääräyksellä Shelley ja May mättivät toisiaan turpaan ja jäähytilasto kaunistui heti 10 minuutilla. Jay-Bou avasi vihdoin pistetilinsä syötöllä. Kaikkiaan kuusi pelaajaa kävi näyttäytymässä kentällä, ensi yönä vain neljä. Kuritus jatkuu...
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Nizoral
Kaikkiaan kuusi pelaajaa kävi näyttäytymässä kentällä, ensi yönä vain neljä. Kuritus jatkuu...

Mulla on ensi yönä edessä poikkeuksellinen alivoima harjoittelu, 2 miestä kentällä ja vaihtoja ei sallita. Tällä kertaa kuitenkin katsottiin että alivoima harjoittelu menisi jo liiankin rajuksi joten Nupe pukee peliin ja pelaa siis maalilla. Nämä kolme pääsevät siis nyt rajun 2 tunnin luistelutreenin jälkeen keskittymään yön peliin, muilla harjoittelu jatkuu kovennettuna. Eli harjoitushallilla alkaa klo 14:30 jäämaraton (142 km matka) jossa kaukaloa kierretään ympäri ilman mailaa, jokainen kuitenkin kuljettaa kiekkoa mukanaan luistimilla. Jokohan se pelaaminen tuon jälkeen alkaisi jälleen maistumaan ja pojat ymmärtäisi että tässä joukkueessa ei tunneta sellaista termiä kuin vapaapäivä.
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti flintstone
Mulla on ensi yönä edessä poikkeuksellinen alivoima harjoittelu, 2 miestä kentällä ja vaihtoja ei sallita. Tällä kertaa kuitenkin katsottiin että alivoima harjoittelu menisi jo liiankin rajuksi joten Nupe pukee peliin ja pelaa siis maalilla. Nämä kolme pääsevät siis nyt rajun 2 tunnin luistelutreenin jälkeen keskittymään yön peliin, muilla harjoittelu jatkuu kovennettuna. Eli harjoitushallilla alkaa klo 14:30 jäämaraton (142 km matka) jossa kaukaloa kierretään ympäri ilman mailaa, jokainen kuitenkin kuljettaa kiekkoa mukanaan luistimilla. Jokohan se pelaaminen tuon jälkeen alkaisi jälleen maistumaan ja pojat ymmärtäisi että tässä joukkueessa ei tunneta sellaista termiä kuin vapaapäivä.
Treenaa vaan joukkuees puhki ennen tärkeitä pelejä. Onpahan minun sitten helpompi niistä sinua nekkuun ;)
Warkaus Patriots on saanut kaupungilta tarvitsemaansa taloudellista tukea, joten pelaajat hankinnat on mahdollisia.
Valmennus johto ei ole tyytyväinen Morris minin otteisiin, joten mies päätyy siirtolistalle.
Karkumatkalla oleva Komisarek päätyy teloitus komppanian eteen kiinni jäädessään.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Loistava taistelu alivoimalla

Eli HC Flintstones sai tasoitettua tilanteen numeroihin 5-5 vaikka vain kolme miestä pelasi viime yön kierroksella - hieno taistelu.

Ja mitä tulee tuohon kovennetuun treenaamiseen niin Mike Rupp (RW-NJ) ilmoitti kesken jäämaratonin että hänelle riittää, jolloin managerille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittää mullittelija pihalle (waiveriin) ja tilalla otettiin Wayne Primeau (C-SJ) jonka odotetaan auttavan ainakin aloitusrintamalla joukkuettani.
 

vieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Inter, Gli Azzurri, Avs, Bears, Jokerit
Missäköhän ihmeessä nämä tämän kauden tulokkaat oikein piileksivät? Onko kukaan (minun lisäkseni) lähettänyt kysymystä yahoolle ja ehkä saanut vastausta? Kaikkien tulokkaidenhan piti olla mukana heti kun ovat pelanneet/pukeneet yhteenkin NHL otteluun. Eipä ole näkynyt...

Aina luotettavan Valeri Buren jouduin siirtämään IR-listalle ja tarvitsisin todellakin vahvistusta waiverista. Myöskään Jason Chimeran saama peliaika (noin 7 minuuttia) ei tyydytä manageria. Jotain on tehtävä ennen kuin joukkueeni hajoaa käsiin.

Tällä viikolla taistelen Oulun Troopersia vastaan, tilanne kahden hiljaisen yön jälkeen on 4-4 ja ensi yönäkin vain viisi raitapaitaa (joukkueeni koti paita) yrittää kääntään tilanteen suotuisemmaksi joukkueeni kannalta.
 

beerhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Montreal,San Jose
Sama täällä...........alkaa jo pikku hiljaa kyrsimään,kun nuo uudet pelaajat ei ole vieläkään tulle waiversiin,on jo kestänyt käsittämättömän kauan.....Ja kun vielä lähden perjantaina Afrikkaan tappamaan leijonia pariksi viikoksi niin alkaa huolestuttamaan että missaan kaikki herkkupelaajat,mikä tulee kostautumaan loppukaudesta...
 

Fallossymboli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja waiver-lista tyhjenee edelleen. The Next and Last One, Alexandre "Olen nähnyt Pamela Andersonin läheltä" Daigle löysi suojatyöpaikan Nizoralsin vajaamiehisestä oikeasta laidasta. Alexandre "Tahdoin näytellä Melrose Placessa" Daiglehan on tunnettu alati pistepörssin kärkisijoja hätyyttelevänä täydellisenä joukkuepelaajana, mikä on aina näkynyt esim. hänen rautaisessa plusmiinussaldossaan. Samasta pelipaikasta Alexandre "Onko tukka hyvin ja näkyykö kello" Daiglen kanssa kilpailee sairastuvalta päästyään Trevor Letowski, joka tuli toiseksi jäseneksi Czerkawskin perustamaan wski-päätteisten sukunimien edunvalvontajärjestöön (WPSEJ).

Ensimmäiset pelit ja tiettyjen pelaajien esitykset niissä poikivat myös pienimuotoisen treidin:

Warkaus Patriotsille:

Michal Handzus
Peter Schaefer
Drake Berehowsky

Nizoralsille:

Denis Arkhipov
Kris Draper
Derek Morris

Viime yön kierroksen molemminpuolisesta vaisuudesta johtuen ottelu Kontula Grindersia vastaan on edelleen samoissa numeroissa eikä kummempia eroja syntynyt vieläkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös