Nimet Behm ja Bess ovat kieltämättä lähellä toisiaan, mutta siihenpä ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin kun aletaan puhua musiikista.
Kaikki YleX:ssä sotettavat joidenkin Tiktok-listojen ykkösenä olevat Iitat, Tiitat, Laurit ja muut suomi-iskelmiä laulavat vikisijät joiden rakkaat ovat heidät henkisen ja ruumiillisen pahoinpitelyn jälkeen jättäneet ja joita he sitten kaipaavat itkusilmässä takaisin.
Ei ole ihme jos on nuorisolla vaikeaa kun tälläistä "musiikkia" pitää luukuttaa.
Perjantaina on Ääniwallissa Beherit!On myös Bee (edit. unohtui myös iskelmälaulaja Berit) ja varmaan kohta parrasvaloihin päätyy Bett, Benn ja Bell.
No laitetaan pari oikeaa esimerkkiä: Mirella:Timanttei, Mirella ja Lauri Haav: Luotathan, Ani x Viivi: Lupaa että lähdet, Frans Harju: Ainoa tie.Ei tule itse nykyään kuunneltua YleX:ää, mutta mielenkiinnosta vilkaisin tämän vuoden soitetuimmat kappaleet. Listalla ei ole yhtään Iitaa, Tiitaa tai edes Lauria. Genreistä en jaksa vääntää, mutta nähdäkseni Suomi-iskelmän laariin noista listalla olevista ei osu oikein kukaan. Lienee sitten väärä mielikuva siellä päässä.
Käärijä.
Ei tule itse nykyään kuunneltua YleX:ää, mutta mielenkiinnosta vilkaisin tämän vuoden soitetuimmat kappaleet. Listalla ei ole yhtään Iitaa, Tiitaa tai edes Lauria. Genreistä en jaksa vääntää, mutta nähdäkseni Suomi-iskelmän laariin noista listalla olevista ei osu oikein kukaan. Lienee sitten väärä mielikuva siellä päässä.
Tai sitten sä olet vaan tullut vanhaksi?YleX varmaan paskin radiokanava tänä päivänä! Musiikki siellä aivan hirveää kuraa, sekä lisäksi myös juontajat todella huonoja ja jutut aivan typeriä, joita ei kyllä vaan jaksa kuunnella ollenkaan.
1. Cheek, egoistinen määkijä
2. Sanni, rasittava nenä-äänihonottaja, jonka kaikkien biisien lyriikat on varmaan tehty 12-vuotiaana
3. Kaikki muut suomiräppärit, sexmanet, gettomasat yms
4. Portion boys, kuumaa, teflon brothers ja mitänäitnytkaikkiaoli. Yhdentekevää tusinapoppia
Oli kyllä outoa kun lauantaina kävi baarissa niin pari black metal tyyppiä rupesi laulamaan Erikaa (se marssilaulu jota Wehrmacht lauloi) ja sitten kuulemma jotain heilailua näkyi ja alkoi kuulumaan puhetta lebensraumista. Vaihdettiin kaverien kanssa baaria.Ne black metalli -keisarit, jotka larppaa käsiojossa nasseja.
Suomalaisena versiona tuo laulu oli nimeltään Kaarina.Oli kyllä outoa kun lauantaina kävi baarissa niin pari black metal tyyppiä rupesi laulamaan Erikaa (se marssilaulu jota Wehrmacht lauloi) ja sitten kuulemma jotain heilailua näkyi ja alkoi kuulumaan puhetta lebensraumista. Vaihdettiin kaverien kanssa baaria.