Ihminen, joka dissaa Loadia, ei ymmärrä yhtään, mistä Metallicassa lopultakin on kyse. Minäkin sen tajuan, vaikken ole edes fani. Pitääkö se sanoa vielä ääneen?
Hyvä yritys, mutta huti. Raha toki auttaa siinä.Rahasta.
Minä näen tämän asian toisin. Tokihan hevimarkot vittuuntuivat kun James ja Lars olivat leikanneet ne amislettinsä pois, ja tottakai niitä ahisti sekin kun biiseissä oli oikeat melodiat ja niitä ehti jopa kuunnella. Minulle Load on kuitenkin testamentti ja kumarrus Cliff Burtonille. Miehelle, jolla oli avarin musiikkimaku koko alkuperäisestä Metallicasta. Miehelle, joka diggaili Eaglesia ja Lynyrd Skynyrdiä niissä trumpettilahjefarkuissaan. Miehelle, joka olisi nauttinut ihan vitusti, jos olisi päässyt soittamaan jotain Bleeding Me’tä tai Outlaw Tornia.
Ihminen, joka dissaa Loadia, ei ymmärrä yhtään, mistä Metallicassa lopultakin on kyse. Minäkin sen tajuan, vaikken ole edes fani. Pitääkö se sanoa vielä ääneen?
Sana jota hain on ilmaisunvapaus.
Raha auttaa siinä.
Tottakai on ihmisiä, jotka haluavat uuden Master Of Puppetsin kahden vuoden välein. Sitä ei kuitenkaan tule. Miksi tulisikaan? Se on tehty jo.
90-luvulla Metallica oli saavuttanut aseman, jossa se pystyi kokeilemaan. Se kokeili. Kuulijasta riippuu, tykkäsikö se kokeiluista vai ei. Slayer ei kokeillut, ne teki vaan samaa levyä uudelleen ja uudelleen ja aina vähän huonompana versiona.
Metallica tiesi, että niiden levyä ostetaan vaikka siinä olisi tunti Larsin piereskelyä. Mustan levyn jälkeen kaikki missä luki Metallica myi. Load oli kokeilu. Minusta se oli hyvä kokeilu. Olen aina pitänyt musiikissa melodioista ja tietynlaisesta groovesta, ja Loadilla Hetfield todisti osaavansa melodian ja Ulrich sen, että hänestä huolimatta bändillä on tietty groove.
Arvostan muuten James Hetfieldiä ihan vitusti sanoittajana. Pinnalta yksinkertaisia, mutta kuitenkin syviä ja ajateltuja tekstejä. Loadin sinkkubiisi Until It Sleeps on hyvä esimerkki tästä.
No kyllä Slayerin kohdalla esimerkiksi Show no Mercy ja Seasons in the Abyss on aika erilaisia, puhumattakaan sitten kuinka kauas Slayer ajautui thrash metallista myöhemmin.Slayer ei kokeillut, ne teki vaan samaa levyä uudelleen ja uudelleen ja aina vähän huonompana versiona.
No me nyt ollaan tästä pikkuisen eri mieltä. Mie osaan elää sen asian kanssa, toivottavasti sinäkin.Tässä on hyvä huomioida, että ainakin mun kohdallani oli kyse omasta mielipiteestäni koskien Loadia, ei mistään kritiikistä sitä kohtaan, että bändi on kokeillut ja muuttunut, mitä itsessään en koskaan näe pahana asiana. Mun mielestäni musta albumi on hyvä, eikä tulisi mieleenkään dissata sitä väsyneellä argumentilla, koska kaupallisuus... Sen jälkeen Metallica ei vain ole tehnyt mun makuuni mitään hyvää. Mäkin tykkään melodioista ja groovesta, mutta Loadista en. Se on mielestäni pääosin vetelää huttua, kaukana mistään musiikillisesta hienoudesta.
Kukas tämmöistä yhdistämistä on tehnyt? En minä ainakaan. Minusta Sabbath oli aina bluesbändi joka keksi särön ja Motörhead oli rock’n’rollia Chuck Berryn ja Little Richardin hengessä. Lemmykin aina sanoi keikkojen alussa että we are Motörhead and we play rock’n’roll. Ikinä ei hevistä maininnut sanaakaan.Aikamoista ilmaisunvapautta on mielestäni myös alkuperäinen Black Sabbathin ja Motörheadin yhdistäminen NWOBHM:iin.
Ilman muuta Metallicalla oli mahdollisuus kokeilla mitä halusi Blackin menestyksen jälkeen ja Lulu vieköön se myös kokeili. En pidä Loadia lainkaan huonona levynä, päinvastoin. Mutta ei Metallicassa kyllä siitä ole kysymys, kuten sen jälkeiset levytkin osoittaa.
Ja arvostan Slayeria kyllä suuresti, en ymmärrä miksei näin olisi. En oo juuri kuullu huonoa kommenttia AC/DC:n samana pysyvästä tyylistä. Ja Slayerhän teki parhaan levynsä vasta vuonna 1990.
Metallica sellaista yhdistämistä on tehnyt uransa alussa.Kukas tämmöistä yhdistämistä on tehnyt? En minä ainakaan. Minusta Sabbath oli aina bluesbändi joka keksi särön ja Motörhead oli rock’n’rollia Chuck Berryn ja Little Richardin hengessä. Lemmykin aina sanoi keikkojen alussa että we are Motörhead and we play rock’n’roll. Ikinä ei hevistä maininnut sanaakaan.
Samaa mieltä Slayerin parhaasta levystä.
No sehän on ihan tervettä. Ottaa vaikutteita sieltä täältä, lisätä jotain omaa ja saada aikaan toimiva, ennen kuulematon keitos. Sitähän jo Elvis teki, kun sotki kantria, gospelia ja bluesia ulosantiinsa.Metallica sellaista yhdistämistä on tehnyt uransa alussa.
"I hear you calling and it's needles and pins (and pins)
I wanna hurt you just to hear you screaming my name"
Että on osuva säe..prkl.
Itse sain "lempinimen" Poison aikanaan ala-asteen lopulla kun lauleskelin tätä biisiä luokassa kun olin tekemessä läksyjä tms.Tää oli iso hitti kun olin yläasteella. Pikkusisko osti vinyylin. Mie kuuntelin mieluummin Billion Dollar Babiesia ja Love It To Deathia. Kuuntelen edelleen. Tämän levyn kanteen olisi voinut kirjoittaa että Desmond Child (of Bon Jovi fame) featuring Alice Cooper: Trash.
Se on hyvä asia, ei muuten syntyisi uudenlaista musiikkia. Viittasinkin siihen, että Metallican alkuaikojen cocktail oli samanlaista ilmaisunvapautta ja kokeilua kun Loadin aikainen tyylinvaihto.No sehän on ihan tervettä. Ottaa vaikutteita sieltä täältä, lisätä jotain omaa ja saada aikaan toimiva, ennen kuulematon keitos. Sitähän jo Elvis teki, kun sotki kantria, gospelia ja bluesia ulosantiinsa.
Kuitenkin kaikki on lopulta vain musiikkia. Joko pidät tai et. Vittuun kaikki genret ja muut rajoitukset.
Tämä soimaan kun Pataljoonan bussi on ylittänyt Vaasan rajan ja halli alkaa olla jo lähellä:
Hyvä biisi Metallican ReLoad-albumilta. Hidastempoisempi sekä mielestäni parempi kuin Fuel. Löysinpä sitten kerrassaan kiiltävän jalokiven onkalon seinämästä.
Kyse ei ole mistään soundista vaan siitä miten riffit/melodiat on laitettu yhteen. Se ratkaisee onko albumi hyvä vai huono, erityisesti thrash metallissa minun mielestäni. Mitä ylläolevaan keskusteluun tulee niin mielestäni Seasons in the Abyss ei ole Slayerin parhaimmistoa. Nopeatempoisemmat osuudet on hyviä, mutta keskitempoiset/hidastempoisemmat osuudet on laitettu kasaan tylsästi, erityisesti jos vertaa niitä Slayerin kolmeen ekaan levyyn.Miksi odottaa noilta enää uutta levyä kun tää sama soundi on kuultu jo edellisellä neljällä albumilla?
Jumalauta! Ihsahn! Kuunnelkaa Ihsahnin levy "after" ainakin pari kertaa putkeen läpi. Siinä on levy missä on jokaiselle jotakin. Vittu mikä mestariteos!