Kaitsun ero Tamiin ja Numppaan tulee myös siinä, että kosketus nykykiekkoon pelaajana on paljon tuoreemaa siitäkin huolimatta, että Tami on koutsannut paljon 2010-luvullekin asti. Eikä se vielä mitään meinaa, että on pelannut ammatikseen, koska on siellä studiossa käynyt moni ex-pelaaja mutisemassa niistä "helpoista syötöistä omissa" ja "typeristä rangaistuksista", mutta kokemus ammattilaispelaajana antaa kuitenkin lähtökohdat siihen miten aletaan kentän näkökulmasta avaamaan peliä tässä tapauksessa kuuntelijalle eikä katsojalle.
Kaitsun ei tarvitse itseään brändätä niin kuin Tamin, joten tuokin aika menee Nurmisella sopivasti pelin tulkitsemiseen eikä edes yritä tehdä itsestään mitään ylianalyytikkoa. Isä-Nummelin menee sellaisessa leppoisassa runkosarjan pelissä hyvin missä ei tapahdu, jossa hän pystyy toistamaan lähinnä Silvennoisen jutut ja taivastelemaan yksilösuorituksia. Tami on parhaimmillaan vauhdikkaassa pleijarikiekossa, jossa ei ole tolkun häivää, koska hän osaa luoda tunnelman siihen. Nurmisen sopii selvästi sellaiseen "asemasota" - peliin, jossa kynttilää pidetään vakan alla ja jossa yritetään kertoa mitä joukkueet nyt aikovat. Radiossa työskentely on monin verroin haastavampaa kuin televisiossa, mutta telkkarin tikut ja takut tuntuvat vain keräävän kaiken glorian, eihän vittu radiota kuunnella nykyään kuin eläkeläisbussissa kohti lentokenttää määränpäänä Kanariansaaret ja palvelutaloissa.