Viestin lähetti cosmic_rodeo
Talk Talk : The Collection
Enpä tiennyt bändistä mitään ennen kuin kuulin "Life's what you make it"-biisin GTA Vice Cityn soundtrackilla ja sitä eräälle kaverilleni kehaisin. Ostivat penteleet sitten syntymäpäivälahjaksi minulle yhtyeen kokoelman. Levy on kyllä hieman hätäisesti kootun oloinen, esimerkiksi kansivihkosesta ei löydy niin minkäänlaista informaatiota bändistä ja yhden biisin nimikin on kirjoitettu väärin, mutta mitäpä noista pienistä, kun musiikki on kerran näinkin loistavaa. Ehdottomasti suositeltavaa kasaripoppista, johon ainakin itse aion perehtyä tarkemminkin.
Talk Talk on todellakin niitä kasaripoppibändeistä kirkastetuimpia. Jokainen levy on lisäetappi matkalla kohti yhä pelkistetympää ja akavampaa äänimaisemaa.
Party's Over on sellaista Duran Duran /Human League -liigan poppista tarttuvilla meloodijoilla, mutta selkeästi murhellisemmalla pohjavireellä.
It's My Life taas on sitten se täydellinen 80's pop-levy, verrattavissa lähinnä johonkin ABC:n
Lexicon of Loveen tai Roxy Musicin
Avaloniin. It's My Life, Such a Shame, Dum Dum Girl ja Renee ovat vaan yksinkertaisesti hienoja kappaleita.
Seuraavaksi ilmestyikin sitten
The Colour of Spring ja musiikki on muuttunut. Life's What You Make It ja Happiness is Easy ovat upeita biisejä, mutta iso osa kappaleista on hieman "vaikeita", jopa eteerisiä/hiljaisia humisteluja, joissa ei löydy liikaa poppielementtejä.
Tuo The Collection koostuu nimenomaan noiden kolmen ensimmäisen studiolevyn kappaleista sekä sinkkujen b-puolista. BTW mikähän biisinimi oli kirjoitettu väärin?
Neljäs albumi
Spirit of Eden on jo sitten menoa eikä nokitusta. Poissa ovat rytmikkäät rummut ja selkeä rakenne. Biiseistä on tullut leijuvia ja hankalasti hahmotettavia osa suuremmasta kokonaisuudesta. Tässä ei nyt haeta hittejä eikä edes sinkkuja.
Laughing Stock jatkaa aivan samoilla linjoilla. Bändi on kutistunut alkuperäisestä viiden kaveruksen kokoonpanosta Mark Hollisiin ja Lee Harrisiin sekä matkan varrella mukaan tulleeseen Tim Greene-Frieseniin. Luonteva siirtymä tästä onkin sitten Mark Hollisin omaniminen soolo. Huminaa, hiljaisuutta ja laulantaa, jossa soi ahdistus, suru, kipu ja kauneus.
Takkkareiden sivuprojekteista mainittakoon ainakin Lee Harrisin ja Paul Webbin (rytmiryhmä siis; rummut ja basso) O'Rang, jolta on tuli 90-luvun puolivälissä kaksi levyä (Hear of Instinct & Fields and Waves). Viime aikoina miehet ovat kiertäneet yhdessä Beth Gibbonsin (Portishead) kanssa tämän sooloillessa.
Hups, tulipa taas vuodatettua. Talk Talk, hieno bändi.