Lähikuvassa-Jere Karalahti

  • 1 518 730
  • 4 353

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän mitään tuomiota ole vielä annettu saatikka edes todettu Jereä syylliseksi. Syyttäjä Huhtala on ennenkin naurettu oikeussalista ulos, mikä selviää lievällä googlettamisella.
Muuten olen sitä mieltä, että jos Jere todetaan syyttömäksi, niin näilläkin sivuilla olevat nimittelyt täyttävät kunnianloukkauksen määritelmän ja Jerellä sopimuksen puuttuessa olisi hyvä elinkeino haastaa nimittelijät oikeuteen ja vaatia korvauksia.
Kaveri on sotkenut asiansa tuntemalla vääränlaista väkeä, mutta syyllinen hän on vasta, kun hänet on siitä tuomittu todennäköisesti vasta ylemmissä oikeusasteissa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Mitä mahdat tarkoittaa näilläkin sivuilla olevilla nimittelyillä? Eikös täällä ihan hyvässä hengessä spekuloida mahdollisista tuomioista, ja eiköhän kaikki ymmärrä, että mies on syytön ennenkuin toisin todistetaan. Ja eiköhän se selviä myös teksteistä. Mutta jos nämä Karalahti kirjoitukset ovat mielestäsi kunnianloukkausta, niin mitäköhän mahtaa olla nuo Kaisa Varista koskevat kirjoitukset, joka on käsittääkseni (vielä) yhtä syytön kuin Karalahtikin.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Eihän mitään tuomiota ole vielä annettu saatikka edes todettu Jereä syylliseksi. Syyttäjä Huhtala on ennenkin naurettu oikeussalista ulos, mikä selviää lievällä googlettamisella.

Toinen vaihtoehto voi olla sekin, että syyttäjä on oppinut virheistään ja tällä kertaa on ns "all bases covered". Varsinkin kun on kyse näinkin korkeaprofiilitapauksesta.

Mutta aika näyttää miten tässä käy.
 
scholl

Jäsen
On tämä oikeusvaltioiden oikeusvaltio! 6 vuotta!!?? Samalla lastenraiskaajat sun muut sairaat otukset selviävät ehdollisilla muutamasta kuukaudesta sakkoihin. Voi saatana sanon minä! Missä järki ja kohtuus?

Itse en pidä ollenkaan siitä, että aina otetaan sellainen kortti käyttöön, missä verrataan johonkin toiseen rikokseen.

Tässä pitäisi siis pystyä pohtimaan ainoastaan ja vain sitä, että onko huumekaupasta saadut tuomiot sopivia, liian kovia vai liian lieviä. Huumekaupan pyörittäminen ja rahoittaminen ovat jo sinänsä erittäin tuomittavaa toimintaa ja sitten kun tiedetään, että ne hommat ovat järjestäytyneiden rikollisjärjestöjen hoitamia niin siitä tulee vieläkin vakavampi ja vaikeammin ratkaistava ongelma. Mahdolliset taloudelliset hyödytkin ovat sen verran suuria, että kyllä tuomioiden pitää olla tuntuvia. Huonoa on vain se, että kiinni saadaan yleensä vain pikkutekijöitä.

Kyllähän oikeus toteaa Karalahden syyttömäksi, jos hän ei ole mihinkään syyllistynyt. Käsittämätöntä on vain se, että hän ei juuri auta asiaansa, jos on kerran yli 100 kertaa sanonut "en kommentoi" poliisikuulusteluissa.
 
TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Asianajajan mukaan Karalahti on ollut velkaa yhdelle syytetyistä 10 000 euroa, jonka hän on maksanut 13.7.2007. Kyseisen syytetyn pyynnöstä Karalahti on antanut 10 000 euron velkasumman toiselle miehelle. -näin iltasanomissa

Kyllähän on mahdollista että asiassa on käynyt näinkin. Juhlatunnelmissa Jerelle tuon 10 000€ tuhlaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta. Ja jos hän on joutunut lainaamaan rahat joltain toiselta niin kyllähän velka takaisin pitää maksaa. Toivotaan nyt että saadaan oikeuden mukainen tuomio on se sitten suuntaan tai toiseen.
 
scholl

Jäsen
Vai oliko siellä muita ensinkään?

Kuvien perusteella oli. Uskomatonta vain, että Suomessa ei ole oikeudessa "naamioitumiskieltoa". Kaiken maailman nilkit rikoksentekijät piiloutuvat hupun alle tai pitävän paperia naamansa edessä. Vastenmielistä touhua.

Karalahti olisi mielestäni kyllä auttanut asiaansa pukeutumalla oikeuteen asiallisesti. Jos olisi tullut puku päällä sinne niin jokainen olisi nähnyt, että mies kunnioittaa oikeuslaitosta, eikä ole samaa halpamaista nilkkiporukkaa kuin muut syytetyt. Tuollainen hupparitouhu pitäisi kieltää. Jos ei kiinnosta siisti pukeutuminen niin sitten vanginasussa paikalle.

Ei Pentti kuulu tuossa joukkoon. Miten olisi mukahassua tukatonta muotia harrastava toimittaja, joka sopisi kuin nenä päähän tuonne.
 
Carlos

Jäsen
Jere on Jere

Jere vetoaa puolustuksessaan siihen ettei "tiennyt" mihin hänen takaisinmaksamansa "laina" meni. Voi olla aika heikolla pohjalla kun kaveri todistetusti viettää vapaa-aika(a)nsa näiden MC Helvetinperkeleiden kanssa, joiden tietää todistettavasti käyvän ammattimaista huumekauppaa.

Veikkaan että oikeudessa on kyllä kuultu kaikki mahdolliset selitykset jo ennenkin näiltä huumepelleiltä, että tuskin pääsee kovin vähällä. Ainakin jos puolustus ei nojaudu mihinkään muuhun kuin "emmä oikeesti tienny mihin ne rahat menee", niin linnaan joutunee.

Singaporessa muuten huumekauppaan osallistumisesta saa suoraan hirttotuomion, voisi täälläkin vähän hillitä näiden tyyppien innokuutta. Ja viitaten näihin aiempiin viesteihin tässä ketjussa, siellä esim. raiskauksen yrityksestä saa yleensä keppiä ja sakkoja. Siis kirjaimellisesti keppiä ja sakkoja. Jos vähän pidemmälle ehti niin sitten jo eriasteisia muita fyysisiä kidutusmuotoja aletaan soveltaa.

Eli sielläkin nähdään fyysinen väkivalta pienempänä pahana kuin huumekaupassa, ja tähän on tasan yksi syy. Huumekauppaan liittyy niin valtava määrä väkivaltaa, omaisuusrikoksia, pakottamista, kiristystä, kiskontaa, ahdistelua ja tappamista, että en lähtisi yhtään ihmettelemään miksi se on täällä niin "suhteettoman" kovasti rangaistua. Oikeasti sen rinnalla joku raiskaaja on vielä pikkurikollinen, vaikka itsekin kuulun siihen koulukuntaan että raiskaajilta pitäisi katkaista molemmat päät. Se alempi ensin.
 
scholl

Jäsen
Oikeasti sen rinnalla joku raiskaaja on vielä pikkurikollinen, vaikka itsekin kuulun siihen koulukuntaan että raiskaajilta pitäisi katkaista molemmat päät. Se alempi ensin.

Niin raiskaajahan on vain ja ainoastaan yksittäinen tekijä. Vähän samalla tavalla kuin vaikkapa järtinperttikin.
 
Ronkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Uskomatonta vain, että Suomessa ei ole oikeudessa "naamioitumiskieltoa". Kaiken maailman nilkit rikoksentekijät piiloutuvat hupun alle tai pitävän paperia naamansa edessä. Vastenmielistä touhua.
Jep, suoraan linnaan vaan, mitä sitä oikeudenkäyntejäkään pitämään.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo vaatimus kuudesta vuodesta on syyttäjältä kyllä aikamoinen pommi. Ei missään suhteessa esim. KKO:2006:82 tuomioon, jossa linnaa paukahti tasan kaksi vuotta. Kuitenkin amfetamiinin arvoksi arvioitiin 25.000 euroa, eli ~saman suuruisesta arvosta puhutaan.

Kyllä syyttäjällä tulee olla tietoa oikeuskäytännöstä ja tuomiolinjasta vähän paremmin kuin tuo hatusta vedetty 6 vuotta. Siinä taitaa olla vähän jerelisää.

KKO:2006:82; Finlex.fi
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Singaporessa muuten huumekauppaan osallistumisesta saa suoraan hirttotuomion, voisi täälläkin vähän hillitä näiden tyyppien innokuutta. Ja viitaten näihin aiempiin viesteihin tässä ketjussa, siellä esim. raiskauksen yrityksestä saa yleensä keppiä ja sakkoja. Siis kirjaimellisesti keppiä ja sakkoja. Jos vähän pidemmälle ehti niin sitten jo eriasteisia muita fyysisiä kidutusmuotoja aletaan soveltaa.

Eli sielläkin nähdään fyysinen väkivalta pienempänä pahana kuin huumekaupassa, ja tähän on tasan yksi syy. Huumekauppaan liittyy niin valtava määrä väkivaltaa, omaisuusrikoksia, pakottamista, kiristystä, kiskontaa, ahdistelua ja tappamista, että en lähtisi yhtään ihmettelemään miksi se on täällä niin "suhteettoman" kovasti rangaistua. Oikeasti sen rinnalla joku raiskaaja on vielä pikkurikollinen, vaikka itsekin kuulun siihen koulukuntaan että raiskaajilta pitäisi katkaista molemmat päät. Se alempi ensin.

Offtopicina... tuo mainitsemani Malesia. Siellä saa myös "vähän pienemmistä" rangaistuksista raipan iskuja... hyvänä periaatteena myös se, että jos saat 20 "huitaisua" ja taju lähtee seitsemännen kohdalla, niin sinut ystävällisesti herätellään ennen kuin jatketaan. Ja huumeiden kanssa kikkailusta lähteekin sitten pahimmassa tapauksessa henki.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuo vaatimus kuudesta vuodesta on syyttäjältä kyllä aikamoinen pommi. Ei missään suhteessa esim. KKO:2006:82 tuomioon, jossa linnaa paukahti tasan kaksi vuotta. Kuitenkin amfetamiinin arvoksi arvioitiin 25.000 euroa, eli ~saman suuruisesta arvosta puhutaan.

Kyllä syyttäjällä tulee olla tietoa oikeuskäytännöstä ja tuomiolinjasta vähän paremmin kuin tuo hatusta vedetty 6 vuotta. Siinä taitaa olla vähän jerelisää.

KKO:2006:82; Finlex.fi

Mikäköhän mahtoi olla syyttäjän vaatimus tuossa linkkiesimerkissä. Tuskin ajoi kahta vuotta, ja sitten oikeus päätyi tähän syyttäjän esitykseen?
 
Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Tuo vaatimus kuudesta vuodesta on syyttäjältä kyllä aikamoinen pommi. Ei missään suhteessa esim. KKO:2006:82 tuomioon, jossa linnaa paukahti tasan kaksi vuotta. Kuitenkin amfetamiinin arvoksi arvioitiin 25.000 euroa, eli ~saman suuruisesta arvosta puhutaan.

Kyllä syyttäjällä tulee olla tietoa oikeuskäytännöstä ja tuomiolinjasta vähän paremmin kuin tuo hatusta vedetty 6 vuotta. Siinä taitaa olla vähän jerelisää.

KKO:2006:82; Finlex.fi

Tässä tapauksessa onkin mukana lakisääteinen IFK-lisä. joten suhde on kutakuinkin oikea.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Niin... se kai näissä huumejutuissa on raskauttavaa, että kyseessä on liki poikkeuksetta järjestäytynyt rikollisuus eikä yksilön kännispäissään tehty puukon- / kirveen huitaisu tjsp.

Suomessa taitaa edelleen olla oikeustoimikelpoisen henkilön ikäraja 15 v. (korjatkaa jos olen väärässä) => tuota vanhemman on turha selittää ettei tiennyt... olis pitänyt...
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuo vaatimus kuudesta vuodesta on syyttäjältä kyllä aikamoinen pommi. Ei missään suhteessa esim. KKO:2006:82 tuomioon, jossa linnaa paukahti tasan kaksi vuotta. Kuitenkin amfetamiinin arvoksi arvioitiin 25.000 euroa, eli ~saman suuruisesta arvosta puhutaan.

Puhutaankohan nyt että tuossa tapauksessa kamaa on hankittu 25 000:lla eurolla vai että hinta katukaupassa oli 25 000 euroa. Sillä käsittääkseni tämän Jeren ja kavereiden hankkiman amfetamiinierän arvo katukaupassa myytynä olisi ollut luokkaa 300 000 euroa, joten eiköhän linja ole ihan oikea mikäli edellisessäkin tapauksessa puhutaan myyntiarvosta.
 
TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole hajuakaan käytännöstä mutta kai syyttäjä aina vaatii yläkanttiin ja sitten lopullinen tuomio on jotakuinkin siinä keskivälissä.

Ennen kuin Jerelle loppullinen tuomio mahdollisesti luetaan niin kyllä siihen kauan kestää. Jos syyte hylätään niin silloin syyttäjä todennäköisesti valittaa tuomiosta ja jos Jere saa vankeustuomion niin Jere valittaa.
 
MegaMauler

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän jere saa sen tuomion minkä ansaitsee, ei suomen oikeusjärjestelmä varmaan niin korruptoitunut ole, että ne sille 6 vuotta antaisivat vain sen takia, että hän on lainannut muutaman tonnin kaverilleen.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei ole mitään väliä tietääkö vai ei, mihin rahat menevät. Jos minä maksan R-Kioskilla kossupullosta (tiskin alta) 30 €uroa ja tiedän, että myyjä käyttää sen huumeisiin, niin olen tietysti vastuussa siitä? Tottakai on tiedossa, että kyseinen R-Kioskin myyjä on huumehörhö.

Vähän ontuva vertaus, sillä R-Kioski ei sinänsä ole yleisesti tunnettu rikollisorganisaatio.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin... se kai näissä huumejutuissa on raskauttavaa, että kyseessä on liki poikkeuksetta järjestäytynyt rikollisuus eikä yksilön kännispäissään tehty puukon- / kirveen huitaisu tjsp.
Osallistuminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen on rangaistuksen koventamisperuste.

Suomessa taitaa edelleen olla oikeustoimikelpoisen henkilön ikäraja 15 v. (korjatkaa jos olen väärässä) => tuota vanhemman on turha selittää ettei tiennyt... olis pitänyt...
Rikosoikeudellisesti vastuunalaisia ovat syyntakeiset, teon hetkellä 15v täyttäneet henkilöt.

Off topic, mutta selvennyksenä kuitenkin:
Täyden oikeustoimikelpoisuuden henkilö saa täytettyään 18v (ellei ole julistettu holhouksenalaiseksi). Oikeustoimikelpoisuudella tarkoitetaan siis kelpoisuutta tehdä oikeustoimia (esim. perustaa yhtiö, ostaa kiinteistö), alle 18-vuotias saa tehdä tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia (ostaa maitoa kaupasta -ääriesimerkki, mutta kuitenkin). Poikkeuksena tästä on alaikäisen itse ansaitsemat rahat, niitä hän saa hallita vapaasti (esim. kesätyöstä kertyneet hillot).
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole mitään väliä tietääkö vai ei, mihin rahat menevät. Jos minä maksan R-Kioskilla kossupullosta (tiskin alta) 30 €uroa ja tiedän, että myyjä käyttää sen huumeisiin, niin olen tietysti vastuussa siitä? Tottakai on tiedossa, että kyseinen R-Kioskin myyjä on huumehörhö.

PS. Pardon my French...

Miten muuten menee tämän tietämyksen laita muissa rikoksissa? Jos poltat talon, jossa sattuu nukkumaan 5 henkinen perhe, niin tuleeko tuomio murhapoltosta (vai mikä oikea termi onkaan) vai pelkästään tuhopoltosta sillä perusteella, että sanot ettet tiennyt että siellä joku asuu.
 
Salama44

Jäsen
Ei ole mitään väliä tietääkö vai ei, mihin rahat menevät. Jos minä maksan R-Kioskilla kossupullosta (tiskin alta) 30 €uroa ja tiedän, että myyjä käyttää sen huumeisiin, niin olen tietysti vastuussa siitä? Tottakai on tiedossa, että kyseinen R-Kioskin myyjä on huumehörhö.
Äsken TV uutisissa kerrottiin, että poliisilla on tietoja rikoksen päätekijöiden ja Jeren välisestä puhelinliikenteestä ja se on keskeinen näyttö. Me emme tiedä ollenkaan niin paljon mitä poliisi ja syyttäjä tietävät. Tällä hetkellä Jeren tilanne näyttää heikolta, mutta toivotaan parasta.
 
scholl

Jäsen
Jep, suoraan linnaan vaan, mitä sitä oikeudenkäyntejäkään pitämään.

Siihen en ota kantaa. Pointti on vain se, että tuossa porukassa Jere on suoraselkäinen mies. Ei naamioidu minkään taakse niinkuin niljakkeet, jotka ovat olevinaan jotain koviksia, kun kuuluvat rikollispoppoisiin, mutta kun pitäisi vastuuta kantaa, ei siihen ole halukkuutta.

MTV3 sivuilla on videoita. Yhdessä Karalahti tulee paikalle ihan suhteellisen tyylikäs talvitakki päällä. Herää kysymys, että miksi sinne alle on pitänyt laittaa tuollaiset roiston kuteet. Olisi voinut olla ihan hyvin puku päällä. Nyt niputetaan samaan porukkaan roskasakin kanssa, kun laittoi rikollisvaatteet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös