Alennuslaareilla, osa n
Viime päivinä kuuntelemaani musiikkia yhdistää tasan yksi tekijä: halpa hinta. Tuli nimittäin koluttua tavaratalojen ale-laareja peräti kolmella paikkakunnalla. Nyt on ollut tulosten arvioinnin aika. Yhdeksän CD:tä, joista useimmat olivat vielä alennusmyynnin poistoista, eli naurettavaan hintaan. Yhteensä nuo maksoivat 24,45 - eli reippaasti vajaat kolme euroa tsipale.
Echo & The Bunnymen: What are you going to do with your life (1999)
Puhdasta aikuispoppiahan tämä on, ei käy kiistäminen. Vaan kaipa meikkis alkaa tulla vanhaksi, sillä tämä meni ihan mukavasti taustamusiikkina. Sen verran keskinkertaista kuitenkin jo unohdetulta bändiltä, ettei ale-laarikohtaloa tartte suuremmin kummastella.
The Desert Sessions 9&10 (2003)
Hommen & Co tähtivieraina tämänkertaisissa sessioissa on Twiggy Ramirez ja PJ Harvey. Polly Jeanin kiekuminen ja rääkyminen toimii kuin junan vessa ja autiomaafiilareihin pääsee nyt helposti Kouvolassakin; hikoillen. Aiempia osia en sen tarkemmin tunne, epäilsin kuitenkin että niiltä löytyisi astetta idearikkaampia biisejä. Vähä jammailukamaahan tämä on, mutta pelittää.
Stop me if you think you’ve heard this one before… (2003)
Kokoelma juhlistaa Rough Trade -levymerkin neljännesvuosisataa. Ideana on se, että nykyartistit coveroivat vanhoja "hittejä". Versioitavina on kulttisuosikkeja (The Fall, Scritti Politti, James Blood Ulmer…) sekä vallan kahden kappaleen arvoisesti myös markkinointitäky(?) The Strokes. sivistymättömyyteni lähestynee jo syntiä, mutta pakko tunnustaa ettei näistä uusista viileistä kierrättäjistä ole minulle oikeastaan tuttu kuin Belle & Sebastian (joka sekin liikkuu nyt varsin erikoisilla poluilla…). Toimisi varmaan paremmin, jos tuntisin alkuperäisbiisejä. Nyt suurin riemunkiljahdus syntyi siitä, että hogasin mystisen Nuoret Metsänvartijat -yhtyeen kappaleen "Ahti Pelttari" suomennokseksi brittiläisestä semiklassikosta!
Liam Lynch: Fake Songs (2003)
Idea on hauska. Kaveri (joka kai on pyörittänyt jotain huumoriohjelmaa MTV:llä?) versioi vanhoja tuttuja bändejä / artisteja - mutta omin kappalein. Liam siis pyrkii plagioimaan alkuperäisiä innoittajiaan aina lauluääntä myöten. Ja varsin hyvin tekeekin: Fake Björk Song ja Fake Bowie Song eivät todellakaan tarvitsisi selventäviä nimiään. Fake Pixies Song ei ole kyllä hyvä, mutta jokunen ihan messevä rallatus levyltä löytyy. Lynch on soittanutkin kaiken yksin, paria vierailijaa lukuunottamatta: Jack Black duetoi hard-rockia (Rock’n’Roll Whore) ja itse Ringo soittaa Beatles- ja Rollarit -pastisseissa. Vaan kyllähän tästä vähän kertakäyttövitsin maku jää suuhun. Mukana tuli tuhti DVD, kesto noin puolitoista tuntia, johon en vielä ole jaksanut suuremmin perehtyä. Ei taida kuitenkaan kohdata omaa huumorimakuani. Siihenkin kaveri on kyllä satsannut, löytyy leffaa ja animaatiota. Yöt ovat pitkiä toisella puolella rapakkoakin ilmeisesti…
Gene: Rising for Sunset -live (2000)
Tämä brittipop-bändi oli jäänyt melko etäiseksi meikälle. Nyt kun halvalla sai ja kannetkin olivat komiat niin päätinpä kokeilla. Yllättävän hyvältä kuulostaa – ei kai näin selvä Smiths-kunnianosoitus tosin surkea voisi ollakaan. Positiivinen ylläri siis.
A: Hi-Fi Serious (2003)
Kehtaisikohan tämän viedä divariin? Sinkkubiisi "Nothing" antoi odottaa railakasta punkahtavaa poppia, mutta kyllähän tämä tuonne "Starbucks"-ällötyksen suuntaan kallistuu vahvasti. Kevyttä nu-metal -huttua siis.
Killing Joke: Love Like Blood (2002)
Kun ei noita bändin klassikkoja hyllystäni löydy, niin ajattelinpa urheasti tutustua tarekmmin yhtyeeseen näin halpis-liven avulla. Plättä on nauhoitettu -85 Night Timen jälkeen, joten suurin osa biiseistä on peräisin tuolta usein mestariteokseksikin kuvaillulta älpeeltä. Täyttää kyllä kaikki halpis-sarjan kriteerit, vaikkei varsinainen hutiostos ollutkaan. Tämän tyylin levyt lienevät kuitenkin väliinputoajia: yhtyettä tuntematon ei tältä oikeaa kuvaa saa, kunnon fani taas tuskin vaivautuu kuuntelemaan paikoin ontuvia ja kehnosti nauhoitettuja liveversioita kahta kertaa.
College Rocks 2CD (2003)
Saksalainen "alternative-kokoelma", jonka kannessa lukee TV Advertised. Voiko paljon pelottavampaa kapistusta kuvitella? Kahdelle kiekolle on ängetty lähes 40 artistia – sulassa sovussa Avril Lavigne, Mel C, Pink, kotoisat Lab ja HIM, mutta myös Rammstein, Placebo ja Die Toten Hosen. Pääsyy ostopäätökseeni oli kuitenkin (halvan hinnan ohella) se, etten muuten olisi varmaan koskaan tullut hankkineeksi T.A.T.U.n "All The Things She Said" -kappaletta. Mikä täydellinen popralli!
Bernard Butler: Friends and Lovers (2000)
Jos ei Suede saanut juuri mitää aikaiseksi ilman beebeetä, niin valitettavasti sama pätee toisinkin päin. Kovin on löysää ja hengetöntä touhua. Anderson&Butlerin huhuttua uudelleenavioitumista odotellen…
Lisäksi mukaan tarttui pari audiovisuaalista tallennetta. Therapy?n DVD (7,95) vaikuttaa lupaavalta: livekeikka, kaikki videot plus haastattelua ja muuta sälää. Taidanpa katsoa tänään. Ja kun 24 Hour Party Peoplen VHS-version sai kolmella egellä, niin pitihän sekin mukaan napata. taisi vuokrauskin maksaa vousi sitten enemmän…
Sitten on tuulut paria muutakin tuoretta hankintaa kuunneltua. I Walk The Line: Badlands tarttui taloutemme talousvastaavan mukaan bändin keikan jälkeen. Ne ketkä diggaavat skenestä (Wasted, Endstnd, Manifesto…) ovat varmaan tähän jo tutustuneetkin. Suosittelen kyllä muillekin: farfisa-soundiset koskettimet tasapainottavat Rönkön rouheaa laulua. Ei erityisen punk, mutta pitäisi kelvata kaikille rokista pitäville. Divarista ostin sitten viimein pitkään hankintalistalla olleet levyt: Pixies: Trompe le Monde ja 22-Pistepirkko: The Kings of Hong Kong. Trompe yltää kyllä Bossanovan tasolle, nerokas levy siis. Pistepirkko taitaa ennemmin olla sellainen tapaus, jonka olemassaolo levyhyllyssä tuntuu kivalta – käyttöaste taas voi jäädä pienemmäksi.