Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2019–2020

  • 724 848
  • 4 986

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kurinpidon mukaan kyseessä siis oli päähän kohdistunut taklaus, mutta silti siitä ei annettu aiemmin lanseerattua 5 ottelun minimirangaistusta päähän kohdistuneesta taklauksesta?

Eli nytkö ei enää yritetä edes keksiä muuta syytä tämän minimin kiertämiseen, kuten parissa aiemmassa tapauksessa joissa 5 ottelua päähän kohdistuneesta taklauksesta on katsottu sittenkin liian suolaiseksi penaltiksi?
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt ois kyllä kiva päästä Sampon juttusille ja kysyä, että miten tämä eroaa Björnisen tempusta.
Vastapelaajan loukkaantuminen toi tällä kertaa kolme lisäpeliä huilia.
Loukkaantuminen varmaan vaikutti osaltaan. Lisäksi väittäisin, että on vaikeaa saada yhtä paljon voimaa huitaisuun, kun on halausotteessa ja sidottuna laitaan. Vastustaja on lähempänä ja oma liike rajoitetumpaa. Se on sitten eri asia, pitäisikö näitä tuomita enempi sen mukaan, miten onnistuu, vai sen mukaan, mitä yrittää.
 
axe

Jäsen
Kurinpidon mukaan kyseessä siis oli päähän kohdistunut taklaus, mutta silti siitä ei annettu aiemmin lanseerattua 5 ottelun minimirangaistusta päähän kohdistuneesta taklauksesta?

Eli nytkö ei enää yritetä edes keksiä muuta syytä tämän minimin kiertämiseen, kuten parissa aiemmassa tapauksessa joissa 5 ottelua päähän kohdistuneesta taklauksesta on katsottu sittenkin liian suolaiseksi penaltiksi?

Tässä on ilmeisesti se parin viikon takainen tarkennus. Isku päähän lasketaan sääntökohdan mukaan päähän kohdistuneeksi taklaukseksi, mutta kun se ei sitten olekaan varsinaisesti taklaustilanne, niin sitten ei korotukset pädekään.

"Ottelurangaistuksen arvoisiksi arvioitujen päähän kohdistuneiden taklausten osalta Liiga-hallitus tarkentaa 5 ottelun pelikiellon minimirangaistuksen koskevan vain taklaustilanteita. Muista jääkiekon sääntökirjan kohdan 124 mukaan päähän kohdistuneiksi taklauksiksi luettavista rikkeistä voidaan antaa myös lyhyempi pelikielto."
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Tämä on hienoa. Päähän siis kannattaa lyödä.

Mutta älä vaan mene taklaamaan.

Siinä mielessä tämä Martin Berger on kyllä hieno ja tarkka mies, kun tykkää taklata selkään metrin päässä laidasta ja lyödä päähän. Päähän kohdistuneet taklaukset herran repertuaarista puuttuu. Oikeen tuomarien unelmavävy.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

saati luistelemaan samaan suuntaan, jolloin kaveri voi ajaa selkään ja loukkaantua.
Jos Vidgren (Sport / ensikertalainen Puuha-Liigan käräjillä) sai kuusi ottelua siitä Wilson (KalPa) tapauksesta, miten voi tahallisesta sikailusta ja sikailun uusimisesta arpoa neljä peliä?

Linja? Missä olet?
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Odotan jo valituksen määrää. Vielä joku lienee sitä mieltä, että mies ei tee tahallaan näitä.

Eikai kukaan ole väittänyt vahingoksi muuta kuin seurauksia. Se oli Panu Mieho, joka kertoi vastustajan selän vain ilmestyneen tyhjästä eteen ja jokin sisällä käski työntämään. Ja tamperelaiset, tiedän, ettei oikeasti ihan noin sanonut.

Mielestäni ihan linjakas tuomio neljä peliä, mutta @Warrior in esimerkit eivät olleet linjassa millään tavalla.

Pois Bergeristä kyseenalaisiin taklauksiin. Ihan näin katsojanakin on vaikea enää seurata mikä on törkeää ja mikä erittäin törkeää. Pelaajilla varmasti pikku hiljaa sama tilanne. Päähän kohdistuneet ovat yksi riesa. Mutta Bergerin, Miehon ja Puljujärven selkään kohdistuneet ovat olleet sellaisia, että A. Tyrväisen tekemänä pari vuotta sitten oltaisiin harkittu jo lobotomiaa hänelle tällä palstalla. Nyt ne ovat olleet enemmän ja vähemmän epäonnisia tilanteita, ainakin omien kannattajien toimesta. Sitten tulee Vidgrenin "törkyniitti" ja täällä hämmästellään ulosajoa, mutta Liiga pistää paremmaksi ja tarjoaa pelikieltoa 10 prosenttia runkosarjasta.

Jos jollekin on täysin selvää, mitä tuolla saa tehdö ja mitä ei - kertokoot. Minusta on nyt hieman tapauskohtaista liiakseen tämä Liigan taklauspeli.
 
Jpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koska kaverilla "ei ollut" entistä historiaa kurinpidossa, niin pääsi kuin koira veräjästä.

Ihme touhua kurinpidolta, no tavallaan se ei kyllä yllätä.
 
Ralph

Jäsen
Niklas Frimanin filmaaminen ja median paine toi siis neljä ottelua. Ilman näitä ei olisi varmaan yhtään, kun hanska vähän raapaisi visiiriä.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Koska kaverilla "ei ollut" entistä historiaa kurinpidossa, niin pääsi kuin koira veräjästä.

Ihme touhua kurinpidolta, no tavallaan se ei kyllä yllätä.

Miten neljä peliä on "kuin koira veräjästä"? Eikö ennemminkin Mieho täytä tuon termin?
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Selkeä? Miten tuon videon perusteella kukaan pystyy sanomaan mitään selkeää? Saatika, että pystyisi sanomaan millä osuu ja mihin. Itse en pysty erottamaan edes sitä kuka osuu ja keneen.

Tätä keskustelua lukiessani olen huomannut, että monikin näkee sellaisia asioita, joita minä tai joku muu ei näe. Onko se ihmeellistä, no on ja ei.

Lainaus JA jutusta;

"Kurinpitodelegaatio toteaa päätöksessään, että Bergerin pelaamista tilanteessa on "pidettävä tahallisena ja piittaamattomana sekä maalinedustalla sallitun kamppailun rajat selvästi ylittävänä". "

Ihmettelen suuresti, miten tuollainen lausunto sekä neljän pelin pelikielto voidaan antaa, kun videosta ei selkeästi pysty näkemään mitään. Ei edes sitä, kuka törmää ja keneen, vai oliko siellä edes mitään osumaa keneltäkään mihinkään. Kyllä on kummallista porukkaa ja ihme näkökykyjä kun nähdään ihan mitä sattuu ja mitä muut ei näe.

Toistan. Jos sinä et näe jotain, ei se välttämättä tarkoita ettei joku toinen näkisi/sitä ei tapahtuisi. Ja ihan tasan varmasti minä esim. olen joskus se joka "näkee väärin" tai "ei näe" siitä ei ole epäilystäkään, mutta tällä kertaa näin.
 
Kun tykkäät toistella, niin toista nyt vielä sekin, että miltä videolta Liigan kurinpito on tuomionsa langettanut. Sehän on tässä nyt ihan ensiarvoisen oleellista, sillä jos tuomio on langetettu eri videolta kuin tuolta paskalaatuiselta HPK:n julkaisemalta videolta (mitä voi pitää varsin todennäköisenä), niin kommentiltasi putoaa pohja pois. Toistan, kommentiltasi putoaa pohja pois.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Tämä on hienoa. Päähän siis kannattaa lyödä.

Mutta älä vaan mene taklaamaan.

Siinä mielessä tämä Martin Berger on kyllä hieno ja tarkka mies, kun tykkää taklata selkään metrin päässä laidasta ja lyödä päähän. Päähän kohdistuneet taklaukset herran repertuaarista puuttuu. Oikeen tuomarien unelmavävy.

No siis.. mitenniin kannattaa lyödä? Ja toisaalta, tappeluista eikö ole kuitattu sitä yhtä? Joskus jopa ei mitään. Eli ei se päähän lyöminen/pääiskut taida olla se juttu tässä ollenkaan.

Tämä nyt oli tekona sellainen rottailu, täysin peliin kuulumaton jne. minusta siihen pohjaten tuo pelikielto on ihan hyvä.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
saati luistelemaan samaan suuntaan, jolloin kaveri voi ajaa selkään ja loukkaantua.
Jos Vidgren (Sport / ensikertalainen Puuha-Liigan käräjillä) sai kuusi ottelua siitä Wilson (KalPa) tapauksesta, miten voi tahallisesta sikailusta ja sikailun uusimisesta arpoa neljä peliä?

Linja? Missä olet?

Voitko käsi sydämellä sanoa, että olisi jokin sellainen "linja" joka kelpaisi kaikille jossa kaikkia mahdollisia tekoja vertailtaisiin toisiinsa ja sen mukaan jotenkin "linjattaisiin" pelikiellot?
Minä voin melkein vannoa, tai ainakin oma mielipide on ettei sellainen ole mitenkään mahdollista.

"Linja" = vastaavat/samat teot sääntöihin nähden. Eli tuomitaan se teko kerralllaan, sääntöihin "linjaten" ja samoilla huudeilla mitä samantyyppisistä. Toistan tässä itseäni, mutta en vain oikein mitenkään ymmärrä näitä linjan huuteluita joissa verrataan kaikkia keskenään, kun minusta se ei vaan ikinä tule olemaan mahdollista et siinä vois olla joku "linja".
Ja tokihan toinen on juurikin se, että eihän nämä koskaan tule kaikkia miellyttämään.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Mielenkiintoista jatkossa nähdä sitten näitä isoja pelikieltoa näistä maalinedushässäköistä. Tuollaisia julkaisuja tulee kymmeniä näissä.

Telia hoitaa niin tuskin näitä jatkossakaan tarvitsee nähdä.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kun tykkäät toistella, niin toista nyt vielä sekin, että miltä videolta Liigan kurinpito on tuomionsa langettanut. Sehän on tässä nyt ihan ensiarvoisen oleellista, sillä jos tuomio on langetettu eri videolta kuin tuolta paskalaatuiselta HPK:n julkaisemalta videolta (mitä voi pitää varsin todennäköisenä), niin kommentiltasi putoaa pohja pois. Toistan, kommentiltasi putoaa pohja pois.

Vaikea toistaa sitä miltä videolta on langettanut, kun en ole sitä vielä kertaakaan sanonut. Toki vaikuttaa asiaan aika paljon se, etten tiedä sitä. Mutta silläpä ei ole mitään väliä ja vaikutusta siihen mikä tuon viestin pointti oli. Ja se ei kyllä mielestäni mitään pohjaa pudota pois, ihan jo siitä syystä että näin tilanteen ihan samoin - mitä ilmeisemmin moni muukin - kurinpidon kanssa ja ihan tuon "HPK:n julkaiseman paskalaatuisen" videon perusteella. Ymmärrän, että sinua harmittaa olla tässä nyt "väärässä" toki vain huononäköisenä, muttei se oikein tuota todellisuutta muuta.

ps. Minun mielestä on suorastaan epäoleellista minkä videon perusteella on tuomio langetettu, kun se mätsää kyllä hyvin siihen tapahtuneeseen tekoon mikä kentällä tapahtui.
 
Ymmärrän, että sinua harmittaa olla tässä nyt "väärässä" toki vain huononäköisenä, muttei se oikein tuota todellisuutta muuta.

ps. Minun mielestä on suorastaan epäoleellista minkä videon perusteella on tuomio langetettu, kun se mätsää kyllä hyvin siihen tapahtuneeseen tekoon mikä kentällä tapahtui.

Ei harmita ollenkaan. Minulle ei ole ollenkaan väliä sillä kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Tuosta epäoleellisuudesta olen täysin eri mieltä. Mielestäni se on nimenomaan ainoa oleellinen juttu tässä. Kommentoin aiemmin, että tuon HPK:n Twitterissä julkaiseman videon perusteella on mahdotonta nähdä kuka teki ja mitä. Sinun argumenttisi oli, että jos itse olen sokea, niin ei tarkoita etteikö muut sitä näkisi. Siihen sitten tulit toistamaan, että katso nyt Liiga langetti rangaistuksen, joten olen väärässä. Sillä ei ole mitään väliä kuka on väärässä tai oikeassa, vaan sillä nimenomaan on väliä voidaanko tuon HPK:n rakeisen kikkareen perusteella langettaa rangaistuksia. Ja väitän yhä, että ei voida eikä Liigan tämän päiväinen tuomio muuta tuota yhtään mihinkään. Ei niin kauan kun emme voi tietää, että tuomio olisi tullut juuri tuon heikkolaatuisen videon perusteella. Ja tuskinpa onkaan.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hirveää vääntämistä taas koko ketju. Nyt varmasti onkin keskustelua, kun linja on vasta kovennettu. Lajin kannalta ehdottomasti hyvä asia, että Liiga (oli sitten hallitus tai kurinpito) osoittaa, että täytyy opetella pelaamaan niin että riski osua pelikaverin päähän on mahdollisimman pieni. Itse ainakin tykkään, että kaukalossa on myös niitä "pieniä nopeita Mikki Hiiriä", koska peli on paljon mielenkiintoisempaa kun on vauhtia ja taitoa.

Ei nuo pelaajat niin tyhmiä ole, että jossain vaiheessa ei opita pelaamaan noillakin säännöillä, jos se riski töhöilystä alkaa olla 10% peleistä ja palkasta.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Ei harmita ollenkaan. Minulle ei ole ollenkaan väliä sillä kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Tuosta epäoleellisuudesta olen täysin eri mieltä. Mielestäni se on nimenomaan ainoa oleellinen juttu tässä. Kommentoin aiemmin, että tuon HPK:n Twitterissä julkaiseman videon perusteella on mahdotonta nähdä kuka teki ja mitä. Sinun argumenttisi oli, että jos itse olen sokea, niin ei tarkoita etteikö muut sitä näkisi. Siihen sitten tulit toistamaan, että katso nyt Liiga langetti rangaistuksen, joten olen väärässä. Sillä ei ole mitään väliä kuka on väärässä tai oikeassa, vaan sillä nimenomaan on väliä voidaanko tuon HPK:n rakeisen kikkareen perusteella langettaa rangaistuksia. Ja väitän yhä, että ei voida eikä Liigan tämän päiväinen tuomio muuta tuota yhtään mihinkään. Ei niin kauan kun emme voi tietää, että tuomio olisi tullut juuri tuon heikkolaatuisen videon perusteella. Ja tuskinpa onkaan.

Puhuimme siis paljon eri asiasta. Taino, emme ehkä alkuun mutta nyt näyt hiukan kääntävän alkuperäisestä sivuun.

Ei sillä sinänsä ole minullekaan väliä kuka väärässä kuka oikeassa, mutta siksi se on relevanttia että se nimenomaan vie pohjan sinulta pois, koska olet väärässä. Sanot ettei siitä videosta voi nähdä kuka teki ja mitä ja minä sanoin että hyvin näki. ja nytkun tuomio tuli oli se sekä sen perustelut samassa linjassa sen kanssa mitä videolta näkyy. Niin ollen on mielestäni aika turhaa enää väittää, etteikö siitä voisi/voinut nähdä ja näkisi. Tämä oli se pointti. Ja tähän liittyen on mielestäni aivan sama minkä videon perusteella tai minkään videon perusteella ovat tuominneet kun tuomio käy yksiin teon kanssa, joka on ainoa joka merkitsee loppupeleissä.

Mutta tämä tästä minun osalta, jos sinun mielestä tuon HPK videon perusteella ei voi tuomita niin fine se on minulle ihan sama ei ole väliä, kun tuomio tuli teon mukaan oli se sitten minkä välityksellä tahansa.
 
Puhuimme siis paljon eri asiasta. Taino, emme ehkä alkuun mutta nyt näyt hiukan kääntävän alkuperäisestä sivuun.

Mutta tämä tästä minun osalta, jos sinun mielestä tuon HPK videon perusteella ei voi tuomita niin fine se on minulle ihan sama ei ole väliä, kun tuomio tuli teon mukaan oli se sitten minkä välityksellä tahansa.

Samaan johtopäätökseen päädyin. Aita ja seipäät jne.

Samat sanat. Mielestäni toin oman pointtini riittävän selvästi esiin. Aukeaa tai ei, niin riittää minullekin tältä erää. Itse tuomiosta minulla ei ole mitään valittamista. Aivan varmasti tuomio on ihan linjassa tekoon nähden.

edit: ja nyt varmistui, aivan kuten oletinkin, kurinpitodelegaatiolla olleen parempilaatuista videota tarjolla.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mielenkiintoista jatkossa nähdä sitten näitä isoja pelikieltoa näistä maalinedushässäköistä. Tuollaisia julkaisuja tulee kymmeniä näissä.

No helposti ainakin satoja. Nimen perusteellahan tämä tuli. Jos tässä nyt olis ollut kuka vaan muu tekijänä kuin Gerhard Berger, niin tuomio olisi ollut 0-1 peliä ja valinta kuukauden pelaajaksi.
 
Täytyy muistaa, että jos Niklas Friman olisi ottanut tupin silmäänsä kuin mies, eikä kaatunut jäähän, ei olisi pelikieltoa tullut.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No siis.. mitenniin kannattaa lyödä? Ja toisaalta, tappeluista eikö ole kuitattu sitä yhtä? Joskus jopa ei mitään. Eli ei se päähän lyöminen/pääiskut taida olla se juttu tässä ollenkaan.

Kannattaa lyödä tahallisesti päähän, koska selviää vähemmällä mitä taklaamalla vahingossa. Ja selästäkin kannattaa tuupata pää edellä laitaan, kun niitä ei edes tuomarit vihellä.

Eihän tässä nyt muusta ole kyse, kuin siitä ettei näissä linjauksissa ole mitään järkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös