Lähikuvassa-Jere Karalahti

  • 1 521 986
  • 4 353

DDR

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toinen taas on vietännyt pääasiassa uransa 3-4 ketjuissa pelaten jämäminuutteja, ja teki maajoukkuedebyyttinsä vasta siirryttyään toiseen seuraan.

Eipäs kun 2-3 ketjussa ja pelasi kyllä vähintään ihan keskivertominuutteja. Läpimurtonsa SM-liigan eliittiin Hirschovits teki viimeisellä IFK kaudellaan, vaikka maajoukkueeseen pääsikin vasta Ilmalan jengissä pelatessaan.

Koska tämä on Karalahtea käsittelevä ketju, niin kirjoitan nyt muodon vuoksi hänestäkin pari sanaa. Jerellä olisi ollut potentiaalia olla NHL:n parhaita puolustajia. Motivaatio ei vaan ole riittänyt ja oikeastaan vuodesta 2000 lähtien on pelintason käyrä ollut laskeva, vaikka ajoittain onkin se jälkeen pelannut erinnomaisesti. Kaksi vuotta sitten olisin vielä itkenyt katkerasti Jeren perään. Nyt on oikeastaan ihan sama meneekö vai ei.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Olen useimpien mielestä ihan samaa mieltä. Menkööt Jere vaikka Jokereihin. ( hetken kyllä vituttaisi, se on myönnettävä! ).Mutta ei Jere tuolla asenteella ole kenellekään minkäänlainen vahvistus, päinvastoin! Kovapalkkaisena aiheuttaa vaan pahaa verta nuorempien, parhaansa tekevien ja motivoituneiden pelaajien silmissä! Jeren liksasta säästyneillä euroilla saadaan sentään pari-kolme ihan kelpo pelimiestä jotka haluavat tehdä parhaansa. Jere kusee tällä hetkellä Hifk;n päälle, seuran joka kaiken on antanut anteeksi ja maksanut vielä hitonmoista liksaa. Jos sellainen on jonkun mielestä "äijämäistä", niin olen mielummin sitten "akkamainen". En voi sietää tuollaista. Mun puolesta voitasiin kaikki dokut kuskata Siperiaan paranemaan!
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin tai näin, mutta kuvitelkaa nyt jokainen miltä tuntuisi nähdä Jere narripaita päällä! Kyllä vitutti kun Shedden ja Hirsowitz siirtyi narreihin, mutta kyllä oma vitutus olisi huipussaan jos näkisin Jokereiden numero kymppiä; Jere Karalahti!
Olen useimpien mielestä ihan samaa mieltä. Menkööt Jere vaikka Jokereihin.
Tän täytyy olla Jatkoajan historian nopeimpia takinkääntöjä. Yhteensä aikaa kului 2 tuntia ja 19 minuuttia.

Nojoo, mutta tuskin Masa ja Hjallis niin paljon vittuilee omille ja vastustajankaan kannattajille että Karalahtea lähtisi palkkaamaan. Ja tuskin Jokerit edes on Karalahdelle mikään vaihtoehto, ainakin sellaisen kuvan on saanut haastatteluista.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tän täytyy olla Jatkoajan historian nopeimpia takinkääntöjä. Yhteensä aikaa kului 2 tuntia ja 19 minuuttia.

Nojoo, mutta tuskin Masa ja Hjallis niin paljon vittuilee omille ja vastustajankaan kannattajille että Karalahtea lähtisi palkkaamaan. Ja tuskin Jokerit edes on Karalahdelle mikään vaihtoehto, ainakin sellaisen kuvan on saanut haastatteluista.

En taida olla nopein. Muistaakseni joku käänsi takkinsa vajaassa tunnissa viime vuonna!:) Niinkuin kirjoitin, vituttaisi ensin, mutta järki voittaa ja loppujen lopuksi olisi ehkä helpotus.
 
Suosikkijoukkue
Internazionale, Mannschaft, HIFK
Jos sellainen ihme nähtäisiin, että Jere nähtäisiin pelle-paidassa, lupaan taipua vakaumuksestani ja mennä (omalla rahalla) hevoshallille Narrien kotimatsiin 'kannustamaan' Jereä. Lisäksi kävisin Tapulissa vähän tägäilemässä muistutukseksi Jeren kavereille. En kuitenkin usko, että vakaumuksestani joudun luopumaan. Ei Jere nyt sentään ihan pohjalla ole.

Asiasta lähemmin tietämättä kuvittelisin kysymyksen olevan yleisestä motivaatiosta tai sitten dollarin(ruplan) kuvista. Toisaalta leiki itse monta vuotta Penan kanssa - Frank on aina frank.

Paljonkin dokuja läheltä seuranneena Jere kyllä vielä pystyy pelaamaan huipputasolla - ei Jeren dokaaminen pelaamista haittaa, motivaation puute kyllä. Taas vanha kysymys, miksi Jeppe juo. Jos motivaatio ei enää pelaamiseen riitä, toivon Siperian (ja nyt tarkoitan dokaamisen Siperiaa) opettavan. Jopa uskon, että Jeren on käytävä pohjalla pystyäkseen sieltä nousemaan, jos on pystyäkseen. Toivottavasti tuo vaihe tulee kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua pelivuosien loputtua.

Aika paljon tulee Hakki mieleen - toivottavasti polut kulkevat eri suuntiin. Toivottavasti myöskään Ronjasta ei tule 'Äijää' johonkin butch-maajoukkueeseen ;-)

Ihan eri asia sitten on, miksi HIFK kommentoi Jeren tapauksia vähän väliä. Onko tehty päätös "any publicity is good publicity, but bad publicity is best publicity". Kyllähän julkisuudella saadaan seuran äijä-imagoa nostettua, mutta minusta (ja näin kait ennen tehtiinkin) fiksua olisi antaa jonkun Linnavallin vaan johtaa vinkujaorkesteriaan isänsä jalanjäljillä ja jättää kommentoimatta asioita, ennen kuin on jotain konkreettista sanottavaa.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Tänään se varmistui.
Jere pelaa ensi kaudella Venäjällä.
Ei siitä ainakaan haitaa HIFK:lle voi olla.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Tänään se varmistui.
Jere pelaa ensi kaudella Venäjällä.
Ei siitä ainakaan haitaa HIFK:lle voi olla.

Maitojunalla sitten takaisin Jokereihin.

HIFK on antanut Jerelle paljon. Jere kiittää ja näyttää pyllyä HIFK:lle. Ei voi ymmärtää. Näköjään olen ollut täysin väärässä tästä miehestä. Voi, voi.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sen verran täytyy huudella vieraisiin pöytiin, jotta ihmettelen aikas paljon tota Jeren touhua.

Hyvä pelaaja, mutta muuten ihan klovni. Jossain muussa joukkueessa olisi saanut kengänkuvan perseeseensä jo aikoja sitten. Eipä kannata moisen tyypin perään itkeä.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Tieto tuli sen verran luotettavalta lähteeltä että kehtaan sen tänne kirjoittaa.
Eikä ole tapana kirjoittaa tänne huhuja.

Peräti kahdentoista viestin verran näyttää olevan kirjoitettuna. =)

Mihin jengiin Jergus sitten siirtyy? Sen kai ei pitäisi olla isompi salaisuus.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Pitäisin Jeren, mutta laittaisin kovan kovaa vastaan. Aluksikin liksaa ei tule jos ei ole paikalla ja sanoisin että seuraava sopimusrike ja se on näkemiin.

Karalahdesta on isokokoisena ja kiekkovarmana jätkänä kumminkin apua IFK:lle ja tuohan hän helvetisti rahaa kassaan irtolipuista. Moni tuulipuku kun tulee katsomaan juuri näitä Jere Karalahtia, vaikka he eivät enää niin kovassa kunnossa olisikaan. Samalla Penalle ei tulisi niin kova urakka hankkia niitä 185/90 kiekkovarmoja rymistelijöitä ja yksikin sellainen riittäisi.

Karalahti 189/ ?
Heikkinen 188/88
Eskelinen /mielellään se isokokoinen kiekkovarma puolustaja, mutta Eskelinen torjuntavoitto
Laakso Hyvä kiekollisena, osaa myös taklata ja on varman oloinen. Lyö itsensä läpi ensi kaudella.

Ja siihen vielä lupaavat Turunen&Seppänen niin alkaa jo hyvää runkoa olemaan.

Jerelle vaan kova kovaa vastaan, että nyt treenillä paikat kuntoon ja pelaamaan, nyt on se THE TILAISUUS voittaa vielä uralla jotain suurta. Jos ei nappaa niin potkut vaan persiille, eiköhän treenien laiminlyöminen ole jo irtisanomisperuste. Ensi kauden liiga ei ole niin kovatasoinen niin IFK:lla on iskun paikka. Kumminkin olet ollut tärkeä lenkki esimerkiksi 04 ja 06 ja tietty 98 99 niin miksi ei vielä kerran. Mestaruus keväällä ja loan heitto hiljenisi ainakin hetkeksi ja saisit kunniallisin vetäytymisen IFK:sta, Suomen mestarina kapteenistossa. Kertoo vaan sinun taitotasostasi, että se "the paskakausi -07" toi sinulle kumminkin 14p ja +11.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisin Jeren, mutta laittaisin kovan kovaa vastaan. Aluksikin liksaa ei tule jos ei ole paikalla ja sanoisin että seuraava sopimusrike ja se on näkemiin.
Ei keksintöä voi keksiä uudelleen. Tuo "the Viimeinen Mahdollisuus" on jo aikoja sitten Pentti Matikaisen kehittämä sopimusratkaisu, jota on myös käytetty useampaan kertaan. Vai sisältyykö tuohon sinun tarjoamaan kovaa laittamiseen jotain uusia ulottuvuuksia kuin nuo mainitsemasi palkanmaksun katkaiseminen ja irtisanominen?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei keksintöä voi keksiä uudelleen.


C`mon!!Niin se vain Virmanenkin onnistui keksimään try-outit uudestaan päättyneellä kaudella. *wannabe-hymiö*

Sikäli kyllä olet oikeassa ettei tähän parane enää snaipperin tarjoamaa ratkaisua tarjota. "Exit only" taitaa nyt lukea jossain muuallakin kun Tony Halmeen röörin tienoilla.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo "the Viimeinen Mahdollisuus" on jo aikoja sitten Pentti Matikaisen kehittämä sopimusratkaisu, jota on myös käytetty useampaan kertaan.
Useita kertoja? Pistäpä tuon paskanpuhumisen lomassa vähän faktoja tiskiin, ennen kuin tuollaista alat täällä huudella. Käsittääkseni tämä on vasta yhden kerran tuotu esiin.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Ei keksintöä voi keksiä uudelleen. Tuo "the Viimeinen Mahdollisuus" on jo aikoja sitten Pentti Matikaisen kehittämä sopimusratkaisu, jota on myös käytetty useampaan kertaan. Vai sisältyykö tuohon sinun tarjoamaan kovaa laittamiseen jotain uusia ulottuvuuksia kuin nuo mainitsemasi palkanmaksun katkaiseminen ja irtisanominen?

Aikoja sitten eli noin vuosi sitten. Se mikä on median mielestä viimeinen mahdollisuus ei ole sitä välttämättä IFK:n kanssa.

Onko Jerelle muka ikinä ennen lyöty palkkaa pois poissaoloajalta? En tiennytkään. Jos ei ole ilman syytä paikalla niin ei saa rahaa, aika selvää. Tämä nyt ei ollut pelkästään sinulle. Jotain seuran sisäisiä sakkoja vaan aina kun on poissa.

Kumminkin vaikka Jergos on aika venkula, niin kyllä pitäisin ensi kauden joukkueesas. Niistä huippupakeista tappelee jo PELKÄSTÄÄN Suomessa Kärpät ja Jokerit esimerkiksi.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
No mutta kun se ei ole vain median mielestä viimeinen mahdollisuus. Vai muistanko ihan päin helvettiä, jos muistelen jopa Penan itsensä puhuneen viimeisestä varoituksesta?
Joo Penttihän sanoi viime syksynä kutakuinkin tähän malliin: "Tähän päivään mennessä HIFK ei ole antanut viimeistä varoitusta, mutta nyt HIFK on antanut viimeisen varoituksen Jerelle."

Elikkä viimeinen varoitus on annettu. Enää tuskin varoituksia nähdään.
 

#76

Jäsen
Jos Jerellä onkin vain massakausi menossa, kun joukkueen pakiston keskipaino on tippunut pahasti. Syksyllä Karalahti 120-130 kiloa, niin johan keskiarvo nousee.

Alkaa saamaan yltiökoomisia piirteitä taas yhden miehen toilailut, kun keilaradalta pitää hakea kommentteja samalla kun työnantaja sekä edustaja kommentoivat ettei ole miestä näkynyt.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
Karalahdesta on isokokoisena ja kiekkovarmana jätkänä kumminkin apua IFK:lle ja tuohan hän helvetisti rahaa kassaan irtolipuista. Moni tuulipuku kun tulee katsomaan juuri näitä Jere Karalahtia, vaikka he eivät enää niin kovassa kunnossa olisikaan. Samalla Penalle ei tulisi niin kova urakka hankkia niitä 185/90 kiekkovarmoja rymistelijöitä ja yksikin sellainen riittäisi.

Karalahti 189/ ?
Heikkinen 188/88
Eskelinen /mielellään se isokokoinen kiekkovarma puolustaja, mutta Eskelinen torjuntavoitto

Olen Snaipperin kanssa samoilla linjoilla. Listaa voi täydentää vaikka seuraavasti:

Karalahti 189/ ?
Heikkinen 188/88
Kaikkonen 199/115
Matikainen 182/105
Lindfors 172/55

Matikainenkin voisi katsoa peiliin ja miettiä hetken ennenkuin kritisoi Jerguksen tragedisia mittoja. Meitä on joka junaan. Miettikää hetki, onko koko Jereen kohdistunut uutisointi ja ajojahti pelkkää lehdistön keksintöä. Monestako pelistä mies on oikeasti ollut poissa HIFK uransa aikana. Kuka meistä ei haluaisi kadota pariksi viikoksi kenenkään tavoittamattomiin. Minun HIFK:hon Jere on tervetullut taas ensi syksynä. Helsinki-Vantaan Business Loungessa oli tunnelmat tänään sellaiset, että Karalahti jää HIFK:hon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös