Eilen uhrasin Kaakon derbyn sen takia, että oli pitkään odottamani ja jokusen kerran siirtynyt Jarkko Martikaisen 50-vuotisjuhlakeikka Kulttuuritalolla. Tämä oli kuitenkin vain kerran, joten ei kahta kysymystä priorisoinnista.
Ja keikkahan oli loistava. Ei yhtään tylsää hetkeä, ja Martikaisen välispiikithän ovat maan parhaita. Keikka meni myös selvästi pitkäksi, koska meno oli niin hyvää, ja Martikainen oli itsekin selvästi ilahtunut yleisön lämpimästä vastaanotosta. Ei se muuten olisi pyörinyt selällään laulamassa encoreja.
Tottahan YUP:täkin kuultiin. Petri Tiainen oli vahvasti keikalla mukana. Mutta kyllä Martikaisen soolotuotantokin on saatanan kovaa. Kuten hän itse sanoi, että jotkut valittavat, miksi se Martikainen tekee nykyään jotain vitun kamarimusiikkia, mutta syy on selvä: hänelläkin on vain tämä yksi elämä.
Raato raahautuu on yksi Martikaisen upeimmista soolobiiseistä. Ja hän itse on vielä sanonut, että epäröi tätä kovin. Kertokaa nyt joku tuolle miehelle, että se on NERO, jos se ei sitä tiedä!