Mielestäni on ihan kiistatonta että Tyrväinen ihan tietoisesti haki kontaktin Vesalaiseen (päätykamerasta näkyy hyvin kuinka Tyrväinen huomaa Vesalaisen), mutta tuskin siellä nyt oli tarkotus teloittaa loppukaudeksi pois. Piti vaan antaa sellainen perinteinen "pidä pää ylhäällä" tyylinen muistutus joka sitten päättyikin ikävästi. Ne kuvakulmat mitä itse olen sanonut niin niistä on ollut mahdotonta todeta että pitäisikö siitä antaa isompaa kakkua vai ei.
Ensimmäinen reaktio taklaukseen oli, että mitähän vittua sielä Antin päässä liikkui. Hidastuksen jälkeen taas olin sitä mieltä, että kaikki paitsi 2min estämisestä olisi väärin. Aivan tyhmä estäminenhän se oli, mutta ei missään nimessä vahingoittamisyritys, pääasiallisen kontaktin ollen yläkropassa.
Työpäivän ratoksi ja muiden kiusaksi kelailin maikkarin videoa asiasta. Koko hässäkkä tapahtuu noin 1,5-2 sekunnin ajanjaksolla (
Katsomon klipin kellosta 00:03 - 00:05).
Kolmannen sekuntin kohdalla kiekko ajautuu HIFK:n pakille ja molemmat mielestäni seuraavat pääasiassa kiekkoa, Vesalaisen varmasti näkyessä Tyrväisen sivusilmässä.
Noin 4-4,5 sekuntin kohdalla näkyy kuinka Vesalainen kaartaa melko voimakkaasti kohti Pelsu-maalia (ja Tyrväistä), jolloin Tyrväiselle jää vaihtoehdot joko yrittää väistää, tai kuten kirjoitit yllä, että "pidä pää ylhäällä" tyylinen niitti.
~00:04,5-00:05 sekuntin välissä näkyy kuinka Tyrväinen ottaa taklausasennon, Vesalainen huomaa niitin tulevan ja yrittää väistää taklausta (Vesalaisen luistimien asennosta päättelisin näin). Kontakti mielestäni tapahtuu ensisijaisesti yläkroppaan ja jalkaosuma tulee seurauksena väistöstä (Samainen Katsomon pätkä kohta 00:44).
Tyrväinen varmasti tietoisesti hakee kontaktin, siitä tuskin on epäselvyyttä. Päätöksen tekemiseen jää aikaa vajaa sekunti, kääntyä, väistää, vaiko taklata. Harvempi taitaa laskea ukon vapaasti läpi ja ainakin rapakon takana siitä pääsee helposti penkin päähän. Olisi kenties voinut tehdä jotain muuta, kuin yrittää ajaa pystyyn...
Järjettömän huono tuuri kävi, jos jotain Vesalaiselta meni oikeasti polvesta rikki. Osumakohta jalkaan jää itselle hieman pimentoon. Päätykameran kuvasta ja Vesalaisen kurvauksesta päätellen voisi myös olla mahdollista sekundäärisen kontaktin olleen alareiteen, mikä tarkoittaisi muutaman päivän puujalkaa ja mustaa reittä viikoksi (omakohtainen kokemus). Toivottavasti selviää reiden mustelmalla, koska en toivo, eikä varmaan Tyrväinenkään toivo kenenkään loukkaantuvan näissä sirkushuveissa.
Yritin jättää turkoosit lasit päästä pois, kun analysoin ja kelailin klippiä. Varmasti eriäviä mielipiteitä löytyy, mutta tämä oli oma näkemykseni. Jälkimähinöihin en jaksa ottaa kantaa. Kaikki arvasi mitä on tulossa ja eteenpäin.