Mainos

Kuntavaalit 2021

  • 141 241
  • 1 161

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli itse kyllä naurettua räkäisesti (ainakin oman pääni sisällä) Trumpin ehdotukselle siirtää vaaleja. Olisi tekopyhää minulta nyt sanoa, että Suomessa tälle olisi tarvetta huolimatta siitä, että ääneni tulee saamaan hallituspuolueen ehdokas. Kyllä tähän olisi pitänyt varautua.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Miksi päätös olisi tehty joulu-tammikuussa? Joulukuun alun lukujen nousu saatiin laskuun ja näytti taudin osalta siltä, että se pysyy hallinnassa. Sitten ihmiset eivät ilmeisesti tykänneetkään suosituksista ja taas leviää kovempaa. Tekisi mieli tuoda esiin, että minkä puolueen edustajilta eniten kuulee maskivastaista mielipidettä tai ihan sitä, että tää koko tauti on salaliitto. Ilmeisesti siinä puolueessa todella haluttiin tätä siirtoa?

Koska olimme veitsen terällä silloin ja kaikki merkit viittasi vaikeaan kevääseen. Mutta ennakointi tuntuu olevan tälle hallitukselle täysin mahdoton tehtävä.
 
K

Kiekkokatsoja

Melko pelottavaa jotenkin, kuinka helposti käy täällä meidänkin demokratiassa tuosta noin demokraattisten vaalien siirtäminen.
Jep. Kesäkuulle siirtelevät..
Politiikkaako on thl arvio, vaiko vain lööppien uutisointia?? Sillä nyt lukee, että thl arvioi jopa 10000 tartuntaa päivässä, huhtikuun vaalien ajankohdalle. THL:n kova arvio: Huhtikuussa jopa yli 10 000 koronatartuntaa päivässä
Linkki vie kyseiseen uutiseen.
Lisätty sana huhtikuu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se vain kertoo sen että oikeusministeri Henriksson on väärässä paikassa. Tällaiseen piikkiin olisi aivan hyvin voinut varautua, vähintään siten että oltaisiin ennakkoon kerrottu rajat joiden rajoissa vaalien lykkääminen tapahtuu.

Lainvalmistelu ainakin on ollut niin heikkoa, että Henriksson ei varmaan jatkaisi SDP:ssä, mutta RKP:ssä hän on koskematon. Tietenkin lainvalmistelu tapahtuu paljolti myös oikeusministeriön ulkopuolella, mutta jonkun olisi ymmärrettävä stopata vuosikymmenten huonoimpia esityksiä hallituksessa. Henrikssonin ja Pöystin, lähinnä.

Tästä vaalien siirtämisestä on vaikea sanoa muuta kuin se, että THL:n luvut oletetuista tartuntamääristä päivässä ovat alimman luvun (2 600) osalta kummallisia. Silti tämä lienee paperi, jonka varassa puolueet päätöksen tekivät.

Pidän vaalien siirtämistä itse oikeana ratkaisuna jo aiemmin esittämin perustein. Silti kummeksun THL:n skenaariolaskentaa, jossa ei käsittääkseni tuloksesta päätelle ole laskettu mitään rajoitusten kiristämisen ja rokotusten varaan.
 
Koska olimme veitsen terällä silloin ja kaikki merkit viittasi vaikeaan kevääseen. Mutta ennakointi tuntuu olevan tälle hallitukselle täysin mahdoton tehtävä.

Olen eri mieltä siitä, että olisi silloin pitänyt tehdä päätös. Sitä mieltä olen tosin, että tämän olisi voinut hoitaa paremmin. Tehdä selkeät linjat ajoissa, että millä perustein siirretään ja milloin siitä viimeistään päätetään. Nyt on menty mallilla "näin tehdään" puhumatta vaihtoehdoista ja olematta selkeitä niiden suhteen ja sitten lopulta tehdään väkisin päätös. Toki varmasti virkamiehet ovat valmistelleet tätäkin mahdollisuutta.

Nämä huutelut gallupeihin tai salaliittoihin liittyen sitten on niin täyttä sontaa, että tekisi mieli laittaa jokaiselle sellaiselle iso leima otsaan, ettei tarvi elää lähellä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Kesäkuulle siirtelevät..
Politiikkaako on thl arvio, vaiko vain lööppien uutisointia?? Sillä nyt lukee, että thl arvioi jopa 10000 tartuntaa päivässä, huhtikuun vaalien ajankohdalle. THL:n kova arvio: Huhtikuussa jopa yli 10 000 koronatartuntaa päivässä
Linkki vie kyseiseen uutiseen.
Lisätty sana huhtikuu.
Jos tämä 10.000 tartuntaa päivässä skenaario on siirron taustalla, niin väittäisin kyllä, että sen toteutuessa vaaleja ei järjestetä myöskään kesäkuussa.

Oma ennuste on, että pandemianaikainen PB tulee Suomen kohdalla olemaan max. 1500 päivittäistä tartuntaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi
K

Kiekkokatsoja

Oma ennuste on, että pandemianaikainen PB tulee Suomen kohdalla olemaan max. 1500 päivittäistä tartuntaa.
Niin, vaikea sanoa lukuja, mutta kymmenentuhatta, tai useita tuhansia, kuulostaa liioiteltulta. Toki riippuu, mitä tapahtuu tässä 3 viikon tiukennetussa jaksossa. Tästähän saisi veikkausketjun. Kuka tekisi..?
Itse en olisi vaaleja siirtänyt, ainakaan vielä. Mutta muut päättää, ja siihen on mukauduttava
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kritiikki kohdistuukin siihen, miten munatonta (pun intended) hallituksen toiminta on ollut mitä tulee vaalien järjestämiseen. Tuntuu että korona on meri jossa kaarnalaiva nimeltä Suomi vain heiluu mukana.

Ja tätä on syytäkin kritisoida. Mutta samalla pitää kritisoida myös koko vaalijärjestelmää ja aiempia hallituksia siitä ettei esimerkiksi mobiilivarmenteen ja kuvayhteyden varassa tapahtuvaa äänestystä ole viety eteenpäin. Tai jotain muuta vastaavaa. Kirjeäänestys oli ehdolla, mutta halitus ja THL katsoivat ettei sille ole tarvetta, koska äänestys pidetään ajallaan...
 
Jos tämä 10.000 tartuntaa päivässä skenaario on siirron taustalla, niin väittäisin kyllä, että sen toteutuessa vaaleja ei järjestetä myöskään kesäkuussa.

Oma ennuste on, että pandemianaikainen PB tulee Suomen kohdalla olemaan max. 1500 päivittäistä tartuntaa.

Ennusteethan riippuu aina siitä, mitä välissä tapahtuu. Siinä ennusteessa puhutaan siitä, että nousu jatkuu näin. Niinhän ei tietenkään tapahdu, koska on tehty toimia. Ja varmaan tehtäisiin lisää, jos nousu jatkuisi näin. On aina helppo sanoa, että ennusteet on huonoja, kun ne ei toteudu, mutta kannattaa myös lukea, että mitä ennustetaan ja miettiä, että miksei ne toteudu.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Matopurkki on nyt avattu. Käynnissä olevan pandemian vastuullinen hoito, johon vaalien siirtäminen liittyy, loi persuille tilaisuuden esiintyä demokratian puolustajina ja syyttää muita taktikoinnista. Populisti ei tuollaista tilaisuutta jätä käyttämättä ja muiden puolueiden maanittelu oli täysin turhaa. Muulle oppositiolle kuuluu kiitos vastuullisuudesta.

Täällä vasta otetaa @Mojon ja kumppaneiden toimesta alkulämpöjä. Eiköhän yksi jos toinenkin pistä kitapurjeet lepattamaan tästä kesäkuuhun saakka ja sen jälkeenkin, jos persupuolue saa hitusenkaan vähemmän ääniä kuin tämän hetken ennusteet kertovat.

Itse olisin pitänyt vaalit ja pistänyt vaikka kymmenkertaisen summan varotoimiin, mutta hallituksella ja vastuullisesti toimivalla oppositiolla lienee minua parempi tilannekuva pandemian kehittymisestä.

Miten äänestäminen on vaarallisempaa kuin kaupassa käynti? Ennakkoäänestys olisi voinut jatkua vaikka kuukauden putkeen aamu kahdeksasta iltakahdeksaan, ei varmasti olisi ruuhkia syntynyt. Järjestelykysymys, minkä yläastelainenkin olisi osannut ratkaista.

Trump haukuttiin alimpaan maanrakoon ehdottaessaan vaalien siirtoa paljon pahemmass koronatilanteessa, ja nyt persut on vastuuton kun ainoa puolueena vastusti vaalien täysin turhaa siirtoa.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuten sanottu. Itse en olisi oman tietoni varassa siirtänyt. Nyt pitää näiden 8/9 puolueen kertoa, miksi siirtäminen oli välttämätöntä ja mitä seurauksia olisi arveltu koituvan vaalien pitämisestä. Oma arveluni oli, että 8/9 puoluetta suhtautui asiaan vastuullisesti ja 1/9 puoluetta populistisena tilaisuutena väittää muuta.

Suomessa käy kaupassa joka päivä vähintään sama määrä ihmisiä, kuin vaaleissa annetaan ääniä ennakkoon ja vaalipäivänä. Kun olen ei korona-aikana käynyt äänestämässä, silloinkaan ei ole ollut minkäänlaisia ruuhkia ja turvavälit olleet kunnossa ihan luonnostaan. Ei voi olla vuonna 2021 mahdotonta järjestää äänestysolosuhteet siten, että massa-altistuksia ei pääse syntymään. Nollan tartunnan tapahtuminen puolestaan ei voi olla mikään tavoite kun mietitään mitään päätöksiä, silloin kukaan ei saa avata etuovea ja lähteä kotoaan.
 
Kuten sanottu. Itse en olisi oman tietoni varassa siirtänyt. Nyt pitää näiden 8/9 puolueen kertoa, miksi siirtäminen oli välttämätöntä ja mitä seurauksia olisi arveltu koituvan vaalien pitämisestä. Oma arveluni oli, että 8/9 puoluetta suhtautui asiaan vastuullisesti ja 1/9 puoluetta populistisena tilaisuutena väittää muuta.

Ja pitää muistaa vertailussa Trumpin tilaan, että nyt on selkeämpi kuva esimerkiksi rokotteesta ja sen avusta tilanteeseen kuin USA:ssa, missä olisi siirretty vaaleja luonnollisesti pahempaan aikaan ja toivottu, että rokote, minkä aikataulusta ei ollut tarkkaa tietoa, tuo apua. Suomessa nyt tiedetään, että rokotetta annetaan useille tuon parin kuukauden aikana, ehditään kunnolla tehdä parempia turvavalmisteluita (en toki tiedä, etteikö kaikki olisi jo nyt valmiina) ja kesä on luonnollisesti heikompi aika virukselle.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Trump haukuttiin alimpaan maanrakoon ehdottaessaan vaalien siirtoa paljon pahemmass koronatilanteessa, ja nyt persut on vastuuton kun ainoa puolueena vastusti vaalien täysin turhaa siirtoa.
Ettet nyt vain viittaisi tähän. Syy siirrolle ei ollut korona. Trumphan päinvastoin, vähätteli koko koronaa kokoajan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ettet nyt vain viittaisi tähän. Syy siirrolle ei ollut korona. Trumphan päinvastoin, vähätteli koko koronaa kokoajan.

Mun mielestä tää Trumpin höpinöiden nostaminen kuntavaalien yhteydessä on ihan älyvapaata. Jos keskusta/vihreät tai joku muu ”häviäjä” olisi jo puoli vuotta viritellyt tarinaa vaalivilpistä ja kyseessä olisi jotkut muut vaalit kuin kuntavaalit, niin tuossa voisi olla jokin logiikka.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun olen ei korona-aikana käynyt äänestämässä, silloinkaan ei ole ollut minkäänlaisia ruuhkia ja turvavälit olleet kunnossa ihan luonnostaan.
Ainakin täällä Helsingissä olen jonottanut ennakkoäänestyspaikalla aika pitkissä jonoissa kohtuu pitkiä aikoja. Varsinaisena äänestyspäivänä jos on käynyt, ei ruuhkia ole ollut.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ainakin täällä Helsingissä olen jonottanut ennakkoäänestyspaikalla aika pitkissä jonoissa kohtuu pitkiä aikoja. Varsinaisena äänestyspäivänä jos on käynyt, ei ruuhkia ole ollut.

Ja pitkiin jonoihin ilman turvavälejä ei ole olemassa mitään ratkaisukeinoa?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Eikö ihan normaalijärjellä ajateltuna ole kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta ajatellen järkevämpää järjestää vaalit kesäkuussa eikä huhtikuussa? Pelkäävätkö persut niin paljon kannatuksensa laskua, että ovat valmiita asettamaan kansalaisten terveyden vaaraan tuon pelon vuoksi?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi mielenkiintoista nähdä myös THLn skenaario tautitilanteesta per 13.6.2021. Eli jos nyt siirto tehtiin, koska worst case scenario 11.000 tartuntaa, niin mikä mahtaa olla tartuntamääräskenaario kesäkuulle, jos vaalit silloin oletetusti voidaan järjestää ajallaan.

Itse epäilen vahvasti, että huomioiden yleisesti Marinin hallituksen kyvyn johtaa, viestiä ja viedä muutoksia läpi, niin Oikeusministeri(ö)lle tuli vaan nyt hätä käteen, kun huomasivat kuntavaalien päässeen yllättämään. Siihen hätään sitten ”mittatilattiin” sopivat skenaariolaskelmat THLltä, joista WCS oli sopivan dramaattinen, jolla siirto pystyttiin myymään muille puolueille.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikö ihan normaalijärjellä ajateltuna ole kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta ajatellen järkevämpää järjestää vaalit kesäkuussa eikä huhtikuussa? Pelkäävätkö persut niin paljon kannatuksensa laskua, että ovat valmiita asettamaan kansalaisten terveyden vaaraan tuon pelon vuoksi?
Minusta persut näkevät tässä tilaisuuden olla eri mieltä ja kerätä kaikki mahdolliset populistipisteet kotiin. Helppo olla eri mieltä, kun siitä ei joudu millään lailla vastuuseen - pelkkää voitettavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös