Kuuntelussa juuri nyt

  • 1 902 146
  • 21 729

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yhtyeen nimi ei ollut meikäläiselle tuttu millään tasolla, joten oli käytävä vilkaisemassa Wikipediasta lisätietoja. Kun kyseessä vaikutti olevan kuuluisa elektronisen rokin bändi, kiinnostukseni heräsi. Kuuntelen tätä biisiä juuri paraikaa, ja pakko sanoa, että ei oo huonoa musiikkia. Mukavan rentoa musiikkia yöhön ja kappaleen tunnelma on muutenkin miellyttävä. Kiitoksia tästä.

Jos suositella saa, niin kannattaa tutustua yhtyeen levysuoraan Black Celebration-Music For the Masses-Violator-Songs Of Faith and Devotion. Ihan alunperin DM soitteli jopa sellaista poikapoppimaista (Just Can't Get Enough) syntikkapoppista, mutta noin kasarin puolesta välistä tyyli muuttui huomattavasti tummanpuhuvampaan suuntaan. Ja sieltä vuoden -84 Some Great Reward-levystä aina vuoden -97 Ultraan DM teki mielestäni ne parhaat levynsä ja biisinsä.

Tietysti suosiolla oli kääntöpuolensakin ja varsinkin bändin laulaja David Gahan oli pahimmilaan melkoisessa jamassa erinäisten huimausaineiden kanssa. Nykyään Gahan on ilmeisemmin onnistunut selättämään ongelmansa.

Muutama biisi:
A Question Of Time (Black Celebration)
Behind The Wheel (Music For the Masses)
Waiting For the Night (Violator)
In Your Room (Songs Of Faith and Devotion)

Sekä tietysti se bändin kuuluisin biisi eli Violator-lätyn ykkössinkku
Enjoy the Silence
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Big Country ja puoliksi akustinen livealbumi Without the Aid of a Safety Net. Joka kerran kun tämän kuuntelee, yllättyy, kuinka kova livebändi se aikanaan oli. Tai no, keikkailevat toki vieläkin, mutta ei se ihan sama asia ole, kun Stuart Adamson on pukannut horsmaa toista kymmentä vuotta.

Jaa, näkyy olevan koko keikka myös Youtubessa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jumalauta. Northlanen uusi albumi on ollut virallisesti ulkona nyt jokusen tunnin ja ei vaan riitä ylistyssanat koko rekordia kohtaan. Tämä biisi etenkin on aivan älyttömän hyvä:
Northlane - 4D

Okei, on tämäkin kyllä aika vitun kova:
Northlane - Jinn
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tool on saapunut Spotify nimiseen palveluun. Kuunnellaanpas sitten sitä useampi tunti tänään. Aloitin siitä levystä, jota kautta tutustuminen yhtyeeseen lähti. Elikkäs 10,000 Days.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
https://www.youtube.com/watch?v=d-6jMnrT0pc <--
Dissection - Son of the mourning (live in Koln 1997)

Miten onnistuu pistää youtube linkki niin, että näkyy esittäjä ja biisin nimi, eikä youtube.com
YouTubessa on semmoinen jaa nappi. Sitten se tarjoaa näppärämmän linkin hieman erilaisessa muodossa ja se näyttää artistin ja kappaleen.
Minä olen juuri tuon saman vinkin jollekin toiselle tällä palstalla vinkannut, ja sittemmin olen huomannut vielä vähän yksinkertaisemman tavan kopioida se youtu.be muotoinen linkki, joka näyttää suoraan videon otsikon Jatkoajassa. Klikkaa vain hiiren oikealla ja valitse "kopioi videon URL-osoite", kun hiiren osoitin on videoikkunan päällä.
 

Janne76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toimii, kiitoksia. Täällä kai on vanhempi Zenforo käytössä, kun uusimmissa on media juttu, mihin lisäämällä youtube linkin, niin se näyttää youtube kuvakkeen, mistä voi pistää suoraan videon pyörimään.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"Leevi and the Leavings"-yhtyeen kappale "Elina, mitä mä teen?".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: U2

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Tämän ketjun ehdotukset pääsevät tänään testiin. Aika antaa 80-luvun levitä lopullisesti 17-vuotiaisiin verisuoniini ja antaa rytmin heittää mennessään kauas musikaalisiin ulottuvuuksiin. Jumpe mä rakastan kasaria!

Tässä sulle lisää kasaria, joita en löytänyt parhaiden ketjusta, mutta mielestäni ne kuuluvat ehdottomasti sinne.

Prince - Purple Rain
Ultravox - Vienna (Official Music Video)
The Style Council - Shout To The Top (Official Video)
Soft Cell - Tainted Love (Official Video)
China Crisis - "Wishful Thinking" (1983)
Spandau Ballet - Through the Barricades (Official Video)
Marillion - Kayleigh (Original Version)
Patti Smith - People Have The Power
The Adventures - Feel the Raindrops
Orchestral Manoeuvres In The Dark - Joan Of Arc (HD)
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämän ketjun ehdotukset pääsevät tänään testiin. Aika antaa 80-luvun levitä lopullisesti 17-vuotiaisiin verisuoniini ja antaa rytmin heittää mennessään kauas musikaalisiin ulottuvuuksiin. Jumpe mä rakastan kasaria!

Oikein hyvä vuosikymmen musan suhteen kyllä. Pistetääs tällainen sekalainen lista kasareilta tähän aamupäivän ratoksi:

Kim Wilde - Shoot To Disable
ABBA - Visitors
Savatage - Gutter Ballet
Martika - Toy Soldiers
Queensrÿche - Queen Of the Reich
Duran Duran - Reflex

Ja vaikka "viimeiseksi hitaaksi" lisää Kim Wildea
Stay Awhile
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös