Vaikea sanoa, mistä kahden ensimmäisen kauden pleijari- konttaus johtui, runkosarjan osaltahan molemmat kaudet olivat ihan ok, viime kausi jopa hyvä. Ainakin pelirohkeus oli nyt ihan toista luokkaa kuin aiemmilla kausilla, mutta ehkä senkin kehittyminen vaati ne oppirahat? Mutta kyllä Kojokin on joutunut peiliin katsomaan, selvästi on tehty linjanveto, että omilla vahvuuksilla ja itse peliä vieden mennään tällä kaudella, kahdesta edellisestä poiketen. Se on kannattanut, ja näyttää katsomoon aivan huikealta.
Nopeasti funtsattuna voi mielestäni nostaa kolme asiaa IFK:n tämän kevään menestyksen avaimiksi:
1. Mainitsemasi pelirohkeus.
Nokka tosiaankin on ottanut opikseen, ja viime kevään kaltaista peruuttelua ei ole nähty. Joukkue karvaa nyt matsissa kuin matsissa ylhäältä, ottaa hallittuja riskejä, ja taklaa minkä ehtii. Ja luottaa omaan pelitapaansa myös vaikeilla hetkillä.
2. Hyvin kasattu ja oikein roolitettu jengi.
Tärkein yksittäinen pelaaja on tietysti Juuso, joka pelaa nyt elämänsä kevättä. Ihmetellä täytyy, millä hän on hitsannut selkänsä kuntoon, ja saanut tuollaisen draivin päälle. Ville tarvittiin tuomaan johtajuutta ja tukea vaikeina aikoina (esim. narrisarjan alussa) , jotta joukkue pääsi pahimman yli. Lisäksi joukkueessa on leveyttä syvyydessä, korkeutta kapeudessa ja tilaa ahtaudessa siten, että esim. Ramstedtin, Hamiltonin tai Vallinin kaltaiset pelaajat voivat olla syrjässä, eikä se näy joukkueen pelissä.
3. Joukkueen kasvaminen play-offseissa.
Paineen alla ne timantitkin syntyvät, sanotaan. No, aikaisemmat pleijarit ovat olleet sen verran lyhyitä, että ainoa, minkä IFK ehti niiden lyhyeksi muodostuneen paineen alla synnyttää oli haiseva, epäonnistunut pieru. Nyt jengi on saanut pelata jo 12 pleijarimatsia yhdessä, ja se näkyy kentällä. On koettu vaikeita hetkiä, ja riemun hetkiä, ja jengi on kasvanut koko ajan joukkueena ja yksittäisinä pelaajina. Suurin osa pelaajista pelaa nyt kauden parasta peliään, ja peli on vapautunutta ja siitä paistaa oikeanlainen pelaamisen riemu. Esimerkkeinä nyt vaikkapa Turre, Töykkälä, Kousa ja Söde, joita ei enää erota samoiksi pelaajiksi, kuin mitä he runkosarjassa olivat. Kousahan oli hyvä jo runkkarissa, mutta kyllä esim. Lukko-sarja oli jo lähestulkoon maajoukkuetason peliä ainakin omiin silmiini.
Lisäksi mielestäni myös Nokka on kasvanut pelijareissa: Nyt hän uskaltaa pelata omaa peliään jopa varioiden sitä, kun on nähnyt että se toimii. Esimerkkinä variaatiosta, jota ei runkosarjassa nähty on tuo IFK:n oman alueen tiivis puolustuspelaaminen, jossa maalin edusta tukitaan todella hyvin. Olisiko tullut tuliaisina Erkalta Narri-sarjasta?
Tossa noi omasta mielestäni tärkeimmät asiat. Ja BOLille terkkuja, että taidettiin olla ainoat, jotka uskoivat koko ajan Nokan uuteen tulemiseen :) .