Mainos

Kuntavaalit 2021

  • 141 199
  • 1 161

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Se ei tarkoita, etteikö perussuomalaisissa ole rehellistä ja fiksua väkeäkin, mutta puolueen kantoja ainakin itse seuraan kaikilta.

Osittain olen aivan samaa mieltä, toisaalta en. Mikäli persut eivät olisi nostaneet maahanmuuton kieltämättä suuria ongelmia esille, niin niistä tuskin olisi puhuttu kovinkaan paljon. Nyt Kokoomuksenkin on pakko nostaa asiaa keskusteluun myös ja näen sen puolueen kannalta vain hyvänä asiana.
Useimmissa asioissa on aina se kaksi puolta ja idealistien ollessa vallassa on lopputulos usein surkea. Suomessa maahanmuuttokeskustelu on saanut nyt paljon terveempiä näkökantoja taakseen, kun keskustellaan myös ongelmista, eikä vain niistä mahdollisuuksista, joita se tuo tullessaan.
Ei pitäisi, mutta sanon kuitenkin. Meillä romaaniväestö on yrittänyt sopeutua 100 vuotta yhteiskuntaan ja heikolla tuloksella. Meillä ei ole varaa samaan jatkossa eri maahanmuuttajaryhmien kanssa ja kun tänne tulee vielä paljon lisää uusia ja ympäri maailmaa. Siinä vaiheessa pitää osata kotouttaa ja puhua avoimesti myös ongelmista. Toivon todellakin, että Kokoomus tekee sen, vaikkakin sitten Persujen painostamina. Vihreistä ei esim. siihen ole, he ovat näitä vaarallisia idealistejä.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Aamun Hesarissa on juttua Perussuomalaisten mahdollisesta noususta Vantaan suurimmaksi puolueeksi. Näin espoolaisena olisi hauskaa jos näin kävisi ja pääsisin lähietäisyydeltä seuraamaan millaiseksi muuttuu kaupunki ja kunnallispolitiikka, kun vallan huipulla onkin vanhojen puolueiden sijaan perussuomalaiset.
Saavatko vantaalaiset Vantaan takaisin (vrt. Suomi takaisin) ja kaupungistaan tulee vanhan hyvän ajan onnela vai kohtaavatko vantaalaiset pettymyksen, kun kaiken vastustajilla ei olekaan tarjota mitään muuta kuin vastustamistaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Vaaleja ei ole tarvetta siirtää. Vaikkakin se olisi hallituspuolueille eduksi. No sdp pärjännee melko hyvin, muut tuskin. Tai no rkp saanee vakioäänensä.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaaleja ei ole tarvetta siirtää. Vaikkakin se olisi hallituspuolueille eduksi. No sdp pärjännee melko hyvin, muut tuskin. Tai no rkp saanee vakioäänensä.

Ei olekaan. Siitä huolimatta voisin melkein lyödä vetoa, että ne siirretään. Näin siksi, että siirto hyödyttää hallituspuolueita ja sen poliittinen hinta on tällä hetkellä poikkeuksellisen alhaalla Marinille taivaanlahjana tulleen koronatilanteen heikentymisen vuoksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Osittain olen aivan samaa mieltä, toisaalta en. Mikäli persut eivät olisi nostaneet maahanmuuton kieltämättä suuria ongelmia esille, niin niistä tuskin olisi puhuttu kovinkaan paljon. Nyt Kokoomuksenkin on pakko nostaa asiaa keskusteluun myös ja näen sen puolueen kannalta vain hyvänä asiana.

Noin voi aina perustella asian kuin asian. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, miksi Perussuomalaiset maalaavat kauhukuvia maahanmuutosta ja puhuvat pelkästään haittamaahanmuutosta.

Kyse on eurooppalaisen oikeistopopulismin ja laitaoikeiston kehityksestä. Saksassa AfD oli tiukasti Kreikka- yms pakettaja vastaan, ja muovtautui sen jälkeen avoimesti maahanmuuttovastaiseksi liikkeeksi. Samoin tapahtui Perussuomalaisille. Soinin aika ko. paketteja vastaan ja Halla-ahon aika maahanmuuttoa vastaan.

Nämä ryhmät hakevat kannatuksensa samasta ääripäästä. Vähemmän kouluja käyneiden ja esimerkiksi tukiensa heikentymisen takia poljetuiksi tuntevien nuorten miesten keskuudesta. Siksi teematkin ovat sellaiset kuin ovat. Kokoomus ei tässä todellisuudessa paina mitään, sillä sama äärikäyttäytyminen nähtäisiin, vaikka Kokoomusta ei olisi edes olemassa.

Useimmissa asioissa on aina se kaksi puolta ja idealistien ollessa vallassa on lopputulos usein surkea. Suomessa maahanmuuttokeskustelu on saanut nyt paljon terveempiä näkökantoja taakseen, kun keskustellaan myös ongelmista, eikä vain niistä mahdollisuuksista, joita se tuo tullessaan.

Todellisuudessa - siis esimerkiksi Suomessa ja Saksassa - yllä oleva ei päde, vaikka perussuomalaiset ja muutkin sillä suunnalla mielellään asian näin esittävät.

Esimerkiksi vuonna 2015 minä ja monet muut esittivät, että pakolaisia voidaan ottaa, mutta vain hillitysti ja vain silloin kun kyetään antamaan resurssit heidän kotouttamiseen 100 %. Muutama tuhat vuodessa. Jos tähän ei kyetä, ei oteta ketään. Rajat kiinni, saatana! Olin yksi heistä ja muistan hyvin, kuinka perussuomalaisia kannattavien keskuudesta satoi neuvoja vääristä ajatteluista. Rajat on oltava auki heidän mukaansa.

Perussuomalaiset ovat tuuliviirejä. Valtaosa kansasta ajattelee edelleen kuten itse ajattelin 2015 ja ajattelen isekin näin. Meidän ansiota on se, että maahanmuutosta keskustellaan paremmin. Se ei todellakaan ole persujen ansiota, jotka ovat lähinnä joko pyörineet jaloissa tai kun ovat saaneet suunsa auki, ajatukset ovat olleet keskimääräistä paljon heikompia.
 
Voi ajatella varmaan näinkin, mutta aivan yhtä hyvin voi perustella, että Perussuomalaisten kovat puheet ovat saaneet enemmän kriittistä keskustelua aikaan. Ei esim. Jatkoajassa käyty keskustelu ole millään tavalla merkitsevää, ollaan me mitä mieltä tahansa, tämä on vain pieni sisäpiirin foorumi. Siitä olen samaa mieltä, että valtaosa kansasta todellakin ajatteli ja ajattelee edelleen noin, kuten sanoit, itse kuulun ja olen aina kuulunut samaan ryhmään.

Vallalla ollut mielipide ei ollut kuitenkaan se, mikä oli mediassa vallalla, vaan enemmän siellä vaiettiin ongelmista. Sitten nykyiset hallituspuolueet olivat ja ovat edelleen hyvin kritiikittömiä maahanmuuton suuntaan. Sillä ei nyt ole väliä, kuinka "persut" asiaa käsittelevät, vaan sillä, että mielestäni Kokoomus on nostanut profiiliaan maahanmuuton suhteen tai sanoisinko terävöittänyt sitä. Ei varmasti pelkästään sen vuoksi, että haluavat erottua esim. Vihreistä, vaan myös sen vuoksi, että haluavat katkaista vuotoa "persuille". En siis todellakaan osta näkemystä, etteikö Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus olisi johtanut kriittisempään keskusteluun, se mitä hiljaa keskenään jupissut valtaosa kansasta ajatteli, ei se mielestäni ole saanut sitä muutosta aikaiseksi, sillä on vain suotuisa maaperä, joka on tyytyväinen keskustelusta.

Maahanmuutto sinällään tuskin nousee suureksi vaaliteemaksi keväällä, vaikka Perussuomalaiset tietysti sitä toivovatkin. Kuntien talous on iso teema ja siihen liittyen sote ja myös Covid nousee keskusteluun vahvasti. Vaaleja varmaan siirretään, koska se lienee etenkin Keskustan ja Vihreiden etu, todennäköisesti myös SDP:n, jossa riski siihen, että Marinin sädekehä himmenee kevään ja kesän aikan, se on suuri.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Siirto on kyllä hyvin mahdollinen, kun esimerkiksi oikeusministeri Henrikssonin mukaan karanteenissa olevien äänestysmahdollisuuteen ei nyt vain löydy ratkaisua.

Siitä saa ainakin näppärästi syyn, jos ei muuta löydy. Toki koronatilanne on sellainen, ettei äänestyspaikoilla parveilu ole muutenkaan ehdottoman fiksu juttu.

Toki luulen, että siirtopäätös pitäisi olla tehtynä pikapuoleen, jos aikoo siirtää. Tuskin se nyt on ilmoitusasia edellisenä iltana poikkeusoloissakaan.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toki luulen, että siirtopäätös pitäisi olla tehtynä pikapuoleen, jos aikoo siirtää. Tuskin se nyt on ilmoitusasia edellisenä iltana poikkeusoloissakaan.

Toivon, että oppositio pistää tosissaan hanttiin jos hallitus, niin kuin taitaa käydä, päättää tehdä tällaisen peliliikkeen. Se ei saa mennä länsimaisessa demokratiassa läpihuutojuttuna tyyliin Kekkonen ja poikkeuslaki. Jokin sanoo minulle, että Orpon Kokoomus on ainakin liian hampaaton taistellakseen tosissaan vastaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyviä näkemyksiä, joista osasta olin samaa mieltä. Otan esille kuitenkin vain ne, joista en ole.

Vallalla ollut mielipide ei ollut kuitenkaan se, mikä oli mediassa vallalla, vaan enemmän siellä vaiettiin ongelmista. Sitten nykyiset hallituspuolueet olivat ja ovat edelleen hyvin kritiikittömiä maahanmuuton suuntaan. Sillä ei nyt ole väliä, kuinka "persut" asiaa käsittelevät, vaan sillä, että mielestäni Kokoomus on nostanut profiiliaan maahanmuuton suhteen tai sanoisinko terävöittänyt sitä.

Ongelmien käsittely mediassa koettiin osin vaikeaksi, koska toimittajat eivät halunneet 2015 loppu/2016 alkaen antaa tukea Perussuomalaisille, vaan halusivat tukea maahan saapuneiden pakolaisten pääsyä uuteen elämään. Näin itse olen asian ymmärtänyt ja samaan suuntaan on Stillerin ohjelmissa joku toimittajakin nähnyt.

Ei varmasti pelkästään sen vuoksi, että haluavat erottua esim. Vihreistä, vaan myös sen vuoksi, että haluavat katkaista vuotoa "persuille".

Kokoomuksessa tästä on hiljainen linjapäätös, ja nykyinen puheenjohtaja Orpo on avannut tätä peliä parissa kolumnissaan. Kun Kokoomus voi voittaa ääniä koventamalla puheitaan maahanmuutosta, Kokoomus on sitä ainakin osin tekemässä.

Minusta Orpolta järjetön veto, sillä ei Kokoomus voi juosta sinne tänne ilman periaattellisen linjansa pitämistä. Kokoomus on maahanmuuttoystävällinen puolue, joka näkee maahanmuuton merkittäväksi Suomen tulevaisuudelle. Humanitaarinen maahanmuutto Suomeen on hyvin vähäistä, vähän yli tuhat uutta hakemusta 2020 (covid, toki).

Sen sijaan että hum. maahanmuutto nostetaan isosti esille, pitäisi nostaa työperäisen maahanmuuton ongelmien poistaminen erittäin isosti keskusteluun.

En siis todellakaan osta näkemystä, etteikö Perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus olisi johtanut kriittisempään keskusteluun, se mitä hiljaa keskenään jupissut valtaosa kansasta ajatteli, ei se mielestäni ole saanut sitä muutosta aikaiseksi, sillä on vain suotuisa maaperä, joka on tyytyväinen keskustelusta.

Ei tuo näkemys myytävänä olekaan. Perussuomalaisista on ollut lähinnä haittaa maahanmuuttokeskusteluissa, koska he ovat idelogisoineet maahanmuutosta keskustelun haittamaahanmuuton aiheuttamaan kuntien talouden tuhoutumiseen ja sitä kautta Suomen luhistumiseen. Tämä heijastaa ongelmia koko maahanmuuttokeskustelun ylle ja vaikeuttaa järkevää pohdintaa työperäisestä maahanmuutosta.

Näin syvät, pahat virrat eivät tue Suomen brändiä eivätkä tee Suomea houkuttelevammaksi. Hämmästyttävän helposti ohitetaan kaikki se paska, mitä perussuomalaiset ovat Suomessa saaneet aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
K

Kiekkokatsoja

Ei olekaan. Siitä huolimatta voisin melkein lyödä vetoa, että ne siirretään. Näin siksi, että siirto hyödyttää hallituspuolueita ja sen poliittinen hinta on tällä hetkellä poikkeuksellisen alhaalla Marinille taivaanlahjana tulleen koronatilanteen heikentymisen vuoksi.
Saa nähdä miten käy.
En ole lukenut asiasta, edes tästä ketjusta niin.. Riittääkö vaalien siirtämiseen hallituksen päätös/eduskunnan enemistö, vai miten se menee?
Jos siirtävät vaaleja, niin hallitus vain sahaa omaa oksaansa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toivon, että oppositio pistää tosissaan hanttiin jos hallitus, niin kuin taitaa käydä, päättää tehdä tällaisen peliliikkeen. Se ei saa mennä länsimaisessa demokratiassa läpihuutojuttuna tyyliin Kekkonen ja poikkeuslaki. Jokin sanoo minulle, että Orpon Kokoomus on ainakin liian hampaaton taistellakseen tosissaan vastaan.

Itse en usko hallituksen tekevän kuntavaalien 2021 siirtopäätöstä ilman todellista syytä. Samoin en ymmärrä, miten Opon Kokoomus on jotenkin hampaaton, jos kuntavaalit 2021 siirretään syystä.

Mikäli tilanne on sellainen, että isohko ryhmä ihmisiä ei voi äänestää koronan takia tai korona luo merkittävän turvallisuusongelman äänestystilanteissa, pakkohan se on pohtia vaalien siirtämistä. SDP taitaa olla suurin kärsijä, jos vaalit siirretään. Riski kannatuksen pienenemistä on olemassa ja Marin-ilmiön kuihtumisesta.
 
Saa nähdä miten käy.
En ole lukenut asiasta, edes tästä ketjusta niin.. Riittääkö vaalien siirtämiseen hallituksen päätös/eduskunnan enemistö, vai miten se menee?
Jos siirtävät vaaleja, niin hallitus vain sahaa omaa oksaansa.

Mä en ymmärrä näitä puheita poliittisesta teosta. Kaikki puolueet ovat olleet sillä kannalla, että vaalit pidetään silloin, kun on suunniteltu, vaikka virkamiehet esittää muuta. Tää poliittiseksi teoksi nimeäminen on ihan täyttä samaa populistishittiä kuin niin moni muukin juttu koronan kohdalla, kun ei itse tarvi päättää.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikäli tilanne on sellainen, että isohko ryhmä ihmisiä ei voi äänestää koronan takia tai korona luo merkittävän turvallisuusongelman äänestystilanteissa, pakkohan se on pohtia vaalien siirtämistä. SDP taitaa olla suurin kärsijä, jos vaalit siirretään. Riski kannatuksen pienenemistä on olemassa ja Marin-ilmiön kuihtumisesta.

Itse en näe vaaleja merkittävänä koronariskinä. Se, että cittarissa tai prismassa käydessään ostosten lisäksi laapaisee äänen uurnaan ei paljoa kontakteja lisää kun homma hoidetaan oikein. Myös laitos/karanteeniäänestys on ratkaistavissa jos halua löytyy, mutta ainakin Keskustassa ja Vihreissä taitaa tällä hetkellä halu olla aika matalalla kun vaalien siirto olisi niille (ja etenkin Ohisalolle ja Saarikolle henkilökohtaisesti) pelastusrengas.

Mutta sitten demareihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että persut ovat ajaneet demareista (niukasti tosin) ohi gallupeissa. Se tarkoittaa reaalista riskiä "suurimman puolueen paikan" (lainausmerkit siksi, että nämä ovat kuitenkin kuntavaalit) menettämisestä. Sanna I Suuren imago ei sen kaltaista takaiskua oikein kestäisi. Marin-ilmiöhän on parhaillaan kuihtumassa, mutta juuri poikkeusolojen toteaminen, valmiuslaki ja kenties jopa ulkonaliikkumiskielto voivat palauttaa Marinin takaisin Messias-Sanna -jalustalle yksinkertaisempien äänestäjien (ja heitähän Suomessa riittää) silmissä. Sen vuoksi demareille saattaisi olla eduksi lykätä vaalit siihen aikaan, jolloin Marin voi taas esiityä pelastajana. Vaalien pitäminen nyt on Marinille suuri riski. Jos persut ovat suurin puolue, kupla puhkeaa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mutta sitten demareihin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että persut ovat ajaneet demareista (niukasti tosin) ohi gallupeissa. Se tarkoittaa reaalista riskiä "suurimman puolueen paikan" (lainausmerkit siksi, että nämä ovat kuitenkin kuntavaalit) menettämisestä.
En ole nähnyt kuntavaaliennustetta, missä persut ovat ohittaneet demarit. Jos sinulla on sellaisesta tietoa niin laitatko linkin. Kuntavaalithan ovat ihan eri vaalit kuin eduskuntavaalit ja samoin ovat niiden kannatusennusteet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse en näe vaaleja merkittävänä koronariskinä. Se, että cittarissa tai prismassa käydessään ostosten lisäksi laapaisee äänen uurnaan ei paljoa kontakteja lisää kun homma hoidetaan oikein.

Ymmärrän, muta tämä tavallaan ei voi olla pointti vaalien pitämisessä tai siirtämisessä. Maallikkotasolla taitaa olla 99 prosenttia edes riskiarvioiden osalta, saati sitten äänestykseen liittyvien terveys- ja juridisten kysymysten osalta.

Pointti on siinä, ovatko kuntavaalit erilainen turvallisuusriski ja ovatko kuntavaalit ongelma oikeusvaltioperiaatteen osalta. Asiantuntijoista esille tulleet (kuten oikeusministeriön virkamiehet) pitävät riskiä mahdollisena jopa sen verran, että esittivät vaalien siirtämistä.

Kansliapäällikkö Timosen mukaan on kahdesta asiasta on kyse. Ensinnäkin perinteinen vaaliturvallisuus: se, että vaalit ovat turvallisesti ja luotettavasti järjestetyt ja että demokratia toteutuu vaaleissa. Toinen on terveysturvallisuus, joka on näiden vaalien erityispiirre.

Itsellä ei riitä kompetenssi arvioimaan tilannetta. Mutta periaatteessa luotan enemmän virkamiehiin ja oikeusoppineisiin kuin puoluesihteereihin.

Puoluespekulaatioita en viitsi enempää käydä. En ole nähnyt yhdenkään puolueen kannattavan vaalien siirtämistä, joten kun ei vastakkaista tietoa ole politiikkaa seuraavilta toimittajiltakaan, yksikään puolue ei kannata vaalien siirtämistä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se onkin mielenkiintoista, että mikäli käyt vaikka apteekissa niin siellä nuo riskiryhmät ovat niitä kaikista kovimpia iholle pyrkijöitä ja maskit, jos niitä on, roikkuu niskassa.

Tuntuu vähän teennäiseltä tämä vaalien siirtäminen tai sillä spekulointi, koska tuon äänestystilanteen saat varmasti turvalliseksi. Ennakkoäänestystä voisi esimerkiksi pidentää.

Itse ajattelen samoin.

Lähinnä pohdin, että kun ministeriössä lienee erilaiset koronan tarttumisen mallit esillä, onko kyse vain ääripäästä heidän mielestään. Kuten vaikka 1 700 tartunnasta päivässä. En lähtisi vaaleja siirtämään, mutta ymmärrän sen niin, että jos esimerkiksi 200 000 kansalaista ei voi karanteenin tms takia äänestää ja terveydenhoidon varusteet ja väki ei riitä jokaisen kotiin, eihän heidän ohittaminen ole demokratiassa helppoa. Voi syntyä myös tilanne, jossa vaalien tulos nelosella alkavalla äänestysprosentilla kyseenalaistetaan ja syytetään X:ää ja Y:tä pelottelusta, jotta ei äänestetä, ja vaaditaan tuloksen kumoamista ja uusia vaaleja, koska valtiovalta ja kunnat eivät voineet tarjota todellista mahdollisuutta äänestämiseen demokratiassa edelletyllä tavalla.

Vaikea tilanne, johon maallikkona silti löydän perusteet pitää vaalit ajallaan.
 
Kun puhutaan, että tartunnat voisi nousta vaikka tuplamäärään päivässä, niin se on sitten myös jatkoon tuplamäärä tartuttavia ihmisiä. Niin usein unohtuu muissakin pohdinnoissa, että jos ravintoissa tapahtuu "vain" 5% tartunnoista, niin ne toisaalla tapahtuvat tartunnat jää myös vähemmäksi, jos yksi ketjun kohta katkaistaan. Perheiden sisällä tapahtuu suuri osa, mutta ne pitää sinne jostain tull aja sen katkaisemalla katkaisee aina perheen sisäiset. Mutta tämä ei varsinaisesti ole koronapuu.

Ongelmaksi tosiaan tulee tuo karanteenissa olevien äänestys, mutta varmaan myös vaalivirkailijoiden turvallisuus, vaikka varmaan jotenkin myös normaalien äänestäjien. Mä en tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu tai paras ratkaisu, enkä onneksi ole päättämässä, mutta oikeastaan mun mielestä on selvää, että virkamiehet tuovat haasteet esiin. Ja ei sieltäkään nyt ihan helpolla ehdoteta siirtoa. Siellä on varmasti ymmärretty niin riskit erilaisille ihmisille kuin myös lailliset haasteet siitä, että vaalit saadaan pidettyä tasapuolisina ja demokraattisina.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En ole nähnyt kuntavaaliennustetta, missä persut ovat ohittaneet demarit. Jos sinulla on sellaisesta tietoa niin laitatko linkin. Kuntavaalithan ovat ihan eri vaalit kuin eduskuntavaalit ja samoin ovat niiden kannatusennusteet.

Olet oikeassa, jäi tuo huomioimatta. My bad.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Tuamas

Jäsen

Oho. Mitäköhän on tapahtunut?

Olettaisin että on tullut liikaa ristivetoa kypäräpappien ja light-persujen kanssa.

Valitettavaa on Kokoomuksen nykyinen suunta ja Pihan luopumisen myötä Helsingissäkin voi tulla kunnolla pataan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olettaisin että on tullut liikaa ristivetoa kypäräpappien ja light-persujen kanssa.
Siltähän tuo vaikuttaa, sen perusteella, mitä Piha verkkosivuillaan kertoo:

Kirsi Piha kirjoitti:
Jos en olisi varma siitä, että valtaosa kokoomuslaisista ajattelee samaan suuntaan kokoomuslaisuudesta kuin itse, en voisi olla tässä puolueessa. On toinen asia kuitenkin pystyä edustamaan pormestariehdokkaana sitä arvojen kirjoa, joka tällä hetkellä kokoomuksessa on. Nykytilanteessa on olemassa todellinen vaara, että minulla ei olisi edellytyksiä onnistua kokoomuslaisena pormestarina.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka olen joskus Rydmania äänestänyt, niin Rydman Kokoomuksen pormestariehdokkaana tuo kyllä Vihreille pormestarin paikan.
 
Tuamas

Jäsen
Vaikka olen joskus Rydmania äänestänyt, niin Rydman Kokoomuksen pormestariehdokkaana tuo kyllä Vihreille pormestarin paikan.

Kyllä, hesoissa persuilun ehdottomia vastustajia on selvästi enemmän kuin sen kannattajia.

Vihreät hyötyy tästä merkittävästi, kun persuilua vastaan ei voi enää äänestää Kokoomuslaista vaihtoehtoa.

Voisi melkein Saurin ehdokkuuden myötä veikata Vihreille sekä suurimman puolueen paikkaa että ”pormestarinvaalin” voittoa.

Sääli, Orpon aikana Kokoomus on vajonnut täysin linjattomaksi ja lähes äänestyskelvottomaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös