Mainos

Kuntavaalit 2021

  • 141 199
  • 1 161

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kirsi Piha valittiin Kokoomuksen Helsingin piirin ylimääräisessä piirikokouksessa pormestariehdokkaaksi. Aiemmin piirihallitus esitti häntä yksimielisesti. Piirikouksessa Piha voitto äänin 67-34 Wille Rydmanin. Vaikka sävyjä löytyy, pääväriltään Piha on liberaali, Rydman konservatiivi.

Pidän yllättävänä, että Kokoomuksen sisällä olevat linjaerimielisyydet tulivat Pihalle yllätyksenä. Ne ovat olleet nähtävillä jo pitkään. Yksikään pormestari ei voi edustaa Kokoomuksen eri kirjoja, mutta eihän sellaiseen ole mitään tarvettakaan. Ei Vapaavuori edustanut Kokoomuksen kaikkia kirjoja tai vaikkapa Nasima Razmyar demarien kaikkia kirjoja.

Valtava pettymys ja en muista, että yksikään luopuminen olisi viime vuosina enempää koskettanut kuin nyt. Piha jätti nyt kylmän olon. Päätös on hänen henkilökohtainen, ja siksi sitä on kunnioitettava.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä tämä kuvastaa kokoomuksen suurta (identiteetti) kriisiä, joka on tippunut nyt Orpon aikana puolueen syliin. Ihme spedeilyä. Puolueella olisi paikka olla aito talous- ja sivistyspuolue tässä maassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä tämä kuvastaa kokoomuksen suurta (identiteetti) kriisiä, joka on tippunut nyt Orpon aikana puolueen syliin. Ihme spedeilyä. Puolueella olisi paikka olla aito talous- ja sivistyspuolue tässä maassa.

Totta. Lisäksi Helsingissä - missä Piha siis olisi ollut ehdolla - Kokoomuksen yhteistyö Vihreiden kanssa on toiminut. Piha olisi suostumuksensa jälkeen tuonut lisä-ääniä tämän yhteistyön jatkamiselle. Mahdollisesti uuden ehdokasvalinnan kohdistuessa Rydmaniin, Helsingissäkin Kokoomus saattaa siirtyä kansalliskonsevatiivisuuden suuntaan.

Näkisin merkkejä blokkipolitiikan kasvusta, koska Kokoomuksen tilanne heijastuu myös yli kuntavaalien eduskuntapolitiikkaan. Vasemmistoliberaalit vs oikeistokonservatiivit. Yli 10 prossan puolueina Vas, SDP ja Vihr vastaan Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Ja Kokoomuksen mahdollinen siirtyminen enemmän kansalliskonservatiiviseen suuntaan lyö painetta Keskustalle.

Kokoomus voisi tosiaan olla kiinnostavin puolue yhdistäessään markkinataloutta sivistyksen ja tieteen kanssa. Koulutus, tutkimus, markkinatalous. Vielä ei ole aika sanoa näille hyvästi, koska mahdollinen ylimääräinen puoluekokous tai sääntömääräinen vetää sitten linjat ja valitsee johdon.
 
Tuamas

Jäsen
Kyllä. Siksi Pihan päätös on oikein hyvä.

Niin, tämä päätös todennäköisesti sinetöi Vihreiden pormestarinvaalivoiton ja suurimman puolueen paikan.

Joka sitten todennäköisesti johtaa tuuletukseen Kokoomuksessa sekä vahvempaan linjakeskusteluun siitä mitä puolue edustaa.

Orpon twiitti on melko koominen, kun äänessä ovat puolueen nimissä viime viikot olleet lähinnä kansalliskonservatiivit.

Myös Hanna Gullichsen luopui samoilla perusteilla kuin Piha ehdokkuudestaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siellä tulee perus Persuille vaikea paikka äänestääkkö Ryydmania vai Hallista?

Voi olla että haluavat halliksen pitää muissa hommissa, vaikka eipä PS pormestarin tonttia ole saamassa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, tämä päätös todennäköisesti sinetöi Vihreiden pormestarinvaalivoiton ja suurimman puolueen paikan.

Joka sitten todennäköisesti johtaa tuuletukseen Kokoomuksessa sekä vahvempaan linjakeskusteluun siitä mitä puolue edustaa.

Orpon twiitti on melko koominen, kun äänessä ovat puolueen nimissä viime viikot olleet lähinnä kansalliskonservatiivit.

Myös Hanna Gullichsen luopui samoilla perusteilla kuin Piha ehdokkuudestaan.

Liittyykö nämä nyt mm. siihen Atte Kalevan kampanjaan vai mihin?
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
On ainakin ilmoittautunut pormestariehdokkaaksi. Kiinnostuksesta en tiedä.
Tämä tosiaan mennyt itseltä täysin ohi. Lähinnä varmaan siksi, että tätä on pidetty niin puhtaasti Vihreiden ja Kokoomuksen kisana, mitä se todellisuudessa lienee onkin. Kai siellä siis muutkin puolueet ovat sitten pormestariehdokkaita nimenneet.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ehdottomasti hyvä uutinen! Nyt siirtyy persuääniä Kokoomukselle ja tulevat nostamaan kannatustaan, kun pääsevät paremmin profiloitumaan vaihtoehdoksi ja haastajaksi Vihreille.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ehdottomasti hyvä uutinen! Nyt siirtyy persuääniä Kokoomukselle ja tulevat nostamaan kannatustaan, kun pääsevät paremmin profiloitumaan vaihtoehdoksi ja haastajaksi Vihreille.
Tänään Hesarissa julkaistun Tietoykkösen tekemän gallupin mukaan Vihreät on 23,5% kannatuksella noussut Helsingissä ohi Kokoomuksen, (22,9 %), mikä viime vaaleista on menettänyt n. 6% kannatuksestaan. On mielenkiintoista katsoa puolueiden kannatusta vaaleissa. Saako Kokoomus persuista enemmän konservatiiviäänestäjiä kuin mitä se menettää liberaaliäänestäjiä vihreisiin ja ehkä myös demareihin. Veikkaan, että ei saa ja Kokoomuksen kannatus tulee edelleen laskemaan Helsingissä.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mikäli Helsinki saa vihreän pormestarin ja siirtyy sen myötä kannattamaan nimellisesti laajempaa maahanmuuttoa ja entistä matalampaa kynnystä niin kutsutusti asettumaan taloksi tietää se Suomen sisäisen jännityksen lisääntymistä.

Muu Suomi ei kulje Helsingin kanssa käsikynkkää Turkua ja Tamperetta lukuun-ottamatta. Muualla ollaan varovaisempia ja viisaampia sen suhteen mikä Ruotsissa on tätä päivää. Helsinki- keskeinen media rummuttaa täysillä sen välttämättömyyttä mikä Ruotsin kansankodin on jo osittain tuhonnut esittämättä mediana mitään itsekritiikkiä. Sen hintalappu paukahtaa pöydällemme joka puolella Suomea vielä. Joudumme kaikki maksamaan naiviudesta ja sinisilmäisyydestä joka meille syötetään mukamas ehdottomana pakkona.

Helsingin vihreille on yhdentekevää mitä bensiini taikka diesel maksavat. Näille merkitsee jotakin vain se narsistinen maailmankuva, jonka he ovat omaksuneet. Kaksi euroa litralta maksavat liikennepolttoaineet pysäyttävät kumipyörät Suomessa. Tämä on ilmeisesti tavoite.

Tulemme näkemään kunnallisvaalien jälkeen kahtiajakautuneemman Suomen. Valitettavasti. Me jotka emme asu Helsingissä emme hyväksy sitä, että se mikä Stadissa tavoitteeksi asetetaan olisi hyväksi koko maalle. Valtamedia ei tietenkään ole kiinnostunut siitä, että kainuulaisten on kohta mahdoton asua sijoillaan taikka Suvivirsi ei uussuomalaisten mielestä ole mitenkään tärkeä instituutio. Minulle ja sadoille tuhansille suomalaisille se on.
 
Snakster

En ihan ymmärrä, miten Helsingin pormestari vaikuttaa kainuulaisten asumiseen? Sen verran halpaahan siellä joka tapauksessa on, että pitäisi olla kyllä varaa ostella bensaa asumisesta säästyneillä rahoilla, ja jos Helsinkiin jossain vaiheessa tulee ruuhkamaksut, kuten toivottavasti tulee, niin ei pitäisi Kainuussa senkään paljon puristella.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulemme näkemään kunnallisvaalien jälkeen kahtiajakautuneemman Suomen. Valitettavasti. Me jotka emme asu Helsingissä emme hyväksy sitä, että se mikä Stadissa tavoitteeksi asetetaan olisi hyväksi koko maalle. Valtamedia ei tietenkään ole kiinnostunut siitä, että kainuulaisten on kohta mahdoton asua sijoillaan taikka Suvivirsi ei uussuomalaisten mielestä ole mitenkään tärkeä instituutio. Minulle ja sadoille tuhansille suomalaisille se on.

Sittenhän tässä voimmekin lopettaa niiden satojen miljoonien tulonsiirrot, joita Helsingistä muuhun maahan vuosittain lähtee. Kainuu sai viime vuonna muistaakseni yli 35 miljoonaa. Toivottavasti mihinkään päin böndeä ei makseta jatkossa senttiäkään. Pitäisi olla näiden vaalien yksi avainteemoista.
 
4

444

Mikäli Helsinki saa vihreän pormestarin ja siirtyy sen myötä kannattamaan nimellisesti laajempaa maahanmuuttoa ja entistä matalampaa kynnystä niin kutsutusti asettumaan taloksi tietää se Suomen sisäisen jännityksen lisääntymistä.

Muu Suomi ei kulje Helsingin kanssa käsikynkkää Turkua ja Tamperetta lukuun-ottamatta. Muualla ollaan varovaisempia ja viisaampia sen suhteen mikä Ruotsissa on tätä päivää. Helsinki- keskeinen media rummuttaa täysillä sen välttämättömyyttä mikä Ruotsin kansankodin on jo osittain tuhonnut esittämättä mediana mitään itsekritiikkiä. Sen hintalappu paukahtaa pöydällemme joka puolella Suomea vielä. Joudumme kaikki maksamaan naiviudesta ja sinisilmäisyydestä joka meille syötetään mukamas ehdottomana pakkona.

Helsingin vihreille on yhdentekevää mitä bensiini taikka diesel maksavat. Näille merkitsee jotakin vain se narsistinen maailmankuva, jonka he ovat omaksuneet. Kaksi euroa litralta maksavat liikennepolttoaineet pysäyttävät kumipyörät Suomessa. Tämä on ilmeisesti tavoite.

Tulemme näkemään kunnallisvaalien jälkeen kahtiajakautuneemman Suomen. Valitettavasti. Me jotka emme asu Helsingissä emme hyväksy sitä, että se mikä Stadissa tavoitteeksi asetetaan olisi hyväksi koko maalle. Valtamedia ei tietenkään ole kiinnostunut siitä, että kainuulaisten on kohta mahdoton asua sijoillaan taikka Suvivirsi ei uussuomalaisten mielestä ole mitenkään tärkeä instituutio. Minulle ja sadoille tuhansille suomalaisille se on.
Kyseessä on tosiaan kuntavaalit. Kunnanvaltuustoissa päätetään kunnan asioista. Siellä ei päätetä valtion asioista. Toki persujen vaaliteema, jonka mukaan kuntavaaleissa lähdetään kaatamaan hallitusta, voi vähän sotkea asioita monenkin mielessä. Mutta noin yleisesti en nyt aivan ymmärrä tätä purkautumista siitä, että mitä jos Helsingin kaupunginvaltuuston enemmistö menisikin vihreille. Paljonko se jossain Ilomantsissa tai Suomussalmella porukan napaa hiertää. Helsingin pormestarilla ei ole mandaattia lähteä rakentamaan sinne raitiolinjoja tai päättämään siitä, minkä verran sinne otetaan maahanmuuttajia. Keskusta ja persut tulevat varmaan jatkossakin valtaamaan paikat maatalousvoittoisten kuntien valtuustoissa. Siihen ei Helsingin pormestarin puoluetausta vaikuta millään tavalla.

Muutoin olen ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että helsinkikeskeisyydestä nillittäminen samaan aikaan, kun ilomielin ottaa vastaan Helsingin maksamat tuet, on hävyttömän kaksinaamaista. Joo se on Suomen suurin kaupunki ja monella tapaa liiketaloudellinen keskus. Ja ehkä se, että pk-seudulla asuu viidennes Suomen väestöstä voi vaikuttaa siihen, että alue pysyy otsikoissa. Mutta sen ei ole pakko kiinnostaa missään muualla. Asetu ehdolle kuntavaaleihin ja lähde ajamaan kunnallesi suurempaa autonomiaa ja riippumattomuutta Helsingistä. Varmasti löytyy äänestäjiä, joita homma riepoo yhtä paljon ja jotka ovat valmiit luopumaan Helsingiltä saatavista avustuksista. En jälkeen on helpompi hengittää, kun tietää kaiken olevan omissa käsissään.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans

Palautetaan mieliin YLE:n vllmeksi tekemä kuntavaaligallup (4.2.21).

SDP 20,3
PS 18,8
Kok 18,3

On täysin mahdollista, että persut jäävät vaaleissa kolmanneksi.
Nousua olisi noilla luvuilla tulossa yli 10% viime kuntavaaleihin nähden, ihan hyvin minusta.
 
msg

Jäsen
Huomaa tämänkin ketjun perusteella, että Näin ne asiat -koetaan puolueella on valtava kannatuspotentiaali. Maalaillaan kuvitteelisia uhkakuvia ja kuvitellaan että äänestämällä kusipäisiä öyhöttäjiä ja ihmisvihaajia voidaan palata aikaan jolloin sitä yhtä ja ainoaa uskontoa tungettiin väkin kaikkien kurkusta alas ja homous oli sairaus.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Mikäli Helsinki saa vihreän pormestarin ja siirtyy sen myötä kannattamaan nimellisesti laajempaa maahanmuuttoa ja entistä matalampaa kynnystä niin kutsutusti asettumaan taloksi tietää se Suomen sisäisen jännityksen lisääntymistä.

Minä näkisin positiivisena asiana vihreän pormestarin ja muutenkin vihreiden menestyksen kuntavaalitasolla juurikin Helsingissä. Itse käyn satunnaisesti Helsingissä ja käytännössä aina kuljen siellä julkisilla, joten ei asialla ole omaan elämään luultavasti mitään vaikutusta. Vaikutusalueen asukasmäärä on vaan niin iso, että olisi hauska nähdä kuntavaalivoiton vaikutus vihreiden kannatukseen, jos siellä aletaan ajamaan vihreää politiikkaa ja vaikeuttamaan esim. yksityisautoilua ym. Vihreiden kannattajat varmasti toivovat (ainakin somen perusteella) toimenpiteitä tehtäväksi ja toivottavasti niitä nähdään. Mitä jyrkempiä niin sen parempi.

Jos kokoomuksen pormesteriehdokas on Rydman, niin uskoisin ei-vihreiden äänien jakaantuvan Halla-ahon kanssa sen verran, että vihreä pormestari nähdään.

Muuten näyttää siltä , että kolmen kärki on SDP, kokoomus, ja persut. Persut nostavat kannatustaan roimasti edellisiin kuntavaaleihin roimasti, mutta tuskin yltävät vaalivoittoon asti. Keskustan kohtalo maakunnissa on myös mielenkiintoista nähdä.

Itseä ei kuntavaalit jaksa pahemmin sytyttää, mutta paikalliset asiat sen verran, että käyn ääneni antamassa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Muu Suomi ei kulje Helsingin kanssa käsikynkkää Turkua ja Tamperetta lukuun-ottamatta. Muualla ollaan varovaisempia ja viisaampia sen suhteen mikä Ruotsissa on tätä päivää. Helsinki- keskeinen media rummuttaa täysillä sen välttämättömyyttä mikä Ruotsin kansankodin on jo osittain tuhonnut esittämättä mediana mitään itsekritiikkiä. Sen hintalappu paukahtaa pöydällemme joka puolella Suomea vielä. Joudumme kaikki maksamaan naiviudesta ja sinisilmäisyydestä joka meille syötetään mukamas ehdottomana pakkona.

Millä tavalla Tampere kulkee käsikynkkää Helsingin kanssa? Jos tarkoitat maahanmuuttajia - kuten ilmeisesti tarkoitat viittaamalla Ruotsiin - niin 5 vuodessa Tampereen nettomuutos on ollut 429 irakilaista ja 272 afganistanilaista (2019 tilasto). Tampereelle muuttavista opiskelijat ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä 1.899 tulijaa vuonna 2018. Samana vuonna Treelle muutti 415 työllistä ja 397 työtöntä.

Lähde: Väestö ja väestönmuutokset

edit: poistettu epäolennainen lause
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jännä muuten on nähdä, kuinka Sari Essayahin profiilinnosto näkyy KD:n tilastoissa paikallistasolla näissä vaaleissa. Essayah tekee aika hyvää työtä juuri tällä hetkellä.

Henkilökohtaisesti kunnallisvaalit sytyttää yllättävän vähä siihen nähden, että ovat kuitenkin arkea lähimmät vaalit. Porissa kyllä poliittinen ja muukin veivailu suorastaan pakottaa äänestämään.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä muuten on nähdä, kuinka Sari Essayahin profiilinnosto näkyy KD:n tilastoissa paikallistasolla näissä vaaleissa. Essayah tekee aika hyvää työtä juuri tällä hetkellä.
KD tulee kärsimään vielä pitkään siitä fundamentalistien raamattupuoluestatuksesta, jonka Päivi Räsäsen johdolla itselleen loivat. Ilman tätä rasitetta saattaisivat olla persujen öyhötystä vierastaville konservatiiviäänestäjille jopa kohtalaisen houkutteleva vaihtoehto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös