Pakoilen töitä ja laitoin Razzlen tappajan bändin vitoslevyn soimaan. Olo ei ole hyvä. Taidan kuunnella heidän tuotantonsa kohta alusta loppuun, jotta voin antaa LOPULLISEN TUOMIONI. Tommy Lee soittaa usein miellyttävästi ja Mick Mars on aika jännä, mutta tuo laulaja on ihan paska. Siitä on yli 36 vuotta ja joka päivä tulee mieleen. Löytyisikö netistä laskuria, joka laskee sekunnilleen aikaa siitä kun?
Mötley Crüe: Too Fast for Love. Ei tämä levy ole ikääntynyt hyvin. Jotenkin aina luulen, että Look s That Kill löytyy tältä platalta, muttei löydy. Vince Neilin laulu keskimääräistä kamalampaa. Tähän olisi tarvinnut järeäotteista tuottajaa, jota ei tainnut olla (en googlaa) (googlasin: ei ollut). 2/5.
Jos joku yhtye edustaa minulle musiikillista täydellisyyttä, niin se on Kraftwerk. Nähdäpä tämä kolmen konsertin jälkeen vielä kerran livenä. Tänä vuonna taisi tulla 50 vuotta tauluun bändillä.
Folkhem on soinut viime päivinä ja vaikka en ihan heti ensikuulemalta syttynyt tälle yhtyeelle, niin onhan se todettava, että ei tuosta voi suomi-indie enää paljon paremmaksi muuttua. Folkhem iskee melkein yhtä kovaa kuin Ruusut muutama vuosi sitten ja odotan todella innolla, että saadaan Folkhemin debyyttialbumi ulos. Suosittelen katsomaan tämän musiikkivideon, sillä video tuo biisille paljon lisäarvoa.
Tuli tuosta bassocoverista mieleen oma biisisuosikki joka on ollut itellä kaikissa mahdollisissa soittimissa ja tulee olemaan.
Marcus Millerin Power, tyylikästä groovea:
Tänään on Status Quon ikonisen On The Levelin 46-vuotissynttärit, joten eikun valkoiset tennarit jalkaan, vaaleat denimit nykäsmasa vainaan korkeudelle, leveä haara-asento, jalka rammarin päälle (pöydän) ja ilmakitara tulittamaan.
Jostain 2000-luvun alusta saakka olen näitä jamppoja diggaillut. Olivat heti ensikohtaamisesta lähtien niin mahtavan oloisia. Love at first sight.
Tulee mieleen alkuvuosien huuruiset keikat Turussa ja kovat bileet takahuoneessa. Siitä sitten eteenpäin. Tarinoita ja muistoja riittää.
Ainakin puolen aikuiselämän mittainen matka on ollut näiden janttereiden kanssa. Mielestäni paras bändi kertomaan suomalaisen nuoren miehen elämästä. Jo yhteen Lokkien biisiin mahtuu enemmän elämää kuin moni ehtii kokea. Jos kendotermein sanotaan, nämä kaverit jättävät aina kaiken jäälle.
Aina kun kuuntelee Damn Seagullsia, tuntee elävänsä. Se on varmaan aika hyvä kehu bändille.
Tuli tuosta bassocoverista mieleen oma biisisuosikki joka on ollut itellä kaikissa mahdollisissa soittimissa ja tulee olemaan.
Marcus Millerin Power, tyylikästä groovea:
Olin joskus 2005 Helsingin Free Record Shopissa jonottamassa nimmaria Opethin tyypeiltä, päällä sattui olemaan Marcus Millerin t-paita jonka ostin joskus Imatran Big Band-festivaleilta Millerin ollessa siellä esiintymässä. Kun olin ottamassa nimmaria basisti Mendeziltä, Mikael Åkerfedlt huikkasi basistilleen että katos mikä t-paita tuolla jätkällä on. Mendez huomasi paitani ja alkoi innostuen höpöttämään Millerin olevan idolinsa. Sanoi soittavansa Millerin signature-bassollakin. Tällainen muisto tulee aina mieleen Marcus Milleristä.
Nyt kuuntelussa Steven Wilsonin uusin The Future Bites. On tässä hetkensä, mutta kyllä vahva tunne, että SW on parhaat soolonsa tehnyt.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy