Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2012–2013

  • 1 288 636
  • 5 646

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tämä mikään törkeä tilanne ollut, mutta 1-2 pelin muistustus siitä, että taklatessa ei hypätä, ei olisi vääryys. Nimenomaan nämä hypyt aiheuttavat yleensä osuman päänseudulle.

Ifk teki lauantaina kaksi täysin vastaavaa hyppytaklausta eikä niitä kukaan edes huomioinut. Tuollainen pieni hyppy on aika yhdentekevä jos vauhti on noin pieni eikä taklaus osu päähän. Tuossa kävi huono tuuri, kun Viitaluoman naama osui laitaan.

Kannattaa oikeasti harkita bandya/kaukista jos tuosta haluaisi pelikieltoa jaella.

e. HPK-matsissa myös Aarnio taisi vetää Hardtin levyksi hyppytaklauksella ja paljon kovemmalla vauhdilla kuin Ruutu. Tuosta olisin antanut kakkosen tai vaihtoehtoisesti 8 ottelua jos Ruudun taklaus olisi kahden ottelun arvoinen.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisitko täsmentää, että miten paljon? Ramstedt sirklaa vasemmalle ja tulee siihen Rissasen reitille vasta kun välimatkaa on noin metri. Siinä ei montaa kymmenystä ole aikaa miettiä, että miten ottaa törmäyksen vastaan. Väistämistä jos olisi lähtenyt yrittämään niin Rissanen/Ramstedt saattaisi olla nyt pelikiellossa polvitaklauksen takia, kun ei ehdi väistää kokonaan.
Ensinnäkin Rissanen muuttaa suuntaansa niin, että osuu Ramstedtiin ja toisekseen tilanne näytti siltä, että Rissanen yritti ajaa Ramstedtin pystyyn, kun tämä saa kiekon takana tulevalta pakilta. Noh pakkihan ei Ramstedtille kiekkoa tietenkään syötä, kun näkee tilanteen. Rissanen ei kuitenkaan osaa enää olla taklaamatta vaan ajaa kiekottoman Ramstedtin. Ramstedtin sirklaus ei tullut Rissaselle yllätyksenä, kun se alkoi jo Rissasen ollessa melkein siniviivalla.

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että kiekottoman taklaaminen itsensä suojelemiseksikin on hyvin tuomittavaa. Ottakoon vaikka sitten mieluummin päällä vastaan, kuin taklaamalla.
 

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Pakko kyllä kysyä, että missähän kohtaa se kyynerpää nousee? Kelailin videota taas pari kertaa ja kyllä omasta mielestäni kyynerpää näyttää olevan kropassa ihan kiltisti kiinni.

Sit suosittelen miedompia värilaseja. Juurihan tässä puitiin sitä kuinka luistimet nousee jäästä...
e: tarkastelehan kyynerpään korkeutta heti kontaktin jälkeen, se saattaa auttaa alkuun. sit voi miettiä myös sitä että millä ruumiinosalla kontaktia otettiin.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt jääkiekkoon kirjoitellaan näemmä jo liikennesääntöjäkin. Ensin tuli nopeusrajoitukset ja nyt näemmä vaaditaan jo väistämisvelvollisuuttakin. Ramstedt tulee tilanteessa oikealta, selvä tapaus. Aivan sama vaikka Ramu on kiekoton, kyllä jok'ikinen pelaaja ottaa syliin sirklaavan pelaajan vastaan pienellä vastataklauksella ettei tarvitse itse keräillä. Ei todellakaan minkään kolmen pelin arvoinen. Käsittämättömiä nämä kommentit "ois se voinu väistää" tai "turha taklaus".

Ylipäänsä on mennyt kyllä naurettavuuksiin tämän kauden kurinpito. Pelissä on kaiketi edelleen ne säännöt ja rangaistukset. On kakkosta, vitosta, kymppiä jne. Mielestäni kurinpidon olisi tarve puuttua vain oikeisiin törkeyksiin ja peliin kuulumattomiin tilanteisiin, kuten viikatelyönnit, potkut yms. Tällaiset tilanteet kuin Ramstedt-Rissanen tai Keränen-Laakso eivät ole mitään tahallisia teloitusyrityksiä, vaan nopeita peliin kuuluvia tilanteita, joissa välillä sattuu. Näistä 3 peliä kakkua, syynä lähinnä jääkiekon pelaaminen. Kaipa sitä Leimullekin olisi voinut jotain pelikieltoa Martinezin teloituksesta antaa, kun "jätkä lämäs oikeesti"..
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Aivan sama vaikka Ramu on kiekoton, kyllä jok'ikinen pelaaja ottaa syliin sirklaavan pelaajan vastaan pienellä vastataklauksella ettei tarvitse itse keräillä. Ei todellakaan minkään kolmen pelin arvoinen. Käsittämättömiä nämä kommentit "ois se voinu väistää" tai "turha taklaus".
Vastataklaus on se, että näet vastustajan tulevan kohti ja teet vastaliikkeen. Tässä tapauksessa se olisi ollut Ramstedtin reaktio, jos olisi hoksannut Rissasen tulevan päälle. Ja se ei todellakaan ole sama, jos olet kiekoton.

Ylipäänsä on mennyt kyllä naurettavuuksiin tämän kauden kurinpito. Pelissä on kaiketi edelleen ne säännöt ja rangaistukset. On kakkosta, vitosta, kymppiä jne. Mielestäni kurinpidon olisi tarve puuttua vain oikeisiin törkeyksiin ja peliin kuulumattomiin tilanteisiin, kuten viikatelyönnit, potkut yms. Tällaiset tilanteet kuin Ramstedt-Rissanen tai Keränen-Laakso eivät ole mitään tahallisia teloitusyrityksiä, vaan nopeita peliin kuuluvia tilanteita, joissa välillä sattuu.
Onko sulla mitään pientäkään hajua, miksi annetaan sanktioita puun takaa tulleista taklauksista pelaajaan, joka ei voi odottaa tulevansa taklatuksi? Tälläkin kaudella ainakin puoli tusinaa kovaa pelimiestä on saanut aivotärähdyksen ja osa on edelleen saikulla. Nyt oli yksi tapaus jälleen erittäin lähellä. Ei se ole noista muilta ylilyönneiltä pois, jos näihinkin puututaan. Ja hyvä, että molempiin puututaan. Ruutu-Viitaluoma oli näitä nopeita tilanteita, joista puhuit. Rissanen-Ramstedt on kaukana siitä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Voisiko joku kertoa ymmärrettävästi, mikä on niin vaikeaa sääntökohdassa kiekottoman taklaaminen/estäminen? Miksi ei mene jakeluun, että kiekotonta ei taklata? On sääli, että kurinpito on löysentänyt antamiaan tuomioita näissä. Onneksi ilmeisesti SaiPa ei ole valittanut Rissasen pelikiellosta, toisin kuin jotkut muut joukkueet omista tuomioistansa.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Höpöhöpö. Tää on taas tätä samaa liikennehuttua, missä hyvin usein tilanteen "hävinnyt" on uhri, riippumatta siitä mitä olisi itse tehnyt. Olisikohan pari vuotta aikaa, kun 5 hengen henkilöauto ylikuormattuna (6 henkeä) ajoi kuski kännissä kolmion takaa rekan eteen ja kaikki kuoli. Rekkakuskille vajaa kymppitonni sakkoa ja korvauksia. Menikö oikein? Koska tämä ei ole liikennefoorumi, ei lähdetä tapauksesta sen kummemmin keskustelmaan. Sanon vain mielipiteeni, että ei mennyt.

Ja mistä hiton puun takaa? Puu hyppäsi keskelle tietä, vaikka kuski katsoi taaksepäin? Ja ei, vastataklaus ei olisi ollut Ramstedtin reaktio, koska mitään taklausta ei ollut varsinaisesti tulossa. Sen sijaan Ramstedt oli tulossa päin Rissasta -> vastataklaus, taklauksen vastaanotto, oman tasapainon varmistaminen, nimeä tämä itse.

Näyttääkäpäs vielä se sääntökohta, missä käsketään väistämään päin luistelevaa kiekotonta pelaajaa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja mistä hiton puun takaa? Puu hyppäsi keskelle tietä, vaikka kuski katsoi taaksepäin? Ja ei, vastataklaus ei olisi ollut Ramstedtin reaktio, koska mitään taklausta ei ollut varsinaisesti tulossa. Sen sijaan Ramstedt oli tulossa päin Rissasta -> vastataklaus, taklauksen vastaanotto, oman tasapainon varmistaminen, nimeä tämä itse.

Näyttääkäpäs vielä se sääntökohta, missä käsketään väistämään päin luistelevaa kiekotonta pelaajaa.
Pidät näköjään kynsin ja hampain kiinni siitä harhakäsityksestä, että Rissanen ei voinut väistää Ramstedtia. Onneksi kurinpidolla on paremmat okulaarit. Rissanen teki tuon tarkoituksella ja tahallaan. Next.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pidät näköjään kynsin ja hampain kiinni siitä harhakäsityksestä, että Rissanen ei voinut väistää Ramstedtia. Onneksi kurinpidolla on paremmat okulaarit. Rissanen teki tuon tarkoituksella ja tahallaan. Next.

Olisihan joka kerta mahdollisuus väistää pelaajaa jos niin tahtoisi, mutta miksi pitäisi niin tehdä kun pelaajilla nyt sattuu suunnat olevan risteävät eikä kumpikaan varsinaisesti hyökkää toista päin tai leikkaa toisen eteen (vrt. Peltonen - Plihal case). Toinen vain oli valmiimpi kolariin kuin toinen.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Pidät näköjään kynsin ja hampain kiinni siitä harhakäsityksestä, että Rissanen ei voinut väistää Ramstedtia. Onneksi kurinpidolla on paremmat okulaarit. Rissanen teki tuon tarkoituksella ja tahallaan. Next.

Miksi Rissasen olisi pitänyt väistää päin säntäävää pelaajaa joka ei katso eteensä? Hakiko Rissanen suunnanmuutoksella tarkoituksellista osumaa vastustajan kultakuuppaan? Oliko tässä salaliitto vastustajan parhaan (pisteiden valossa) pelaajan teloittamiseksi?

Tuomio on langetettu enivei ja sen kanssa on elettävä. Itseäni häiritsee myös tuomion kovuus verrattuna juuri Armian saamaan koteluun. Tästä lähdin siis katse muualle ja luistelee kiekottomana vastustajan pelaajia päin. Jos vastustaja huomaa ja ottaa osuman vastaan taklauksena ja vetää itse vähän happea jään pinnassa= 3 peliä penalttia jippii. Loistava keino varsinkin pleijareissa. "Vittua kun ei väistänyt".
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olette niin vihjeettömiä, etten enää keskustele aiheesta kanssanne.
 

lappee

Jäsen
Siis jälleen kerran tullaan siihen, että tuomioita ruvetaan jakamaan mutu-tuntumalla. Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa milloin törmäys tulkitaan tahalliseksi milloin tahattomaksi.

Laidan lähellä tapahtuvat kontaktit ovat sitten toinen luku. Ihan vapaasti saa puolustella kaveria, mutta Ruutu tehosti taklaustaan hyppäämällä ja osumalla Viitaluomaa päähän. Ymmärtääkseni vauhdilla ei pitäisi olla mitään merkitystä tuomioon ja nyt tehdyllä linjauksella lisäsanktioita ei tule.

Itse olen vielä sitä mieltä, että Lintner viime talvena selvisi liian pienellä rangastuksella, mutta nyt tuo tuomiokin on sitten väärä, siis liian ankara. Taisi saada kolmen pelin kakun..
 
Voisiko joku kertoa ymmärrettävästi, mikä on niin vaikeaa sääntökohdassa kiekottoman taklaaminen/estäminen? Miksi ei mene jakeluun, että kiekotonta ei taklata? On sääli, että kurinpito on löysentänyt antamiaan tuomioita näissä. Onneksi ilmeisesti SaiPa ei ole valittanut Rissasen pelikiellosta, toisin kuin jotkut muut joukkueet omista tuomioistansa.

Ei se ole aina helppoa SM-liigan tuomareillekaan. Esim. tässä taklauksessa Giliati saa jäähyn estämisestä, koska taklaa kiekotonta miestä.
 

Ralph

Jäsen
Puoli vuotta myöhässä, mutta eikös tappelemisesta pitänyt tulla suoraan pelikieltoa, jonka vuoksi kukaan ei halunnutkaan tapella? Miksei sitten ainakaan Jannik Hansen saanut pelikieltoa, vaikka tappeli Mikko Jokelaa vastaan?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ramzi Abid sai tahallisesta kyynärpäällä kiekokottoman päähän kurottamisesta neljä ottelua.
Paitsi että Joel Armia ei ollut tilanteessa kiekoton.

Lainaus sääntökirjasta:

2. Pelaajan, joka viimeksi kosketti kiekkoa - ei maalivahdin - katsotaan olevan “kiekollinen pelaaja”."

Täten kysymys kuuluukin, että miten arvottaa Abidin kiekollisen taklauksen vrt Rissasen kiekottoman taklauksen.

Toinen mielenkiintoinen juonne tuossa Liusjärven päätöksessä oli, että Ramstedtin loukkaanutuminen oli sanottu olevan koventava syy. Miten pelaaaja joka pelaa samassa otttelussa tapauksen jälkeen ja sitä seuraavassa pelissä on "loukkaantunut"?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Toinen mielenkiintoinen juonne tuossa Liusjärven päätöksessä oli, että Ramstedtin loukkaanutuminen oli sanottu olevan koventava syy. Miten pelaaaja joka pelaa samassa otttelussa tapauksen jälkeen ja sitä seuraavassa pelissä on "loukkaantunut"?
Kova kipukynnys. Tosin minä muistan, että Ramu olisi luikkinut pukukoppiin aika pian tuon töötin jälkeen.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Paitsi että Joel Armia ei ollut tilanteessa kiekoton.
Olet muuten oikeassa, muistin tilanteen väärin.

Ollaan tietysti perimmäisten kysymysten äärellä. Olen sitä mieltä, että kiekottomia pelaajia ei missään nimessä saa taklata ja sen vuoksi parin ottelun pelikielto olisi ollut täysin perusteltavissa. Mutta Abidin tilanteeseen verratessa mietin mikä painoarvo tulee olla sillä, että toinen tapauksista on huomattavasti selkeämmin ns. "headhunting" -isku?

Toisessa meillä tietysti on vain Rissasen sana siitä, että hän aikoi lähteä peilaamaan Ramstedtia joka kääntyikin keskelle kenttää eikä lähtenyt kelaamaan vauhtia laidan kautta. Toisaalta voimme myös uskoa, että Rissanen otti Ramstedtin kohteekseen ja päätti yrittää lopettaa Ramstedtin kauden.

The Hockey Handbook nosti hyvin esiin tapauksen Giliati - Järventie, jossa tilanne on vähintään yhtä selkeä kiekottoman estäminen. Tällä kertaa vain estäjä kaatui.

Tilanteet siis erottaa toisistaan mahdollinen osuma päähän (videosta sitä ei yksinkertaisesti näe, koska kuvassa Ramstedtin pää jää Rissasen vartalon taakse ja on täysin mahdollista, että osuma tulee vain olkapäähän / rintaan) ja se että Ramstedt poistui pian tapauksen jälkeen pelistä, jota oli jäljellä muutama minuutti. Jostain olin lukevani, että Ramstedtin postumisen syynä ei ollut päävamma vaan kivut olivat muualla. Kuitenkaan koska en muista mistä tätä luin niin ei sitä voida kovinkaan luotettavana tietona pitää..
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
The Hockey Handbook nosti hyvin esiin tapauksen Giliati - Järventie, jossa tilanne on vähintään yhtä selkeä kiekottoman estäminen. Tällä kertaa vain estäjä kaatui.

Tilanteet siis erottaa toisistaan mahdollinen osuma päähän (videosta sitä ei yksinkertaisesti näe, koska kuvassa Ramstedtin pää jää Rissasen vartalon taakse ja on täysin mahdollista, että osuma tulee vain olkapäähän / rintaan) ja se että Ramstedt poistui pian tapauksen jälkeen pelistä, jota oli jäljellä muutama minuutti.
Tilanteet erottaa se, että Järventie luisteli Gilliatin eteen ja näin esti Gilliatia. Järventie ei taklannut. Gilliatille tilanne tuli yllättäen ja Järventie kaatui. Kumpikaan ei kääntänyt hartiaa eteen taikka ponnistanut jaloillaan taklatakseen.

Rissanen sen sijaan taklasin Ramstedtia. Rissanen käänsi hartijan eteen ja ponnisti jaloillaan ja muutenkin asetti kroppansa niin, kuin aina avojään taklauksessa tehdään. Lisäksi Rissasella oli reilusti aikaa, eikä Ramstedt mitenkään erityisesti muuttanut kaarta, jota oli luistelemassa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Rissanen sen sijaan taklasin Ramstedtia. Rissanen käänsi hartijan eteen ja ponnisti jaloillaan ja muutenkin asetti kroppansa niin, kuin aina avojään taklauksessa tehdään. Lisäksi Rissasella oli reilusti aikaa, eikä Ramstedt mitenkään erityisesti muuttanut kaarta, jota oli luistelemassa.
Ensimmäinen lause on näkemyskysymys ja se on ihan hyväksyttävissä oleva mielipide. Rissanen tosiaan ottaa törmäyksen vastaan huomattavasti jämäkämmin kuin Järventie.

Jälkimmäinen lause on täysin väärin tässä yhteydessä, sillä Järventie hakee huomattavasti tarkoituksenmukaisemmin kiekottoman Giliatin pois tilanteesta. Ramstedt on teoriassa pelaaja, jolle syöttö voisi kohta tulla. Giliatille tuskin Ilveksen pelaaja olisi siinä tilanteessa kiekkoa pelannut.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja ei, vastataklaus ei olisi ollut Ramstedtin reaktio, koska mitään taklausta ei ollut varsinaisesti tulossa. Sen sijaan Ramstedt oli tulossa päin Rissasta -> vastataklaus, taklauksen vastaanotto, oman tasapainon varmistaminen, nimeä tämä itse.

Näyttääkäpäs vielä se sääntökohta, missä käsketään väistämään päin luistelevaa kiekotonta pelaajaa.

Jääkiekossa on sääntö, kiekotonta ei saa taklata. Sinä sanot Rissasen antaneen vastataklauksen, mitä suuresti epäilen, joten hän on taklannut kiekotonta Ramstedia. Ja vastataklaus ei ole yhtä suuri kuin taklauksen vastaanotto.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös