Melankoliaa
Camerata Mediolanense: Musica Reservata
Maagisen italialaisbändin ensimmäinen levy julkaistiin äskettäin uudelleen, joten sain sen lopultakin kuultavakseni. Ei mikään mestariteos, mutta myöhempien levyjen hienoja elementtejä on jo esillä. Lisäksi levyllä kuullaan mielenkiintoisia vierailijoita.
The Candles Burning Blue: Pearls Given To The Swine
Kuka tuntee tämän suomalaisbändin? En minäkään, mutta yllättävän jymäkkää goottirokkia on tämä levynsä. Hengeltään lähempänä Joy Divisionia kuin Sisters Of Mercyä, mikä on aina positiivista. Ja mielikuvitustakin löytyy enemmän kuin vaikkapa vuosia sitten aivokuolleelta Two Witchesiltä.
Caprice: The Evening Of Iluvatar's Children
Venäläisten barokkipoppareiden Tolkien-trilogian toinen osa. Musiikki ei ole klassista, mutta sovitukset ovat. Tällaista ei länsimaisilla levyillä kuule - luultavasti jo pelkästään kustannussyistä.
Death In June: All Pigs Must Die
Upean Tampereen-keikan jälkitunnelmissa jopa tämä DIJ-asteikolla aika heikko levy on kuulostanut hyvältä. "These are strange days for you, me and Finland"...
Death In June: Nada!
Jo mainitun keikan innoittamana tuli hankittua myös tämä DIJ:n varhainen julkaisu. Joy Division -henkistä depressiota, 80-luvun futusoundeja ja folk-vaikutteita. Erinomainen levy.
First Law: Refusal As Attitude
Mielenkiintoisesti rakennettua ambient-äänimaisemaa. Tavanomaisen matalan syntsahuminan sijaan tässä luodaan terapeuttinen äänimatto aivan toisenlaisin keinoin, mutta tulos on erittäin vakuuttava.
Lycia: Compilation Appearances Vol. 2
Joskus sitä jo melkein unohtaa, miten uskomattoman hieno bändi Lycia oli tai on. Jopa nämä kokoelmabiisi- / b-puolikokoelmat, joiden kakkososa tässä on kyseessä, kuulostavat klassikoilta. Ja tulkinta "We Three Kings" joululaulusta pysäyttää tehokkaammin kuin rivi aseistettuja mellakkapoliiseja.
Nico: Desertshore
Lainasin kirjastosta vailla suuria odotuksia, mutta tämähän iskee kuin miljoona volttia! Velvet Underground -hemmo John Cale on loihtinut ultradepressiiviset urkusovitukset ja Nicon laulaa jopa kaihoisammin kuin Chelsea Girlillä. Aah...
Predominance: Nocturnal Gates Of Coincidence
Avaruusambientia sieltä paremmasta päästä (ts. ilman fiksaatiota 70-luvun varhaisiin konesoundeihin). Virkistävää lajissaan siinäkin mielessä, että tässä välillä lauletaan ja yhdessä biisissä on jopa kertosäe!
The Walkabouts: Train Leaves At Eight
Yksi niistä bändeistä, joilla on niin vahva ja valloittava oma soundi, että ne saisivat Tauski Peltosen biisitkin tihkumaan urbaania kaihoa ja öisten kaupunkien romantiikkaa. Ei varmaankaan bändin paras levy, mutta se soundi...
