Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2013–2014

  • 444 077
  • 1 822

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jos jostain syystä fanien keskuudessa tuo ylläoleva ei vielä auennut, niin toivottavasti se aukenee nyt. Joten kun seuraavassa paikallisessa kolisee, niin ei tule sitten yllätyksenä että sitä penalttia tulee vähän enemmän. Ja ihan ansaitusti.

Jokainen seura on vastuussa valinnoistaan, ja varsinkin hifk on omilla valinnoillaan luonut tämän tilanteen. Älkää valittako, vaan hyväksykää se.

Niinpä, tämähän se on pointti miksi Jokerit ja HIFK saa syyttää ihan itseään että rangaistusasteikko menee kovennettuna kun nämä kaksi jatkaa hölmöilyään. Onneksi on näyttänyt siltä että Jokerit ei ole halukas jatkamaan tuota pippelimiekkailua, HIFK ja Summanen ei näytä päässeen siitä yli kuten nähdään tuon luistelutaidottoman tappelijan tuomisesta liigaan "suojelijaksi". No Liusjärvi sitoi aika tarkasti niin HIFKin kuin Gilliesin kädet jatkoa ajatellen, en sano etteikö luupää-HIFK edelleen brändinsä varjossa voisi jatkaa hölmöilyä mutta ainakin nyt siitä pitäisi jatkossa rapsua kunnon rangaistukset. Sama koskee toki edelleen Jokereita jos se tuohon sotaan uudelleen lähtee mukaan.
 
53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta molemmat caset olivat normaaleja pelitauolla tapahtuvia tönimisiä

Oletko ihan tosissasi? On normaalia pelin päätyttyä tuollein "törmätä" vastustajan päähän taikka vihellyksen jälkeen vetästä nyrkillä naamatauluun? Eihän noissa kummassakaan edes tönäisty.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ja koska blackhawkin mielestä Abidin sikailu jäi valtakunnallisessa mediassa todella pienelle huomiolle on IS päättänyt tänään tehdä jutun siitä että Abidin pelikielto loppui. Tämä on IS Jääkiekon pääuutinen.

SM-liiga: Ramzi Abidin pitk pelikielto lusittu - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Sim Liivikin taklauksesta muuten ei ole löytynyt edes videomateriaali julkiseen levitykseen. Tämä digiaikana jo melkoinen ihme.

Aika vähällä huomiolla tosiaan mennyt tuo Abidin rangaistus valtakunnallisessa mediassa. Toinen iltapäivälehdistä ei olekkaan nyt tehnyt vasta kuin viisi juttua siitä.

53300, ei ole normaalia, mutta onko ero noissa tapauksissa muka tosiaan noin iso? Kauden törkein vs. se-vitun-ruutu-ansaitsi-ja-filmasi-homo
 
53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
53300, ei ole normaalia, mutta onko ero noissa tapauksissa muka tosiaan noin iso? Kauden törkein vs. se-vitun-ruutu-ansaitsi-ja-filmasi-homo

Ei ole kauden törkein muttei myöskään normi töniminen. Tämä tahtoo yleensä olla ongelma kaikessa suomalaisessa keskustelussa mukaan lukien tämän jatkoajan keskustelupalstan. Kaikki on mustaa tai valkoista. Joku jos paheksuu jotain tekoa niin samantien se onkin kaikkein pahinta ikinä, ja vastaavasti jos joku sanoo ettei se nyt niin paha ollut niin tulee syytöstä että ei pitäisi sitä minään. Harmaatakin on olemassa.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Ja koska blackhawkin mielestä Abidin sikailu jäi valtakunnallisessa mediassa todella pienelle huomiolle on IS päättänyt tänään tehdä jutun siitä että Abidin pelikielto loppui. Tämä on IS Jääkiekon pääuutinen.

SM-liiga: Ramzi Abidin pitk pelikielto lusittu - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Sim Liivikin taklauksesta muuten ei ole löytynyt edes videomateriaali julkiseen levitykseen. Tämä digiaikana jo melkoinen ihme.

Aika vähällä huomiolla tosiaan mennyt tuo Abidin rangaistus valtakunnallisessa mediassa. Toinen iltapäivälehdistä ei olekkaan nyt tehnyt vasta kuin viisi juttua siitä.

53300, ei ole normaalia, mutta onko ero noissa tapauksissa muka tosiaan noin iso? Kauden törkein vs. se-vitun-ruutu-ansaitsi-ja-filmasi-homo

On noissa tilanteissa se ero, vaikkei kumpikaan vastapuolelle vaarallinen ollutkaan, että Abid osoitti täydellistä vastustajan kunnioittamisen puutetta, kun toisessa tapauksessa Ruutu osoitti sitä huomattavasti enemmän ja pitemmällä aikavälillä. Abidin kielto mielestäni hieman yläkanttiin, mutta ruma temppuhan se oli.
 
chubster

Jäsen
Tämä nyt on vähän tällainen hassuttelu, mutta linja on nyt vedetty eli:

Olli Palola veti tänään Gillies tyyliin Miika Lahtea. Lahti ei jäänyt esittämään kuollutta, tilanteesta ei tuomittu mitään rangaistuksia. Tulisiko kuitenkin kurinpidon uskottavuuden nimissä tästä nyt lätkäistä tuo 3 peliä? Minun mielestä 3 peliä gilliesille oli likaa alkujaankin, mutta näin on kabinetissa päätetty.

Ja ei, en todellakaan ole vaatimassa Palolle rangaistusta. Se, ettei tilanteesta tullut edes 2min, aluksi olin sitä mieltä, että se on ihan ok. Kuitenkin, aivan totta, 2 min väkivaltaisuus kenties kohdillaan. Pohdin vain kurinpidon uskottavuutta ja linjaa.
 
Viimeksi muokattu:

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Ja ei, en todellakaan ole vaatimassa Palolle rangaistusta. Se, ettei tilanteesta tullut edes 2min väkivaltaisuusjäähyä on mielestäni oikein. Pohdin vain kurinpidon uskottavuutta ja linjaa.

En nähnyt tilannetta, mutta jos mielestäsi Gilliesin lyönnin kaltaisesta tempusta ei pitäisi antaa edes kaksiminuuttista, niin sulla on se uskottavuusongelma.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tämä nyt on vähän tällainen hassuttelu, mutta linja on nyt vedetty eli:

Koita vaikka tavata Kyyberin viesti siitä miksi Jokerit ja HIFK nauttii keskinäisissä kohtaamisissaan hieman kovennetusta rangaistuskäytännöstä, ehkä se hitaammalla lukemisella avautuu.

Ja pitäisi nähdä Palolan teko ennen kuin alkaa vertailemaan, pelkän kuulopuheen perusteella en sano asiasta yhtään mitään muuta kuin että Lahti sai sitä mitä on kerjännytkin jos Palola todellakin löi.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Tämä nyt on vähän tällainen hassuttelu, mutta linja on nyt vedetty eli:

Olli Palola veti tänään Gillies tyyliin Miika Lahtea. Lahti ei jäänyt esittämään kuollutta, tilanteesta ei tuomittu mitään rangaistuksia. Tulisiko kuitenkin kurinpidon uskottavuuden nimissä tästä nyt lätkäistä tuo 3 peliä? Minun mielestä 3 peliä gilliesille oli likaa alkujaankin, mutta näin on kabinetissa päätetty.

Ja ei, en todellakaan ole vaatimassa Palolle rangaistusta. Se, ettei tilanteesta tullut edes 2min, aluksi olin sitä mieltä, että se on ihan ok. Kuitenkin, aivan totta, 2 min väkivaltaisuus kenties kohdillaan. Pohdin vain kurinpidon uskottavuutta ja linjaa.

Myös Otto Honkaheimo löi Raumalla hanska kädessä melko voimakkaan näköisesti (toisinkuin TG) Pekka Saarenheimoa.

Saarenheimo osasi odottaa tilannetta vähemmän kuin Ruutu, koska katse oli maalivahdin hanskassa jota hakkasi mailallaan niin innolla.

Tilanteesta ei tuomittu rangaistusta. Saarenheimo ja Ruutu sai mitä tilasi, toinen ei keräillyt piilolinssejään.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ruudun epäurheilijamaisuuksiin on näköjään kuitenkin otettu tiukka linja, koska eilen Kalpa-pelissä ei tuomaristo katsonut sormien läpi Jarkko-show:ta ja kymppi pamahti helpohkosti. Jarkon provoilu kostautuu välillä näinkin, hyvä niin. Luulisi pistävän mietimään omaa käytöstään noin niin kuin loppukautta varten, jos siis joukkueen etu merkitsee mitään.

Minua ei tietenkään haittaa, jos tuo aito klovni jatkaa itsepäisesti entiseen tapaansa ja toimii jäähymagneettina rapauttaen samalla narrien iskukykyä (joka kylläkään eilen ei pahemmin horjunut Jarkosta huolimatta).
 
Herra Perkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruudun epäurheilijamaisuuksiin on näköjään kuitenkin otettu tiukka linja, koska eilen Kalpa-pelissä ei tuomaristo katsonut sormien läpi Jarkko-show:ta ja kymppi pamahti helpohkosti. Jarkon provoilu kostautuu välillä näinkin, hyvä niin. Luulisi pistävän mietimään omaa käytöstään noin niin kuin loppukautta varten, jos siis joukkueen etu merkitsee mitään.

Mielestäni käytöskympeistä ei joukkue hirveästi kärsi. Toki ketjut sekoaa ja peluutus muuttuu, mutta Ruudun puuttuminen kentältä tuskin vaikuttaa pelillisesti juurikaan. Jos jokaista käytöskymppi kohti Ruutu saa kalasteltua muutaman jäähyn, niin kyllä siitä mielestäni joukkue hyötyy.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mielestäni käytöskympeistä ei joukkue hirveästi kärsi. Toki ketjut sekoaa ja peluutus muuttuu, mutta Ruudun puuttuminen kentältä tuskin vaikuttaa pelillisesti juurikaan. Jos jokaista käytöskymppi kohti Ruutu saa kalasteltua muutaman jäähyn, niin kyllä siitä mielestäni joukkue hyötyy.

Ruutu on pelillisesti vahvistus kun keskittyy pelaamiseen, Ruutu on erinomainen alivoimapelaaja, kiekon karvaaja ja kulmapainija. Pisteidenkin valossa Ruutu on Jokereissa varsin isossa roolissa. Toisin kuin esimerkiksi Gillies, Ruutu osaa myös pelata peliä nimeltä jääkiekko.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Vähän kesti vastaaminen. Siis Gilles 1 peli, Summanen 8 ja toimistolle 100k sakot.

Hohhoijaa, mikäs olisi ollut oikeutettu rangaistus sitten SBA:n tapauksessa? Kuitenkin melko paljon selvempi ja törkeämpi käskytys kyseessä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SBA:n tapauksessa valmentajille taisi tulla tuo 8 peliä, eli se oli sieltä ja tuo 100k sakko olisi ollut viesti kaikille seuroille käskytyksestä. Koska mitään oikeaa rangaistusta ei nyt tullut (varoitusta lukuunottamatta), niin perseily jatkuu ja seuraavassa paikallisessa arvotaan Ruutu tai SBA käskytyspolitiikan uhriksi. Tuskin tuo yksi lyönti täytti mitään hifk:n kuittivihon sivua.

SBA:n rangaistus meni viimevuotisilla normeilla, ei siinä mitään. En tuosta määräisi enempää kakkua edelleenkään.

Kuitenkin melko paljon selvempi ja törkeämpi käskytys kyseessä.

Gillesin tapauksessa käskytys alkoi jo, kun pelitaidoton gooni palkattiin rosteriin. Saa ajatella ihan omilla aivoilla, ei ole kielettyä.
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Gillesin tapauksessa käskytys alkoi jo, kun pelitaidoton gooni palkattiin rosteriin. Saa ajatella ihan omilla aivoilla, ei ole kielettyä.

Kyllä se Gillies on aika paljon rauhoittanut teidän rottien tekemisiä kentällä, Jarkkoa lukuunottamatta. Toki tuo palkkaus on mielestäni ihan selvästi viesti, että jotain tulee tapahtumaan.

SBA:n käskytys taas on aivan päivänselvä asia, ja tyyli jolla Jokerit sen toteutti koko kentällisen voimin oli erittäin törkeä. Luultavasti seuraava HIFK:n teko on luokkaa lähes sama, jos siellä kukaan osaa tuollaista toteuttaa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
teidän rottien tekemisiä

Päivän paras, kiitos tästä. Naurattaa vieläkin niin, että vedet vuotaa silmistä.

Tietysti SBA toimi käskettynä. Kiistääkö tätä joku? Ja jos naapurin kuittivihko-perseily jatkuu, niin käsketäänkö uudestaan?

edit lisätty kuittivihko
 
...

Gillesin tapauksessa käskytys alkoi jo, kun pelitaidoton gooni palkattiin rosteriin. Saa ajatella ihan omilla aivoilla, ei ole kielettyä.
Ei ole kiellettyä, mutta päättely ei kelpaa faktaksi tai todisteeksi. Mikään ei Gilliesin tapauksessa viittaa käskytykseen. Toisin kuin Ben-Amorin tapauksessa, jossa siitä oli selvät merkit. Ja siitä huolimatta käskytystä ei saatu todistettua niin, että siitä olisi sen mukaiset sanktiot tulleet.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei liigan kurinpidon tarvitse todistaa yhtään mitään. Se ei todellakaan ole mikään oikeuslaitos. Siellä yksi mies päättää pienemmistä sanktioista ja 'hyvä veli' poppoo isommista.
 
KalleXII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dinamo Riga
Vaikka keskinäinen vihanpito ja sotatoimet Jokerien ja HIFK:n (lue: Valtonen&Lämsän kontra Summasen) välillä nyt olisivatkin tämän kauden osalta kuitattu, niin katsellaan vähän etäämmälle. Jokerit pelaa ensi vuonna KHL:ssa ja siellä pelikulttuuri ja kurinpitolinjaukset ovat lähempänä P-Amerikkalaisia käytäntöjä. Siellä ei duumarit ole ihan ensimmäisenä menossa väliin jos (ja luultavasti KUN). Ruutu tai SBA saavat päähänsä - spontaanisti tai ei - ryhtyä pelleilemään. Ex-Blues Jalasvaara sai jo Artyukhinilta ns. isän kädestä taklattuaan tämän laitaa vasten. Ja Artyukhin ei jäänyt tilanteessa kyselemään haluaisiko Jalasvaara ottaa matsia vai ei eikä myöskään tyytynyt yhteen kevyeen tuupaisuun hanska kädessä, kuten teki TG Ruudulle. Ensi kaudella J.Ruudun on syytä joko alkaa pelaamaan kiltisti tai varautua siihen että saa rumasti turpaansa.
Sinällään kurinpitomenettely tapaus TG:n kohdalla oli nyt hieman ylimitoitettua. Kuten P.Sihvonenkin totesi U-studiossa, niin pelin ollessa käynnissä kevyt 2 minuuttinen olisi riittänyt ja nyt kun peli oli vihelletty poikki, niin pelirangaistus ja max. yhden pelin banni olisi tullut kyseeseen. Loput kaksi peliä ynnä uhkailut HIFK:n suuntaan jatkoseuraamuksista olivat täysin sitä kuuluisaa HIFK-lisää, mitä SM-liigan kurinpidossa on ollut aivan liigan perustamisesta lähtien.
 
53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=688109&navid=DL|NHL|home

Saataisiinpa vielä joskus kotoiseen Liigaamme "apinoitua" rapakon takaa tämä tilanteiden selittämisen tapa. Selkeästi videolta perusteltuna. Tästä tilanteesta ei muistini mukaan pelissä tuomittu rangaistusta mutta nyt viisi ottelua napsahti.

Linkki vie NHL:n nettisivuille.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=688109&navid=DL|NHL|home

Saataisiinpa vielä joskus kotoiseen Liigaamme "apinoitua" rapakon takaa tämä tilanteiden selittämisen tapa. Selkeästi videolta perusteltuna. Tästä tilanteesta ei muistini mukaan pelissä tuomittu rangaistusta mutta nyt viisi ottelua napsahti.

Linkki vie NHL:n nettisivuille.

Tässä nyt puhutaan organisaatiosta, joka ei saa edes tulospalvelua toimimaan. Lisäksi halleihin pitäisi asentaa helvetin paljon lisää kameroita. En olisi hirveän luottavainen että tuon kuluerän maksaja löytyisi, kun ei niitä maksajia tunnu löytyvän edes turvakaukaloille.
 
Ei kait tuon mallin toteuttamiseen tarvittaisi helvetin paljon lisää kameroita? Jonkin materiaalin perusteellahan ne päätökset nytkin tehdään ja niitä voisi käyttää selventääkseen päätöksiä, jos jostain tapauksesta ei ole materiaalia näyttää niin sille ei sitten mahtaisi mitään. Eli lähinnä tehostettaisiin nykyisiä (mielestäni kattavia perusteluita) tarjolla olevan videomateriaalin avulla.

Tuo tilastointi ja tulospalvelu taas ei mielestäni liity asiaan mitenkään, täysin erilainen ajallinen toimintajakso ja koko toimintaperiaate. Muutenkin huvittaa jo koko tilastoinnin ja tulospalvelun ruotiminen. Esimerkiksi nämä kurinpitopäätökset ovat menneet mielestäni todella paljon eteenpäin ja painotukset on otettu hyvin mukaan. Samoin tuomarilinja (vaikkakin parissa näkemässäni pelissä aivan karmeaa) niin on mennyt monelta osin eteenpäin. Toki tilastoinnin ja tulospalvelun ongelma on häpeällistä maan johtavan lajin kohdalla, mutta ei mielummin itse peli ja siihen kuuluvat asiat kuntoon.
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ruutu ja SBA KHL:ssä lapasia?

Tämä ketju on nyt menossa aika rankasti ohi otsikon, mutta kuitenkin

Siellä ei duumarit ole ihan ensimmäisenä menossa väliin jos (ja luultavasti KUN). Ruutu tai SBA saavat päähänsä - spontaanisti tai ei - ryhtyä pelleilemään. Ex-Blues Jalasvaara sai jo Artyukhinilta ns. isän kädestä taklattuaan tämän laitaa vasten. Ja Artyukhin ei jäänyt tilanteessa kyselemään haluaisiko Jalasvaara ottaa matsia vai ei eikä myöskään tyytynyt yhteen kevyeen tuupaisuun hanska kädessä, kuten teki TG Ruudulle. Ensi kaudella J.Ruudun on syytä joko alkaa pelaamaan kiltisti tai varautua siihen että saa rumasti turpaansa.

En tiennytkään, että KHL on noin järjettömän kova paikka. Että sellainen kaveri, joka NHL:ssä pystyi vetämään rooliaan ja pitämän puolensa, on täysi vastaantulija. Huh!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös