No, makuasioita ja silleen. Minä yleensä pidän erilaisia näkemyksiä biiseistä ihan piristävinä ja kun bändi on hajonnut, sen materiaali on "vapaata riistaa" ellei ole jotain jäsenten herrasmies/naissopimusta ettei siihen kosketa yksin.Kummankaan ei edes pidä koskea Reginan materiaaliin sooloillessaan. Se olisi väärin. Regina on yhtä kuin Mikko ja Iisa, ja jos noita ei saada enää samalle lavalle tai samaan studioon, niin Reginaa ei yksinkertaisesti ole. Jotenkin minulle on tullut sellainen vaikutelma, että kumpikaan ei halua edes esittää Reginan biisejä nykyään. Ero on ollut käsittääkseni aika rankka. Iisan soolohommat ovat toki olleet sellaista light-Reginaa, mutta onneksi en ole millään keikalla nähnyt Iisan vetävän Reginan biisejä. Jos sellainen tilanne tulisi, kävelisin luultavasti ovesta ulos. Samoin tekisin silloin, jos Mikko alkaisi vetää Reginaa jonkun muun kuin Iisan kanssa.
Nyt kiinnostaa tietää: mikä?
Hanki vielä By The Way. Parasta Peppersiä.Californication. :)
Minusta on hienoa, jos ja kun Mikko ja Iisa kunnioittavat yhdessä tekemäänsä niin, etteivät esitä sitä soolona. Se on ainoa oikea ratkaisu. Kumpaakaan ei voi sanoa vielä vanhaksi pieruksi, molemmat ehtivät tehdä vielä paljon. Nelikymppisiähän molemmat vasta ovat. Tosin jo nyt uskaltaa sanoa, ettei kumpikaan pysty tekemään soolona mitään sellaista, mitä Regina teki. Regina oli jotain ainutlaatuista.No, makuasioita ja silleen. Minä yleensä pidän erilaisia näkemyksiä biiseistä ihan piristävinä ja kun bändi on hajonnut, sen materiaali on "vapaata riistaa" ellei ole jotain jäsenten herrasmies/naissopimusta ettei siihen kosketa yksin.
Tietysti eri juttu, jos ratsastetaan melkein kokonaan vanhan bändin matskulla. Vanhoille pieruille tai kauniisti sanottuna legendoille sekin sallittakoon, kun ei monesti ole juuri muitakaan niitä enää esittämään.
Kiedishän joskus alkoi vollottamaan julkisesti, että Patton FNM:n keulakuvana matkii hänen lavamaneerejaan. Meni lapsellisuudessaan niin pitkälle, että kieltäytyi esiintymään samoilla festareilla Pattonin kanssa, joka johti useiden keikkojen perumiseenkin. Vastavuoroisesti Mr. Bungle esiintyi pukeutuneena RHCP:ksi esittäen heidän materiaaliaan sekä matkien heidän maneerejaan kokkelin sniffaamisesta ja herskan piikittämisestä alkaen.Ihan ystävällinen kysymys: miksi pitää verrata Pattonia Kiedisiin ja Peppersiin? Eiväthän nuo käsittääkseni kilpaile keskenään millään tavalla. Tykkään molemmista leireistä, enkä ole koskaan nähnyt tarvetta verrata. Hemmetin hyvää musiikkia molemmissa leireissä.
Kiedisiä varmaan harmittaa, kun Peppers on tehnyt paljon enemmän fyffeä kuin FNM. En tosin tällaisiin vertailuihin haluaisi lähteä, koska ne ovat niin turhia musiikin kannalta. Molemmat yhtyeet ovat hyviä. Taidoiltaan Mike Patton on parempi laulaja, se on ihan selvä, mutta en nyt Kiedisiä ihan surkeana pitäisi. Hänellä on tosi lämmin ja läsnäoleva ääni. Sitä paitsi Kiedisin ja John Fruscianten stemmat ovat kyllä hemmetin hyviä. Ja en kyllä Peppersiin toista laulajaa voisi kuvitella. Se on tärkeintä. Kuka muu siinä voisi laulaa kuin Anthony Kiedis? Ei kukaan muu.No persenaamahan Kiedis on, joten ei tässä ole mitään uutta ja kaikenlisäksi Pattoniin verrattuna ihan surkea vokalisti.
Jos taidetta jollain mittarilla tulee mitata, niin ehkä huonoin niistä on "fyffe".Kiedisiä varmaan harmittaa, kun Peppers on tehnyt paljon enemmän fyffeä kuin FNM. En tosin tällaisiin vertailuihin haluaisi lähteä, koska ne ovat niin turhia musiikin kannalta. Molemmat yhtyeet ovat hyviä. Taidoiltaan Mike Patton on parempi laulaja, se on ihan selvä, mutta en nyt Kiedisiä ihan surkeana pitäisi. Hänellä on tosi lämmin ja läsnäoleva ääni. Ja en kyllä Peppersiin toista laulajaa voisi kuvitella. Se on tärkeintä. Kuka muu siinä voisi laulaa kuin Anthony Kiedis? Ei kukaan muu.
Ei se raha ollutkaan taiteen arviointia. Tarkoitin vain sitä, että Kiedisillä on sen verran paalua, ettei tarvitse hirveästi stressiä ottaa mistään. Ja toisin kuin joku Cheek, Kiedis on mielestäni tehnyt sen rahan eteen myös hyvää musiikkia.Jos taidetta jollain mittarilla tulee mitata, niin ehkä huonoin niistä on "fyffe".
Ääni voi olla toki lämmin, mutta kusipäistä käytöstä se ei poista.
BSSM on toki ihan jees albumi, mutta kokonaisuutena sekava ja ylipitkä. Californication ei ehkä ole ylipitkä, mutta sen verran kuitenkin kertakäyttöinen plätty, ettei siihen ole jaksanut palata enää vuosikausiin. Muut ovat osastoa "kestää aikaa parin kuuntelun verran".Ei se raha ollutkaan taiteen arviointia. Tarkoitin vain sitä, että Kiedisillä on sen verran paalua, ettei tarvitse hirveästi stressiä ottaa mistään. Ja toisin kuin joku Cheek, Kiedis on mielestäni tehnyt sen rahan eteen myös hyvää musiikkia.
No onhan niitä Peppersin kovia levyjä nyt ainakin viisi:BSSM on toki ihan jees albumi, mutta kokonaisuutena sekava ja ylipitkä. Californication ei ehkä ole ylipitkä, mutta sen verran kuitenkin kertakäyttöinen plätty, ettei siihen ole jaksanut palata enää vuosikausiin. Muut ovat osastoa "kestää aikaa parin kuuntelun verran".
Mutta kyllä, olet oikeassa. On hän ollut tekemässä hyvää(kin) musiikkia, toisin kuin vaikkapa mainitsemasi Cheek.
Kyllä tuossa minunkin mielestäni ne parhaimmat on ja yhtyeen tuotanto on varsin tuttu, koska varsinkin 90-luvulla tuli kuunneltua bändiä enemmänkin. Senkin jälkeen musiikin suurkuluttajana toki uudet levyt on tullut kuunneltua läpi ja yhtään ns. viiden tähden kokonaisuutta en kaikesta huolimatta saa diskografiaan mahtumaan.No onhan niitä Peppersin kovia levyjä nyt ainakin viisi:
Mother's Milk
BloodSugarSexMagik
Californication
By The Way
Stadium Arcadium
Näistä By The Way on paras. Aika paljon se Kiedis on ollut noita tekemässä. Mutta totuuden nimessä sanottakoon, että ratkaisevampi on ollut John Frusciante. Peppersillä on sydän ja ulkokuori. Se kuori on Kiedis, sydän on Frusciante. Ilman Frusciantea Peppers on ollut sellaista light-Peppersiä. Paikoitellen hyvää, muttei koskaan niin hyvää kuin Fruscianten kanssa. Ihan kivoja nämä uudemmatkin lätyt ovat olleet, mutta kun ei ole Frusciantea, niin ei ole.
Tässä oli varmaan lyöntivirhe. Olisi pitänyt olla *****. By The Way on Peppersin paras levy. Siinä se uudempi Peppers tuli täydellisesti esille, se Fruscianten Peppers. Sellaista kaunista, vähän mollivoittoista kalifornialaista kitararockia ja kauniita harmonioita. Itse tykkään tästä uudemmasta Peppersistä enemmän kuin siitä vanhasta funk-punk-metal-setistä. Minusta Peppers on juuri ehkä paras esimerkki siitä, miten bändi on pystynyt uusiutumaan.By the Way *** 1/2
Ei ole lyöntivirhe. Omaan makuuni sellainen levy, joka kyllä kuulostaa ihan miellyttävältä ja tietyllä tavalla harkitulta sekä turvalliselta, mutta joka ei ole kestänyt aikaa niin paljoa, että siihen tulisi enää vuosien jälkeen kovin suurella mielenkiinnolla palattua. Lupaan kuitenkin kaivaa muistin virkistykseksi levyn uusintakuunteluun, koska olet sen hyvyyden tuonut useaan kertaan esiin. Ellen väärin muista, niin hyllystäni löytyy joku vinyyli-reissue.Tässä oli varmaan lyöntivirhe. Olisi pitänyt olla *****. By The Way on Peppersin paras levy. Siinä se uudempi Peppers tuli täydellisesti esille, se Fruscianten Peppers. Sellaista kaunista, vähän mollivoittoista kalifornialaista kitararockia ja kauniita harmonioita. Itse tykkään tästä uudemmasta Peppersistä enemmän kuin siitä vanhasta funk-punk-metal-setistä. Minusta Peppers on juuri ehkä paras esimerkki siitä, miten bändi on pystynyt uusiutumaan.
Luin kyllä koko viestin, mutta puutun tähän. Nuo Fruscianten ajan levythän ovat nimenomaan niitä, jotka kestävät aikaa. Ne ovat sellaista ajatonta Kalifornia-rockia. Ihan sama olisiko ne tehty 70-, 80-, 90-, 00- tai koska tahansa. Siinä minusta juuri on se Peppersin suuruus. Fruscianten kanssa Peppers löysi suuruutensa.joka ei ole kestänyt aikaa niin paljoa, että siihen tulisi enää vuosien jälkeen kovin suurella mielenkiinnolla palattua
Mielipideasioita. Puhuin lähinnä siitä kuinka levyt ovat omassa kuuntelussani kestäneet aikaa. En toki silti RHCP:tä miksikään kertakäyttötavaraksi miellä, joten älä ymmärrä myöskään väärin.Luin kyllä koko viestin, mutta puutun tähän. Nuo Fruscianten ajan levythän ovat nimenomaan niitä, jotka kestävät aikaa. Ne ovat sellaista ajatonta Kalifornia-rockia. Ihan sama olisiko ne tehty 70-, 80-, 90-, 00- tai koska tahansa. Siinä minusta juuri on se Peppersin suuruus. Fruscianten kanssa Peppers löysi suuruutensa.
Tarkennan itsekin. Nuo Peppersin funk-punk-metal levyt voivat olla aikansa tavaraa, mutta nuo Fruscianten aikaiset Kalifornia-rokkilevyt ovat kyllä niin ajatonta tavaraa kuin vain voi olla. Niillä Peppers sementoi itsensä maailman parhaiden bändien joukkoon. Jos siinä jotain traagista oli niin se, että Peppers oli silloin niin erilainen ja parempi.Mielipideasioita. Puhuin lähinnä siitä kuinka levyt ovat omassa kuuntelussani kestäneet aikaa. En toki silti RHCP:tä miksikään kertakäyttötavaraksi miellä, joten älä ymmärrä myöskään väärin.