Mainos

Kysymyksiä ja kommentteja Jatkoajan toimitukselle ja moderaattoreille

  • 202 723
  • 1 488
Tila
Viestiketju on suljettu.
Viestin lähetti Ossi
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että joku vakioviesti käyttäjälle olisi paikallaan poiston yhteydessä.

Jatkoajassa on noin 7000 rekisteröitynyttä kirjoittajaa. Moderaattoreilla ei yksinkertaisesti ole aikaa lähetellä viestejä sääntöjen vastaisten allekirjoitusten poistamisista.

Eikä itse asiassa olisi aikaa edes keskustella tästä aiheesta. Jokainen siis pitäköön huolta siitä, että oma allekirjoitus on sääntöjen mukainen. Jos ei ole, niin se editoidaan pois ilman eri ilmoitusta.


Moderaattorit
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Ossi
Asia on ensinnäkin kerrottu palstan säännöissä. Oma moka, jos ei ole niitä lukenut.
- - -

Niinpä.

Olen itse myös ihmetellyt sitä, että suuri osa tänne tulevista kysymyksistä ja "valituksista" koskee asioita, jotka löytyvät suoraan säännöistä jos ne vaivautuu lukemaan.

Samaten samoja kysymyksiä esitetään uudestaan ja uudestaan, vaikka tämän ketjun läpi kahlaamalla niihinkin löytyisi vastaukset. Ja usein jo ensimmäisiltä sivuilta.

Mutta kun ihminen on niin kärsimätön; nykyajan heti-mulle-kaikki-tänne -asenne näkyy tässäkin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti Moderaattorit
Jatkoajassa on noin 7000 rekisteröitynyttä kirjoittajaa. Moderaattoreilla ei yksinkertaisesti ole aikaa lähetellä viestejä sääntöjen vastaisten allekirjoitusten poistamisista.

Eikä itse asiassa olisi aikaa edes keskustella tästä aiheesta. Jokainen siis pitäköön huolta siitä, että oma allekirjoitus on sääntöjen mukainen. Jos ei ole, niin se editoidaan pois ilman eri ilmoitusta.
Perustelut hylätty irrelevantteina. Yksi viesti sille epäkelvon allekirjoituksen omistajalle riittäisi per tapaus. Ei niitä kaikkia 7000:ää tarvitse informoida, kun yksi allekirjoitus poistetaan. Tuntematta poiston mekaniikkaa väitän, että sen viestin lähettäminen vie vähemmän aikaa kuin sen varsinaisen poiston suorittaminen. Voin toki olla väärässäkin. Siitä huolimatta nauran seuraavallakin kerralla, kun "närkästynyt kuluttaja" rikastuttaa tätä ketjua. HAH! Jouduitte lukemaan tämänkin viestin, vaikkei teillä ole siihenkään aikaa.
 

rectum

Jäsen
Suosikkijoukkue
jokerit
1 000 000 viestiä

Maaginen miljoonan viestin raja Jatkoajan keskustelupalstalla lähestyy. Ovatko arvon toimittajat tai moderaattorit aikoneet huomioida tämän merkittävän rajapyykin saavuttamisen muutenkin kuin pelkällä olan kohautuksella?
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Pienen pieni kysymys viimeistä poistamista koskien.

weteran poistettiin seuraavalla viestillä. "Nimimerkin weteran tuotokset johtivat sopimuksen purkuun tuoreeltaan soveltaen sääntöjen 1. pykälää."

Ja ensinmäinen sääntöpykälä kuuluu seuraavasti: "§1 Jokainen uusi käyttäjä on heti hyväksymisensä jälkeen moderaattoreiden erityistarkkailussa. Mikäli viesteistä ilmenee, että käyttäjällä ei ole mitään annettavaa keskustelupalstalle, tai että hän rikkoo palstan sääntöjä, voidaan kirjoitusoikeudet poistaa ilman varoitusta."

Elikkä kaikki varmaan ymmärtää tämän koskevan uusia kirjoittajia eikä siinä mitään.
Mutta weteran oli rekisteröitynyt 31.08.2003, elikkä kysymykseni kuuluukin mikä on vielä uusi kirjoittaja? Meneekö raja viesteissä rekisteröitymispäivässä vai missä?
Itselläni ei kuitenkaan ole mitään oikeuksien poistamista vastaan, koska siellä oli sääntöjen rikkomista, mutta tosiaan sen verran selventämistä kaipaan, että missä menee se raja "uuden" ja "vanhan" kirjoittajan välillä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Viestin lähetti repe_joke
- - - weteran oli rekisteröitynyt 31.08.2003, elikkä kysymykseni kuuluukin mikä on vielä uusi kirjoittaja? Meneekö raja viesteissä rekisteröitymispäivässä vai missä? - - -
Eiköhän tuo liene kirjoitettujen viestien lukumäärässä. Jostain muistaisin lukeneeni (olisiko ollut muutama sivu taaksepäin tätä ketjua?), että uudet kirjoittajat ovat moderaattoreiden erityistarkkailussa jopa kahden-kolmenkymmenen viestin ajan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Re: 1 000 000 viestiä

Viestin lähetti rectum
Maaginen miljoonan viestin raja Jatkoajan keskustelupalstalla lähestyy. Ovatko arvon toimittajat tai moderaattorit aikoneet huomioida tämän merkittävän rajapyykin saavuttamisen muutenkin kuin pelkällä olan kohautuksella?


Olisiko vuoden VIP-jäsenyys paikallaan? Jatkoajan toimesta ilmaiseksi jokaiseen kauden kotipeliin, kaljaa aitioissa, topless-tarjoilija (Wilma?) ja työttömäksi jääneet Anu&Juti -veijariduo selostamaan lähietäisyydelle.

En halua olla miljoonannen viestin kirjoittaja..
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Re: Re: 1 000 000 viestiä

Viestin lähetti Arnold
Olisiko vuoden VIP-jäsenyys paikallaan? Jatkoajan toimesta ilmaiseksi jokaiseen kauden kotipeliin, kaljaa aitioissa, topless-tarjoilija (Wilma?) ja työttömäksi jääneet Anu&Juti -veijariduo selostamaan lähietäisyydelle.

En halua olla miljoonannen viestin kirjoittaja..

Eikö Wilman tissit kiinnosta? Toki jo topless-Wilman ansiosta olisin valmis kestämään "KATO!", "Läheltä ylös" jne huutoja :)
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Re: Re: Re: 1 000 000 viestiä

Viestin lähetti Mahtiankka
Eikö Wilman tissit kiinnosta? Toki jo topless-Wilman ansiosta olisin valmis kestämään "KATO!", "Läheltä ylös" jne huutoja :)
Sama. Eihän siinä näitä "älä lähre shinne" huutoja kuulisi jos/kun Wilman bosat olisivat ns framilla.

Mutta aiheeseen; kysyin aiemmin ja kysyn uudestaan. Nyt kun näitä haastatteluja on tehty enemmänkin englanniksi niin olisiko tuollaisen "In English"-osion perustainen ihan tuulesta temmattu ajatus? Eihän siellä tarvitsisi ensi alkuun olla kuin joku yhteenveto palstasta, sen uutisista ja jo tehdyistä haastatteluista. Kun kerran Jatkoaika on osoittanut olevansa jääkiekon puolella ehkä valtakunnan paras kiekkomedia nin en näe mitään syytä siihen miksei tällä tavalla voitaisi palvella entistä suurempaa lukijakuntaa.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
On taas käytetty jutimaisia kielikuvia jatkiksen uutisissa, ei perkele näin:


Peräänantamattomana bulldog-puolustajana tunnettu Sicak lähti jo nuorena poikana Pohjois-Amerikkaan, josta matka jatkui Hämeenlinnaan kaudeksi 2001-02.
 
Viestin lähetti Ossi
Tuntematta poiston mekaniikkaa väitän, että sen viestin lähettäminen vie vähemmän aikaa kuin sen varsinaisen poiston suorittaminen. Voin toki olla väärässäkin.

Olet väärässä - ja oikeassa. Molempien tekoon kuluu lähes sama aika. Riippuen siitä miten pitkä sepustus kirjoitetaan viestiin.
Nopeasti allekirjoituksen poistaa, noin 20 sekunnissa - palstalle kirjautuminen mukaanlukien. Joka tapauksessa, koska säännöissä asia on ilmoitettu, allekirjoituksia tullaan jatkossakin poistamaan.


Viestin lähetti rectum
Maaginen miljoonan viestin raja Jatkoajan keskustelupalstalla lähestyy. Ovatko arvon toimittajat tai moderaattorit aikoneet huomioida tämän merkittävän rajapyykin saavuttamisen muutenkin kuin pelkällä olan kohautuksella?

Kyllä. Laskuri lähtee laskemaan taaksepäin ja kun pääsemme nollaan, palsta lopetetaan.....tai jotain.
Emme ole ajatelleet sitä mitenkään "juhlistaa". Toki itse omassa porukassa hakkaamme toisiamme selkään, kehumme paikallaolijat ja haukumme poissaolijat.



Viestin lähetti repe_joke
Mutta weteran oli rekisteröitynyt 31.08.2003, elikkä kysymykseni kuuluukin mikä on vielä uusi kirjoittaja? Meneekö raja viesteissä rekisteröitymispäivässä vai missä?

Uudelle kirjoittajalle on määritelty Moderaattorien kesken tietyt rajat. Ne ovat toki karkeat, mutta kuitenkin suuntaa-antavat. Tarkoituksena on nähdä uudelta kirjoittajalta että minkälainen linja hänen viesteissään on. Rekisteröitymispäivämäärä on toki yksi osa rajaa. Tokihan joku kirjoittaja voisi rekisteröityä, olla pari vuotta hiljaa ja sitten spämmätä palstan täyteen. Näin ei pysty tekemään kuitenkaan.


Tuossa vastaukset palstan osalta, joka on Moderaattorien Reich.


Terv.
Teidänkin kaikkien sydänystävät,
Moderaattorit
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mainostaminen on kiellettyä, mutta esim. suomessa myytäväksi kielletystä nuuskasta saa keskustella?
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Nuuskan käyttäminen on sallittua. Toisaalta ylinopeuden ajaminen on kiellettyä, mutta siitä keskustellaan.

Mainostamiskielto johtunee siitä, mistä monilla muillakin foorumeilla, eli sivuston ylläpito haluaa pitää oikeuden mainoksista itsellään.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Moderaattorit

Emme ole ajatelleet sitä mitenkään "juhlistaa".

Tosiaan, mitä sitä turhaan juhlistamaan, eihän se ole kuin miljoonas viesti keskustelupalstalle...

Teidän kaikkien ystävä,

vlad.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti vlad
Tosiaan, mitä sitä turhaan juhlistamaan, eihän se ole kuin miljoonas viesti keskustelupalstalle...

Mitä sitten? Minä olen käsittänyt, että viestejä kirjoitetaan silloin, kun koetaan olevan vähänkin asiaa johonkin asiaan, enkä ymmärrä, mitä järkeä postausten laskemisessa, saati määrän juhlistamisessa, on. Vai onko miljoonannen viestin kirjoittaja joku erikoistapaus?
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Viestin lähetti Pee
...enkä ymmärrä, mitä järkeä postausten laskemisessa, saati määrän juhlistamisessa, on. Vai onko miljoonannen viestin kirjoittaja joku erikoistapaus?
Tässä maailmassa kun on tapana juhlistaa tiettyjä merkkipaaluja. Ihmiset viettävät syntypäiviäänkin, vaikka nuo päiväthän ovat käytännössä vain päiviä muiden joukossa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Pee
Mitä sitten? Minä olen käsittänyt, että viestejä kirjoitetaan silloin, kun koetaan olevan vähänkin asiaa johonkin asiaan, enkä ymmärrä, mitä järkeä postausten laskemisessa, saati määrän juhlistamisessa, on. Vai onko miljoonannen viestin kirjoittaja joku erikoistapaus?

Miljoonas viesti itsessään ei ole sen merkityksellisempi kuin muutkaan viestit, siinä on ykkönen ja kuusi nollaa mitkä osoittavat, että vain tietty symbolinen raja ylittyy.

Ehkäpä olin edellisen viestin kirjoittamisen suhteen liian hienotunteinen koskapa viestin syvin olemus ei tullut esille.

Viestillä oli tavallaan useampikin merkitys mutta näemmä sinulle niistä ei avautunut mikään tosiasiallisella tavalla.

Terveisin sinunkin ystäväsi,

vlad.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pääpointtini taisi mennä "Vesurilta" ohi, ja lainasitkin vain loppuosan tekstistäni. Alkuosassa kirjoitin, että "minä olen käsittänyt, että viestejä kirjoitetaan silloin, kun koetaan olevan vähänkin asiaa johonkin asiaan".

En siis osaa rinnastaa viestimääriä esim. syntymäpäiviin, joita minusta voi juhlistaa jo vähän eri perustein. Ei siinä toki mitään pahaa, jos jotkut haluavat viestimääriäänkin juhlistaa, mutta ihmettelin vain "vladin" ihmetettelyä siitä, ettei modetiimi aio juhlistaa miljoonatta viestiä Jatkoajan keskustelupalstalle. Minä(kään) kun en näe tuollaisessa mitään juhlistamisen aihetta...
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Pee
Ei siinä toki mitään pahaa, jos jotkut haluavat viestimääriäänkin juhlistaa, mutta ihmettelin vain "vladin" ihmetettelyä siitä, ettei modetiimi aio juhlistaa miljoonatta viestiä Jatkoajan keskustelupalstalle.

Otetaanpa rautalanka käyttöön.

Modet omassa viestissään, johon siis vastasin, halusivat varmaan olla mukahauskoja vitsailemalla toistensa olkain paukuttelusta ja poissaolijoiden hakuumisesta, mikä minusta jälleen kerran osoitti moderaattoreiden köyhän huumorintajun tai sen huumorintajun "pentumaisuuden", niinpä halusin huomauttaa heille rievien välitse kirjoittamalla seuraavaa:

Ilman keskustelijoita ei ole viestejä, ilman viestejä ei ole keskustelupalstaa, ilman keskustelupalstaa Jatkoaika on yhtä osaa köyhempi...

Pistetään rautalanka piiloon.

vlad.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Vain miljoonas

Käydäähän siellä kaupassa päivittäin ja yksikään käynti/asiakas kai ole niin kummallinen mutta kummasti ne niitä tiettyjä lukuja nostaa esille.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viestin lähetti HN
Miten ihmeessä jonkin asian laillisuus / lainvastaisuus voisi muka olla kriteerinä sille, saako siitä keskustella?

Olisit varmasti kieltämässä keskustelun myös mm. huumeista, lapsityövoiman käytöstä, sotarikoksista, rasismista ja perheväkivallasta?

Kirjat roviolle - niinkö?

Katso nyt itseäsi.

Enpä minä mitään ollut kieltämässä.

Vesurin vastaus oli asiallinen, kiitos siitä.

Kyllä olisin ehdottomasti kieltämässä mainitsemistasi asioista keskustelun, jos sitä käytäisiin tyyliin: paras huume, parhaat lapsityöntekijät, paras tapa hakata vaimo jne...

Kuten Vesuri mainitsi, nuuskan käyttö on Suomessa sallittua, joten keskustelkaa aivan rauhassa.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Niin, ikävää pilata ilo tämän miljoonannen viestin suhteen mutta sehän on jo kirjoitettu. Kun vie hiiren esim. tämän ketjun viimeisimpien viestien "quote" -kohtaan niin IE:n status bariin tulee linkin url jossa viimeisimpänä on yksittäisen viestin ID numero. Tuosta numerosta voi kukin huomata että miljoonas viesti on kirjoitettu jo tuhansia viestejä sitten. Keskustelupalstan etusivu laskee kuinka monta viestiä on tallennettuna tietokantaan, tämän erotuksen verran sitten viestejä on syystä tai toisesta poistettu.

Joten oletteko ajatelleet etsiä ja juhlistaa tuota miljoonatta todellisuudessa kirjoitettua viestiä vai oletteko ajatelleet tyytyä osoittamaan kunnioitusta tuota keskustelupalstan miljoonanneksi (virheellisesti) väittämää viestiä kohtaan?

No, eihän kaupassakaan juhlita sitä "oikeasti" miljoonatta asiakasta vaan esim. miljoonatta kassatapahtumaa. Tuokin tietysti saattaa olla noin-arvo.
 

krobbe

Jäsen
Voivatko moderaattorit toimia joidenkin "hankalien", mutta pidettyjen kirjoittajien suhteen siten, että kirjoitusoikeudet poistetaan ilman minkäänlaista infoa? Jos voivat niin onko niin toimittu?
 

rectum

Jäsen
Suosikkijoukkue
jokerit
Viestin lähetti krobbe
Voivatko moderaattorit toimia joidenkin "hankalien", mutta pidettyjen kirjoittajien suhteen siten, että kirjoitusoikeudet poistetaan ilman minkäänlaista infoa? Jos voivat niin onko niin toimittu?

veinikretski, kenties?

Ehkä tällä on jotain tekemistä jo lähes viikkoon venähtäneeseen breikkiin..

Viestin lähetti veinikretski
Veinikretski ilmoittaa katoavansa 10.04.2005 kello 24.00 -01.-05.2005.kello 12.00 väliseksi ajaksi ja antaa itselleen kirjoituskiellon. Syy ravintolan aukaisu !

PS. Iltaan on vielä aikaa !
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Hakutoiminnossa vikaa?

Hae hakusanalla kenttään, kun laittaa esim. joker* AND velk* niin tulee seuraava virheilmoitus:

Fatal error: Maximum execution time of 30 seconds exceeded in /www/htdocs/keskustelu/search.php on line 408

There seems to have been a slight problem with the Jatkoajan keskustelupalsta database.
Please try again by pressing the refresh button in your browser.
An E-Mail has been dispatched to our Technical Staff, who you can also contact if the problem persists.

We apologise for any inconvenience.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös