Taisin jotain mainita tuosta HIFK:n rottalaumasta tänään aiemmin, jokohan kohta alkaa riittämään muillekkin tuo touhu.
Ennen brändikiekko tarkoitti kovaa pelaamista, jota itsekkin kunnioitin, viime vuosina se on ollut tuollaista ämmämäistä rottailua.
Olen täysin samaa mieltä ja oma kunnioitus HIFKiä kohtaan on laskenut kuin lehmän häntä. Siellä jätkät oikealta ja vasemmalta kusevat omiin ja muiden muroihin minkä ehtivät.
Eilen joukkueen iso pienimies, eli kapteeni, ajoi suoraan päähän tilanteessa, johon hän tuli vieläpä kolmantena pelaajana. Jotkut vielä jaksaa tätäkin selitellä Borgin peliasennolla (hän on valmiiksi toisen pelaajan kanssa vääntämässä laidassa!) ja tätä ei voi kuin ihmetellä.
Lisäksi edellisen tilanteen jatkotilanne eilen eli Komarovin kiekon lämääminen kohti päähän kolattua ja jäässä polvillaan olevan pelaajan päätä kohti! Ihan turha kenenkään punalasisen on alkaa selittelemään etteikö olisi ollut tarkoituksella haettu, kun tervepäinen pelaaja olisi nostanut käden ylös pahoitellakseen tai käynyt pyytämässä anteeksi. Mitään tämän suuntaistakaan ei ollut havaittavissa, vaan päin vastoin! Lisäksi vaihtoaitiossa siellä muutama pelaaja naureskeli tilanteelle..
Tänään Kodytekin potkaiseminen kättelyjonossa ja tämän tilanteen purkamiseen ei oikein riitä edes sanat. Hiljaiseksi vetää. HuhHuh. Mitä ihmettä tuolla meidän pääkaupungissa oikein syötetään ja juotetaan näille jätkille?
stadilainen brändinpoltto hoki on tällä hetkellä puistattavaa katsottavaa.