Anathema: A Natural Disaster
Ovat ne kovia poikia nämä Anatheman veijarit. Jälleen kerran loistava, melankolinen, puhdistava kokonaisuus. Eiväthän nämä mitään yhteislauluhittejä ole, mutta lajissaan levy on likimain täydellinen.
Ataraxia: Saphir
Ataraxian uudet levyt eivät varsinaisesti ole olleet tapauksia enää vuosiin, sillä yli kymmenen studioalbumin jälkeen bändi on alkanut väkisinkin toistaa itseään. Joka tapauksessa tämä on paljon parempi levy kuin edeltäjänsä, sangen turha Mon Seul Désir. Tarkemman kuuntelun myötä selvinnee, yltääkö Saphir 1990-luvun klassikkolevyjen tasolle.
Nick Cave & The Bad Seeds: No More Shall We Part
Pitkään Cave-kokoelmastani puuttunut levy on osoittautumassa vähintäänkin odotusten veroiseksi paketiksi. Hieman pitkäveteinen albumi tosin on, koska kaikki biisit eivät ole kovin hyviä, mutta kyllä tämä silti esimerkiksi Nocturaman voittaa.
Fleur: Magic
Ihastuin koko lailla totaalisesti näiden ukrainalaisneitojen Prikosnovenie-debyyttiin, mutta tämä kakkoslevy tuntuu olevan vaikeampi paketti. Ihan hyvältä kuulostaa, mutta ei vielä ole täysin auennut. Tarkempi kuuntelu osoittanee, onko kyseessä esikoisen kaltainen helmi.
Hector: Kadonneet lapset
Vaikka Kadonneita lapsia pidetäänkin kai yleensä yhtenä Hectorin parhaista levyistä, niin minussa se synnytti aluksi hylkimisreaktion. Tuntui esimerkiksi Liisa pien -klassikkoon verrattuna liian pirteältä ja hajanaiselta kokonaisuudelta. Mutta kyllä tämä kuitenkin, loppujen lopuksi, on mainio levy. On vain opittava sietämään Hectorin rokimpaakin ilmaisua, mikä vie aikansa...
Love Is Colder Than Death: Teignmouth
Viime vuonna ilmestyneen mahtavan Eclipse-albumin myötä innostuin hankkimaan bändin vanhempiakin levyjä. Odotukset tätä esikoista kohtaan eivät olleet järin suuret, mutta ihan tyylikkäästihän bändi on soinut jo 1990-luvun alussa. Koneita käytetään välillä kuuluvammin kuin tämän tyylisessä musiikissa yleensä sopisi, mutta muuten hyvä.
Lycia: Empty Space
Mike Van Portfleetin kunnianhimoinen albumiprojekti päättyi hermoromahdukseen, bändin hajoamiseen ja nauhojen osittaiseen tuhoamiseen. Tämä sessioiden postuumina julkaistu anti jättää vähän hämmentyneeseen mielentilaan. Lycia on julkaissut niin hienoja levyjä, että trippi bändin alkuaikojen raa'an post-punkin pariin tuntuu lievältä pettymykseltä. Nyt sitten vain jännätään, onko Lycia todella hajonnut ja vieläkö darkwave-skenen suurin nero Van Portfleet aikoo tehdä musiikkia.
The Moon Lay Hidden Beneath A Cloud: A New Soldier Follows The Path Of A New King
Synkkää ja karun askeettista keskiaikagoottia alan pioneerilta. Soundit tuovat tuhruisuudessaan mieleen - valitettavasti - The Soil Bleeds Blackin, mutta yllättävänkin tarttuvat biisit pelastavat paljon. Jonkin sortin pioneerihan tämä bändi oli, mutta ehkä aika alkaa hivenen ajaa ohi näistä heidän levyistään.
Nothing: The Grey Subaudible & Silence Came Back In, Filling Jagged Spaces
Tutustuminen tähän jenkkibändiin tapahtui kertaheitolla molempien julkaistujen albumien välityksellä. The Grey Subaudible on jo vienyt mukanaan: mielettömän hieno, massiivinen fuusio eteeristä darkwavea sekä tummia, ajoittain suoranaisen metelin puolelle kallistuvia ambient-sävyjä. Pitkänniminen uutuus on vaikeampi ja ambientimpi kokonaisuus.
Sanctum: Let's Eat
Kahdeksan vuoden väli ensimmäisen ja toisen albumin välillä on merkinnyt sekä miehistön- että tyylinvaihdoksia. Odotettavissa oli, että klassiset sävyt saavat väistyä, mutta yllättäen uusi suunta onkin pop. Tai no...industrialia neoklassisin vaikuttein tämäkin levy toki sisältää, mutta biiseissä on kertosäkeitä ja varsin populaareja melodioitakin. Aika vänkä ja paikoittain erittäinkin loistava kokonaisuus. A Part saattaa olla vuoden biisi 2004.
