Oli Hamid sitten tataari, udmurtti tai vastaava niin maahanmuuttajana hän ohjelmassa esiintyi. Kyse ei ollut meikäläisen luokittelusta, vaan siitä, että ohjelmassa nimenomaisesti haastateltiin uusia maahanmuuttajataustaisia valtuutettuja.
Hamid puhui yllättävän järkeviä. Ei mistään vähemmistöjen oikeuksista ja muusta vastaavasta vaan kertoi, että sydäntä lähellä on kaupunkisuunnittelu tms. asiat.
Oli kyllä sitten YLEllä taas kerran varsin päin vittua vedetty maahanmuuttajakäsitys, jos Hamid "mamuksi" yritetään luokitella. Ei sellainen nainen ole mikään maahanmuuttaja, jonka suku on asunut Suomessa kenties jo kolmatta sataa vuotta, eikä sellainen henkilö varmaan muutenkaan mieti mitään "vähemmistöasioita" sen enempää kuin joku James Finlaysonin aikoihin Tampereelle 18000-luvulla tulleen skottitaustaisen suvun nykyinen vesa Matti Meikäläinen miettii etnisiä eroavaisuuksiaan muihin härmäläisiin.
Sitä paitsi tataareista ei ole koskaan ollut minkään sortin haittaa kenellekään Suomessa, eivätkä he ole pitäneet mitään erityistä meteliä islaminuskosta, vaatineet täysin poikkeavia erityisoikeuksia tai urputtaneet mistään uskontonsa vaatimuksista. Paras esimerkki tataarien sopeutumisesta ja suvaitsevaisuudesta on Ben Zyskowiczin vaimo Rahime, joka on siis tataari - ja juutalaisen kanssa naimisissa.
Näin sen kuuluu mennä, ja näin sen kuuluisikin mennä myös tänne nyt tulevien muslimien kohdalla. Vähempään ei pidä Suomessa tyytyä somalien, arabien yms. suhteen kuin sitä, että hekin seuraavat tataarien esimerkkiä sopeutumisessa, kouluttautumisessa ja suvaitsevaisuudessa.
Tataareista tuli mieleen suomalaisten ammattiloukkaantujien ammattikunta. Nämä ihmisethän loukkaantuvat milloin mistäkin aiheesta vähemmistöryhmien puolesta, mutta tataarien puolesta ei ole tarvinnut loukkaantua, joten erilaisten kiertävien dosenttien ja asiamiesten esiinmarssi alkoi vasta kun Suomeen saapui sopivampaa ja eksoottisempaa vähemmistöväkeä, jonka puolesta loukkaantua iankaikkisesti. Sehän vasta tietyn luonteisille ihmisille hirveä ajatus olisikin, jos kukaan ei enää pyytäisikään telkkariin närkästymään jostain suomalaiskoulun joulujuhlasta tai kotikadun betoniporsaasta. Siinä ei enää tuntisi itseään tärkeäksi ja muita paremmaksi Hyväksi Ihmiseksi.