Tuntui jo ekassa jaksossa tuo Gaalan formaatti jäykältä, toisteiselta ja rasittavalta. Toki varmaan helppo tekijöille keksiä tavaraa, mutta taas toisaalta sitä joutuu kehittämään paljon ja väkisinkin määrä korvaa laadun. Katsojallekaan tämä formaatti ei tuo oikein mitään lisäarvoa, vaan on lähinnä tunnelmaa latistavaa ajantuhlausta, kun hahmojen voittopuheetkin on pääosan ajasta lyhyttä ja väkinäistä pakkopullaa. Jotain väliä olisi pitänyt saada sille kuka voittaa jos kerta tämmöinen piti tehdä, mutta siitä olisi tullut varmaan sitten Putous. Vaikea jaksaa kotona seurata, kun ei gaalayleisöäkään hirveästi tunnu naurattavan. Tuntuvat myös ehkä enemmän esiintyvän kameroille kuin yleisölle, vaikka yleisölle hassuttelemalla olisi kotikatsomossakin hauskempaa. Sellainen hullu teatterimeininki vaan käyntiin, jossa hahmot vie välillä toimintaa suunnittelemattomiin sfääreihin.
Olenkin huomannut, että tuo on parasta nauttia jälkikäteen kun voi kelata mm. persoonattomien gaalajuontajien siirtymänä toimivat välijuonnot pois, palkinnon voittajan julistamisen ja kävelyn lavalle pois. Unohtamatta tietysti mainoksia ja vierailevaa artistia. Siltikin jäi tämä kolmas jakso viimeiseksi tuhlaamakseni 40 minuuttiseksi. Normaalisti en televisiosta katso kuin elokuvia ja urheilua, mutta Kummelin vetovoima imi, vaikka ei mainoksien perusteella tosiaan yhtään ymmärtänyt mitä sieltä oli tulossa. Eikä ymmärtänyt ihan tekijätkään. Kyllä tästä olisi voinut saada jotain jos oikein olisi pyöritellyt ja suunnitellut, mutta ei tuolla effortilla mikä ruudulta on välittynyt.
Kontion & Parmaksen kaikki jaksot napsaan talteen ja katson sitten jälkikäteen. Henkisesti olen valmistautunut senkin jättämään kesken.