Smashing Pumpkins: Siamese Dream
Kun kuulin
Cherub Rockin ensimmäistä kertaa, tuntui siltä kuin päähän olisi vedelty tonnin lekalla. Miten joku voi kuulostaa näin vitun siistiltä? Raskasta, säröistä, sähköistä, aika kuumottavaakin, mutta silti äärimmäisen melodista ja ihan snadisti herkkääkin. Panssarivaunun lailla jyräävää meininkiä, mutta pop-sensibiliteetillä silattuna. Jyräävää groovea, ties kuinka monia kitararaitoja, huokailevaa laulua, raketin lailla kuuhun ampaisevia sähköisiä kitarasooloja, ja myös helvetin hienoja biisejä. Ainuttakaan ei tarvitse skipata. On Cherub Rockin lisäksi äärimmäisen poppis
Today, surullisen kaunis
Mayonaise,
Quiet, tylysti turpaan vetelevä
Geek U.S.A.,
Rocket,
Disarm, aivan törkeän nätti
Luna jne.
Vaikka Siamese Dream on aivan helvetin hyvin soitettu, niin erityisen huomion ansaitsee myös levyn tuotanto. Tämänhän on tuottanut Butch Vig. Äijä on saanut Pumpkinsista juuri sen parhaimman irti. Siamese Dreamilla Pumpkins ei kuulosta niin kylmän metalliselta kuin heti seuraavalla levyllään eli Mellon Colliella ja monilla levyillä sen jälkeen. Äijä on saanut bändin soitosta irti lämpöä ja syvyyttä. Juuri siksi Pumpkins kuulostaa tällä levyllä niin hyvältä.
Tämän jälkeen ymmärtää, miksi Billy Corgan mainitsee vaikutteikseen toisaalta My Bloody Valentinen kaltaiset huokailu-kitarasurinabändit ja toisaalta myös metallin. Tämä on yksi parhaita levyjä ikinä, missään. Olen aution saaren levyjen listoja väsännyt koko pienen ikäni, ja vaikka monet muut levyt ovat vaihtuneet, tämä on ollut siellä aina. Ja on edelleen.