Mainos

Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2022–2023

  • 403 056
  • 2 988

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se on juurikin näin. Olis voinut jättää työnsä tekemättä, ja toisaalta jäädä jopa alun alkaen kotiinsa.

Mutta "rumahan" tuo ei ole vaikka siltä toki näyttääkin. Joku peli saattaa tulla kotoilua tai sitten ei.

Juu kyllä tuossa puolustajan tehtävä on estää hyökkääjän pääsy maalille. Halttunen koitti puskea pää alhalla läpi ja seinä tuli vastaan.

Tuossa, jos pakki päästää hyökkääjän tulemaan, niin siihen voi kohta tilalle tulla uusi puolustaja pelaamaan. Näin ainakin P-Amerikassa. Sama jos jätät taklaamatta, kun paikka on. En lähtisi itse tuosta Sissonsia kauheasti syyttämään. Täältä on jo saanut lukea, että ei ollut kaudella läheskään ensimmäinen kerta, kun 17-v Halttunen joutui kovan pommin kohteeksi. Syytä olisi tarkistaa pelityyliä, tai ura jää valitettavan lyhyeksi.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aiemmin totesin kun Jypin Suhonen sai useamman ottelun kakun, että selvä ja turha kropan nosto ja tuomio selvä, koska päävammoista halutaan eroon. Samalla totesin, että kurinpito antoi selvän viestin näistä ja toivoin linja pitävän. Nyt sitten punnitaan kuinka linja pitää. Vähintään sama määrä kakkua minun ymmärryksen mukaan pitäisi tulla, vaikka kuinka "puna-musta-valkoisten" lasien takaa tilannetta katson.
Minä en kyllä ymmärrä miksi tätä Suhosen keissiä jatkuvasti nostellaan ja sitä verrataan näihin muihin. Suhonen otti kontaktin kiekottoman pelaajan päähän.

Fokus:
K I E K O T T O M A N !
P Ä Ä H Ä N !
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Pakko on hieman kysyä tästä lisää.

Jos olet vetänyt taklauksen (minkä tiedät itsekkin olleen paha) ja sua tullaan porukalla ryöpyttämään - tästä lähdet luistelemaan kohti suihkua/pukukoppia ja sinulle räksytetään koko sen matkan IFKn vaihtoaitiosta. Olet edelleen tunnekuohussa tapahtuneesta tilanteesta. Olisitko itse vain turpa kiinni ja ottaisit kaikki "saatanat perkeleet" vaan tylysti vastaan ja poistuisit pukukoppiin?

Niin, en itsekkään ottaisi.

Kyllä pitäisi olla sen verran pelisilmää, että kun junnu makaa kanveesissa tekosi takia, silloin mennään isoista ovista nöyrästi. Usko tai älä, moni kyllä tähän pystyy
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä mä ainakin vaan enemmän ja enemmän alan kallistumaan sille kannalle että ihan puhdas taklaus. Teknisesti niin oikeaoppinen vartalotaklaus mitä voi olla, joka ei _kohdistu_ päähän vaikka siihen myös osittain mahdollisesti osuu taklattavan huonosta asennosta johtuen.
Tältä se alkaa omiin simiinkin vaikuttamaan, nyt kun tilanteen uusiksi katsoin. Näyttää siltä, että ensisijainen ja painavin osumakohta olisi molempien olkapäiden seudulla. Törmäyksen voimasta sitten Sissonsin käsi nousee ylös ja ja Halttusen pää retkahtaa. Taklauksessa näyttäisi kyllä olevan ylöspäin suuntautuva liike, mutta jos taklaus kohdistuu kroppaan ja katsotaan sääntöjen mukaan sallittusti suoritetuksi, niin ei kai siitä parane hirveämmin tukistamaankaan.

Hiukan ihmetyttänyt muutamat Halttusen vastuuta vähättelevät kommentit. Kyllähän kaveri peliasentoaan olisi tuossa ennättänyt Kapasen ohittamisen jälkeenkin nostamaan, jos fokus ei olisi ollut 100 %:sti kiekkoon kurottamisessa ja maalille ajamisessa. Ei vilkaisuakaan minnekään muualle kuin kiekkoon. Oi miksi?
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tuomio kuvastaa hyvin kuinka korruptioitunut kurinpitolautalunta on. Toisesta taklauksesta ei tule pelikieltoa ja toisesta tulee. Tuomio riippuu siitä minkä seuran pelaaja ja kuinka isolla bubjetilla on liikkeellä... Tosiasiassa jos penikka ei osaa pitää päätään ylhäällä pelaa väärässä sarjassa.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Tuomio kuvastaa hyvin kuinka korruptioitunut kurinpitolautalunta on. Toisesta taklauksesta ei tule pelikieltoa ja toisesta tulee. Tuomio riippuu siitä minkä seuran pelaaja ja kuinka isolla bubjetilla on liikkeellä... Tosiasiassa jos penikka ei osaa pitää päätään ylhäällä pelaa väärässä sarjassa.

Siis ajatteleeko joku tosissaan, että tuossa tilanteessa oli kyse vain Halttusen omasta toiminnasta?
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Puhdas niitti, ei kahta sanaa. Jos luet tätä Junnu, niin opettele katsomaan eteesi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Helpolla pääsi Sissons.

Toivottavasti joku hifkiläinen pelaa brändimukaisesti seuraavassa pelissä. Mieluiten Hesariin vielä tervetulotoivotus, vrt. Mäntylä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tuomio kuvastaa hyvin kuinka korruptioitunut kurinpitolautalunta on. Toisesta taklauksesta ei tule pelikieltoa ja toisesta tulee. Tuomio riippuu siitä minkä seuran pelaaja ja kuinka isolla bubjetilla on liikkeellä... Tosiasiassa jos penikka ei osaa pitää päätään ylhäällä pelaa väärässä sarjassa.
Mä olen oikeasti viime aikoina miettinyt, että kuinka pihalla jotkut kirjoittajat voivat olla.

korruptioitunut kurinpitolautalunta - Ihanko oikeasti ja tosissaan?

SM-Liiga kaudella 2022-2023 ei ole enää 80-luvun NHL. Voin linkata kohta Scott Stevensin TOP-20 teloit... taklaukset, jos mikään muu ei auta, ja todeta, että niistä 80% on nykyaikana varsin järjettömiä tekoja.

En halua nähdä mitään seuraavan teoreeman mukaista. Mutta voisin olla noin 99,27% varma siitä, että jos pään irroittava taklaus kohdistuu oman suosikkijoukkueen tulevaan NHL-tähteen, niin mielipiteet kääntyvät kuin Pasi Nurmisen takki lentokoneen rappusissa.

Ajastaan jälkeenjääneitä jääkiekon seuraajia toki on, mutta olettaisin edes osan lukevan läpi vaikka kurinpitopäätöksen perustelut tai sääntökirjan. No jälkimmäisestä on kohtalaisen turha edes haaveilla. Silti 80-luvulle ei ole paluuta.

Voin tavuttaa sen oleellisimman. Pää-hän koh-dis-tu-nei-ta tak-la-uk-si-a pi-tää vä-hen-tää. Pis-te.
Tähän on syynsä ja se on kokonaan toinen tarina.

Loppuun ote kurinpitopäätöksestä.

Sissons taklaa Halttusta edestä päin erittäin voimakkaalla taklauksella, joka osuu Halttusta päähän ja ylävartaloon.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että kyse on sääntöjen vastaisesta päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Edelleen kurinpitodelegaatio toteaa, että Sissonsin on täytynyt ennen taklausta havaita maalia kiertävän ja vastustajan horjuttaman Halttusen matala peliasento sekä se, ettei Halttunen vastustajan ohituskamppailusta johtuen pysty katsomaan eteensä.

Näistä asioista huolimatta Sissons suorittaa tilanteessa erittäin voimakkaan taklauksen osuen taklauksellaan vastustajaa päähän. Kurinpitodelegaatio toteaa, että Sissons on edellä kuvatulla taklauksellaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa.


Miettikää nyt prkl edes mitä tuossa kursivoidussa kohdassa lukee!
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Linja on niin heittelevä että en nykyään oikein osaa ottaa kantaa noihin pelikieltoihin. Mielestäni tää 6 peliä on hyvä, mutta en minä osaa sanoa pitäskö tulla enemmän vai vähemmän.

Sillon kun aloin kiekkoa seurata Scott Stevens oli kova, mutta ei mulla riitä silmä näistä taklauksista mitä nykyään tulee sanomaan oikein yhtään mitään. Kovat pelikiellot on lähtökohtasesti hyvä kun ainakin sillä hillitään törkeimpiä.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Helpolla pääsi Sissons.

Toivottavasti joku hifkiläinen pelaa brändimukaisesti seuraavassa pelissä. Mieluiten Hesariin vielä tervetulotoivotus, vrt. Mäntylä.
Olisiko tässä ainesta kansikuvaksi? Olisi nimi ja tapahtuma hyvin esillä?

Palatkaamme ajassa taaksepäin lokakuiseen keskiviikkoiltaan, jolloin todistimme vähintäänkin vuoden törkeimmän suoraan päähän kohdistetun taklauksen...
 

Liitteet

  • 20221026-HIFK-KalPa-1922.jpg
    20221026-HIFK-KalPa-1922.jpg
    233 KB · kertaa luettu: 192

Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy sanoa, etten ole ikinä odottanut kurinpidon videota yhtä hämmentyneenä. Siellä on pakko olla joku kuvakulma, jota ei vielä ole nähty.
 
Todella mielenkiintoinen case!

Palsta pohtii tuleeko penalttia vai ei. Liigan toimisto miettii onko tämä hyvää pr:ää vai ei. Kurinpito miettii, mitä se hallitus taas meiltä toivoikaan. Hesulissa mietitään, että juntit on juntteja ja toisinpäin.

Jos unohdetaan mahdollisella pelikiellolla spekulointi, niin tapauksessa on elementtejä suomalaisen jääkiekon kehittämiseen. Ketjussa on esitetty, että taklaus on puhdas ja taklaus on törkeä. Kummatkin perustelut ovat kestävät ja oikeat ainakin jostain näkökulmasta. Kuka tahansa voi sanoa, että v***n spede kun noin sanot.

Liiga ei saisi tässä tapauksessa tehdä mitään nahkapäätöstä, vaan nyt olisi viestittävä selvällä linjalla minkälaiset taklaukset kuuluvat jääkiekkoon.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Todella mielenkiintoinen case!

Palsta pohtii tuleeko penalttia vai ei. Liigan toimisto miettii onko tämä hyvää pr:ää vai ei. Kurinpito miettii, mitä se hallitus taas meiltä toivoikaan. Hesulissa mietitään, että juntit on juntteja ja toisinpäin.

Jos unohdetaan mahdollisella pelikiellolla spekulointi, niin tapauksessa on elementtejä suomalaisen jääkiekon kehittämiseen. Ketjussa on esitetty, että taklaus on puhdas ja taklaus on törkeä. Kummatkin perustelut ovat kestävät ja oikeat ainakin jostain näkökulmasta. Kuka tahansa voi sanoa, että v***n spede kun noin sanot.

Liiga ei saisi tässä tapauksessa tehdä mitään nahkapäätöstä, vaan nyt olisi viestittävä selvällä linjalla minkälaiset taklaukset kuuluvat jääkiekkoon.
No ei tässä enää pohdita tuleeko penalttia:

Kurinpitopäätös kokonaisuudessaan

Ottelu: HIFK–KalPa
Peliaika: 43.48
Ottelupäivä: 26.10.2022

1. Selostus asiasta

HIFK–KalPa-ottelun peliajassa 43.48 KalPan Colby Sissons taklaa HIFK:n Kasper Halttusta. Ottelun erotuomarit tuomitsivat tilanteesta Sissonsille ison rangaistuksen ja pelirangaistuksen (5 + PR) pään/niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta (sääntö 48).

Tilannehuone on katsonut kyseisen tilanteen, ja päävideotuomari on asettanut teon edelleen kurinpitokäsittelyyn, koska päävideotuomarin näkemyksen mukaan tilanteesta tulee määrätä Sissonsille ottelurangaistus / pelikielto vastustajan pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta (sääntö 48).

Tilanne näkyy ottelun videotallenteelta. Kontaktin kohteena ollut Halttunen joutui jättämään ottelun taklauksen johdosta kesken.

Sissons on antanut asiasta kirjallisen lausuman.

2. Sovellettavat säännöt ja ratkaisun perustelut

Sääntökirjan säännön 48 mukaan sääntöjen vastaisella päähän kohdistuvalla taklauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa taklauksen seurauksena:

1) aiheutuu kontakti vastustajan päähän,
2) isku kohdistuu valtaosin vastustajan päähän ja
3) taklauksen kohdistuminen päähän ei ollut vältettävissä.

Liigassa säännön 48 rikkomisesta tuomitaan pelin aikana erotuomarien harkinnan perusteella pieni rangaistus (2 min) tai iso rangaistus ja pelirangaistus (5+PR). Kurinpitokäsittelyyn asetetuissa tilanteissa harkitaan, onko teolla piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa, ja onko teko siten ottelurangaistuksen ja pelikiellon arvoinen.

Sääntökirjan säännön 21 mukaan piittaamattoman vaarantamisen perusteina ovat rikkeen vakavuus, kontaktin vakavuus, väkivallan aste ja teon yleinen moitittavuus.

Kurinpitodelegaatio on katsonut käsiteltävänä olevaa tilannetta koskevat ottelutallenteet ja lukenut Sissonsin lausuman. Kurinpitodelegaatio toteaa, että videotallenteen mukaan Halttunen saa HIFK:n hyökkäysalueella blokatun laukauksensa jälkeen kiekon päädystä uudelleen haltuunsa ja lähtee kiertämään KalPan maalia.

Kiertäessään maalia Halttusta painostaa tilanteessa KalPan pelaaja, jonka ohi Halttunen kuitenkin onnistuu pääsemään. Sissons puolestaan havaitsee Halttusen kiertävän kiekollisena maalia, jonka seurauksena Sissons ottaa potkun maalin edestä kohti päätyä ja lähestyvää Halttusta.

Sissons taklaa Halttusta edestä päin erittäin voimakkaalla taklauksella, joka osuu Halttusta päähän ja ylävartaloon.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että kyse on sääntöjen vastaisesta päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Edelleen kurinpitodelegaatio toteaa, että Sissonsin on täytynyt ennen taklausta havaita maalia kiertävän ja vastustajan horjuttaman Halttusen matala peliasento sekä se, ettei Halttunen vastustajan ohituskamppailusta johtuen pysty katsomaan eteensä.

Näistä asioista huolimatta Sissons suorittaa tilanteessa erittäin voimakkaan taklauksen osuen taklauksellaan vastustajaa päähän. Kurinpitodelegaatio toteaa, että Sissons on edellä kuvatulla taklauksellaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa. Kurinpitodelegaatio toteaa, että tilanteesta tulee määrätä Sissonsille pelikielto.

Liigan linjauksien perusteella selkeä päähän kohdistuva taklaus arvostetaan viiden (5) ottelun mittaiseksi pelikielloksi. Mikäli taklaajan teko osoittaa moitittavuutta, rangaistusta korotetaan viidestä ottelusta delegaation harkinnan mukaan.

Rangaistusharkinnan osalta kurinpitodelegaatio toteaa, että tilanteessa tapahtuu edellä kuvattu taklaus, joka aiheuttaa vastustajan loukkaantumisen. Kurinpitodelegaation mukaan taklauksen kovuus ja tarpeettomuus suhteessa pelitilanteeseen lisäävät teon moitittavuutta.

Delegaatio on harkinnut, että Sissonsin taklaus arvostetaan kuuden ottelun arvoiseksi.

Sissonsilla ei ole huomioon otettavaa kurinpitohistoriaa Liigasta.

3. Ratkaisu

KalPan Colby Sissonsille määrätään kuuden (6) ottelun pelikielto. Sissons on pelikiellossa KalPan seuraavien kuuden ottelun ajan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kurinpitopäätöksestä: "Sissons taklaa Halttusta edestä päin erittäin voimakkaalla taklauksella ---"

Kaveri liukuu maalin nurkalta lähes kävelyvauhtia eteen, tarjoaa olkapäätä ja kyseessä on "erittäin voimakas taklaus"? Nyt ei käy järkeen.

Tässä on teille ihan kotimaan liigasta erittäin voimakas taklaus (hyi v***u):


No eikö tuossakin taklattavan olisi pitänyt huomioida, että Tyrväinen on tulossa taklaamaan? "Jäi ihastelemaan omaa syöttöään" lienee se ilmaisu, mitä on käytetty.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Puhdas niitti, ei kahta sanaa. Jos luet tätä Junnu, niin opettele katsomaan eteesi.
Sanokaas kiekkoa pelanneet, että onko sillä mitään vaikutusta valmistautua tulevaan taklaukseen, kun siellä toisen KalPan pelaajan maila käy hetkeä ennen taklausta, jos ei kopauttamassa Halttusen visiiriä, niin hyvin lähellä ainakin? Eli olisiko tilanne päättynyt kenties toisin, jos tuota "visuaalista häirintää" ei olisi ollut.

Disclaimerina, että en ota mitään kantaa tekojen sääntöjenmukaisuuteen enkä tuomioon/pelikieltoon.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Puhdas niitti, ei kahta sanaa. Jos luet tätä Junnu, niin opettele katsomaan eteesi.
Teillähän on koutsina se junnuympyröistä tullut. Olisi kiva kuulla OJ;n mielipide niin NHL:ää kauan pelanneena ja junnuja valmentaneena, että mikä on hänen näkemyksensä tähän touhuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös