Voiko faniutta todella mitata sillä, miten paljon käy peleissä, miten paljon tietää lajista, miten paljon omistaa fanituotteita tai miten paljon kannustaa?
Tai voiko faniutta mitata sillä, onko tiettyä sukupuolta, tietyn ikäinen, tiettyyn yhteiskuntaryhmään/luokkaan kuuluva?
Voiko faniutta ylipäätään mitata? Ja miksi mittarit ovat määrälliset? (fanikrääsän määrä, peleissä käynnin määrä, kannustuksen määrä, etc)
Mielestäni ihminen voi olla fani, vaikkei pääsisi koskaan halliin paikan päälle. (esim. tyyliin ManU-fani.) Henkilö voi olla fani, vaikkei pitäisi fanituotteita päällään. Henkilö voi olla tosifani, vaikkei avaisi suutaan pelissä. Voi hiljainenkin ihminen olla fani. Hiljaisellakin ihmisellä voi olla hyvin intohimoinen suhde kannattamaansa joukkueeseen.
Miksi faniutta pitää määritellä näin selkeästi nimenomaan ulkoapäin? Miksei faniutta voisi mitata enemmän ajatusten, tunteiden ja fanin päänsisäisen maailman kuin ulkoapäin määriteltyjen kriteerien kautta? Stereotypioiden uusintaminen ei ainakaan tuota mitään uutta tietoa faniudesta, vaan ennalta määritelty fanius päin vastoin rajoittaa ajattelutapoja ja uusia avauksia.
Itse olen esimerkiksi akateeminen pätkätyöläinen, nuori, ja vieläpä nainen. En omista ainoatakaan pelipaitaa, en kuulu faniklubiin, en käy vieraspeleissä, enkä tuhlaa kaikkia rahojani jääkiekkoon. En pidä itseäni "hihhulina", jolla ei ole mitään jääkiekon ulkopuolista elämää. Silti käyn kaikissa kotipeleissä mihin kynnelle kykenen, elän tunteella mukana ja tiedän kuka pelaa suosikkijoukkueen nelosketjun sentterinä ja analysoin miksi pakkien avauspeli ei toimi.
Perusfani, tosifani ovat ehkä ok määritelmiä, mutta termejä "bisnesfani", "pappafani" ja "antifani" en olisi kyllä lainkaan allekirjoittamassa. Jos henkilö käy peleissä tekemässä bisnestä, siinä ei ole kyllä faniuden häivääkään. Bisnes on bisnestä. "Pappafani" on puolestaan ikärasistinen termi, joka rajoittaa kannustamisen ja tunteiden näyttämisen vanhojen miesten ulottumattomiin. Kyllä nämä "pappafanitkin" voivat olla todellisia äänenkäyttäjiä ja esittää kärkevääkin kritiikkiä kun peli ei toimi. "Antifaniksi" puolestaan lukeutuu tämän määritelmän mukaan melkein jokainen, joka ei vain ole lätkästä kiinnostunut, mutta nauttii hurmoksesta jos sellainen osuu vaikkapa omaan kotikaupunkiin. Jos henkilö ei ole fani, eikö hän silloin mene kokonaan fanius-käsitteen ja luokittelun ulkopuolelle.
Tai voiko faniutta mitata sillä, onko tiettyä sukupuolta, tietyn ikäinen, tiettyyn yhteiskuntaryhmään/luokkaan kuuluva?
Voiko faniutta ylipäätään mitata? Ja miksi mittarit ovat määrälliset? (fanikrääsän määrä, peleissä käynnin määrä, kannustuksen määrä, etc)
Mielestäni ihminen voi olla fani, vaikkei pääsisi koskaan halliin paikan päälle. (esim. tyyliin ManU-fani.) Henkilö voi olla fani, vaikkei pitäisi fanituotteita päällään. Henkilö voi olla tosifani, vaikkei avaisi suutaan pelissä. Voi hiljainenkin ihminen olla fani. Hiljaisellakin ihmisellä voi olla hyvin intohimoinen suhde kannattamaansa joukkueeseen.
Miksi faniutta pitää määritellä näin selkeästi nimenomaan ulkoapäin? Miksei faniutta voisi mitata enemmän ajatusten, tunteiden ja fanin päänsisäisen maailman kuin ulkoapäin määriteltyjen kriteerien kautta? Stereotypioiden uusintaminen ei ainakaan tuota mitään uutta tietoa faniudesta, vaan ennalta määritelty fanius päin vastoin rajoittaa ajattelutapoja ja uusia avauksia.
Itse olen esimerkiksi akateeminen pätkätyöläinen, nuori, ja vieläpä nainen. En omista ainoatakaan pelipaitaa, en kuulu faniklubiin, en käy vieraspeleissä, enkä tuhlaa kaikkia rahojani jääkiekkoon. En pidä itseäni "hihhulina", jolla ei ole mitään jääkiekon ulkopuolista elämää. Silti käyn kaikissa kotipeleissä mihin kynnelle kykenen, elän tunteella mukana ja tiedän kuka pelaa suosikkijoukkueen nelosketjun sentterinä ja analysoin miksi pakkien avauspeli ei toimi.
Perusfani, tosifani ovat ehkä ok määritelmiä, mutta termejä "bisnesfani", "pappafani" ja "antifani" en olisi kyllä lainkaan allekirjoittamassa. Jos henkilö käy peleissä tekemässä bisnestä, siinä ei ole kyllä faniuden häivääkään. Bisnes on bisnestä. "Pappafani" on puolestaan ikärasistinen termi, joka rajoittaa kannustamisen ja tunteiden näyttämisen vanhojen miesten ulottumattomiin. Kyllä nämä "pappafanitkin" voivat olla todellisia äänenkäyttäjiä ja esittää kärkevääkin kritiikkiä kun peli ei toimi. "Antifaniksi" puolestaan lukeutuu tämän määritelmän mukaan melkein jokainen, joka ei vain ole lätkästä kiinnostunut, mutta nauttii hurmoksesta jos sellainen osuu vaikkapa omaan kotikaupunkiin. Jos henkilö ei ole fani, eikö hän silloin mene kokonaan fanius-käsitteen ja luokittelun ulkopuolelle.