Joo, onpa todella selkeätä! Siitä taitaa olla alle kymmenen viestiä, kun annoin "loistavan" esimerkin linkeistä ja erikseen kirjoitetuista kuvauksista. Väitätkö oikeasti kirkkain silmin, että tuo ensimmäinen viesti on luettavuudeltaan selkeämpi kuin toinen?Minusta on joskus jopa selkeämpää jättää se hyperlinkkaus tekemättä. Esimerkkinä juuri nuo biisit jne., joissa vilkaisu linkkiin riittää, että youtubesta löytyy. Kunhan siis on samassa yhteydessä kerrottu, mikä bändi on kyseessä.
Voi elämäni kevät! Eikö kaikessa nettisurfauksessa pidä olla ainakin hiukan varuillaan outojen sivustojen kanssa?Hyperlinkkauksessa pitää olla ainakin hiukan varuillaan outojen sivustojen kanssa.
Kyllä koneen saa täyteen pöpöjä, jos avaa kaikki mahdolliset linkit. Aivan yhtä varmasti sormensa saa poikki, jos jättää ne oven väliin.
Ei se aina tule näkyviin: esimerkiksi jos käyttää "koko ruutua" surffaamiseen (F11-nappi IE:lla) tai jos "Status Bar" on piiloitettu (View->Status bar).
Kallistun LaTe_Shown tapauksessa voimakkaasti tähän viimeisimpään vaihtoehtoon.Niin tai jos on silmät kiinni.
Sekä IE:lla että FF:lla surfatessa hyperlinkin osoite tulee selaimen vasempaan alakulmaan siitäkin huolimatta käyttääkö koko ruutua tai jos Status Bar on piilotettu. Erittäin vahvasti epäilen, että linkki tulee joka tapauksessa sinne vasempaan alakulmaan; jos silmät ovat kiinni, niin sitä vain ei näe!
K: Miksi tällainen lisäosa on pitänyt kehitellä?Firefoxin käyttäjille suosittelen Youtube Tooltip lisäosaa, se kertoo youtube-linkin sisällön kun hiiri viedään linkin päälle.
V: Ilmeisesti muitakin on vituttanut urpot, jotka eivät osaa kertoa YT-linkkinsä sisältöä!