Tuo Uncle Tom's Cabin on kyllä todella hyvä. Lepää rauhassa, Jani Lane.
Ketjun aiheessa pysyäkseni, nyt soi Queen kakkoslevy, lyhyesti ja ytimekkäästi Queen II.
Tuo Uncle Tom's Cabin on kyllä todella hyvä. Lepää rauhassa, Jani Lane.Amerikkalainen rockyhtye Warrant on yksi niistä bändeistä, jotka ovat uusimpina päässeet osaksi suosikkejani. Heillä on yksi kappale, jota rakastan palavasti. Kappale, jota soitan mahdollisesti tiistaina koulussa rummuilla ja mikäli paikalla on muita oppilaita, te tulevat todistamaan eläytyvää rummuttelua.
Kyseinen biisi ei ole "Cherry Pie". Se on kuitenkin samalta albumilta. Se ei ole myöskään "Heaven", josta diggaan kuin hullu auringonlaskusta.
Biisi on "Uncle Tom's Cabin". Kohdassa 0:34 iho nousee kananlihalle, ja kun pakka räjähtää käyntiin ajassa 1:03, se on menoa se.
Slipknotin eilen julkaistu uusi albumi lähti nyt toista kertaa soittoon.
Pidin hyvin paljon tuosta uudesta kappaleesta. Mglan taso ei kyllä luultavasti ole edelleenkään laskemassa.Uusi Mgla piti pistää kuunteluun, tai siis maistiainen tulevasta levystä. Ja onhan tuo tasaisen laadukasta tavaraa jälleen.
Kovin usein ei tule töiden lomassa kuunneltua musiikkia, mutta tänään oli pakko laittaa eilisen jälkihöyryissä The Curen Disintegration soimaan ja nyt uudestaan. Vähän kyllä petyin, kun eivät aloittaneetkaan Flown keikkaa Plainsongilla ja sääennusteista huolimatta ei satanut... Se olisi ollut täydellistä.
Robert Smithin kolmenkympin kriisi täytti tänä vuonna 30 vuotta. Ajatella.
Bloodflowers (neljänkympin kriisi ainakin eilenkin kuullun 39:n muodossa) jäänee bändin viimeiseksi suureksi albumiksi, mutta mistä sitä tietää, vaikka Robert saisi vielä kuudenkympin kriisinkin hienoksi levyksi. Ainakin Wikipedian mukaan tekeillä olisi eepos, jonka biisien keskipituudet lähentelevät kymmentä minuuttia.Tänään kuuntelin Head On The Doorin.
Huomenna vuorossa Disintegration ja Bloodflowers..
Mr. Bunglen Quote Unquote:n liveversio on kyllä suhteellisen kaoottista kamaa.
Hyvä kyllä tämä Bunglen funk-pohjainen virallinen debyytti, seuraava albumi Disco Volante meni jo paikoittain (jopa minulle) hieman liian ahdistavaksi. Jokainen albumihan oli tällä yhtyeellä lähes täysin erilainen.
Mr. Bungle- Bizarre Festival 2000- 4. Travolta (Quote Unquote) And Doo Wop (That Thing)
Tämän bändin comeback kun toteutuisi, niin voisinpa matkustaa kauaskin sitä todistamaan.
Ensimmäinen lätty on aivan huikeaa häröilyä ja oikeastaan silkkaa parhautta, viimeinenkin melkein silkkaa parhautta, mutta se keskimmäinen on kyllä kamalaa itsetarkoituksellista sekoilua ja hirveintä paskaa ikinä. Eli siis:
1.S/T 6/5
2.California 5,5/5
3.Disco Volante -1,5/5
Hieno bändi.
Kyllä! Tätä uutista tuli seurattua Bunglen fb-sivuilla ja tuli mieleen (enkä todellakaan ollut ainoa) että olisikohan mahdollisesti tulossa keikkojen lisäksi Raging Wrath of the Easter Bunny -Reissue. Erittäin mielenkiintoista seurattavaa mihin tuo wanhojen koneiden käynnistely jalostuu.Tähän keskusteluun on nyt hyvä palata, sillä Mr. Bungle on todella tekemässä comebackia. Voi kunpa tämä ennakoisi myös uutta albumia sekä Eurooppaan ulottuvaa kiertuetta. Tai pitääkö se sitten laittaa rapakon taakse lentolippu tilaukseen...
Mike Pattonin ensimmäinen yhtye Mr. Bungle tekee paluun alkuperäiskokoonpanossaan – mukana myös Dave Lombardo ja Scott Ian - Rumba.fi
Kuuntelussa on aiemmin tuntematonta Bon Jovin materiaalia. Nimi lupasi hyvää eikä se valehdellut: kappale on kova. Jätkät ovat kirjoittaneet hienot sanat biisiin. Hyvä Bon Jovi!
"Born to Be My Baby"
Linkki videoon, jossa on sanoitukset.
@PataJaska kiitos biisistä, mukavan rento kulku ja tätä voisi soittaa esimerkiksi autoa ajaessa sitten jonakin päivänä, kun istun ratin takana tuoreena kuskina. Sana "babe" kuulostaa aina niin hyvältä, että kapulat kaakkoon. Kunpa tällaista musiikkia tehtäisiin vielä. Kuuntelisin kernaasti.
Paljonkohan rokkikeikkoja edes pidetään tulevaisuudessa... voi olla, että on vain tyydyttävä YouTubeen ja autossa soitettaviin levyihin.
Skid Row julkaisi myös 1991 todella kovan levyn Slave To The Grind, mielestäni jopa bändin ekaa levyä parempi. Tässä tuolta levyltä ensimmäisenä singlenä julkaistu avausraita Monkey Business.Koko vuosikymmenen valtavirtaukselle taisi käydä siten, että valtava suosio hiipui vähitellen bändien samankaltaisuuteen. Skid Row julkaisi vielä hyvän albumin 1989 ja Ratt 1990, mutta sitten suosio laski, taisi suorastaan romahtaa. Ei siinä mitään, musiikkitrenditkään eivät ole kuolemattomia, mutta melko tutustumattomanakin kaverina uskaltaisin sanoa, että grunge ei vaan pärjää tälle, tai esimerkiksi nykypop. Bon Jovin, Mötley Crüen, Def Leppardin ja Van Halenin musiikissa on vaan sitä jotain, joka on saanut meikänkin koukkuun viimeisen vuoden aikana.
Historiaa, ja negatiivistä tälläkertaa. Niin Vince Neil ajoi myös 1984 kuolonkolarin päihtyneenä, ja samalla kuoli hanoi rocks rumpali.Näinhän se menee, unohdin hetkeksi tuon keikkojen tuoman pääoman. Sääli, ettei yksikään yhtye taida myydä tulevaisuudessa levyjä kymmenien miljoonien kappaleiden edestä. Tosin riittää, että rock pysyy pinnalla tavalla millä hyvänsä, niin olen tyytyväinen.
Kuuntelen paraikaa Crüe-solisti Vince Neilin laulamaa biisiä "You're Invited (But Your Friend Can't Come)". Tämä on osunut silmiini aiemminkin, mutta vasta nyt päätin kuunnella sen. Kannatti, tää nimittäin rokkaa tulikuumana. Pian voisi palata taas Crüen ääreen ja soitella albumia "Girls, Girls, Girls". Puolen kuukauden kuluttua menestysalbumi "Dr. Feelgood" täyttää pyöreät 30 vuotta, minkä vuoksi syyskuun alku on kulutettava sitä kuunnellessa.
No juu. Menneet on aina menneitä, vaikka faktat jää eloon.Niin siinä kävi, harmittava tapaus. Vaikka olenkin tietoinen tästä onnettomuudesta, en silti inhoa Neiliä tai Crüeta. Heidän musiikkinsa on ollut iso osa mun elämääni tämän vuoden aikana. Hanoi Rocksiin pitäisi muuten tutustua tarkemmin, kun heidän ketjussaan kehotettiin tekemään niin. Nyt soi tosin Bon Jovin kappale "Wanted Dead or Alive".