ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Joku silloin Uros-nimen alkupöyristelyjen aikaan kolumnoi jossakin lehdessä, että joskus ennen Suomen ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta Nokian mukaan nimetty paikka Tampereella olisi sekin taatusti aiheuttanut vastustusta, kun 2020-luvulla ei kulmakarva juurikaan edes kohoa. (Ennakoi siis että myös Uros voi muuttua ajan mittaan normikieleen monitahoisemmaksia sanaksi ilman suoraa yhdistymistä sukupuoleen.)

Silti luulisi, että näiden "saako naiset edes mennä Uros-nimiseen paikkaan ja minä ainakin boikotoin koko paikkaa typerän nimen takia" -femakkojen lailla löytyy myös ääripaikallisia, jotka pöyristyvät piskuisen naapurikaupungin pääsemisestä meidän areenan nimeen.
Lisäksi Nokialla on pitkät perinteet yhtenä Suomen kommarimestoista, joten onhan tästä pöyristyttävä.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Ikurin Vire, FC Ilves
Joku silloin Uros-nimen alkupöyristelyjen aikaan kolumnoi jossakin lehdessä, että joskus ennen Suomen ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta Nokian mukaan nimetty paikka Tampereella olisi sekin taatusti aiheuttanut vastustusta, kun 2020-luvulla ei kulmakarva juurikaan edes kohoa. (Ennakoi siis että myös Uros voi muuttua ajan mittaan normikieleen monitahoisemmaksia sanaksi ilman suoraa yhdistymistä sukupuoleen.)

Silti luulisi, että näiden "saako naiset edes mennä Uros-nimiseen paikkaan ja minä ainakin boikotoin koko paikkaa typerän nimen takia" -femakkojen lailla löytyy myös ääripaikallisia, jotka pöyristyvät piskuisen naapurikaupungin pääsemisestä meidän areenan nimeen.
Ohhoh. Ehkä täällä ei ole panta ihan noin kireällä naapurikuntien suhteen, mutta nimillä "UROS Live" ja "Nokia Arena" ei ole mitään yhteistä "muuttumisessa normikieleen sanaksi". Ei käsittääkseni tarvitse olla "femakko", että tuo ensimmäinen kuulostaisi vain helvetin huonolta idealta. Nokia taas on ollut osa Tampereen historiaa ja nykypäivää vuosikymmeniä, ja kuntakin kuuluu osana tähän yhteiseen seutukuntaan ilman sen ihmeempää vastakkainasettelua. Palo-Pena saattaa haukkua uuden areenan, mutta niin Pena haukkuu kaiken muunkin.
 

Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Loistava valinta pääsponsoriksi. Pormestari Ikonen kertoi haastattelussa että kv. vieraat tietävät ja ottavat puheeksi tapaamisissa että Nokia on juuri Tampereelta maailmalle ponnistanut brändi. Lisäksi Nokian maajohtaja kertoi Nokian rakentaneen alustan useille areenoille maailmalla. Voimme täällä hauskuutella eri tasoisilla vitseillä nimestä, mutta globaalisti nimi osuu maalitaulun kymppiin.
 
Mahdolliset ruoka-aineallergiat: Syön lihaa
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Nokia arena on aika sointuva ja siisti nimi, mitä sponsorinimiin tulee. Toivottavasti ei aiheuta paljon väärinkäsityksiä, kun mahd. hieman nauttineita ulkopaikkakuntalaisia hyörii Tampereella ja ilmoittaa esim. taksikuskille, että "Nokialle, kiitos".
Niin, taksikuskithan on nykyään mitä on. Eli 2020-luvun taksikuski antaa näyttöpäätteen sulle ja sää itte kirjoitat siihen Nokia.
 
Chicks for free - goosepimps all over my body.

axe

Jäsen
Nokia ja Elisa siis yhteistyössä rakentavat areenaan 5G-verkon ja muuta atk-kamaa ovista, lukoista ja mahdollisista pysäköintisovelluksista lähtien, niin kuin Uroksenkin oli tarkoitus tehdä. Tuo 5G-verkko tulee hyvään aikaan, kun käyttäjätkin on tulevien koronapassirajoitusten myötä sitten lähes kokonaan rokotettuja, niin siitä saadaan hyvää synergiaa.
 
www.tapparahistoria.com

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Onko Nokia enemmän Ilveksen vai Tapparan seutua?
 
"Ekonomien varsinkin voi leikata tuntuvastikin. Rahan teko ylipäänsä on täysin turhaa hommaa, sillä rahaa on aina sama määrä ja se vain kiertää - eivät siis tee yhtään mitään produktiivista." -ijuka

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Tätähän voi jatkojalostaa pidemmälle kuin vain nimeen. Matopeli jumbotronilla silleen, että huutamalla vaihtuu suunta. Siinä sitten Tappara/Ilves -mato kerää päänahkoja ja kasvattaa häntäänsä isommaksi. Toinen kun tarkistetaan maalia videolta ja soitetaan videotuomarille voisi soittoäänenä kuulua klassinen Nokia tune. Siihen päälle vielä jotain kännykän heittoa yms klassista suomalaista Nokia aktiviteettia.

Kyllähän tuo Nokian nimi paikallisilla varmaan hetken häiritsee, mutta eiköhän se siitä unohdu. Ehdottomasti parempi nimi kuin Uros Live.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Kukko

Jäsen
Nokia Areena. Ensimaiskuttelulla vähän tylsä nimi. Toisaalta onhan tässä myös monia positiivisia näkökulmia. Hyvä yhteistyökumppani ja kukaan ei nyt ainakaan voi tarttua epäilyttävän taustan mahdollisuuteen. Sanoisin että itse nimessä olisi voinut paremminkin onnistua, mutta kokonaisuudessa myös paljon huonommin.
 
Meidänseura.
Ketään ei jätetä yksin.

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wesa, CAR, HIFK (salaa)
Staples Center vaihtuu Crypto Arenaksi tms.
Meneeköhän ne sellaisella isolla niitinpoistajalla katolle Losissa? Tuli vaan mielleyhtymä.

No, onhan tuo Nokia parempi kuin Uros. Legendat esille.
 
It ain't what you don't know that gets you into trouble. It's what you know for sure that ain't so.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat KalPa
Nokia ja Elisa siis yhteistyössä rakentavat areenaan 5G-verkon ja muuta atk-kamaa ovista, lukoista ja mahdollisista pysäköintisovelluksista lähtien, niin kuin Uroksenkin oli tarkoitus tehdä.
Joo ja Nokiasta ja Elisasta on kuitenkin ihan konkreettista tietoa että mitä ne tekee. Mulle on edelleenkin vähän hämärän peitossa millaisia Uroksen tuotteet on ja kenelle niitä myydään.
 
Viimeksi muokattu:
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Koska areena toimii globaalilla markkinalla, jossa yleiskieli on englanti.
Estääkö se silti suomenkielisen nimen?

Omassa osakesalkussani Nokiaa on isoin siivu, joten ei kai siinä. Henkinen support tälle. En edes tosin muistanut, että Nokia on jonkun paikankin nimi.
 
"Pelaajien lähteminen seurasta loppui tähän päivään. Pari pelaajaa voisi lähteä, mutta hekään eivät lähde. Ja kaikki nuoret pelaajat pysyvät meillä." -9.12.2015

Kiitos Blegi 2015-2016.

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Selvästi siellä on käyty palstaa vilkuilemassa. ”Mouhijärvi Areenaa” on ehdotettu täällä ties miten monta kertaa. No, ei tullut sitä, mutta ihan vastaava kuitenkin. Mouhijärveläisen ja nokialaisen ihmisen henkinen tai fyysinen ero on kuulemma mitätön - kysy vaikka keltä tahansa tamperelaiselta Ilveksen kannattajalta.
 

lebak

Jäsen
Staples Center vaihtuu Crypto Arenaksi tms.

Tampereelle Tampereen Crypto Arena?

Who knows.
Juu, noita Nokia Theatereitahan oli aikoinaan useampikin. Ainakin New Yorkissa oli Nokia Theatre Times Square (nyk. PlayStation Theater) ja Texasissa Nokia Live (nyk. Texas Trust CU Theatre).
Nokia Theater sekä Staples Center olivat aivan vieretysten. Nokia Theater Losissa toimi 2007-2015 ja avajaisten yhteydessä kirjoitettiin:
"Nokian nimeä kantavia teattereita on ollut Los Angelesin lisäksi myös New Yorkissa ja Dallasissa. Esiintymisareenat ja konsertit ovat osa Nokian musiikkisoitinten myyntistrategiaa, yhtiö uskoo soitinmyynnin lisääntyvän konserttien tukemana."

Seuraavaksi vielä Esa-Pekka Salonen Tampereelle, kun Rouvalikin on muualla.

Linkki Axiomimages -sivustolle, jossa ilmakuvaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy