Mainos

Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2016–2017

  • 458 721
  • 3 442

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saatan tulkita väärinkin, mutta olen aistivinani pientä ristiriitaa näiden kahden kommentin välillä. Tai sitten jälkimmäisessä kommentissa ei ole minkäänlaista kannanottoa mukana. Mutta-sanasta vain saa sellaisen kuvan, että mahdollisella loukkaantumisella ei pitäisi olla väliä, kun kerran kyseessä on päähän kohdistunut taklaus. Tarkoitus ei ole sinänsä vittuilla tai kuittailla, vaan lähinnä mielenkiinnosta utelen, että ymmärsinkö kommenttisi oikein.
Näin irrotettuna on kyllä ristiriita. Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä rumasta taklauksesta aiheutuneella seurauksellakin voisi olla merkitystä pelikieltoa jaettaessa. Ei toki saa mennä käsi kädessä, mutta jokainen päävamma on liikaa. Jos rumasta taklauksesta aiheutuu päävamma vastustajan pelaajalle, niin se voisi hyvinkin olla koventava tekijä tuomiossa.
Lahden taklaus osuu päähän, mutta pelaaja ei loukkaannu. Tästä voisi tuomio olla hyvinkin 2+10 tai 5+20 ilman pelikieltoja.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kirjotan noista tilanteista, vaikka Kerho fani olenkin. Kommentointi kiellettiin, mutta mä olenkin kovis.

Turtiaisen tilanteessa ei ollut mitään.

Lahden tilanteessa taas osuu päähän. Ei mikään törkein mahdollisin kuitenkaan. Lahden suurin synti taisi olla Röymarkin sokealta puolelta tuleminen. Tuossa giffissä huomaa hyvin, kuinka Lahti tulee suoraa linjaa ja sinä aikana Röymark liikkuu ihan hemmetisti, eli taklaajalla on todella vaikea lähteä muuttamaan osuma kohtaa viimeisen parin metrin aikana. Tuon takia taitaa osua päähän. Lieventävänä asianhaarana näen, että taklaus ole suoraan päähän suuntautunut, vaan näyttäisi käden osuvan yläkroppaan ennen tai samaan aikaan kun olkapää osuu päähän. Summa summarum Lahti ei olisi saanut lähteä taklaamaan miestä, joka ei taklausta tule näkemään. 2+10 tai 5+20 olisi ollut oikein, mutta en lähtisi pelisanktioita jälkikäteen jakamaan. Röymark tosin keräili myöhemminkin ja taisi silloinkin osua päähän, se tosin meni kameroilta ohitse. Röymarkin soisi itsekin hiukan tsemppaavan eikä pidä päätä alhaalla kun kiekon kanssa riplailee alueella, muuten voi saatta enemmänkin.
 
Lahdelle vähintään 2+10, osuma suoraan olkapäällä päähän. Ei pelikieltoa. Lahti olisi voinut niiata ja taklata kroppaan.

Turtiainen rajalla, mutta ainakin suurin osa kontaktista rintaan. Ei jäähyä ok.
 
Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mun mielestä Lahdelle pitäisi antaa 5 peliä kakkua, koska hänen paidassaan lukee Lahti.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Pelicans ja HPK fanien ei kannata kommentoida

En nyt ymmärrä miten Pelicansin kannattajat liittyvät tähän, mutta ainakin meikäläisten kommentointikiellon syyhän on aivan selvä: molemmissa tilanteissa Tapparan pelaaja kyyristyy tai katselee lapaansa tilanteessa, jossa taklaus on selkeästi odotettavissa, ja tätä ei nimimerkki @Teikel haluaisi ääneen sanottavan, vaan sinioranssien lasien läpi täytyisi täällä öyhöttää suu vaahdossa teloitustaklauksista.Lahdelle epäonnistuneesta taklauksesta korkeintaan yksi peli kakkua, mutta näin jälkikäteen ei kyllä pitäisi antaa sitäkään, kun tuomarit eivät mitään väärää nähneet. Turtiainen kolaa puolestaan puhtaasti ja vieläpä näyttävästi rintaan.

Tapparan pelaajat ovat nyt näissä viime hetken kumarteluissa kunnostautuneet. Pelicansin Siikosellekaan ei kuuluisi yhtään mitään jälkiseuraamuksia, sen sijaan Tapparan kopissa kannattaisi keskittyä taklausten vastaanottamiseen ja huomioimaan pelitapahtumia.

Edit. Ja Tapparan kannattajat voisivat vaikka tappara.co:n, tai omalle hiekkalaatikolleen avata ketjun "Tapparan pelaajiin kohdistuneet taklaukset liigassa". Siellä voitte sitten näitä kelaille eestaas keskenänne, nyt täällä jäävät kaikkien muiden joukkueiden tapahtumat täysin vaille huomiota kun mouhijärviläiset spämmäävät sivun toisensa perään täyteen kauhisteluaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienosti koittavat eräät taas pilata keskustelun. Lahden tapauksessa mielestäni oikea tuomio olisi ollut 2+10, koska selvästi päähän osuu, mutta norjalainen ei tilanteessa loukkaannu. Turtiainen tilanteen näen puhtaana.
 
BileTooth

2+10 koska Røymark ei loukkaannu. Eli sinunkin mielestäsi makaamalla pitäisi voida hankkia se 5+20 vastustajalle?
 
JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
... Lahden tapauksessa mielestäni oikea tuomio olisi ollut 2+10, koska selvästi päähän osuu, mutta norjalainen ei tilanteessa loukkaannu. Turtiainen tilanteen näen puhtaana.

Ihan sama fiilis täällä. Lahti olisi ansainnut rangaistuksen tuosta taklauksesta.

Savinainen saa kyllä syyttää ihan itseään tuossa Turtiaisen taklauksessa. Mitä ihmettä lähtee vielä veivaamaan, kun näki että kaveri on tulossa kohti. Lisäksi Turtiaisen taklaus osuu aika napakasti rintakehään.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lahden taklauksessa ei ollut mitään väärää eikä virheellistä. Totuus on taas vääristynyt, kun meidät on siihen opetettu. Puhdas taklaus on puhdas taklaus. Piste. Normaali taklausasento, käsi kiinni kropassa, taklaus kohdistetaan siihen, mihin se kuuluukin kohdistaa, eli vastustajan kroppaan, ei mitään hyppyä eikä jalkoja käytetä ikäänkuin pumppuina. Ei tuon puhtaammin voi enää taklata.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Edit. Ja Tapparan kannattajat voisivat vaikka tappara.co:n, tai omalle hiekkalaatikolleen avata ketjun "Tapparan pelaajiin kohdistuneet taklaukset liigassa". Siellä voitte sitten näitä kelaille eestaas keskenänne, nyt täällä jäävät kaikkien muiden joukkueiden tapahtumat täysin vaille huomiota kun mouhijärviläiset spämmäävät sivun toisensa perään täyteen kauhisteluaan.

Mikäs siellä nyt noin vannetta kiristää? Meillähän on co:ssa jo tuollainen ketju ja siellä näitä taklauksia on pohdittu. Tuossa Lahden tilanteessa ei ole mitään epäselvää ja taklaus tulee puun takaa, ei siinä ole Röymarkilla yhtään mitään aikaa tehdä mitään muutosta omaan luistelulinjaan. Näytäpä sinä, kuinka tuollainen Lahden avojään niitti otetaan oikeaoppisesti vastaan. Ja turha monkua mitään, päähän se napsahtaa ja Liiga on kategorisesti laittanut ne taklaajan vastuulle. Savinaisen tilanteesta minulla ei ole mitään mielipidettä, katse kiekossa ja keskittyminen muualla, mutta eihän siinä Xavi saanut kuin pienen osuman, vähän horjahti ja matka jatkuu.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
2+10 koska Røymark ei loukkaannu. Eli sinunkin mielestäsi makaamalla pitäisi voida hankkia se 5+20 vastustajalle?

Sanoinko noin missään? Kerroin vain ettei Røymark loukkaantunut. En myöskään pidä taklausta niin törkeänä, että siitä ulosajoa tai pelikieltoa pitäisi antaa. Selvennetään myös, että mielestäni makoilulla ei pitäisi saada hankittua vastustajalle ulosajoa, mutta tällä hetkellä säännöt vain kertovat, jos päähän kohdistuneen taklauksen myötä kaveri loukkaantuu on ulosajo annettava.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Mikäs siellä nyt noin vannetta kiristää? Meillähän on co:ssa jo tuollainen ketju ja siellä näitä taklauksia on pohdittu.

Oikeasti? Täytyykin mennä katsomaan, varmasti viihdettä koko rahalla. Luultavasti ei saa luettua läpi yhdellä istumalla, jos jokainen Tapparan pelaajaan kohdistunut taklaus tuolla ruoditaan läpi. Ei hyvää päivää teidän kanssanne.

@Leon tuossa yllä summasikin Lahden taklauksen hienosti. Puhdas taklaus, josta Røymark omalla toiminnallaan saa epäpuhtaan kyyristymällä viime hetkellä. Mitään rangaistusta ei tullut, eikä mennyt ilmeisesti kurinpidon käsittelyyn, ja se on täysin oikea tuomio.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
2+10 koska Røymark ei loukkaannu. Eli sinunkin mielestäsi makaamalla pitäisi voida hankkia se 5+20 vastustajalle?
Jos viittaat minuun kommentillasi, että "sinunkin mielestäsi makaamalla pitäisi voida hankkia 5+20", niin olet ymmärtänyt väärin. Itse yritän tarkoittaa sitä, että loukkaantuminen voidaan mielestäni laskea kurinpidossa koventavana tekijänä.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lahden taklauksessa ei ollut mitään väärää eikä virheellistä. Totuus on taas vääristynyt, kun meidät on siihen opetettu. Puhdas taklaus on puhdas taklaus. Piste. Normaali taklausasento, käsi kiinni kropassa, taklaus kohdistetaan siihen, mihin se kuuluukin kohdistaa, eli vastustajan kroppaan, ei mitään hyppyä eikä jalkoja käytetä ikäänkuin pumppuina. Ei tuon puhtaammin voi enää taklata.
SÄÄNTÖ 124 – PÄÄN TAI NISKAN ALUEELLE KOHDISTUVA TAKLAUS

i. Ei ole olemassa sellaista tekoa kuin puhdas taklaus päähän. Jokainen tahaton tai tahallinen suora osuma vastustajan pään tai kaulan alueelle tulee rangaista.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
SÄÄNTÖ 124 – PÄÄN TAI NISKAN ALUEELLE KOHDISTUVA TAKLAUS

i. Ei ole olemassa sellaista tekoa kuin puhdas taklaus päähän. Jokainen tahaton tai tahallinen suora osuma vastustajan pään tai kaulan alueelle tulee rangaista.
Jälleen yksi copy-paste-friikki. Kun ei ymmärretä pelistä mitään, kopsataan sääntökirjaa ymmärtämättä lain ja lajin henkeä.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos viittaat minuun kommentillasi, että "sinunkin mielestäsi makaamalla pitäisi voida hankkia 5+20", niin olet ymmärtänyt väärin. Itse yritän tarkoittaa sitä, että loukkaantuminen voidaan mielestäni laskea kurinpidossa koventavana tekijänä.
En viitannut suoraan sinuun, vaan ylipäätään kaikkiin, ketkä hyväksyvät sen, että loukkaantumiset vaikuttavat jäällä tehtyihin tuomioihin. Tällaisia kommentteja oli jonkin verran viikonlopun jälkeen. Tähän kuuluu myös se, että pelaajan jäädessä makaamaan taklaus tarkistetaan videolta ja taklaaja heitetään pihalle, kun taas taklattavan jatkaessa peliä tuomitaan esimerkiksi tavallinen 2min jäähy tai pahimmillaan ei mitään. Moni ei nähnyt tässä mitään väärää.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En nyt ymmärrä miten Pelicansin kannattajat liittyvät tähän, mutta ainakin meikäläisten kommentointikiellon syyhän on aivan selvä: molemmissa tilanteissa Tapparan pelaaja kyyristyy tai katselee lapaansa tilanteessa, jossa taklaus on selkeästi odotettavissa, ja tätä ei nimimerkki @Teikel haluaisi ääneen sanottavan, vaan sinioranssien lasien läpi täytyisi täällä öyhöttää suu vaahdossa teloitustaklauksista.Lahdelle epäonnistuneesta taklauksesta korkeintaan yksi peli kakkua, mutta näin jälkikäteen ei kyllä pitäisi antaa sitäkään, kun tuomarit eivät mitään väärää nähneet. Turtiainen kolaa puolestaan puhtaasti ja vieläpä näyttävästi rintaan.

Tapparan pelaajat ovat nyt näissä viime hetken kumarteluissa kunnostautuneet. Pelicansin Siikosellekaan ei kuuluisi yhtään mitään jälkiseuraamuksia, sen sijaan Tapparan kopissa kannattaisi keskittyä taklausten vastaanottamiseen ja huomioimaan pelitapahtumia.

Edit. Ja Tapparan kannattajat voisivat vaikka tappara.co:n, tai omalle hiekkalaatikolleen avata ketjun "Tapparan pelaajiin kohdistuneet taklaukset liigassa". Siellä voitte sitten näitä kelaille eestaas keskenänne, nyt täällä jäävät kaikkien muiden joukkueiden tapahtumat täysin vaille huomiota kun mouhijärviläiset spämmäävät sivun toisensa perään täyteen kauhisteluaan.

Boldaus oma: Mielenkiintoinen logiikka tuossa. Pitäisikö tuo ymmärtää niin, että jos tuomarit eivät jäällä näe vääryyttä jossain tilanteessa, sitä ei pitäisi kurinpidon toimesta pohtia jälkeenpäin? Aika moni pelikielto jäisi langettamatta, jos tähän logiikkaan turvataan.

Lahden taklauksessa ei ollut mitään väärää eikä virheellistä. Totuus on taas vääristynyt, kun meidät on siihen opetettu. Puhdas taklaus on puhdas taklaus. Piste. Normaali taklausasento, käsi kiinni kropassa, taklaus kohdistetaan siihen, mihin se kuuluukin kohdistaa, eli vastustajan kroppaan, ei mitään hyppyä eikä jalkoja käytetä ikäänkuin pumppuina. Ei tuon puhtaammin voi enää taklata.

Voi taklata puhtaammin, kun jättää ne päähän osumiset pois.

Liigan säännöillä tuosta olis Lahdelle kuulunut se 2+10, koska päähän kohdistunut. Ei kuitenkaan mikään teloitustaklaus, joten pelikiellolle ei tarvetta.
Turtiaisen tilanne täysin puhdas.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Voi taklata puhtaammin, kun jättää ne päähän osumiset pois.
Ei voi. Sitä taklaussuoritusta ei voi tuon puhtaammin tehdä. Kuten otteluketjussa sanoin, jos näissä taklaaja linjataan syylliseksi, säännöt ovat rikki.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Jos mennään siihen, että makoilemalla tilanteiden ulkopuolella saa jälkikäteen hankittua kakkua vastustajille, vaikka pelin päällä olevat tuomarit eivät pelitilanteessa näkisi rikettä, niin laji todellakin on rikki. Eilen päätuomarikaksikko oli muuten loistava, ja pilli soi tasapuolisesti molemmille rikkeen arvoisista teoista, ajoittain kevyestikin. Tätä suuremmalla syyllä Lahden tilannetta ei tulisi jatkokäsitellä turhan takia.
 
BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jälleen yksi copy-paste-friikki. Kun ei ymmärretä pelistä mitään, kopsataan sääntökirjaa ymmärtämättä lain ja lajin henkeä.
Sääntökirja on kyllä melko turha asia, kunhan ymmärtää lajia ja lajin henkeä. Harmi, että tuomaritkin yrittävät turhaan jotain sääntökirjaa seurailla, kun ottamalla lajin hengen sisäänsä voisi löytää Totuuden ja tuomita Oikein.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että taklaajan vastuun tulisi olla paljon vahvemmin läsnä sääntökirjassa. Esim. "Ei ole olemassa sellaista tekoa kuin puhdas taklaus päähän, paitsi jos osuma päähän johtuu täysin taklattavan omasta virheestä tai taklaajalla ei ole mahdollisuutta reagoida taklattavan asennon muutokseen" tms. Mutta sääntöjen mukaan tuomareiden on kuitenkin niitä tuomioita jaettava, vaikka lajin henki olisi mikä.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En viitannut suoraan sinuun, vaan ylipäätään kaikkiin, ketkä hyväksyvät sen, että loukkaantumiset vaikuttavat jäällä tehtyihin tuomioihin.
Olen pyrkinyt puhumaan kurinpidossa tehtävistä tuomioista ja siitä miten loukkaantumiset vaikuttavat siellä annettuihin tuomioihin.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos mennään siihen, että makoilemalla tilanteiden ulkopuolella saa jälkikäteen hankittua kakkua vastustajille, vaikka pelin päällä olevat tuomarit eivät pelitilanteessa näkisi rikettä, niin laji todellakin on rikki. Eilen päätuomarikaksikko oli muuten loistava, ja pilli soi tasapuolisesti molemmille rikkeen arvoisista teoista, ajoittain kevyestikin. Tätä suuremmalla syyllä Lahden tilannetta ei tulisi jatkokäsitellä turhan takia.

Ei vaan juuri silloin peli olisi rikki, jos jälkikäteen ei voida rangaista tilanteita, jotka pelin aikana ovat menneet tuomareilta ohi. Sinä pidät oletuksena sitä, että tuomarit näkevät a)jokaisen tilanteen b) eivät tee tuomioissaan virheitä. Tilanteita on astetta helpompi katsoa jälkikäteen videoilta useaan otteeseen ja eri kuvakulmista.

Kysytään nyt vielä onko mielestäsi oikein, jos pelin aikana tuomareilta menee törkeä teko ohi silmien, ei teosta pitäisi mitenkään rangaista "pelin päällä olevat tuomarit nähneet rikettä"
 
BaronFIN

Jäsen
Ja turha monkua mitään, päähän se napsahtaa ja Liiga on kategorisesti laittanut ne taklaajan vastuulle. Savinaisen tilanteesta minulla ei ole mitään mielipidettä, katse kiekossa ja keskittyminen muualla, mutta eihän siinä Xavi saanut kuin pienen osuman, vähän horjahti ja matka jatkuu.
Kyllähän liigan linja on viime aikoina ollut se, että vaikka kuinka napsahtaisi osuma päähän ilman instant loukkaantumista, niin niistä ei jälkikäteen mitään rangaista. Tämä on se linja.

Nyt vain odotellaan makoilukulttuuria jolloin taklattu ja taklaaja päädystä ulos toisen palautuessa viimeistään seuraavalla time out -tauolla takaisin kentällä.
 
Ei voi. Sitä taklaussuoritusta ei voi tuon puhtaammin tehdä. Kuten otteluketjussa sanoin, jos näissä taklaaja linjataan syylliseksi, säännöt ovat rikki.
Polvia koukkuun, niin ei osu päähän. Vai saako esim. pienempiä pelaajia taklata päähän normaalilla taklausasennolla?

Etenkin edestä taklatessa noissa tulisi olla tarkkana.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sääntökirja on kyllä melko turha asia, kunhan ymmärtää lajia ja lajin henkeä. Harmi, että tuomaritkin yrittävät turhaan jotain sääntökirjaa seurailla, kun ottamalla lajin hengen sisäänsä voisi löytää Totuuden ja tuomita Oikein.
Eipäs saivarrella. Tuomareilla on ennen Liigaan pääsyä pitkä koulutus, jossa otetaan aivan varmasti kantaa siihen, mitä noilla sääntöpykälillä tarkoitetaan. Olisi oikeasti kiva olla kärpäsenä katossa, kun tuomariseminaareissa käsitellään näitä taklaustilanteita ja niiden tulkintoja. Ihan varmasti sielläkin on vähintään kaksi leiriä. Toinen leiri pesee nätisti kätensä ja tuijottaa raam... sääntökirjaa ja pistää varmuuden vuoksi kaikki boksiin. Ja sitten on se leiri, joka yrittää tehdä tilanteiden mukaan oikeita tulkintoja, jotka voivat jopa muuttua aikojen saatossa. Olen itse sen verran kääntänyt takkiani, että se, mikä oli ok 80-luvulla, ei olekaan ihan yksiselitteisesti enää niin. Onhan tuo peli nykyään aivan pirusti nopeampaa ja fyysisempää kuin 30 vuotta sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös