Mainos

Kuopion koulusurma

  • 19 519
  • 179

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
"Ei meidän Jani-Petteri kiusaa", kuuluu hyvin usein kiusaajan vanhemman suusta. Joko ollaan sokeita, ei haluta uskoa tai ei vaan oteta sitä liian vakavasti. Isosta osasta kiusaajia tulee kunnon kansalaisia ja he katuvat tehtyä aikuisella iällä.

Ja jotenkin hullua, kuinka somessa kierrätetään tänä päivänä päivityksiä kiusaamistilanteista ja kohtaloista. Vanhemmat kauhistelee ja tuomitsee, muttei välttämättä tiedä, mitä omat kullanmurut tekeekään.

Minulta naisnäkökulmainen komppaus jäsenelle @Sistis. Varsinkin loppuun.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on totta. Internet, some ja tämäkin palsta on täynnä aikuisia jotka kiusaavat toisiaan. Maailman johtavan supervallan presidentti on kiusaaja. Meidän itänaapurimme, ydinasevallan presidentti on kovimman luokan kiusaaja. Ja listaa voisi jatkaa.

Kyllä. Näiden lisäksi itselläni tulee heti mieleen pari muutakin esimerkkiä. Hiljattain mediassa kerrottiin tapauksesta, jossa ulkomaalainen nainen aikoi viettää talven suomalaisella laavulla. Tämä nainen oli kirjoittanut muistaakseni blogia kokemuksistaan. Tämän seurauksena pahoinvoivat ihmiset alkoivat selvittää yhdessä netissä tämän laavun sijaintia, ja taisivat uhkaillakin tätä naista siinä sivussa. Seurauksena oli, että hän poistui maasta. Myöhemmin kerrottiin, että tuo laavu oli yksityisomistuksessa, ja hän eleli siellä omistajan luvalla.

Toinen hyvä esimerkki on liikenneraivo. Aina välillä saa lukea, kuinka pyöräilijää on tönitty autosta tai tämän päälle on jopa ajettu. Tämä on julkisen keskustelun perusteella hyväksyttävää, koska jalankulkijoiden mielestä pyöräilijät ajavat liian lujaa kevyenliikenteen väylällä, vaikka vieressä on ajotie. Ja autoilijoiden mielestä taas he ajavat ajotiellä ollessaan väärässä paikassa, kun vieressä tai kilometrin päässä menisi kevyenliikenteen väylä... Ja jälleen linjana on se, että muutaman väärin käyttäytyvän pyöräilijän takia jokainen "kurmoottaminen" on vain ja ainoastaan hyvä juttu.

Ja nämä ovat vain äkkiä mieleen tulleita tapauksia. Ihmisillä tuntuu tänä päivänä olevan pakottava tarve löytää joku ulkopuolinen syyllinen omaan epäonnistumiseensa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Missä nyt on osoitettu tai edes annettu vihjeitä, että tämä murhaaja on ollut koulu- tai muuten vaan kiusattu? Onko taas kuvista katsottu vai jopa luettu hommaforumia? Ihmeellinen tarve on ihmisilläkin syyttää tästä teosta ketään muuta kuin tekijää oletuksella, että mitään näyttöä kiusaamisesta ei ole.
 
koohela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Radion uutisissa sanottiin että kanssaopiskelijat olivat kertoneet että tyyppi oli koulukiusattu, mainittu syyksi mm. ylipaino.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Missä nyt on osoitettu tai edes annettu vihjeitä, että tämä murhaaja on ollut koulu- tai muuten vaan kiusattu? Onko taas kuvista katsottu vai jopa luettu hommaforumia? Ihmeellinen tarve on ihmisilläkin syyttää tästä teosta ketään muuta kuin tekijää oletuksella, että mitään näyttöä kiusaamisesta ei ole.
Ainakin Helsingin Sanomissa on juttu tuosta, että murhaajaa on kiusattu koulussa vuosia.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Missä nyt on osoitettu tai edes annettu vihjeitä, että tämä murhaaja on ollut koulu- tai muuten vaan kiusattu? Onko taas kuvista katsottu vai jopa luettu hommaforumia? Ihmeellinen tarve on ihmisilläkin syyttää tästä teosta ketään muuta kuin tekijää oletuksella, että mitään näyttöä kiusaamisesta ei ole.

Jokainen kannanotto kiusaamisen estämiseksi on hyväksi. Kiusattiin Kuopion tekijää tahi ei. Sopi se tänne ketjuun tahi ei.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Missä nyt on osoitettu tai edes annettu vihjeitä, että tämä murhaaja on ollut koulu- tai muuten vaan kiusattu? Onko taas kuvista katsottu vai jopa luettu hommaforumia? Ihmeellinen tarve on ihmisilläkin syyttää tästä teosta ketään muuta kuin tekijää oletuksella, että mitään näyttöä kiusaamisesta ei ole.

Mitä sitä suotta syitä teoille pohtimaan. Tekijä on tekijä ja joku mielenterveyden tilanteen tai kiusaamisen pohtiminen turhaa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitten oli kiusattu ja kiusaajien vika.

No, tuskinpa kukaan oikeasti näin suoraan väittää. Kiusaaminen on kiusaajien vika. Teko taas tekijän. Toki kiusaaminen voi vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen niin vakavasti, että joku syyntakeeton saattaa sen takia sortua tällaisiin tekoihin. Mutta eiköhän tuo tekijän mielenterveys käydä ennen oikeudenkäyntiä ammattilaisten toimesta läpi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Suomi toki esiintyy sivistysvaltiona, mutta ehkäpä näissä trioissa kiusaajat-kiusatut-kouluampumiset voitaisiin ottaa barbaarinen linja kokonaisuudessaan. Kiusaajathan saavat jo vaikeuttaa/tuhota ihmiselämän ilman seurauksia. Nyt vain kiusatuille sitten poikkeuslupa tappaa kiusaajat. Päättäjät levittelevät käsiään ja voivottelevat ettei oikein mitään voi tehdä. No, luodaan sitten olosuhteet joissa viattomia ei tapeta. Lievempänä vaihtoehtona voitaisiin toimia kuin Colin Farrell True Detectivessa. Pistetään kiusaaja katsomaan kun vanhempi hakataan henkihieveriin.

Kuulostaako yhtälö brutaalilta, älyvapaalta ja julmalta? Me sallimme jo 1/3 tuosta barbaarisesta touhusta ja toteamme että mitään ei oikein voi tehdä.

Edit. Tai sitten kasvatetaan selkäranka ja lyödään nollatoleranssi kiusaamiselle. Tässä on ihan riittävästi nähty julmia kohtaloita vuosien varrella ja paikka prioriteettilistan kärkikahinoissa pitäisi olla täysin selvä. Sitten vain resurssit ja tiukat linjaukset tiskiin.
 
Viimeksi muokattu:

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taas ihmetyttää tuossa kiusaamisartikkelissa opettajien suhtautuminen kiusattuun eli ei heidän mielestään ole tapahtunut mitään erikoista. En nimittäin purematta niele sitä että jos jotakuta oppilaiden mukaan vuosia kiusataan niin se ei opettajissa herätä mitään epäilyksiä vai eikö niitä haluta nähdä?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hyssyttely pitäisi saada loppumaan ja opettajillekkin lisää valtaa. Niin kauan kun suvaitsevaiset jatkavat puunhalailua näiden käytäntöjen suhteen, niin kiusaaminen ei tule vähentymään. Helvetti, tehdään vaikka laki, että se on rangaistavaa.
Koulusta erottaminen toimii paikoissa joissa on enemmän kouluja kuin yksi. On se aika raakaa laittaa lapsi ulkopaikkakunnalle kouluun, jos joku tunnetun koulukiusaaja edes ottaa vastaan.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koulusta erottaminen toimii paikoissa joissa on enemmän kouluja kuin yksi. On se aika raakaa laittaa lapsi ulkopaikkakunnalle kouluun, jos joku tunnetun koulukiusaaja edes ottaa vastaan.

Koulukiusaus on kuitenkin oma valinta. Kukaan sitä ei ala vahingossa tekeemään, varsinkaan vuosia. Eli oma mielipide on että oli miten raakaa tahansa niin kiusaaja koulusta pois. Ehkä se silloin muillekkin oppilaille valkenisi että siihen puututaan. Nythän seurauksista ei tarvitse välittää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Koulukiusaus on kuitenkin oma valinta. Kukaan sitä ei ala vahingossa tekeemään, varsinkaan vuosia. Eli oma mielipide on että oli miten raakaa tahansa niin kiusaaja koulusta pois. Ehkä se silloin muillekkin oppilaille valkenisi että siihen puututaan. Nythän seurauksista ei tarvitse välittää.
Kukaan ei sitä ala vahingossa tekemään? No en nyt tiedä. Jos joku ydinryhmä on päättänyt jonkun olevan epämiellyttävä niin hankala on kenenkään muun sitä vastustaa. Ja hei olen itsekin ollut koulukiusattu tai ainakin kokenut olleeni koulukiusattu. Olen ollut myös vähän koulukiusaaja roolissa. En ole ylpeä kummastakaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hirveän surullinenhan tämä keissi on kaikin puolin vaikkei suoranaisesti miekkamurhaajaa sympatiseeraisi edes. Hesarin jutun tietojen perusteella toki mennään, mutta tosiaan ainakin sen perusteella saattaa jotenkin ymmärtää tekijää vaikka ratkaisu aivan hirveä häneltä olikin. Linkki vielä suoraan HS:n juttuun:
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Kyllä ihmiset vaan kiusaa "vahingossa". Ainakin siitä päätellen, että kun noita entisiä kiusaajia tapaa, niin eivät todellakaan tiedosta miten esim mua kohtelivat.

Opettajien on vaikea huomata, kun nyt jo yläasteella on niin paljon tunteja eri opettajien kanssa. Teinit nyt puhuvat todella törkeästi kavereilleenkin - vaikea varmaan tulkita että mikä on "kaverivittuilua" ja mikä kiusaamista. Tosin itse olin siinä tilanteessa, että koulun tanssitunnilla jouduin tanssimaan opettajan kanssa kun olin muka niin hyivittuällö ettei kukaan voinut minuun koskea - tuossa tilanteessa opettaja varmasti asian huomasi mutta ei kuitenkaan mitään tehnyt.

Koulusta esim viikoksi erottaminen voisi oppilaita herättää. Suomessa on oppivelvollisuus - ei koulupakkoa. Opiskelkoon itse tai vanhempien avustuksella jos ei koulussa osaa käyttäytyä.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Oli kiusattu tai ei, niin täytyy ihmisellä silti vinkua melko paljon päässä että menee tuollaista tekemään. Ongelma on myös kiusaamisessa, mutta myös jossain muussa.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks

Näinpä, koulusta erottaminen voitaisiin todellakin ottaa peruskeinoksi näitä kiusaamisjuttuja vastaan, mutta kun se on tosiaan vaikea välillä huomata mikä on kiusaamista ja mikä kavereiden välistä läppää, kun yläasteella se läpän heitto kuitenkin arkipäivää on.

Eilinen taas osoitti mihin liian pitkälle viety kiusaaminen voi johtaa. Kiusattu kostaa verisesti kokemansa vääryyden.
Nämä on todella surullisia tapauksia, kun kiusattu tekee esim. kouluampumisen, jossa haluaa tappaa kiusaajansa. Eikö se yleensä kouluampumisissa näin mene?
Jos kiusaamista osattaisiin ja pystyttäisiin estämään paremmin vältyttäisiin luultavasti monilta koulusurmilta.

Kun tästä Kuopion keissistä eilen kuulin, niin arvelinkin, että kyseessä oli kiusatun tekemä tarkoitukselinen isku.

Jokatapauksessa ei tekoa voi ymmärtää ja elinkautinen on tultava. Ihmisen tappaminen ei ole oikein.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Oli kiusattu tai ei, niin täytyy ihmisellä silti vinkua melko paljon päässä että menee tuollaista tekemään. Ongelma on myös kiusaamisessa, mutta myös jossain muussa.
Kiusaaminen, syrjäytyminen, mt-ongrlmat ja nykymaailman suorituskeskeisyys. Kiusaaminen aiheuttaa syrjäytymistä ja mt-ongelmia. Toki en minäkään koskaan ole ketään vahingoittanut vaikka 12v olin se luuseri jolle oli kiva nauraa.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Näinpä, koulusta erottaminen voitaisiin todellakin ottaa peruskeinoksi näitä kiusaamisjuttuja vastaan, mutta kun se on tosiaan vaikea välillä huomata mikä on kiusaamista ja mikä kavereiden välistä läppää, kun yläasteella se läpän heitto kuitenkin arkipäivää on.

Eilinen taas osoitti mihin liian pitkälle viety kiusaaminen voi johtaa. Kiusattu kostaa verisesti kokemansa vääryyden.
Nämä on todella surullisia tapauksia, kun kiusattu tekee esim. kouluampumisen, jossa haluaa tappaa kiusaajansa. Eikö se yleensä kouluampumisissa näin mene?
Jos kiusaamista osattaisiin ja pystyttäisiin estämään paremmin vältyttäisiin luultavasti monilta koulusurmilta.

Kun tästä Kuopion keissistä eilen kuulin, niin arvelinkin, että kyseessä oli kiusatun tekemä tarkoitukselinen isku.

Jokatapauksessa ei tekoa voi ymmärtää ja elinkautinen on tultava. Ihmisen tappaminen ei ole oikein.
Ei välttämättä edes juuri sitä kiusaajaa. Ainakin joku näistä aiemmista kouluampujista oli kirjoittanut että on "menettänyt uskon ihmisyyteen"... Eli stereotyyppisesti ajatellut tietynlaiset ihmiset samaan "kategoriaan". Huomasin itsessäni tuota ajattelumallia aiemmin - oikeasti ns tietyn näköisistä ihmisistä jo valmiiksi ajattelin että vihaavat minua. Onneksi sitten ajan kanssa saanut ajatukset kasaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näinpä, koulusta erottaminen voitaisiin todellakin ottaa peruskeinoksi näitä kiusaamisjuttuja vastaan, mutta kun se on tosiaan vaikea välillä huomata mikä on kiusaamista ja mikä kavereiden välistä läppää, kun yläasteella se läpän heitto kuitenkin arkipäivää on.

Eilinen taas osoitti mihin liian pitkälle viety kiusaaminen voi johtaa. Kiusattu kostaa verisesti kokemansa vääryyden.
Nämä on todella surullisia tapauksia, kun kiusattu tekee esim. kouluampumisen, jossa haluaa tappaa kiusaajansa. Eikö se yleensä kouluampumisissa näin mene?

Itse pahoin pelkään, että tuota koulusta erottamista on joissain harvinaisissa tapauksissa mahdollista jopa käyttää kiusaamiskeinona. On ainakin teoriassa mahdollista, että muutama kiusaaja väittääkin kiusatun kiusanneen heitä. Tällöin voisi olla seurauksena, että kiusattu erotetaankin.

Muistelen, että hieman tämän kaltainen tapaus olisi ollut näiden kouluampumisten jälkeen. Jostain hieman hiljaisemmasta ja muistaakseni pukeutumiseltaan toista koulusurmaaja muistuttaneesta kaverista laskettiin liikkeelle huhu, että tämä suunnittelee kouluampumista. Taisi joutua pitkäksi aikaa poliisikuulusteluun ja erotettiin koulusta. Tapaus sai julkisuutta, ja erottamisesta päättänyttä rehtoria haastateltiin televisiossakin. Hän puolusteli toimintaansa, ja sanoi erottamisen olleen ainoa vaihtoehto.

Tässä Kuopion tapauksessahan tekijä ei kostanut kiusaajilleen, vaan esimerkiksi surmatun henkilön kanssa hän ei mediatietojen mukaan ollut ollut edes juuri mitenkään tekemisissä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos tämä uhri oli ukrainalaistyttö joka on Suomessa asunut vasta pari vuotta, niin eiköhän aika turvallisin mielin voida veikata, että kyseessä ei ollut kiusaaja. Murhaajahan aloitti koulun muutenkin vasta tänä syksynä, joten pidempiaikaiset ”traumat” ovat olleet edellisistä kouluista.

Kyseinen asuntola jossa tämä murhaaja asui oli ulkomaalaisten suosiossa. Sitä en tiedä asuiko tyttö samassa taloyhtiössä.
 
Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa

Mikä ihme sinua vaivaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös