Kyseenalaiset taklaukset ja mailalla huitomiset Liigassa kaudella 2021–2022

  • 239 325
  • 1 657
Minusta vaikuttaa aika samanlaiselta tilanteelta Keräsen casen kanssa. Ilman hidastuksia tai parempaa kuvanlaatua on vaikea todeta osumakohtaa tarkasti, mutta näyttäisi että Strömbergin pää kolahtaa tässä Petmanin selkään tämän kiilatessa luistelulinjalle. Törmäyshetkellä vauhti vaan on pienempi, joten jälki ei ole yhtä pahan näköistä kuin Keränen-Peltola tilanteessa.
Tässä onkin se oleellinen kysymys eli osuiko päähän? Kukaan ei loukkaantunut, eikä tuomarit nähneet aihetta antaa edes jäähyä. Lisäksi kurinpitoon mennäkseen pitäisi olla aihetta antaa ns. iso rangaistus joten en yhtään ihmettele, että asia ei ole kurinpidon käsiteltävänä. Moni ei tunnu muistavan, että päähän kohdistuneesta taklauksesta voi antaa myös 2min (+käytösrangaistus) ja näitä ei ole ennenkään viety kurinpitoon. En yhtään ihmettele, miksi Petmanin taklausta ei käsitellä kurinpidossa vaikka pääosumaa olisikin ollut mukana.

Keränen meni automaattisesti videotuomarille, koska tilanteesta annettiin iso rangaistus.

Edit: Siis menee automaattisesti videotuomarin tarkasteluun, jossa päätetään kurinpitoryhmän käsittelyyn menosta.
 
Viimeksi muokattu:

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
en olis antanut edes kakkosta.

En minäkään. Mutta se tästä offtopicista.

Ketjun aiheeseen; alkaako Jukalla ikä painamaan ja selkä kumartumaan? Kiikkustuolissa on hyvä keinuskella.

Arvostan toki miehen uraa ja tekoja, huoli pois.
 

exau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Tässä maikkarin jutussa mainitaan että Keräsen taklaus ei mennyt kurinpitoon.
Eli todennäköisesti oikea tuomio tuosta olisi ollut max 2+10 minuuttia. Kyllä se jo hallillakin näytti aika kyseenalaiselta ulosajolta. Toivottavasti Peltolalla kuitenkin kaikki hyvin ja seuraavalla kerralla pelaa sillä kokemuksella millä hänen kuuluukin pelata eikä vaan hiihtele pitkin kenttää.
 
Eli todennäköisesti oikea tuomio tuosta olisi ollut max 2+10 minuuttia. Kyllä se jo hallillakin näytti aika kyseenalaiselta ulosajolta. Toivottavasti Peltolalla kuitenkin kaikki hyvin ja seuraavalla kerralla pelaa sillä kokemuksella millä hänen kuuluukin pelata eikä vaan hiihtele pitkin kenttää.
Tai katsottiin, että tuomio ei ollut ottelurangaistuksen arvoinen eli pelirangaistus oli riittävä. Ei voida tietää...
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tässä maikkarin jutussa mainitaan että Keräsen taklaus ei mennyt kurinpitoon.

Täysin oikea ratkaisu. Tuomareilta ylireagointia pelaajan loukkaantumiseen, näissä voisi olla se viime kauden pleijareissa käytössä ollut videotarkistus. Olisi Keränen päässyt pelkällä 2 min jäähyllä, kun iso jäähy olisi peruttu.
 

Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oikea ratkaisu, ettei Keräselle tullut pelikieltoa, sen sijaan olisi kiva nähdä hidastus tuosta Petmanin taklauksesta.
 

Rocco

Jäsen
Liiga tarkentaa kurinpitolinjauksiaan - taklattavan vastuuta painotetaan aiempaa enemmän (pallomeri.net)

Täälläkin varmaan meidän kaikkien on hyvä kerrata nämä täksi kaudeksi annetut uudet linjaukset.
Tärkeää on myös kerrata se, mitä sääntökirja sanoo ihan virallisesti. Kaikki päähän osuneet taklaukset eivät ole automaattisesti päähän kohdistuneita taklauksia. Päähän saa tulla osumaa, kunhan taklausta ei kohdisteta päähän eikä taklausta viedä ylöspäin.

Pelkästään tämän lukemalla, iso osa omilla aivoillaan ajattelevista varmasti tajuaa sen, miksi Keräselle ei tullut pelikieltoa, eikä edes jäähyä olisi kuulunut tuomita.


Jos suurin osa iskun voimasta kohdistuu ensin vartaloon ja sitten kontakti liukuu pään tai niskan alueelle, rangaistusta pään ja niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta ei tuomita.

Jos kiekkoa kuljettava pelaaja pitää päätään alhaalla, kun hän lähestyy taklaajaansa, taklausta ei rangaista päähän tai niskan alueelle kohdistuvana taklauksena, ellei taklaaja käytä ylöspäin suuntautuvaa liikettä vastustajaan tai iske vartaloaan ylös vastustajaan.

Jos kenttäpelaaja säilyttää normaalin pelitilanteen mukaisen asentonsa, kun vastustaja törmää häneen, ei seurannutta kontaktia katsota päähän kohdistuvaksi taklaukseksi, ellei sääntöjen kohtaa 124-III tai 124-IV ehtoja rikota.
 

NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.

Voi pyhä sylvi mikä kolumni. Kiekkokansa vaatii näemmä selitystä.

"Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että päähän osunut – vaikkakaan ei kohdistunut – ja loukkaantumisen aiheuttanut taklaus ns. puun takaa olisi ollut 1–2 ottelun pelikiellon arvoinen teko."
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Voi pyhä sylvi mikä kolumni. Kiekkokansa vaatii näemmä selitystä.

"Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että päähän osunut – vaikkakaan ei kohdistunut – ja loukkaantumisen aiheuttanut taklaus ns. puun takaa olisi ollut 1–2 ottelun pelikiellon arvoinen teko."
No olisihan se Liigalta voinut olla hyvä parilla rivillä tähän (ja muihinkin ulosajoihin, jotka eivät etene kurinpitokäsittelyyn) kommentoida, että case closed. Mutta tällä kertaa toimittiin näin. Toivottavasti Peltola saadaan terveenä ja vähän terävämmällä keskittymisellä askiin mahdollisimman pian.
 

axe

Jäsen
Niin, kyllä mää edelleen sitä oudoksun, että meillä on sarjassa tilanteita, missä kaksi pelaajaa kaartaa eri suuntaan, kummallakin katse toisesta poispäin kohti kiekkoa, toista napsahtaa leukaan, toinen saa parin kolmen ottelun pelikiellon "huolimattomuudesta" tms. vaikkei tilanteessa kukaan edes taklaa tai hae kontaktia. Sitten meillä on tarkoituksellinen kontaktitilanne, jossa toinen pelaajista näkee toisen olevan häneen nähden haavoittuvassa asemassa ja taklaa silti kovaa aiheuttaen loukkaantumisen ja päävamman, mutta tästä ei anneta pelikieltoa taklauksen näennäisen puhtauden vuoksi.

Edelleenkään en pidä Kerästä paholaisena enkä ole varsinaisesti vaatimassa pelikieltoa, mutta tosiaan ihmetyttää, että pelkkä passiivinen vahinko on pahempi asia kuin tarkoituksellisen teon päättyminen vahinkoon.

Oikeastihan tämä kuten sata ja tuhat muuta keissiä ennen ja vielä tällä tulevallakin kaudella kiteytyy siihen yhteen ja samaan paskakasaan, josta Liiga ei tunnu pääsevän tai edes haluavan päästä eroon: On liian monta erilaisilla näkemyksillä lajia tulkitsevia ihmisiä tekemässä ratkaisuja, jolloin jokainen yksittäinen tilanne voi päätyä monenlaiseen eri lopputulemaan riippuen siitä kenen silmillä satutaan pikseleitä sillä kertaa katsomaan. Se on aika kestämätöntä.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tässä Pelicans-TPS matsissa jyräsi Kangasniemi TPS-pelaajan suoraan pää edellä laitaan ja selvisi ilman rangaistusta. Sen sijaan Kangasniemen taklanneelle Lajuselle vihellettiin kakkonen. Tuosta Kangasniemen taklauksesta olisi kyllä omasta mielestäni pitänyt antaa se 2+10
 

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Porilaiset, etenkin Ässät.
HPK ja Cornet. Suoraan kupoliin sai taklata näköjään Barachia ilman edes 2min jäähyä.

Tässä vielä linkki mtv:n uutiseen, josta löytyy video.

 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eipä jäänyt epäselväksi, kenen pussiin tuomaristo Hämeenlinnassa tänään veteli. Ei taitanut tulla ainuttakaan ylivoimaa vieraille. Jos linja oli kotijoukkueen suhteen tuo, niin eipä tarvitse edes ihmetellä.

Paljoa lohduta jälkikäteen ne penaltit. Vitosen yv ryöstettiin ratkaisuhetkillä. Vähän kyrsii tämmöinen.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Eipä jäänyt epäselväksi, kenen pussiin tuomaristo Hämeenlinnassa tänään veteli. Ei taitanut tulla ainuttakaan ylivoimaa vieraille. Jos linja oli kotijoukkueen suhteen tuo, niin eipä tarvitse edes ihmetellä.

Ei taitanut tulla ainuttakaan ylivoimaa vieraille? Kommentoit mutta et seurannut peliä?
Vai mistä niin päättelet ettei Ässille tullut ylivoimaa lainkaan?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tässä vielä linkki mtv:n uutiseen, josta löytyy video.


Paras rangaistus olisi pelin tuomaristo kuukauden tauolle.

Vähän kaikui Armia vs Abid tässä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
HPK ja Cornet. Suoraan kupoliin sai taklata näköjään Barachia ilman edes 2min jäähyä.

Kyllä kurinpidosta jotain tulee jälkikäteen, katsotaan sitten mitä kun ei Barach jättänyt peliä kesken, kuten joku muu olisi voinut tehdä kun pieni verenvuoto tuli päästä
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Taklattavan vastuu on kasvanut, mikäli käännät selkää niin päähän saa ajaa. Tässä on kyllä hyviäkin puolia, katsotaan pitääkö linja.
Barach tosiaan "käänsi" 2 astetta selkää. Päähän vaan. Muutenkin sattumaa että kohde oli Barach.

Nämä tuomarit nyt on nähty miljoona kertaa, mutta mikä siinä on, että pelaajilla ole minkäänlaista kunnioitusta toisiaan kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös