Mulla on koko viikonlopun soinut Sara-bändin Veden äärelle-levy. Ihan loistava, sanoisinko jopa että on paikka paikoin kuin Suomen Katatonia.
Yhden kuunnellun ja hankitun levyn (Viva Emptiness) perusteella Katatonialla on loistavan musiikin elementit olemassa, mutta jokin siitä syö parhaan terän. Ainakin osittain sanoitukset. "Don't you fuckin' lie" -tyyppiset rivit kuulostavat teini-ikäisen metallimiehen angstissa kirjoitetuilta turauksilta ja kuulostavat muuten huoliteltujen kappaleiden lomassa naurettavan korneilta.
Ja kas kummaa, Saralta juuri Veden äärelle on diskografiansa ainoa edustaja minun levyhyllyssäni. Kelpo tuotos, mutta ei sekään huipulta tunnu. Tyyli miellyttää, biisejä on vain vähän liikaa niiden laatuun nähden.
Katatonialla Evidencessä on kyllä todella tykki kertosäe. Tykkään paljon. Saralta taas kovaa kolisee radiohitti Rauhan aika. Ilmeinen päätelmä on, että vaadin tältä musiikkityyliltä killerimelodioita. Vähän outoa kyllä, kun kuitenkin tykkään hulluna Opethista koukeroineen. Kannattaisiko siis kokeilla myös muita levyjä?
No, heinäkuussa Ilosaarirockissa Katatonia. Viimeistään sen jälkeen päivitetympiä näkemyksiä.