"Moderaattorit kirjoitti:
Palstalla ei julkaista yksityisviestejä, koska ne ovat yksityisiä. Jokaisen kannattaa myös itse miettiä, mitä itsestään kertoo palstalla julkisesti tai yksityisviesteillä muille kirjoittajille. Moderaattorit valvovat ainoastaan julkista keskustelua palstalla.
Tästä eteenpäin tällaiseen toimintaan puututaan erittäin vakavasti.
Moderaattorit"
Koska minä olen asiaan syyllinen, kysyn yhtä asiaa.
Taustalla on minun ja erään Lukko fanin välinen yksityisviestittely viime tammikuussa, jossa paljastin välillisesti oman henkilöllisyyteni. Nyt viikonloppuna kyseinen kirjoittaja käytti tätä yksityisviestin sisältöä julkisen puolen kirjoituksessa, vaikka oli luvannut ettei näin tee.
Suutuin tästä ja raportoin asian moderaattoreille. Keskustelumme Lukko fanin kanssa jatkui. Koska kyseinen kirjoittaja ei suostunut oikaisemaan kirjoituksiaan, liitin yksityisviestin, jossa hän lupaa olla paljastamatta tätä tietoa viestiini, jotta muutkin kirjoittajat ymmärtäisivät millaisesta kaverista on kysymys, eivätkä luottaisi häneen, kuten minä tein.
Tänään sain viestin moderaattoreilta, jossa minulle annettiin vakava varoitus tästä toiminnasta.
Eli yksityisviestiä ei saa julkaista, mutta sen sisällön saa?? Aika erikoinen linjanveto. Muistakaa editoida yksityisviestit, jos julkaisette siinä olevia tietoja.