Kuntohuiput ja fyysinen harjoittelu jääkiekossa

[TosiFani]

...Itse arvostan korkeimmalle ammattivapaaottelijat (MMA), painijat, kymmenottelijat sekä telinevoimistelijat. Jääkiekkoilijat ovat mielestäni vielä kaukana noista, vaikka tällaisen meikäläisen murskaavat lajissa kuin lajissa.

Olet tässä kohtaa täysin samaa mieltä.

Jossain vaiheessa kysyit, että onko liigassa yhtään joukkuetta, jossa päävalmentaja vastaa myös fyysisestä puolesta. Nykytilanteesta en tiedä, mutta viime kauden mestarin fysiikkaharjoittelusta vastasi Karri Kivi. Hänen apunaan oli erilaisia ihmisiä, mutta fyysisen harjoittelun suunnitteli Kivi. Virran valmennusryhmässä on erikseen fysiikkavalmentaja.

 

[HokiHero]

Jossain vaiheessa kysyit, että onko liigassa yhtään joukkuetta, jossa päävalmentaja vastaa myös fyysisestä puolesta. Nykytilanteesta en tiedä, mutta viime kauden mestarin fysiikkaharjoittelusta vastasi Karri Kivi. Hänen apunaan oli erilaisia ihmisiä, mutta fyysisen harjoittelun suunnitteli Kivi. Virran valmennusryhmässä on erikseen fysiikkavalmentaja.

Näin tämä voikin vielä toimia hyvin niin kuin tulokset osoittavat. Valmentaja piirtää selkeästi suuntaviivat joita sitten ammattilaisten kanssa toteutetaan yhteistyössä. Tunnen henkilökohtaisesti ainakin erään fysiikkavalmentajan joka on vuosia vetänyt Ässille voima- sekä ilmeisesti myös nopeusharjoittelua ja uskon, että tuo on suuri voima kun on ulkopuolisia valmentajia antamassa näkemyksiä tuomassa valmennustietoutta toisista lajeista. (Tätähän huippu-urheilun muutostyöryhmä koko ajan koittaa ajaa eteenpäin)


Tuosta vaativuudesta muuten mielestäni kriteerinä tuo "kuinka kauan huipulle pääseminen kestää" on vähän huono, koska tutkitusti kestävyys on fyysisistä perusominaisuuksista hitaimmin kehittyvä ja tyypillisesti voimakkaasti kestävyyspainotteisista lajeissa huippuvuodet lähempänä 25-30 ikävuotta, vaikka tähän luonnollisesti dopingilla vaikutetaan yhä enemmän ja enemmän.
Liikkuvuus on taas ominaisuuksista selkeästi nopeiten kehittyvä, vaikkei se avain onneen olekkaan, niin monissa lajeissa ehdoton. Usein näillä 14-vuotialla taitoluistelija/telinevoimistelijatytöilläkin on tehty valtava työ, että passiivinen liikkuvuus on saatu jalostettua aktiiviseksi. Kokonaisuudessaan fyysisten vaatimusten vertailussa saa vain pään kipeäksi. 10-ottelun maailmanhuipulla on kuitenkin ehkä se kovin.


Jääkiekko ei missään nimessä ole vaatimustasoltaan kovimpia lajeja ja kansalliselle huipulle pääsemiseksi fysiikan ei tarvitse olla urheilijaksi kova. Kyllähän liigassakin Armiat, Lehkoset ja kumppanit ovat tehneet kovaa jälkeä, vaikka esimerkiksi voimaominaisuudet ovat vielä todella heikot, mutta toisaalta se onkin lajin hienous, että meillä on Antti Pihlströmin ja Mikko Koivun vastapainoksi Jesse Niinimäki ja Ville Leino.


Tässä vielä vähän juttua NHL-pelaajien fysiikasta ja harjoittelusta jos joku ei ole lukenut


Jatkakaa keskustelua. Todella laadukas ketju kunhan itsekin pääsee ajan kanssa kirjoittelemaan ajatuksella.

 

[kenttiensankari]

Kamppailulajeja tunnutaan hehkutettavan puhtaasti sen vuoksi, että ne ovat vaativia lajeja. Kuitenkin esim. vapaaottelussa yksikään tämän hetken parhaista ottelijoista ei ole treenannut vapaaottelua ohjatusti lapsesta asti. Jääkiekkoilijoista taas kaikki ovat treenanneet enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti koko ikänsä. Anton Kuivanenkin on entinen jääkiekkoilija ja oli selvästi fyysisempi kuin muut painoluokkansa kilpakumppanit uransa alkupuolella.

Kovia kamppailulajeja mielestäni ovat vain nyrkkeily, judo ja paini. Ainoat lajit joissa on oikeasti perinteitä sen verran, että useampi sukupolvi on ehtinyt kehittää treenimetodeja tehokkaiksi. Muissa lajeissa sitten koitetaan saada epäonnistuneita lätkänpelaajia mukaan, koska heillä on toivoa päästä huipulle hyvän taustan vuoksi.

Jääkiekko kuuluu mielestäni ehdottomasti vaativampien lajien listalle, mitä tulee fyysisyyteen. Parhaat pelaa lähemmäs 30min per peli, kuitenkin kohtuu lyhyitä vaihtoja. Lisäksi pelkkä luistelu on jo niin vaikeaa, että koko lajia ei voi edes harrastaa ellei käytä runsaasti aikaa luistelun opetteluun.

 

[HokiHero]

Jääkiekko kuuluu mielestäni ehdottomasti vaativampien lajien listalle, mitä tulee fyysisyyteen. Parhaat pelaa lähemmäs 30min per peli, kuitenkin kohtuu lyhyitä vaihtoja. Lisäksi pelkkä luistelu on jo niin vaikeaa, että koko lajia ei voi edes harrastaa ellei käytä runsaasti aikaa luistelun opetteluun.

Hyvää pohdintaa ja hyviä pointteja! Jääkiekon vaatimuksia joidenkin silmissä usein laskee se, että tietyillä erityisominaisuuksilla pystyy pärjäämään todella pitkälle kun osassa lajeista koko paketin on poikkeuksetta oltava kunnossa.
Hyvänä esimerkkinä KalPassa kaudella 10-11 pelannut Pavel Brendl.


Tuossa linkki Adam Masuhrin yhden ottelutapahtuman sykeseurantaan Huomion arvoista on se, että puolustajan tontilla Masuhr on koko ottelutapahtuman aikana lähes 23 minuuttia vauhtikestävyys ja lähes 17 minuuttia maksimikestävyys alueella eli käytännössä alueilla, jolloin energiaa ei ehditä tuottamaan hapen avulla ja maitohappoa syntyy. Maitohapon sietokyvyltä vaaditaan siis paljon. Vielä kun löytäisi tilaston jossa laktaatit olisi mitattu esimerkiksi erätauilla.

 

[dana77]

Jääkiekon vaatimuksia joidenkin silmissä usein laskee se, että tietyillä erityisominaisuuksilla pystyy pärjäämään todella pitkälle kun osassa lajeista koko paketin on poikkeuksetta oltava kunnossa.
Hyvänä esimerkkinä KalPassa kaudella 10-11 pelannut Pavel Brendl.

Kaikki on suhteellista. Vaikka Brendl oli pelaajana hyvin poikkeuksellinen ja Kalpan aikana vielä fyysisesti heikossa kunnossa, niin nähdäkseni hänet voidaan kuitenkin näiden heikkouksienkin eli esim luistelun osalta laskea ammattilaiseksi. Ei mitkään amatöörit hänelle luistelussakaan olisi pärjännyt. Toki vastaavasti jostain mestiksestäkin olisi löytynyt häntä nopeampia luistelijoita.

Tuo Mashurin linkki oli mielenkiintoinen, kiitos siitä.

 

[sampio]

Kovia kamppailulajeja mielestäni ovat vain nyrkkeily, judo ja paini. Ainoat lajit joissa on oikeasti perinteitä sen verran, että useampi sukupolvi on ehtinyt kehittää treenimetodeja tehokkaiksi. Muissa lajeissa sitten koitetaan saada epäonnistuneita lätkänpelaajia mukaan, koska heillä on toivoa päästä huipulle hyvän taustan vuoksi.

Riippuu hirveästi siitä, missä maasta näkökulma on. Kovia kamppailulajeja on kuitenkin sen verran paljon, ja jossain Japanissa on puoliammattimaisesti treenattu jo sukupolvien ajan tai Graciet BJJ:n parissa Brasiliassa ammattimaisesti. Lisäksi pitää ottaa huomioon se, että MMA on ollut ammattimaista touhua suurimman osan olemassaolostaan ja monella lajin huipulla on kokemusta eri kamppailulajeista lapsesta saakka. Vapaaottelu on sitten vain se lopputulos urakehitykselle.

Parin viestin takainen linkki NHL-pelaajien treenaamiseen oli sikäli mielenkiintoinen, että Martin St Louisin tempaustulos on ihan kohdallaan - viimeinen kolmen toiston sarja 120 kilolla ja tangon päissä on vielä vapaat ketjut lattiaan saakka, jotka tuovat oman mausteensa painojen hallintaan. Siinä pitää olla kokonaisvaltaisesti voimaa koko kropassa.

 

[J.Grönvall]

Parin viestin takainen linkki NHL-pelaajien treenaamiseen oli sikäli mielenkiintoinen, että Martin St Louisin tempaustulos on ihan kohdallaan - viimeinen kolmen toiston sarja 120 kilolla ja tangon päissä on vielä vapaat ketjut lattiaan saakka, jotka tuovat oman mausteensa painojen hallintaan. Siinä pitää olla kokonaisvaltaisesti voimaa koko kropassa.

Jep, on todella mielenkiintoista luettavaa. Samoin Rod Brind'Amourin omistaumista täytyy ihailla. St.Louisin kyykkytreenitkin vaikuttivat melkoisen hapokkailta ja samoin Chris Cheliosin (Chelioksen?) ohjelma jossa mentiin tunti putkeen ja ilmeisen tarkoituksella pienellä happivajeella koko ajan.

Onko kenelläkään tietoa miten vanhan liiton venäläisistä esim. Igor Larionov, Vjatsheslav Fetisov ja kaverit harjoittelivat? Larionov oli aina tip top-kunnossa ja myös Fetisov oli nelikymppisenäkin kovassa tikissä.

Jaromir Jagr on aina tiedetty vahvaksi mutta huhuttu 1000 kyykkyä päivässä alkaa olla jo miehekäs määrä, vähän samaan kastiin kuin Cristiano Ronaldon vatsalihastoistot.

PS. Katsokaapa muuten ihan mielenkiinnosta sveitsiläisen takavuosien huippukuulantyöntäjä Werner Gunthorin treenejä. Gunthor työnti muistaakseni 22,70 ennätyksekseen. Mikä kuitenkin pistää silmään jo tuon ajan harjoittelussa on monipuolisuus ja etenkin plyometristen harjoitusten suuri määrä.

Préparation Physique : Werner Gunthor partie 1

Préparation Physique : Werner Gunthor partie 2

 

[TosiFani]

Jep, on todella mielenkiintoista luettavaa. Samoin Rod Brind'Amourin omistaumista täytyy ihailla. St.Louisin kyykkytreenitkin vaikuttivat melkoisen hapokkailta ja samoin Chris Cheliosin (Chelioksen?) ohjelma jossa mentiin tunti putkeen ja ilmeisen tarkoituksella pienellä happivajeella koko ajan.

Onko kenelläkään tietoa miten vanhan liiton venäläisistä esim. Igor Larionov, Vjatsheslav Fetisov ja kaverit harjoittelivat? Larionov oli aina tip top-kunnossa ja myös Fetisov oli nelikymppisenäkin kovassa tikissä...

Tarina kertoo, että nuoret pelaajat ihmettelivät kun Chelios otti kuntopyörän saunaan mukaan ja polki siellä.

Sain seurata hyvin läheltä Vasili Tihonovin ensimmäisiä kausia Porissa. Ässät harjoitteli joulutauolla seuraavalla kaavalla.

Aamulla puntti, joka oli kuntopiirimäinen. Joukkue jaettiin pareihin, jotka jakautuivat pisteisiin. Näissä pisteissä oli erilaisia, varsin perinteisiä, liikkeita mm. vatsat, selkä, penkki, rinnalleveto jne. Yleensä pisteitä oli 10 - 15. Homma eteni siten, että toinen parista teki minuutin ja toinen huilasi ja pisteen vaihto. Kierroksia tehtiin yleensä kaksi.

Tämän jälkeen oli tunnin jää, joka oli hyvin pitkälti kaksinkamppailua.

Jään jälkeen Porin jäähallin legendaariset portaat. Maksimijuoksu n. 10 kertaa.

Illalla oli jää ja portaat.

Nämä harjoitteet olivat suoraan isä Viktorin kansiosta, joten kai tästä jotain voi päätellä. Työmäärät olivat kovia, paljon toistoja.

 

[choose_life]

Joku raja

Onko kenelläkään tietoa miten vanhan liiton venäläisistä esim. Igor Larionov, Vjatsheslav Fetisov ja kaverit harjoittelivat? Larionov oli aina tip top-kunnossa ja myös Fetisov oli nelikymppisenäkin kovassa tikissä.

Nämä(kin) olivat aikoinaan ns. valtionsalaisuuksia ja sittemmin mm. Larionovin tilityksistä saadut tiedot epäilemättä jossain määrin ja syystä värittyneitä, mutta ei NL:n aikaisen Punakoneen touhussa inhimilliseltä tai edes huippu-urheilun kannalta aina järkeä ollut.

Pelaajat olivat käytännössä lähes vuoden ympäri eristyksissä harjoitusleireillä, joissa treenattiin kolmea kertaa päivässä äärimmäisen kovaa. Larionov pääsi sieltä isänsä hautajaisiin vasta, kun koko joukkue sitä kirjallisesti Viktor Tihonovilta pyysi.

Tarkempia tietoja treeneistä saa esim. Larionovin kirjasta Ykkösketju kapinoi, mutta pikanttina, 80-luvulla kuultuna yksityiskohtana mainittakoon parin tunnin futismatsit 5 vs. 5, jossa pelaajien jalat oli sidottu köysillä luistelukulmaan. Helvetin tehokasta ja lajinomaista, ei sillä:)
Mutta vakavammin ja vaikka menee vähän ohi aiheesta: vaikka treeni oli mitä tuloksekkainta ja tiettyyn rajaan asti välttämätöntä, IMO siinä mentiin sekä fyysiseltä että varsinkin psykologiselta kannalta tarpeettomasti ihan jonkin muun puolelle (totta helvetissä mentiin, koska kyseessä oli totalitaarisen järjestelmän armeijan pakkokomento eikä "vain" huippukiekko).

Joku voisi puhua jopa sadistisesta vallankäytöstä ja siitä nauttimisesta, ja tämän takia hlökoht. on vieläkin vähän vaikea olla Tihonov sr:n kanssa samassa tilassa tai kunnioittaa sinänsä huikeita valmennussaavutuksia. Vaikka kyseessä on hyvin vanha mies, joka eli eri aikaa ja järjestelmää - mutta kun se ei kadu mitään ja tekisi saman uudestaan, tässä hetkessä. Tämän on siis itse julkisesti sanonut. Sori lievä OT.

 

[J.Grönvall]

Sain seurata hyvin läheltä Vasili Tihonovin ensimmäisiä kausia Porissa. Ässät harjoitteli joulutauolla seuraavalla kaavalla.

Aamulla puntti, joka oli kuntopiirimäinen. Joukkue jaettiin pareihin, jotka jakautuivat pisteisiin. Näissä pisteissä oli erilaisia, varsin perinteisiä, liikkeita mm. vatsat, selkä, penkki, rinnalleveto jne. Yleensä pisteitä oli 10 - 15. Homma eteni siten, että toinen parista teki minuutin ja toinen huilasi ja pisteen vaihto. Kierroksia tehtiin yleensä kaksi.

Tämän jälkeen oli tunnin jää, joka oli hyvin pitkälti kaksinkamppailua.

Jään jälkeen Porin jäähallin legendaariset portaat. Maksimijuoksu n. 10 kertaa.

Illalla oli jää ja portaat.

Nämä harjoitteet olivat suoraan isä Viktorin kansiosta, joten kai tästä jotain voi päätellä. Työmäärät olivat kovia, paljon toistoja.

Ja ajatella, että noilla määrillä Ässät ei ollut edes aikansa paras joukkue! Mitähän esimerkiksi Jursin koulussa Turussa tehtiin tai sitten Jokereissa jotka olivat Tihonovin aikakaudella kuitenkin ne Suomen johtavat seurat. 90-luvun puolella SM-Liigassa oli melko vahva venäläisedustus, kun Tihonov oli Porissa, Jursinov Turussa, Majorov Helsingissä/Tampereella ja Bogdanov Tampereella/Kuopiossa.

Se lienee selvää, että panostus nimenomaan fysiikkaan oli kovaa tuolloin, suhteessa pelin teorian valmentamiseen. Muistan, kun faija ihmetteli kesällä 1998 nähtyään Tapparan lenkillä, osa pelaajista ei pystynyt kunnolla edes juoksemaan, kun reidet olivat niin isot. Rane Korpi pisti kyllä hien virtaamaan mutta 80-luvun metodit eivät oikein enää istuneet sen ajan jääkiekkoon.

Marko Ojanen taas kertoi joskus, että vuosituhannen taitteen Tapparassa Jukka Rautakorpi veti muistaakseni kolmen tunnin puntteja. Kun mietitään, että tuolloin peli keskittyi voimakkaasti (voima)luisteluun ja kaksinkamppailuihin, niin harjoittelu on tukenut juuri näitä tavoitteita. Rääkki on kuitenkin ollut ilmeisen kehittävää, sillä tuon ajan joukkueesta todella moni kehittyi huomattavan paljon.

 

[choose_life]

Muistan, kun faija ihmetteli kesällä 1998 nähtyään Tapparan lenkillä, osa pelaajista ei pystynyt kunnolla edes juoksemaan, kun reidet olivat niin isot. Rane Korpi pisti kyllä hien virtaamaan mutta 80-luvun metodit eivät oikein enää istuneet sen ajan jääkiekkoon.

Marko Ojanen taas kertoi joskus, että vuosituhannen taitteen Tapparassa Jukka Rautakorpi veti muistaakseni kolmen tunnin puntteja. Kun mietitään, että tuolloin peli keskittyi voimakkaasti (voima)luisteluun ja kaksinkamppailuihin, niin harjoittelu on tukenut juuri näitä tavoitteita. Rääkki on kuitenkin ollut ilmeisen kehittävää, sillä tuon ajan joukkueesta todella moni kehittyi huomattavan paljon.

Auts, kiitos tästä lenkkimuistosta;) Mutta treenin määrä tai kesto ei sinänsä tee autuaaksi; päinvastoin, sillä voidaan tosiaan ryssiäkin (pun intented) kaikki. Oleellista on riittävän pohjan rakennus, kovan harjoittelun rytmitys ja niiden henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioon ottaminen.
Kaikki nämä olivat 1980-90-luvulla suurimmassa osassa liigajoukkueitakin vielä aika lapsenkengissä, tyyliin 18-vuotias rääppöö ja 32-vuotias kaappikanukki pantiin vetämään samoja punttiohjelmia lähes samoilla painoilla. Juuei, ei toimi(nut).

edit: auts ja kiitos muistosta II. Tämä puu ja puska -metodi muuten apinoitiin sitten ainakin yhden liigaseuran junnujen treeneihin samaisen 80-90-luvun taitteessa;).

PS. Junnuna muistan katselleeni sellaistakin VHS-pätkää Neuvostoliitosta, jossa nuoret juoksivat metsässä ja harhauttelivat puita. Ja tietysti raikkaimmat legendat kertovat siitä miten niitä myös taklailtiin, jotta saatiin kovuutta.
Eipä siinä, Fetisovia ja Konstantinovia vastaan pelatessa tuokin olisi voinut olla ihan hyvä kuivatreeni :D

 

[J.Grönvall]

Nämä(kin) olivat aikoinaan ns. valtionsalaisuuksia ja sittemmin mm. Larionovin tilityksistä saadut tiedot epäilemättä jossain määrin ja syystä värittyneitä, mutta ei NL:n aikaisen Punakoneen touhussa inhimilliseltä tai edes huippu-urheilun kannalta aina järkeä ollut.

Pelaajat olivat käytännössä lähes vuoden ympäri eristyksissä harjoitusleireillä, joissa treenattiin kolmea kertaa päivässä äärimmäisen kovaa. Larionov pääsi sieltä isänsä hautajaisiin vasta, kun koko joukkue sitä kirjallisesti Viktor Tihonovilta pyysi.

Siis joo, mutta ehkä voisi tarkentaa, että nimenomaan ajasta NHL:ssä olisi mielenkiintoista kuulla. Koska kaverihan piti itsensä kiistatta huippukunnossa vielä pitkään punakoneen jälkeenkin. Vaikka voidaanhan toki pohtia millaisilla metodeilla se pohjakunto oli hankittu :)

Muistaakseni jossain dokumentissa kerrottiin, että Punakone harjoitteli neljä kertaa päivässä kahden tunnin verran. Ja siellähän taisi olla pelikirjakoutsauskin jo kohdillaan. Samassa dokumentissa Tihonov sanoi, että pelaajat aina valittavat kuinka eivät nää perheitään, mutta "myös Tihonov on aina täällä". Ilmeisesti politbyroolle ei vittuiltu.

Tuosta futishommasta tuli mieleen, kun eräs kaveri kertoi Zico Hjelmin vetämistä treeneistä TamU-aikoina, siellä mentiin isolla kentällä 2 vs. 2 ja Hjelmin vaatimustasohan on legendaarisen kova futisporukoissa. Tämä kaveri kertoi, että kyllä siinä on leikki kaukana, kun joka virheestä kuulet aivan varmasti.

PS. Junnuna muistan katselleeni sellaistakin VHS-pätkää Neuvostoliitosta, jossa nuoret juoksivat metsässä ja harhauttelivat puita. Ja tietysti raikkaimmat legendat kertovat siitä miten niitä myös taklailtiin, jotta saatiin kovuutta.

Eipä siinä, Fetisovia ja Konstantinovia vastaan pelatessa tuokin olisi voinut olla ihan hyvä kuivatreeni :D

 

[dana77]

Joku voisi puhua jopa sadistisesta vallankäytöstä ja siitä nauttimisesta, ja tämän takia hlökoht. on vieläkin vähän vaikea olla Tihonov sr:n kanssa samassa tilassa tai kunnioittaa sinänsä huikeita valmennussaavutuksia. Vaikka kyseessä on hyvin vanha mies, joka eli eri aikaa ja järjestelmää - mutta kun se ei kadu mitään ja tekisi saman uudestaan, tässä hetkessä. Tämän on siis itse julkisesti sanonut. Sori lievä OT.

Vaikka olisikin sanonut ettei kadu, niin on myös sanonut että ihan samalla tavalla hänkin siellä leireillä joutui sen 330 päivää vuodesta olemaan ja ettei se herkkua ollut hänellekään. Niin että tiedä sitten siitä nauttimisesta. Pomo se on pomollakin. Ei silti häntä sääliksi käy.

Bogdanovin Suomen ajasta on mieleen jäänyt ainakin se, että joukkue ei saanut ottaa pisaraakaan alkoholia kauden aikana. Urheilullisesti varmasti perusteltua, mutta valitettavasti tuona aikana liian kunnianhimoinen tavoite. Uskoisin että kääntyi itseään vastaan.

 

[dana77]

Siis joo, mutta ehkä voisi tarkentaa, että nimenomaan ajasta NHL:ssä olisi mielenkiintoista kuulla. Koska kaverihan piti itsensä kiistatta huippukunnossa vielä pitkään punakoneen jälkeenkin. Vaikka voidaanhan toki pohtia millaisilla metodeilla se pohjakunto oli hankittu :)

Tämä on asia, jota monet eivät ymmärrä tai myönnä, että eurooppalaiset ovat monessa asiassa olleet edelläkävijöitä suhteessa pohjois-amerikkaan mitä harjoitteluun tulee. NHL:ssä tuudittauduttiin 70- ja 80-luvuilla omaan erinomaisuuteen ja toiminnan kehittäminen unohtui pahasti. Kun Pavel Bure tuli Canucksiin, niin hän nosti penkistä tuplasti oman painonsa (140kg kun painoi itse 70kg). Kyykkyä meni kuulemma suhteessa vielä enemmän. Muistakin 90-luvun alun venäläisistä olisi puhetta, että olivat aina joukkueensa ykkösiä näissä asioissa. Ei siinä auttanut kanukkejen katsoa kuin peiliin ja alkaa ihan toisella tavalla panostamaan näihin juttuihin.

Sama juttu oli tavallaan myös Teemu Selänteen kanssa. Onhan se ihan uskomatonta ettei 90-luvun alussa YHDELLÄKÄÄN NHL-joukkueella ollut omaa hierojaansa. Teemu Selänne toi Suomesta Jukka Nieminen (RIP) omaksi hierojaksiin ja vasta kun hänen luonaaan alkoi muukin joukkue kyläillä niin hän siirtyi joukkueen palkkalistoille. Ymmärtääkseni Selänteen paneutuminen lihashuoltoon on muutenkin ollut uraauurtavaa ja esimerkillistä koko kiekkoilevan maailman mittakaavassa ja sen hedelmiä hän nyt nauttii.

Muistaakseni jossain dokumentissa kerrottiin, että Punakone harjoitteli neljä kertaa päivässä kahden tunnin verran. Ja siellähän taisi olla pelikirjakoutsauskin jo kohdillaan.

En ikinä pysty unohtamaan sitä "pelikirjaviisautta", joka jossain dokkarissa oli (oliko Makarovin vai Larionovin omassa kirjassa), että kun Larionov pelasi keskushyökkääjänä, niin hän sen takia jäi vähän laitahyökkääjien varjoon julkisuuden valokiilasta... En tiedä onko tuon ajan toimittajat olleet idiootteja vai onko laji ollut joku muu, mutta siinä lajissa ja niissä pelikirjoissa jonka minä tiedän keskushyökkääjät eivät todellakaan jää varjoon.

 

[J.Grönvall]

Bogdanovin Suomen ajasta on mieleen jäänyt ainakin se, että joukkue ei saanut ottaa pisaraakaan alkoholia kauden aikana. Urheilullisesti varmasti perusteltua, mutta valitettavasti tuona aikana liian kunnianhimoinen tavoite. Uskoisin että kääntyi itseään vastaan.

Tämä kulttuurillinen aspekti on muuten jännittävä aihe myös. Eli vaikka asia olisi kuinka hyvin perusteltu ja hyötykin vielä osoitettavissa, niin siltikin vaatii vuosia, että muutos todella tapahtuu ja se hyväksytään.

Jos taas vähän lipeän futiksen puolelle, niin muistaakseni Juande Ramos toi mukanaan Tottenhamiin myös uudet ravinto-ohjeet ja muutenkin ilmeisesti hyvin tieteellisen näkökulman. Seuraus oli se, että Spursin peli oli sekaisin ja joukkuehenki heikko. Tilalle palkattiin todellinen vanhan liiton fish & chips-jäärä Harry Redknapp, joka yhtäkkiä saikin joukkueen lentoon.

Kuitenkin taas Arsenalissa oli menty ranskalaisvallankumouksen myötä jo kymmenen vuotta aiemmin tähän samaan suuntaan. Eli tulokset olivat tavallaan osoitettavissa mutta pelaajat ja toimintakulttuuri torpedoivat Ramosin työn. Vielä lähempää samantyyppinen esimerkki löytyy Chelseasta ja Andre Villas Boasin pestistä, onhan se jollain tavalla käsittämätöntä, että Roberto Di Matteo sai parempaa tulosta aikaan.

Siksi kai nämä edelläkävijät valmentajina ovat aina vähän kaikessa vastavirrassa ja vasta joskus myöhemmin ymmärretään, että olipas nerokkaasti ajateltu silloin aikoinaan. Suomalaisista lätkävalmentajista Jukka Jalonen lienee se paras esimerkki 2000-luvulta.

Jalonenkin otti aikansa pataan näiltä ns. firman miehiltä (Rautakorpi, Westerlund, Summanen jne.), kunnes 2006 prosessi HPK:ssa saavutti kliimaksinsa ja sittemmin hän on päässyt muokkaamaan koko suomalaista jääkiekkoa.

 

[ms.qvist]

Äärimmäisen mielenkiintoista keskustelua käyty tässä katjussa - harmillista vaan kun näin jälkikäteen pääsen ottamaan osaa siihen ja moni mielenkiintoinen teema on jo käyty tavalla tai toisella läpi.

Tämä on asia, jota monet eivät ymmärrä tai myönnä, että eurooppalaiset ovat monessa asiassa olleet edelläkävijöitä suhteessa pohjois-amerikkaan mitä harjoitteluun tulee. NHL:ssä tuudittauduttiin 70- ja 80-luvuilla omaan erinomaisuuteen ja toiminnan kehittäminen unohtui pahasti. Kun Pavel Bure tuli Canucksiin, niin hän nosti penkistä tuplasti oman painonsa (140kg kun painoi itse 70kg). Kyykkyä meni kuulemma suhteessa vielä enemmän.

Tätä Burea koskevaa faktaa on vielä täsmennettävä sen verran, että ymmärtääkseni kyseessä oli sarjojen tekeminen penkissä 140 kilolla ja vastaavasti kyykyssä sarjaa tehtiin reilusti päälle 200 kilolla ja mitä pidempiä sarjoja tehtiin, sitä enemmän Bure kepitti Canucksien muita pelaajia.

***

Aihetta sivuten tuli myös mieleeni Tretjakin tasapainotreenit joita tehtiin lankulla metrin parin korkeudella maanpinnasta ja lajinomaisuutta lisättiin siten, että mukana oli torjuttavana/tasapainoiltavana myös kiekko tai pallo.

vlad.

 

[choose_life]

Aihetta sivuten tuli myös mieleeni Tretjakin tasapainotreenit, joita tehtiin lankulla metrin parin korkeudella maanpinnasta. Lajinomaisuutta lisättiin siten, että mukana oli torjuttavana/tasapainoiltavana myös kiekko tai pallo.

Juu, ja tämäkin apinoitiin fiksuimmissa seuroissa molaritreeniksi jo silloin 80-luvulla - tosin inhimillisempänä versiona eli se lankku oli vain jotain puolen metrin korkeudessa;). Harjoite oli ainakin 2000-luvun puolivälissä käytössä vieläkin - ja miksei olisi, kun toimii. Toki välineet olivat kehittyneemmät, nykyisin kun löytyy core-tasapainolautaa yms. jos jonkinlaista.

 

[McTorso]

Palaan vielä kuntohuipun rakentamiseen, vaikka siitä on jo tässä ketjussa varsin kattavasti keskusteltu. Entisenä yleisurheilumiehenä uskon vankasti kuntohuipun rakentamiseen myös jääkiekossa. Tiedostan kyllä, että jääkiekossa kuntohuipun rakentaminen ja ajoittaminen on erittäin hankalaa johtuen suuresta pelimäärästä ja siitä, että joukkueessa on niin paljon erilaisia yksilöitä fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Minä rakentaisin liigajoukkueelle kaksi kuntohuippua:

Ensimmäinen kuntopiikki rakennetaan heti sarjan alkuun. Elokuun loppu ja syyskuun alkupuoli vedetään fyysiikkatreenien suhteen herkistellen. Tämä vaatii toki sen, että pelaajat ovat vetäneet omatoimijakson erittäin kovaa. Kauden alla jäätreenit saadaan tällöin vedettyä kohtuullisen tuoreilla jaloilla. Näin yllätetään vastustajat taktisesti valmiilla pelillä sekä ylivertaisella fyysisellä valmiudella. (Aika tukkoisilla jaloilla liigajoukkueet yleensä kauden alkuun tulevat, josta johtuen myös pelikirjan toteuttaminen tökkii.) Se, kuinka kauan kuntopiikki kantaa, riippuu tietenkin pelaajan kuntopohjasta pitkällä aika välillä ja tietysti myös kesän fysiikkatreenin tasosta.

Toinen kuntopiikki rakennetaan tietysti pudotuspeleihin. Ajoituksessa täytyy ottaa huomioon luonnollisesti sarjasijoitus ja se kuinka pitkälle ensimmäinen kuntopiikki on kantanut. Uskon, että joulukuun tienoilla vedetyt viisi fysiikkapainoitteista viikkoa suhteella kaksi kovaa, yksi kevyt ja kaksi kovaa, takaa hyvän pohjan lopputalven herkistelyn kautta kohti kevään kuntopiikkiä.

Kun Kärpät palasivat liigaan kaudelle 2000-2001, niin tulosten valossa vaikutti siltä, että ideana oli nimenomaan kahden kuntopiikin rakentaminen. En muista aloittiko Kärpät viidellä vai kuudella perättäisellä voitolla. Pikku hiljaa Kärpät hiipui viimeiselle pudotuspelipaikalle. Pudotuspeleissä luistin taas liikkui ja Kärpät yllätti puolivälierissä runkosarjan ykkösen Jokerit.

Tiedostan, että ajelin kirjoituksessani mutkat suoriksi. Se, että saa 20 pelaajaa, jotka kaikki ovat erilaisia yksilöitä ja ottavat vastaan harjoitusta eri tavalla, olemaan fyysisesti huippukunnossa yhtä aikaa, on vaativa tehtävä. Jääkiekko on fyysinen peli kulmavääntöinen kaikkineen, mutta erityisesti luisteluvoimaan voidaan vaikuttaa oikeanlaisella ja oikein jaksotetulla fysiikkatreenillä valtavan paljon.

Fysiikkavalmennuksen kaksi kovaa ovat olleet mielestäni Janne Vikeväinen ja Harri Hakkarainen. Toki nykyään Hakkarainen on liian kiireinen mies jääkiekkojoukkueen fysiikkavalmentajaksi/lääkäriksi ja Vikeväinen on aloitanut täysin uuden uran. Ketkä ovat mielestänne tämän hetken gurut liigamme fysiikkavalmentajista?

 

[HokiHero]

Ketkä ovat mielestänne tämän hetken gurut liigamme fysiikkavalmentajista?

Itse en ole päässyt tutustumaan tarkemmin kuin parin liigajoukkueen fysiikkavalmentajan taitoihin, enkä kuulopuheiden perusteella viitsi arvostella.

Kokemusta on Tapparan maailmanennätysmies Jaakko Kailajärven koulutuksesta, joka teki vaikutuksen. Rautainen ammattilainen, joka on ammentanut tietonsa yli 50 vuoden kokemusten perusteella, en lähtisi hänen kanssaan kinastelemaan. Vaikuttaa olevan perillä myös nykyisistä suuntauksista, vaikka ikää onkin.

Toinen jonka kanssa en itse ole toiminut, mutta jonka suunnittelemia harjoitteita olen tehnyt yhden täyden kesäharjoitus sekä kilpailukauden on KalPan osa-aikainen fysiikkavalmentaja/Norjan mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski. Kojonkosken harjoitteista ei voi sanoa muuta kuin hyvää. Sen lisäksi, että lantion seudun liikkuvuus parani merkittävästi, myös kimmoisuus ja räjähtävyys otti suuria harppauksia. Plussaa myös ehdottomasti monipuolisimmasta kuntotestauksesta, johon olen harrastuneisuuden tai ammattini puolesta törmännyt.

 

[Alvajärven Urho]

Toinen kuntopiikki rakennetaan tietysti pudotuspeleihin. Ajoituksessa täytyy ottaa huomioon luonnollisesti sarjasijoitus ja se kuinka pitkälle ensimmäinen kuntopiikki on kantanut. Uskon, että joulukuun tienoilla vedetyt viisi fysiikkapainoitteista viikkoa suhteella kaksi kovaa, yksi kevyt ja kaksi kovaa, takaa hyvän pohjan lopputalven herkistelyn kautta kohti kevään kuntopiikkiä.

Joulukuu on sinänsä sopiva ajanjakso tälle piikille, että yleensä siinä on maaottelu- ja joulutauko, jolloin tukkoisat jalat eivät häiritse pelejä millään tavalla. Itse vaan mietin, onko se liian kaukana kevään peleistä, pitäisikö fysiikkajakso olla lähempänä pudotuspelejä? Vai pitäisikö siellä olla vielä kolmas, hyvin lyhyt fysiikkajakso (kaksi kovaa viikkoa?)?

Ketkä ovat mielestänne tämän hetken gurut liigamme fysiikkavalmentajista?

Vaikka jääkiekon fyysiset vaatimukset ovat olleet samansuuntaisia vuosikymmenet, silti tuntuu, että aina välillä jostakin "muusta maailmasta" tuodut opit pyyhkäisevät nopeasti läpi Suomen ja sitten kaikkialla tehdäänkin samoja juttuja. Esimerkiksi muista lajeista tuodut opit tai ulkomailta opitut. Tällä puolella valmentajat ovat olleet kautta linjan ehkä nuorempia kuin esim. päävalmentajat ja ottaneet avoimesti uusia juttuja käyttöön. Siinä mielessä nostan kyllä Kailajärvelle hattua tosi korkealle, että on pysynyt kehityksen kelkassa vuosikymmenet.

En tunne nykyisistä liigan fysiikkavalmentajista ja heidän metodeistaan niin paljoa, että osaisin niitä mitenkään järjestykseen pistää. Ovat pysytelleet sen verran nimettöminäkin, että eivät ole missään sattuneet luennoimaan, missä olisin paikalla itse ollut. Joensuusta olen kuullut pelkkää hyvää Harri Yrttiahosta, joka vetää Jokipoikien ja ainakin Katajan koripalloilijoiden fysiikkaa. Toki näissäkin on myös yksilöeroja - jonkun ohjelmat sopivat paremmin toiselle ja ja jonkun toisen toiselle.

 

[McTorso]

Joulukuu on sinänsä sopiva ajanjakso tälle piikille, että yleensä siinä on maaottelu- ja joulutauko, jolloin tukkoisat jalat eivät häiritse pelejä millään tavalla. Itse vaan mietin, onko se liian kaukana kevään peleistä, pitäisikö fysiikkajakso olla lähempänä pudotuspelejä? Vai pitäisikö siellä olla vielä kolmas, hyvin lyhyt fysiikkajakso (kaksi kovaa viikkoa?)?

En usko, että on järkevää vetää enää myöhemmin talvella edes lyhyempää kovaa jaksoa. Pelejä on niin paljon, että palautumisen kanssa on muutenkin ongelmia. Jos pohjat on tehty kesällä kunnolla, pitäisi tuollaisen viiden viikon kovemman jakson kantaa päätyyn asti. Kyllä voimaharjoittelua pitää toki jatkaa kovemman jakson jälkeenkin tosin erityylisenä. Yleisurheilijoiden rytmitys on voimaharjoittelussa hyvin yksinkertainen: kesto -ja perusvoiman kautta maksimivoimaan, jonka jälkeen pikavoiman kautta lopulliseen herkistelyyn ja huippukuntoon.

En todellakaan tiedä jääkiekkojoukkueiden kauden aikaisesta harjoittelusta juuri mitään. Kirjoitan täysin sen pohjalta, miten yleisurheilun kautta saamani tietämys voisi olla sovellettavissa jääkiekkoon. Voimaharjoittelussa, jos sarjasijoitus ja pohjat sen sallivat, tekisin lyhyen maksimivoimajakson vielä tammikuun tietämillä, helmikuussa keveyempiin painoihin, jonka kautta haetaan räjähtävyyttä ja sitä kautta luistulu parhaaseen iskuun. Näin ollen maaliskuussa alkaisi lentokeli, jonka pitäisi kyllä huhtikuun loppuun tahi toukokuun alkuun kestää. Näin helppoa se on, kun ulkopuolisena huutelee. Toki ymmärrän, että varmasti liigajoukkueen arki on harjoittelun suhteen hyvin erilainen verrattuna siihen, minkälaiseksi minä sen kuvittelen.

 

[J.Grönvall]

Tieteellinen fysiikkavalmennus suomalaisessa jääkiekossa

Tuli tuossa vastaan erittäin mielenkiintoinen artikkeli koskien Philadelphia Eaglesin harjoittelua. Kyseessä on siis jenkkifutisseura NFL:stä. Seura vaihtoi päävalmentajaa 14 vuoden jälkeen ja hankki paikalle miehen, Chip Kellyn, joka oli kerännyt aiemmin mainetta Oregonin collegejoukkueen HC:na. Kellyn harjoitusmetodit ovat erittäin poikkeukselliset tavanomaiseen jenkkifutistreeniin. Harjoituksissa pidetään koko ajan kovaa tempoa, jopa valmentajat juoksivat Oregonissa koko treenien ajan.

Sen päälle Kelly on erittäin analyyttinen ja uskoo tieteellisen valmennuksen voimaan, ja käyttää tilastoja. Eagles on ensimmäisemä pohjois-amerikkalaisena seurana palkannut tieteellisen valmennuksen johtajan. Ja tämä kaveri on entinen US Navy Sealsin fysiikkavalmentaja.

Pääasiallinen tavoite on vähentää loukkaantumisia, jolloin seura taas hyötyy pelaajistaan parhaiten, koska he ovat enemmän kentällä.

Tässä kuitenkin linkki artikkeliin:

CHIP KELLY’S MYSTERY MAN

Koko teksti on mainio mutta poimittakoon sieltä pari kappaletta, jotka todella herättivät ajattelemaan asiaa suomalaisesta näkökulmasta:

"In early 2009 Huls and one of his colleagues at the Little Creek base spent about a week in Finland on a fact-finding mission. They logged some 1,500 miles driving from one sports-science institute to the next, picking the brains of some of the world’s top human-performance experts."

"Their guide was a man named John Underwood, a former international-level distance runner and Olympic coach who now runs a sport consulting firm called Life of an Athlete.

Huls met Underwood, who had studied in Finland for three years, at the U.S. Olympic Training Center in Lake Placid, N.Y., and asked for his help in changing the way SEALs trained."

Jos meillä on Suomessa käytössä tämän tason osaamista niin miten huippujääkiekossa hyödynnetään tätä? Ja jatkaen, eikö tässä olisi yksi keino parantaa myös huippupelaajatuotantoa? Jääkiekkoliitolta tuskin raha ensimmäisenä loppuu tässä maassa.

 

[Jupe]

Asian purkamisen voisi aloittaa siitä että tuolla 5 div tasolla on ihan helvetisti vaikutusta hyvällä peruskunnolla.

Se että treenaat lajitreenien lisäksi sekä voimaa että kestävyyttä edes jonkun verran nostaa sut vähintään riittävän hyvälle tasolle noissa divareissa olettaen että lajin perustaidot ovat kyseisen divarin tasolla.

Jos olet alle 30v niin jaksat varmaan hyvin käydä lenkillä pari kertaa, pari punttia +lajitreenit. Yli 30v alkaa levon tarve korostua mitä ei saa väheksyä, vaan se peli-ilo tulee enemmän sitä kautta että on hyvin levänneenä kun on lajitreenit+pelit. Toki silloinkin helposti voi puntit ainakin tehdä tuon aerobisen lajitreenin lisäksi. Äläkä unohda lihashuoltoa, lepopäivänä voi vaikkapa venytellä.

En nyt mitään saliohjelmia ala tähän kirjoitella. Mutta huono vaihtoehto ei ole lähteä juoksemaan vaikkapa pururataa, mitä mäkisempi sen parempi jos haluaa intervalleja siihen. Ainakin Helsingin seudulla on pururatojen varrella tukkeja joilla voi tehdä kyykkyjä+olkapäitä, leuanvetotankoja, dippitankoja, vatsapenkkejä jne. Lenkki + kuntopiiri tuollaisessa ympäristössä kestää noin tunnin. Kaksi kertaa sellainen vaikkapa viikossa lajitreenien +pelien lisäksi on varmasti hyvä.

_

 

[J.Grönvall]

Pitkään mietin laitanko tänne vai tuonne bodausketjuun, mutta pääsyin tähän niin saadaan helpommin seurattua keskustelua.

Jos nyt unohdetaan hetkeksi huippukiekkoilijat, jotka pelaavat pääsarjatasolla ja mietitään hetken meitä harrastelijoita. Itse pelaan esimerkiksi jalkapalloa vitosdivarissa, salibandya vitosessa ja jääkiekko puulaakitasolla.

Millaista olisi tulla tällaisen perus jatkoaikalaisen treeni? Lajitreenit, lenkit (mäki, intervallit, peruslenkit), kuntosali (millaista?), mitäkin kuinka paljon? Itse yritän etsiä itselleni tällä hetkellä vielä vähän sovitettua treeniohjelmaa uusien työvuorojen vuoksi, mutta suunnitelmissa 2-3 kertaa viikkoon lajitreenit, kaksi kertaa viikkoon punttisali ja kaksi tai kolme lenkkiä viikkoon.

No ensinnäkin, vitosdivaritasolla kuntotreeni on perinteisesti ollut kaljan juontia ja röökin polttoa. Varsinkin sählyä nyt pelaa huonomallakin kondiksella jos on lahjakas, eli pallosilmää riittää. Vitonen nyt ei mikään kummoinen taso siinä ole. Eräs SM-tason veskari sanoi minulle joskus, että periaatteessa jopa ykkösen tasolle asti pelaajat ovat "yhtä hyviä", tarkoitti siis, että vitosen kaverikin voi lahjoillaan päästä jopa sinne.

Sitten mitä itse olen pelannut noita entisiä SM-sarjapelaajia vastaan niin heillä alkaa näkyä jo ihan poikkeuksellinen peliäly ja vastaava.

Futiksessakin kaikki riippuu oikeastaan siitä miten hyvä haluaa olla. Peruskestävyys pitää olla ok-tasolla, muuten ei koko lajin pelaamisesta tule mitään. Ja peruskestävyys on tärkeä osatekijä mm. spurteista palautumiseen, eli ei meinaa pelkkää hölkkäilyä.

Lätkän puulaakeihinkaan tuskin tarvitsee erikseen treenata, se nyt on taas kiinni siitä mikä lajitaustasi on, eli kuinka hyvin osaat luistella, pelkästään sillä tekee jo järkyttävän eron tavalliseen höntsäilijään.

Sanoisin, että lajitreenit ovat jo hyvä alku ja ihan kondiksesta riippuen sitten tukevaa harjoittelua. Itse olen tykännyt tehdä kuntopiirejä, kahvakuulaa, HIIT-tyyppistä treeniä jne, eli jotenkin aina pyrkinyt simuloimaan sitä peleissä tulevaa rasitusta myös puntilla.

Jos nyt ajattelee, että kyseessä on kaksinkamppailutilanne lätkässä, futiksessa tai vaikka sählyssä, niin esim. kahvakuulalla saa hyvin samanlaista fyysistä harjoitusta. Eli pienellä happivajeella kuitenkin joudutaan välillä jopa maksimaalista voimantuottoa tekemään. Olen tykännyt ajatella niin, että aina samalla vähän analysoi sitä omaa rasituksen tasoa ja sitä kuinka hyvin siinä pystyy tekemään teknisesti puhtaita suorituksia, se vaatii kuitenkin tiukkaa keskittymistä.

Lätkässä voi olla, että vaihto alkaa omalta alueelta, saatte katkon ja pitää kelata vauhti toiseen päähän jossa vielä mahdollisesti kulmapeliä, niin n. 45 sekuntia alkaa olla pitkä aika ja taatusti tuntuu vaihdon lopulla. Futiksessa vähän paikasta riippuen voi joutua ottamaan pidempiäkin spurtteja ja kun saat pallon niin pitää jaksaa tehdä vielä teknisesti hyvä suoritus.

Sählyn haaste alasarjoissa tulee siinä, että siellä pelataan yleensä ottaen päin persettä taktisesti mikä johtaa siihen, että juostaan kieli vyön alla sinne ja tänne. Eli vauhtikestävyys.

Sitten varmaan olisi paikallaan funtsia plyometrisiä harjoituksia, eli kaikkia loikkia, koordinaatioharjoituksia ja sellaisia. Se vaatii kuitenkin perehtymistä enkä itse niistä osaa kovin tarkkaan sanoa.

Harrastetasolle ja aladivareihin riittää minun mielestäni hyvä yleiskunto: aerobista kestävyyttä, voimakestävyyttä, maitohapon sietokykyä jne perusasioita. Keskivartalon tärkeyttä painotan itse paljon ja sillähän tuolla tasolla jyräilee jo heikot kumoon.

EDIT.

Itse olen käynyt tässä tennisvalmennuksessa ihan ammattivalmentajan pakeilla ja ainakin hänen metodinsa on nimenomaan se, että harjoituksissa on suht kova tempo koko ajan ja suoritteet tehdään happivajeella, koska vastaavat tilanteet on pystyttävä hoitamaan peleissä. Käytännössä vedetään 90 min ilman kummempia lepotaukoja, paitsi mitä nyt palloja kerätään välissä.

Ja me pelaamme ns. muiden kiusaksi, eli ei ole kummoisempia kilpailullisia tavoitteita.

 

[Alvajärven Urho]

No ensinnäkin, vitosdivaritasolla kuntotreeni on perinteisesti ollut kaljan juontia ja röökin polttoa.

Eikun se ero tehdään vastustajiin sillä, että juodaan viikossa yksi päivä vähemmän ja poltetaan päivässä yksi toppa vähemmän :)

Lätkässä voi olla, että vaihto alkaa omalta alueelta, saatte katkon ja pitää kelata vauhti toiseen päähän jossa vielä mahdollisesti kulmapeliä, niin n. 45 sekuntia alkaa olla pitkä aika ja taatusti tuntuu vaihdon lopulla. Futiksessa vähän paikasta riippuen voi joutua ottamaan pidempiäkin spurtteja ja kun saat pallon niin pitää jaksaa tehdä vielä teknisesti hyvä suoritus.

Sählyn haaste alasarjoissa tulee siinä, että siellä pelataan yleensä ottaen päin persettä taktisesti mikä johtaa siihen, että juostaan kieli vyön alla sinne ja tänne. Eli vauhtikestävyys.

Lajiharjoitteluhan on periaatteessa ihan samaa (toki taidolliset rajoitteet huomioiden) kuin ylempänä. Kun taito rajoittaa, nuo harjoitteet tehdään automaattisesti hitaammalla vauhdilla ja pienemmällä sykkeellä kuin ylemmissä sarjoissa. Jos alemmalla tasolla sitten pelaa joku kuntoihme, joka on kovemmassa kunnossa kuin muu joukkue, lajiharjoittelu on tälle kuntoihmeelle kevyttä, tapahtuu peruskestävyysalueella eikä tuo juuri koskaan kroppaan maitohappoja. Sama tietysti myös poikkeuksellisen taitavalla ja hyvällä peliälyllä varustetulla kaverilla; hänellä ei ole kiire koskaan alasarjoissa eikä juuri hengästy. Nämä kaverit tarvitsisivat fyysistä puolta kehittääkseen kenties jotain kovempitehoista, maitohappoja tuottavaa treenaamista.

Perusvitosdivaritason jyrä (taidoiltaan ja fysiikaltaan) on taas semmoinen kokonaisuus, että kaikkihan vie harppauksin eteenpäin. Ensimmäinen juttu on se, että alasarjoissa pelataan hyvin usein vajailla joukkueilla, pitkiä vaihtoja, laiskasti puolustamaan tullen. Tai tämä on minun käsitys. Ensimmäisenä vahvistaisin itse peruskestävyyttä ihan lenkkeilemällä, luistelemalla tms. jotta noista pitkistä vaihdoista selviää kunnialla. Siinä ei edes taidolliset rajoitteet tule vastaan - pitkän vaihdon loppupuolella pystyt pelaamaan sitä samaa peliä kuin vaihdon alussa.
Se, miten alasarjoissa yleensä helpoiten erottuu massasta, on nopeus. Lähtönopeus, suunnanmuutosten terävyys. Näitä kehittämällä pääsee nopeasti sarjan kärkeen, mutta toisaalta: taidolliset rajoitteet voivat sen estää. Jos se pallo/kiekko ei pysy kasvaneessa nopeudessa mukana tai säntäillään vääriin suuntiin, hukkaanhan se menee. Nopeutta alasarjoissa kehittää hankkimalla voimaa alaraajoihin kasvattamatta lihasmassaa liikaa, pudottamalla kropasta ylimääräisen painon pois (tämä on muuten nopein tapa), kehittämällä vartalonhallintaa. Loikat, hypyt, spurtit, oikeanlaiset punttiharjoitukset perustreeninä.
Vasta kolmantena fyysisenä ominaisuutena lähtisin hankkimaan lihaksia vääntämiseen. Sillä ei tee salibandyssä mitään ja futiksessakin nopea kaveri juoksee vääntötilanteista ohi. Toki jos ei ole taipumuksia nopeaan voimantuottoon eli on luonnostaan kömpelö, kenties iso ja vahva, sitten varmaan tämä ajaa ohi tuosta nopeuden treenaamisesta.